Ilta Sanoma

Kuva: Planet Labs PBC

IS:n hankkimat satelliittikuvat paljastavat uutta tietoa tapahtumista Alakurtissa, noin 50 kilometrin päässä Suomen rajasta.

Sallan korkeudella, noin 50 kilometrin päässä Suomen rajasta sijaitsee Venäjän armeijan 80. arktisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin kotitukikohta Alakurtti.

Varuskunnan tyhjentymisestä on liikkunut vaihtelevaa tietoa suurin piirtein yhtä kauan kuin Vladimir Putinin käynnistämä hyökkäyssota on Ukrainassa kylvänyt tuhoa. Muun muassa Yle kertoi viime kesänä Alakurtin tyhjentyneen toukokuussa.

IS:n saamat satelliittikuvat kuitenkin paljastavat yllätyksen: tukikohta näyttää olleen liki autio jo maaliskuussa 2022.

Venäjän joukot hyökkäsivät Ukrainaan 24. helmikuuta 2022.

Ukrainan sodan karttapalvelun ylläpitäjiin kuuluva John Helin epäilee nyt, että Alakurtista saatettiin kuljettaa kalustoa muualle jo ennen sotaa.

-?Se on hyvä kysymys, sitä ei voi välttämättä suoraan sanoa näistä kuvista. Siellä maaliskuun 2022 kuvissa toki on merkittävästi vähemmän kalustoa kuin esimerkiksi Google Earthissa olevissa heinäkuun 2021 kuvissa, hän sanoo.

John Helin epäilee, että Alakurtista saatettiin kuljettaa kalustoa muualle jo ennen sotaa.

John Helin epäilee, että Alakurtista saatettiin kuljettaa kalustoa muualle jo ennen sotaa. Kuva: Kaisa Rautaheimo

-?Mutta esimerkiksi sillä isoimmalla lento­kentän pohjois­päädyn alueella näkyy myös se, että sieltä on edellisen viikon aikana ilmeisesti jotain liikettä tapahtunut. Siellä lumessa näkyy näitä painaumia.

Helin kertoo tarkista­neensa sää­tiedot kyseiseltä ajalta eli maaliskuun 2022 ensimmäiseltä viikolta. Uutta lunta ei ole siinä välissä tupruttanut.

-?Siellä on 26. helmikuuta, jos nyt muistan oikein katsoneeni, tullut edellisen kerran kunnolla lunta, eli sen jälkeen siellä on siirretty melkoista määrää kalustoa. Saattaa olla, että jäljet ovat tulleet kaluston siirtämisestä Ukrainan läheisyyteen jo tuolloin.

2. maaliskuuta 2022 Alakurtin sotilastukikohta näyttää yhtä tyhjältä kuin myöhemminkin.

2. maaliskuuta 2022 Alakurtin sotilastukikohta näyttää yhtä tyhjältä kuin myöhemminkin. Kuva: Planet Labs PBC

Alakurtin tukikohta satelliittikuvassa 25. toukokuuta 2022. Ylen arvion mukaan ajoneuvojen siirto-operaatio olisi toteutettu toukokuun puolenvälin tienoilla.

Alakurtin tukikohta satelliittikuvassa 25. toukokuuta 2022. Ylen arvion mukaan ajoneuvojen siirto-operaatio olisi toteutettu toukokuun puolenvälin tienoilla. Kuva: Planet Labs PBC

15. heinäkuuta 2022 suuria muutoksia ei näy.

15. heinäkuuta 2022 suuria muutoksia ei näy. Kuva: Planet Labs PBC

30. elokuuta 2022 päivätyssä satelliittikuvassa tilanne näyttää samalta kuin aiemmin kesällä.

30. elokuuta 2022 päivätyssä satelliittikuvassa tilanne näyttää samalta kuin aiemmin kesällä. Kuva: Planet Labs PBC

Ukrainan itärajalle alkoi pakkautua venäläisiä sotilaita ja kalustoa loppuvuodesta 2021. Samaan aikaan presidentti Vladimir Putin vaati länsimailta "turvallisuustakuita" siitä, ettei sotilasliitto Nato laajene hänen valtakuntansa takapihalle.

Helin toteaa, että siirto Alakurtista vaikuttaisi tapahtuneen viikon sisällä helmi-maaliskuun taitteessa 2022.

-?Varmastihan ei tämän perusteella voi sanoa, onko kaikki juuri Ukrainaan siirretty - mutta liikettä on tapahtunut. Osa voi liittyä myös harjoitustoimintaan. Siellä lumessa näkyy selkeästi sellaiset painaumat, joissa kalustoa on ollut aikaisemmin.

Ilta-Sanomien hankkima satelliittikuva Alakurtista helmikuun 11. päivältä 2023 kertoo, että sotilasajoneuvot eivät ole palanneet.

Talvisessa kuvassa näkyy aurattuja teitä ja jonkin verran renkaanjälkiä lumessa, mutta joissakin kohdissa ajoneuvorykelmät ovat käytännössä samassa järjestyksessä kuin vajaata vuotta aikaisemmin.

11. helmikuuta 2023 otetussa kuvassa näkyy aurattuja teitä ja renkaanjälkiä lumessa, mutta joissakin kohdissa kuvan ajoneuvot ovat käytännössä samassa järjestyksessä kuin toukokuun kuvissa.

11. helmikuuta 2023 otetussa kuvassa näkyy aurattuja teitä ja renkaanjälkiä lumessa, mutta joissakin kohdissa kuvan ajoneuvot ovat käytännössä samassa järjestyksessä kuin toukokuun kuvissa. Kuva: Planet Labs PBC

-?On myös mahdollista, että Alakurtista olisi siirretty kalustoa täydennykseksi muille joukoille Ukrainaan ennen kuin varsinaisesti prikaatia itseään olisi siirretty sotaan, Helin pohtii.

-?Tämä voisi myös selittää kaluston määrän vähenemistä ennen kuin prikaati siirrettiin rintamalle.

Alakurtin kalustoa on vilahtanut rintamalla - mutta vasta kesällä.

-?Tiedot kertoisivat, että Ukrainassa on pataljoonan tai kahden taisteluosasto 80. prikaatista. Eli kyllä kalustoa siltikin pitäisi olla myös Ukrainassa.

-?Ja koska kesän 2021 Google Earth -kuvissa sitä kalustoa on enemmän, niin kyllä sieltä varmasti joukkoja Ukrainaan siirtynyt on. Mutta kyllähän nämä kuvat asettavat Alakurtissa nyt olevan joukkojen määrän hieman avoimeksi.

Venäläisten tuhoutunutta kalustoa Hersonin alueella helmikuussa.

Venäläisten tuhoutunutta kalustoa Hersonin alueella helmikuussa. Kuva: Oleksandr Gimanov / AFP

Presidentti Putin on uhonnut, että Suomen raja tullaan Nato-hakemuksen takia varustamaan vahvasti. Tarkkaa tietoa Alakurtin roolista tässä skenariossa ei ole, mutta ei tukikohta autiokaan ole.

-?Selkeästi siellä on edelleen myös toimintaa, sillä kaluston määrä ei ole ainakaan kesän jälkeen merkittävästi vähentynyt.

Voiko kyseessä olla hämäys, jotta tukikohtaa luultaisiin Suomessa liki tyhjäksi?

-?Onhan se mahdollista, että siellä jotain valelaitteita on. Sellaista on tietysti vaikea sanoa satelliittikuvista, koska sillä resoluutiolla on vaikea arvioida tarkalleen mitä ajoneuvoja siellä esimerkiksi on.

Helin ei lähde kaivamaan poteroita toistaiseksi kovin syvälle. Maanalaisiin tunneleihin ja tiloihin hän ei Alakurtin kohdalla usko.

-?Vaikea uskoa, että maan alla olisi mitään sellaisia laajoja tunneliverkostoja.

Kuvissa näkyy useita rakennuksia tukikohdan alueella.

-?Jonkin verran rakennuskantaa alueella on, ja joissain halleissa saattaa olla jotain. Verrattuna siihen, mitä olemme nähneet muilla alueilla, joissa koulutetaan näitä venäläisiä mobilisoituja, niin aika vähän siellä tunnutaan tekevän tällaista hämäystoimintaa.

-?Niiltä osin tuntuu epätodennäköiseltä, että kyseessä olisi mikään massiivinen hämäysoperaatio, mutta siihenkin on mahdollisuus.

Lue lisää: Venäjä tuo Suomen lähelle uusia joukkoja ja perustaa Leningradin sotilas­piirin - Shoigu: Vastatoimi Natolle

Helin huomauttaa, että Alakurtissa saatetaan kouluttaa parhaillaan rintamalle määrättyjä uusia venäläismiehiä.

Kreml kutsui syksyllä "osittaisella" liikekannallepanolla palvelukseen noin 300?000 miestä. Tiedot vaihtelevat, mutta heitä arvellaan lähetetyn rintamalle Ukrainaan toistaiseksi vasta puolet määrästä eli noin 150?000.

Kreml kutsui syksyllä

Kreml kutsui syksyllä "osittaisella" liikekannallepanolla palvelukseen noin 300?000 miestä. Kuva: Reuters

-?Iso kysymys on tietysti se, että koulutetaanko siellä 80. prikaatissa näitä mobilisoituja venäläisiä, mikä saattaisi selittää sitä kaluston määrää.

-?Koko prikaatihan ei missään nimessä ole lähtenyt Ukrainaan. Osia on, mutta varmasti varuskuntaan on myös joitain osia jäänyt.

Huhujen mukaan Alakurttiin on myös saatettu siirtää joukkoja takaisin.

-?Virallisesti Alakurtissa on kaksi pataljoonaa jalkaväkeä, ja se kolmas olisi yleensä kauempana eri paikassa, joten sinne on saatettu siirtää myös muualta takaisin joukkoja. Tämä kuitenkin tuntuu hieman epätodennäköiseltä.

-?Tärkein kysymys on kuitenkin se, että kuinka paljon niitä 80. prikaatin joukkoja on aidosti siirretty Ukrainaan. Niitä arvioidaan siirretyn kaksi pataljoonaa, mutta voi olla että siellä sotiikin vain yksi.

Lue lisää: Norjan tiedustelu: Venäjän Pohjoinen laivasto aseistettu taas ydinaseilla

Alakurtin joukot ovat Helinin viimeisimpien tietojen mukaan Hersonissa Dnepr-joen varrella. Ne ovat myös välttyneet suurilta tappioilta toisin kuin muista Suomen rajan tuntumassa olevista sotilastukikohdista lähetetyt prikaatit.

-?Tämä 80. prikaati ei ole ottanut massiivisia tappioita, toisin kuin muut Karjalasta lähteneet joukot.

Ukrainan puolustusministeriö jakoi 2. helmikuuta videon, miten 80. arktisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin Tor-M2DT-ilmatorjuntajärjestelmä tuhottiin ukrainalaiselle pellolle.

Petsamosta lähetetty 200. erillinen moottoroitu jalkaväkiprikaati, Sputnikin sotilaskylästä Petsamon läheltä lähetetty 61. merijalkaväkiprikaati sekä etelämpänä Karjalassa Pietarin lähellä Kamenkassa päämajaansa pitävä 138. erillinen moottoroitu jalkaväkiprikaati ovat kokeneet kovia rintamalla.

80. arktinen moottoroitu jalkaväkiprikaati kuuluu Venäjän armeijan pohjoiseen laivastoon. Se perustettiin vuodenvaihteessa 2014-2015, ja arktiseen sodankäyntiin erikoistuneen prikaatin ydintehtävä on turvata Suomen ja Norjan vastaista rajaa sekä Jäämeren aluetta Kuolan niemimaan läheisyydessä Venäjän luoteiskolkassa.

Ilta Sanoma
samedi 18 février 2023 08:30:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.