Ilta Sanoma

Kun Maria Mäenpää kävi boudoir-kuvauksissa, hän huomasi katsovansa itseään peilistä aivan uudella tavalla. Hän ei ole innostuksensa kanssa yksin.

Hevosalan yrittäjä Maria Mäenpää, 47, erosi viime syksynä pitkästä liitosta. Hiljattain hän teki todeksi eron jälkeen mielessä kyteneen ajatuksen.

-?Päätin käydä boudoir-kuvauksissa, Mäenpää kertoo.

-?Koen itsetuntoni olevan hyvä, mutta tunne naiseudesta oli vähän hukassa. Tuntui, että olen koko ikäni elänyt perheelle ja unohtanut siinä sivussa itseni, hän perustelee.

Mäenpää tiesi, että hänen hevospiirien kautta tuntemansa valokuvaaja Marika Kiviharju tekee tyylikkäitä boudoir-kuvauksia. Asia oli sillä selvä.

-?Oman naisellisuuden tajuaminen on saanut ihan jäätävän kovan vahvistuksen, hevosalan yrittäjä Maria Mäenpää kertoo kokemuksestaan boudoir-kuvauksista.

-?Oman naisellisuuden tajuaminen on saanut ihan jäätävän kovan vahvistuksen, hevosalan yrittäjä Maria Mäenpää kertoo kokemuksestaan boudoir-kuvauksista. Kuva: Marika Kiviharju-Sarimo

Kameran edessä oleminen ei tuntunut heti luontevalta.

-?Aluksi tunsin olevani tosi jäykkä. Enkä tiennyt miten olla, mihin katsoa ja mihin laittaa kädet, mutta Marika ohjasi rauhallisesti. Hän jaksoi aina uudestaan sanoa selkeitä ohjeita, Maria kuvailee.

-?Jos en tykännyt jostain, sitä ei tehty. Tuntui hyvältä, ettei kertaakaan tullut sellainen olo, että tekisin jotain väärin tai huonosti. Marika sai minut rentoutumaan ja kehui, kun opin uutta. Loppua kohden aloin tuntea itseni supermalliksi.

Maria Mäenpää.

Maria Mäenpää. Kuva: Marika Kiviharju-Sarimo

Kuvauksen aikana kuvia katsottiin yhdessä.

-?Itsensä näki ihan uudessa valossa. Aina uudestaan tuli mieleen, että näytänkö oikeasti tuolta? Se tunne oli aika hämmentävä, mutta samalla tosi hieno, Maria miettii.

-?Näytin kauniilta ja naiselliselta, mikä ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Olen ollut aina kriittinen katsoessani itseäni valokuvissa. Yleensä mikään kuva ei oikein miellytä, mutta nyt tykkäsin kymmenistä kuvista.

Suurin suosikki on mustavalkokuva, jossa Mäenpää on kyykyssä päällään musta läpinäkyvä asu.

-?Kuvana se on äärettömän kaunis, taiteellinen ja sensuelli. Aion teettää kuvasta kopion makuuhuoneeni seinälle.

Maria Mäenpää.

Maria Mäenpää. Kuva: Marika Kiviharju-Sarimo

Mäenpää on näyttänyt muutaman kuvan lähipiirilleen. Kolmesta lapsesta kaksi on aikuisia, teini-ikäinen tytär asuu kotona.

-?Hän antoi luvan tehdä mitä haluan. Äiti puolestaan ei ollut yllättynyt, hän tietää, että minulta voi odottaa tällaistakin. Jos hän onkin jotain mieltä, äitinä hän ei ole sanonut mitään ikävää. Ja jokainen mies, joka on nähnyt kuvan tai pari, olisi halunnut nähdä lisää, Maria nauraa.

Kuvausten vaikutus on ollut paljon suurempi kuin Mäenpää uskalsi ennalta odottaa.

-?Tunne oli huikea, kun tajusi omastakin mielestään näyttävänsä hyvältä, hän toteaa.

-?Oman naisellisuuden tajuaminen on saanut ihan jäätävän kovan vahvistuksen. Tämänkin ikäisenä voi olla tosi naisellinen. Tunne naiseudesta tulee nyt myös sisältä eikä ole vain pinnallista.

Aiemmin Mäenpää koetti joskus vahvistaa naiseuttaan ulkoisin keinoin, mutta sisäisesti sillä ei ollut vaikutusta.

-?Huomaan nykyään katsovani peiliinkin eri tavalla. Käytän kyllä ulkoisiakin muistutuksia naiseudesta sipaisemalla joskus huulipunaa, vaikka muuten en meikkaa arkisin.

Kuvaus inspiroi laittamaan alusasut uusiksi.

-?Kävin ostoksilla oikein isolla kädellä. Huomasin hankkivani värejä entisen valkoisen ja mustan sijaan. Monia erilaisia punaisen ja vaaleanpunaisen sävyjä.

Niin hyvältä tuntui, että Mäenpää aikoo kokea saman joskus toistekin.

-?Menen ehdottomasti uudestaan, ehkä muutaman vuoden päästä. Tai kun löytyy mies, kenties voisimme mennä yhdessä, hän nauraa.

Valokuvaaja Marika Kiviharju.

Valokuvaaja Marika Kiviharju. Kuva: Marika Kiviharju-Sarimo

Marika Kiviharju, 42, on kuvannut boudoir- ja glamour­kuvia vuodesta 2006, joten kaikenlaisia kokemuksia on ehtinyt karttua.

-?Eräskin aviomies epäili, että vaimolla on toinen mies, kun rouva tuli kuvausten jälkeen kotiin glamour­meikissä ja täydessä tällingissä. Naiset joutuvat keksimään erilaisia selityksiä, miksi ovat kuvausten jälkeen niin hehkeinä, Marika Kiviharju tietää.

Totuutta ei voi kertoa, jos kuvat on tarkoitettu lahjaksi. Kiviharju muistaa asiakkaan, joka oli lähtenyt hänen tuolloiselta studioltaan Helsingissä ja saanut liikenteen sekaisin, kun ohiajanut auto pysähtyi raitiovaunupysäkille.

-?Kuski kyseli innokkaasti seuralaispalveluita. Muuta syytähän ei tietenkään voi olla, kun nainen kulkee ulkona hienosti laitettuna, Kiviharju hymähtää.

-?Onneksi asiakas kertoi tämän nauraen.

Kiviharju otti boudoir-kuvia jo silloin, kun tietämys niistä oli paljon vähäisempää.

-?Boudoir-kuvausten suhteen omat rajani eivät ole tulleet koskaan vastaan, mutta alastonkuvien suhteen kyllä, Marika myöntää.

-?Olen joutunut kieltäytymään kuvaamasta muutamia miesasiakkaita, jotka olisivat halunneet alastonkuviin. Yhteydenotoista paistoi läpi, että mielessä oli enemmänkin jonkinlainen eroottinen fantasia ja väärä käsitys boudoirista.

Marika Kiviharju on kuvannut myös miehiä, esimerkiksi tässä viikinkiteemaa.

Marika Kiviharju on kuvannut myös miehiä, esimerkiksi tässä viikinkiteemaa. Kuva: Marika Kiviharju-Sarimo

Kuva: Marika Kiviharju-Sarimo

Naiset ovat alusta lähtien ymmärtäneet boudoir-kuvausten tyylin.

- Alaston totuus -kirjani jälkeen tein päätöksen, etten kuvaa miesasiakkaita yksin, vaikka kyse olisi aidosti taidekuvista. Nudetaidekuvia kuvasin kirjan jälkeenkin, mutta vain naisista tai pareista.

Boudoir-kuvista kiinnostuneiden ikähaarukka on Kiviharjun mukaan jatkuvasti noussut.

-?Pari kuvattavaa on ollut yli 70-kymppisiä, mutta valtaosa boudoir-asiakkaistani on 40-60-vuotiaita. Se tieto tuntuu yllättävän monet. Helposti luullaan, että boudoirista ovat kiinnostuneita vain nuoremmat, Kiviharju on huomannut.

-?Yli nelikymppisenä monet naiset alkavat olla sinut kroppansa kanssa, ja siksi kuvattavaksi uskalletaan vasta silloin. Osa saa kuvauksen 50-vuotislahjaksi.

Kuvien ansiosta kuvattavat huomaavat, että voivat näyttää yhtä upeilta kuin julkisuudessa tai somessa näkyvät naiset. On itsetuntoa kohottavaa tajuta, ettei ole syytä alemmuudentunnetta ruokkivaan vertailuun.

-?Kuvauksen alussa saatetaan listata kehosta kohtia, joita ei saa kuvata, koska ne eivät miellytä kuvattavaa. Kun sitten näytän kuvia, silmät alkavat säihkyä. Ei ollutkaan aihetta huoleen. On ihanaa nähdä, kuinka kuvattavat puhkeavat kukkaan, kun heistä kuoritaan esiin glamouria.

-?Antoisinta on, että kuvattava itse pitää itsestään. Muiden ihastelu on plussaa, mutta tärkeintä on se, että oma käsitys kohenee. Kuva on väline, jolla saan sen välitettyä kuvattavalle.

Valokuvaaja Jenni Höök.

Valokuvaaja Jenni Höök. Kuva: Jenni Höök

Myös Kouvolalainen Jenni Höök on erikoistunut boudoir-kuvauksiin. Kevään 2020 koronasulun jälkeen kuvauskyselyitä tuli paljon. Hän uskoo ihmisten kaivanneen tuolloin vaihtelua ja elämyksiä.

Suosio jatkuu edelleen. Höök arvelee taustalla vaikuttavan nykyisen kiinnostuksen hyvinvointiin.

-?Hyvään oloon ollaan valmiita satsaamaan. Boudoir-kuvaus osuu samaan trendiin, jossa korostetaan itseensä tutustumista ja kehittämistä. Kun itsetutkiskelu ja armollisuus itseä kohtaan lisääntyvät, kuvaus on siihen luontevaa jatkoa.

Lähes kaikkia jännittää aluksi.

-?Jännitys haihtuu yleensä minuuteissa. Tilanne on hyvin rento, ja tarvittaessa ohjaan kuvattavaa varpaista sormenkärkiin asti.

Hermoilu vähenee, kun Höök antaa kuvattavan nähdä kuvia.

-?Samalla pystyn viemään kuvia kuvattavaa miellyttävään suuntaan. Toisen mieltymyksiä ei voi tietää, mutta näyttämällä kuvia kommenteissa tulee esiin kaikenlaista hyödyllistä.

Höök arvelee boudoir-kuvausten saaneen alkunsa morsiamien antamista huomenlahjakuvista.

-?Sittemmin on menty selvästi siihen suuntaan, että kuvat otetaan itselle eikä lahjaksi.

Vuosien varrella kuvauksille on tullut lukuisia perusteluja.

-?Halutaan nähdä itsensä ulkopuolisin silmin tai saada vahvistusta omalle minäkuvalle. Tai hemmotella itseään.

Elämänmuutoksia halutaan tallentaa kuviksi.

-?Voi olla muutoksia kehossa liittyen vakavaan sairauteen kuten syöpään tai syömishäiriöön. Kuvaukseen halutaan ennen hoitojen alkamista tai toipumisen jälkeen.

Antoisinta ovat kuvattavien riemukkaat reaktiot.

-?Aina joskus saa nähdä herkistymistä ihan kyyneliin asti. Jos on ollut rankkoja elämänvaiheita, itsensä näkeminen vahvana ja kauniina voi liikuttaa, Höök tietää.

-?Kuuluu kuvaajan ammattitaitoon saada kuvattava rentoutumaan, valokuvaaja Aapo Karhu sanoo.

-?Kuuluu kuvaajan ammattitaitoon saada kuvattava rentoutumaan, valokuvaaja Aapo Karhu sanoo. Kuva: Sami Reivinen

Valokuvaaja Aapo Karhu, 39, uskoo perimmäisen syyn boudoir-kuvauksiin olevan useimmilla sama.

-?Halutaan kokea tällainen kuvaus ja nähdä itsensä kauniina. Mielestäni se on se juurisyy, Aapo Karhu sanoo.

Karhu on kuvannut boudoiria reilut pari vuotta.

-?On ollut yllätys, kuinka suuri tarve boudoir-kuvauksille on olemassa. Kiinnostus on selkeästi koko ajan kasvussa, hän kertoo.

-?Nykyinen asenneilmapiiri on sellainen, etteivät boudoir-kuvat aiheuta enää ihmettelyä, että miksi kameran eteen mennään alusasuissa.

Kuva: Aapo Karhu

Karhu tiedostaa, että osa kuvattavista ei halua mieskuvaajaa.

-?Jos ei tunnu luontevalta olla miehen kuvattavana, silloin pitääkin mennä naiskuvaajalle. Osa kokee kuitenkin tietynlaisena rajanylityksenä sen, että kuvaaja on mies.

On ymmärrettävää, että aluksi jännittää.

-?Kuuluu kuvaajan ammattitaitoon saada kuvattava rentoutumaan. On isoja eroja, kuinka nopeasti kameraan totutaan, mutta harvoin ollaan ihan kipsissä. Kuvaus kestää parisen tuntia, ei-ammattimalli harvoin jaksaa sen pidempään.

Karhun tähän mennessä vanhin boudoir-asiakas antoi kuvauksen itselleen 50-vuotislahjaksi.

-?Suurin osa on arviolta 30-35-vuotiaita. Boudoir-kuvia otetaan paljon huomenlahjoiksi, ja naimisiinmeno ajoittuu usein tuohon ikävaiheeseen.

Muutaman kerran kuvattavana on ollut pareja.

Hän kannustaa kuvattavia kertomaan omia näkemyksiään.

- Kuvaan myös alastonkuvia, mutta teen nekin omalla tavallani. Ammattikuvaajana osaan vetää omat rajani.

Kuva: Aapo Karhu

Usein kuvat yllättävät.

-?Olen nähnyt kaikenlaisia hölmistyneitä ilmeitä. Kukaan ei ole pillahtanut itkuun, mutta hämmästyksen tunteita on näkynyt monta kertaa.

Kuvauksen aikana kameran ruudulla kuva ei herää henkiin samalla voimalla kuin isommalla näytöllä tai paperikuvana. Sen takia ne kaikista vuolaimmat kehut tuppaavat tulemaan asiakkaan nähdessä lopulliset kuvat.

-?On hirmuisen palkitsevaa saada kuvatuilta ihastuneita viestejä. Usein toistuu fraasi, etten voi uskoa, että kuvissa olen minä. Se kertoo aika paljon, sillä kuva ei valehtele, Karhu toteaa.

Valokuvaaja Janina von Weissenberg, 31, on ottanut boudoir-kuvia pari vuotta. Hän on huomannut työn luovan vahvoja tuntemuksia.

Valokuvaaja Janina von Weissenberg.

Valokuvaaja Janina von Weissenberg. Kuva: Janina von Weissenberg

-?Innostuin boudoir-kuvauksesta, koska naisilla on niin paljon itsetunto-ongelmia ja epä­varmuuksia ulko­näöstään. On niitä ollut minullakin, Janina von Weissenberg perustelee.

-?Antaa paljon, että voin auttaa toista näkemään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. On hienoa saada kuvattava kokemaan, että hän kelpaa omana itsenään.

Kuvaukset ovat innoittaneet von Weissenbergiä itseäänkin.

-?Olen rohkaistunut rikkomaan rajoja ja heittäytynyt kokeilemaan uusia juttuja.

Erityisen kannustavana mieleen on jäänyt nuori kuvattava, joka jännitti niin paljon, että tuli vähän kyyneliäkin.

-?Kuvauksen mittaan uskallus kasvoi ja loppujen lopuksi kuvissa oli rohkeitakin poseerauksia. Kuvat olivat hienoja.

-?Se kannusti minua tekemään tiettyjä työasioita, joihin oli ollut kynnystä. Tuli tunne, että kyllä minäkin pystyn. Tästä työstä saa hyvän mielen lisäksi innoitusta ja uskallusta.

Boudoirin ympärillä on vieläkin väärinymmärrystä.

-?Tiedän, että boudoir-kuvia kohtaan on edelleen ennakkoluuloja, koska vähäpukeisuus aiheuttaa aina ennakkoluuloisuutta, mutta onneksi en ole itse törmännyt sellaiseen.

Von Weissenbergin boudoir-asiakkaat ovat pääosin 30-40-vuotiaita, yli nelikymppisiä on ollut vain muutama.

Von Weissenberg kuvaa boudoiria mieluiten ulkona, mutta jos asiakas niin haluaa, ollaan sisällä.

-?Luonnossa saa monipuolisia kuvia. Talvisin kuvauksia on vähän, mutta on joulukuussakin tullut ulkona hienoja kuvia.

Kesäisin kuvataan eniten.

-?Viime kesänä oli parissa kuukaudessa melkein kymmenen boudoir-kuvausta.

Weissenberg näyttää kuvauksen aikana mieluiten vain muutaman kuvan.

-?Kuvia katsomalla saatetaan rohkaistua kokeilemaan vähän erikoisempiakin asentoja.

-?Moni ihan hämmentyy, koska ei meinaa uskoa näyttävänsä niin hyvältä. Kiitoksia tulee siitä, että saan kuvattavasta parhaat puolet esiin, hän lisää.

Ilta Sanoma
samedi 4 mars 2023 07:30:00 Categories: Hyvä olo Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.