Lukijat kertovat hetkistä, jolloin vanhemmuus tai lapsen saaminen eivät tunnu hyvältä. Kuva: SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA

Vaikka moni vanhempi ahdistuu lasten syntymän jälkeen, on vanhemmuuteen pettymisestä puhuminen edelleen tabu. Asiantuntijan mukaan negatiivisillakin tunteilla on tärkeä viesti, joka on hyvä tunnistaa.

Moni vanhempi kokee negatiivisia tunteita vanhemmaksi tulemisen jälkeen.

Lapsen syntymä ja odotus ovat valtavia elämänmuutoksia, mikä altistaa usein myös erilaisille ahdistuksen olomuodoille, kuten pelkoon, fyysisiin oireisiin tai huoleen vauvan voinnista.

Vaikka syntymää ja vanhemmaksi tulemista pidetään yleensä iloisena asiana, ovat siihen liittyvän negatiiviset tunteet myös hyvin tavallisia.

Näin toteaa myös Ensi- ja turvakotien liitto, jonka kokemuksen mukaan vauvaperheiden ahdistus on lisääntynyt aiemmasta.

Lue lisää: Osa tuoreista vanhemmista havahtuu kamalaan tunteeseen - näistä syistä vauva saattaa jopa kaduttaa

- Vanhempi ei aina koe rakkautta vastasyntynyttä kohtaan. Olo voi olla ahdistunut, riittämätön, ja lapsen syntymä voi tuntua virhevalinnalta tai oma vanhemmuus huonolta ja vääränlaiselta, erityisasiantuntija Tanja Henttonen totesi Ensi- ja turvakotien liiton tiedotteessa marraskuun alussa.

Vanhemmaksi tuleminen aiheuttaa usein myös ikäviä tunteita. Kuva: MIKKO STIG/LEHTIKUVA

Ilta-Sanomat kysyi lukijoilta heidän kokemuksiaan vanhemmaksi tulemisen jälkeen aiheutuneesta ahdistuksesta ja pahasta olosta.

Kokosimme juttuun kuuden äidin kertomukset.

- Olin ensisynnyttäjä 39-vuotiaana. Olin energinen ja aikaansaavaa koko raskauden ajan. Vauva syntyi yhdeksän pisteen lapsena. Mutta pian selvisi, että hänellä on erityispiirteitä, joista edes lääkärit eivät heti tienneet. Mitään ei näkynyt biopsiassa tai rakenneultrassa. Kaiken piti olla hyvin ja mennä kuten suunnittelimme. Elämä kääntyi kuitenkin päälaelleen ja menevä yrittäjäura sai jäädä hetkeksi. Kaikesta on selvitty, mutta vaikeuksien kautta. Lapsen saaminen mullistaa todella ihan kaiken elämässä. Nyt kaikki on hyvin, mutta kymmenen vuoden mutkikas matka on takana. Rakastan ihanaa poikaani yli kaiken.

Äiti, 49 vuotta

- Raskaudenaikainen masennus lisäsi ahdistuneisuutta tuntuvasti synnytyksen jälkeen. Vaikka lapsi on kohta kolme vuotta, ahdistuneisuus jäi. Olen joutunut hakemaan ongelmaan toistuvasti apua. Masennus johti avioeron jälkeen psykoottisiin oireisiin, ja vasta nyt hoito on alkanut tehota. Joudun käymään kalliissa terapiassa, kunnon apua en ole saanut julkiselta puolelta lukuisista yrityksistä huolimatta. Edellinen viiden vuoden karenssi kuntoutuksesta estää sen. Olen pettynyt ja vihainen jäämisestäni yksin, mutta tuskin olen ainoa. Onneksi toipuminen on nyt alkanut lyötyäni pitkään päätä seinään järjestelmän kanssa.

Äiti, 43 vuotta

- Olimme puolison kanssa haaveilleet pitkään lapsesta. Rankkojen hedelmöityshoitojen tuloksena saimme kauan kaivatun lapsen. Odotusaika oli pelkoa täynnä, ja olisin toivonut neuvolasta siihen apua. Kun vauva syntyi, tapahtui traumaattinen tilanne vauvan joutuessa tehohoitoon. Silloin voimakas taistelutahto vahvistui ja päätin olla täydellinen. Pumppasin pieniä maitomääriä yksin samalla itkien. Vein maitoa omalle lapselleni. En juuri nukkunut, koska olin eri osastolla kuin vauva. Olin koko ajan ylivireä.

Kotiutuminen oli ihanaa, mutta noin kuukauden päästä huomasin voimakasta ahdistusta, jollaista en ollut ikinä kokenut. Tuntui, kuin tavarat olisivat olleet vaarallisia. Pelotti ja olin hämmentynyt. Neuvolassa en uskaltanut kertoa siitä. Pelkäsin, että olen seonnut ja lapsi viedään pois minulta. Ahdistus muuttui paniikkikohtaukseksi. Kauhun tunne valtasi välillä. Oli laitettava vauva pois, jos sekoan. En ymmärtänyt että olin saanut traumoja, olin elänyt ylikierroksilla.

Neuvolan kautta pääsin psykiatrialle. Itkin siellä, että olenko tullut hulluksi. He naurahtivat lempeästi ja sanoivat, että et ole, sinulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Siinä kohtaa kivi lähti sydämestä ja itkin onnesta. Sain hyvää hoitoa, joka auttoi hyvin nopeasti oireisiin ja nautin vauvasta!

Jälkeenpäin olen miettinyt, että kyseessä oli enemmänkin voimakasta ahdistusta, johon liittyi pakkoajatuksia. Toisen lapsen kohdalla en kokenut vastaavaa. Odotusaikana pitäisi olla mahdollisuus tavata psykiatrista sairaanhoitajaa. Siitä olen surullinen, miten vähän siitä puhuttiin odotusaikana.

Äiti, 44 vuotta

- Vauva oli toivottu ja haluttu, siitä ei ollut epäilystäkään. Lapsi oli synnyttyään aluksi eloton eikä synnytys mennyt millään tavalla toivotulla tavalla. Kotiuduttuamme traumaattisen synnytyksen jälkeen baby blues iski voimalla. Hormonit syöksivät mielen todella mustaksi ja lapsen hankkiminen kadutti kovasti. Vauva oli helppo ja ihana, mutta yön pimeinä hetkinä halusin palauttaa sen ja saada entisen elämäni takaisin. Kaikkia ajatuksia ei kehdanfnut sanoa edes ääneen.

Ajan kanssa avoimuus ja keskusteluavun saaminen auttoivat. Tosin suurimpana apuna luulen olleen hormonien tasoittumisen. Rakkaus ja kiintymys lapseen kasvoi vähitellen ja pian ei enää osannut kuvitellakaan elämää ilman häntä.

Äiti, 41 vuotta

- Esikoisen raskaus sujui hyvin. Kaikki oli ihanaa ja jännittävää. Odotin vauvaa innolla. Vauvan synnyttyä mies teki reissutyötä ja jouduin olemaan paljon yksin. Se yllätti, pelkäsin ja itkin. Ahdistuin, en tiennyt miksi. Joka päivä anoppi tai oma äiti oli apuna, siis vain läsnä, vaikka vauva vain nukkui. Heti kun jäin yksin, itkeskelin enkä osannut nauttia. Jopa miehen kauppa- tai puunhakureissu sai olon kamalaksi. Vasta parin kuukauden päästä vauvan syntymästä rentouduin. Jälkikäteen ajateltuna kyse taisi olla synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Äiti, 27 vuotta

- Mielestäni niin sanottua baby blues -aikaa kaunistellaan todella paljon. Neuvolassa tästä kyllä mainittiin, mutta todellisuus oli ihan muuta kuin olin luullut. Heti synnytyksen jälkeen mielen valtasi järkyttävä huoli, ahdistus, epävarmuus sekä pelko siitä, että jaksanko tätä. Ne tunteet olivat kamalia. Synnytys oli kamala, eikä sitä, tai tunteiden myrskyä, otettu vakavissaan missään puheeksi.

Itselläni kesti toipua niin synnytyksestä kuin valtavista tunnemyrskyistä kolme kuukautta.

Mielestäni äidit jätetään todella yksin synnytyksen jälkeen. Olisi hienoa, jos järjestelmä tukisi äitiä vielä silloinkin. Niin, että apua ja tukea saa automaattisesti eikä vasta, kun äiti niin pyytää. Usein siinä kohtaa ollaan jo liian myöhässä ja tabu siitä, uskaltaako äiti sanoa ääneen negatiiviset tunteet ja ajatukset, pitäisi saada yhteiskunnasta pois. Eivät äidit itse tunteitaan tai ajatuksiaan valitse siinä kohtaa, kun hormonit lähtevät myllertämään synnytyksen jälkeen.

Neuvolan rakennetta olisi hyvä uudistaa ja päivittää äitien olemassaolo tärkeämmin osaksi järjestelmää. Esimerkiksi muutaman kerran puhelimitse keskustelu tuoreen äidin/vanhemman kanssa. Silloin vanhempi pääsisi automaattisesti purkamaan omia ajatuksiaan ulkopuolisille, eikä tarvitsisi yksin pidätellä tunteitaan ja pahimmillaan sairastua masennukseen, koska ei syyllisyyden tunteiden takia uskalla sanoa asioita tarpeeksi ajoissa ääneen. Äiti voi myös luulla liian pitkään, että tämä vaihe menee ohi, mutta sitten tila huononeekin.

Äiti, 30

Lapsen saaminen on valtava muutos ihmisen elämässä, mikä voi tehdä ajatuksista hyvinkin sekavia. Kuva: HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Katumus, häpeä, huonommuus, mustasukkaisuus tai muut ikävinä koetut tunteet ovat hyvin yleisiä eri vaiheissa vanhemmuutta, toteaa myös Väestöliiton asiantuntija Maria-Kaisa Ankkuri.

- Ei ole myöskään tavatonta, että lapsi herättää vanhemmassa vaikkapa ärsytyksen tunnetta, vaikka lapsi olisikin rakas. Usein katumuksen tunne tai muu vaikeampi tunne on hetkittäistä, liittyen vaikkapa väsymykseen tai lapsen sairasteluun.

- Vanhemmuudessa on myös tavallista, että oma toiminta kaduttaa. Miksi huusin lapselle tai en jaksanut touhuta työpäivän jälkeen hänen kanssaan. Tällaisiin hetkiin liittyy usein myös muita tunnekokemuksia, kuten riittämättömyyden tunteita, Ankkuri jatkaa.

Jos vanhempi joutuu vaikkapa valvomaan öisin, saattaa väsymys ajaa miettimään, miksi lasta on toivonut. Tuore vanhempi voi kokea myös huolta tai ahdistusta siitä, onko vauvalla kaikki hyvin tai kasvaako hän normaalisti.

- Myös vastuun määrä voi hetkellisesti tuntua suurelta. Vanhempi saattaa silloin kaivata spontaanimpaa elämää ennen lasta. Aikaa, jolloin oli vain itsestään vastuussa.

Ankkurin mielestä vaikeita tuntemuksia olisi hyvä pyrkiä ajattelemaan sellaisina, joita jokainen vanhempi kohtaa vanhemmuuden aikana - vaikkei se helppoa välttämättä olekaan.

Vanhemmuuden nostamista ikävistä tunteista kun ei edelleenkään puhuta tarpeeksi.

- Kyllä ne edelleen ovat monelle tabu, Ankkuri tuumaa.

Vanhemmuus on herkkä asia ja usein siihen liittyy myös paljon odotuksia. Sen vuoksi pettymyksestään voi olla vaikea kertoa muille tai myöntää edes itselleen.

Jälkeenpäin vanhempi saattaa miettiä, miten on voinutkaan ajatella vanhempana olemista tai lapsestaan niin ikävästi.

- Tällainen tilanne voi olla vaikkapa yöllä, kun lapsi itkee ja itseä väsyttää ja ärsyttää. Oma tunne ja ajatus voi olla silloin vaikea kokea. Hetken mentyä ohi voi tuntea jopa syyllisyyttä, miksi ajatteli niin synkästi vaikeana hetkenä, Ankkuri kuvailee.

Vanhemmuuden odotukset eivät läheskään aina vastaa todellisuutta. Vanhemmuuden kokemus tai suhde lapseen vahvistuvat silti yleensä ajan kanssa. Kuva: EMMI KORHONEN/LEHTIKUVA

Vanhemmatkin ovat aina aikansa ja kasvatuksen tuotoksia, ja toisille vaikeista asioista puhuminen on vaikeampaa kuin muille. Myös suomalaisessa ajattelussa usein korostuva pärjäämisen ja yksilöllisyyden kulttuuri voi nostaa kynnystä omista ongelmista avautumiselle.

- Suomessa on melko tavallista ajatella, että vaikeistakin hetkistä täytyy nyt vain selviytyä eikä sen takia erilaisista vanhemmuuden tunteista välttämättä uskalleta puhua avoimesti. Vanhempi saattaa myös miettiä, tuleeko leimatuksi esimerkiksi lapsiperhepalveluissa, jos kertoo myös haastavammista tunteista, Ankkuri summaa.

Oman ahdistuksen helpottamiseksi ja tabun murentamiseksi ikäviäkin tuntemuksia olisi tärkeä päästä purkamaan jollekin - tai jonnekin.

Moni vanhempi onkin jakanut raskaita kokemuksiaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Sen kautta voi päästä samalla kuulemaan, miten muutkin ovat olleet samassa jamassa.

- Vertaistuki onkin monelle vanhemmalle myös tässä asiassa hieno juttu. Kokemus siitä, että muillakin on samantyylisiä tunteita tai haasteita lapsiperhearjessa, voi olla tosi helpottavaa, Ankkuri korostaa.

- Toisaalta taas sosiaalinen media voi vaikuttaa siihen, ettei omasta tilanteestaan kehtaa lähteä puhumaan. Someen jaetaan usein onnellisia ja hienoja hetkiä. Tämä voi aiheuttaa sen, että vanhempi kokee häpeää tai huonommuutta omata olostaan ja arjesta.

Tunteet, olivat ne sitten iloisia tai ikäviä, eivät synny tyhjästä.

Niillä kaikilla on meille jokin viesti, Ankkuri muistuttaa. Jos mahdollista, omia tunteita olisi raskainakin hetkinä hyvä pysähtyä tarkastelemaan.

- Tunteen takana voi olla usein vaikkapa isompi tarve omalle ajalle tai sosiaalisille kontakteille pikkulapsiarjen keskellä. Vauvan synnyttyä ja myöhemminkin pikkulapsiarjessa on melko tavallinen kokemus, että vanhempi kokee hukanneensa itsensä tai unohtaneensa omat tarpeensa.

Väsymys vauva-arjen keskellä voi altistaa tahtomattaan mielen mustumiselle. Ikävätkin tunteet on tärkeää tunnistaa ja myöntää itselleen. Kuva: ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Ankkuri muistuttaa, että oman roolin löytäminen uudessa elämäntilanteessa vie aikansa ja asiasta on hyvä keskustella myös mahdollisen kumppanin kanssa.

Myös muutokset hormoneissa ja perheen elämässä vaikuttavat tunteisiin, välillä hyvinkin yhtäkkisesti. Voimakkaat tunteet voivat lyödä vanhemman ällikällä.

- Mitä jos vauvaa kohtaan ei heti tunne rakkaudellisia tunteita, tätä moni hämmästelee ehkä mielessään eikä siitä kehtaa välttämättä sanoa. On kuitenkin kovin tavallista, että rakkaus ja kiintymys lähtevät syntymään hiljalleen alun jälkeen. Herkistyminen on tavallista ja uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vaatii aikansa, Ankkuri painottaa.

Hankalina aikoina on myös hyvä tiedostaa, että tunteet ja teot ovat eri asia. Tunteet itsessään eivät vahingoita ketään.

Sen sijaan esimerkiksi lapsen vahingoittaminen vaikeassa hetkessä on väärin.

- Jos mustat ajatukset ovat hallitsevia tai huomaa ajattelevansa vaikkapa lapsen tai itsensä vahingoittamista, on siinä hetkessä tärkeä oivaltaa avun tarve. Silloin ei tule jäädä yksin, Ankkuri painottaa.

Ankkuri muistuttaa, että synnytyksen jälkeinen ahdistuneisuus eli niin sanottu baby blues ja synnytyksen jälkeinen masennus ovat kaksi eri asiaa. Etenkin masennusoireiluun olisi tärkeää hakea apua.

Avun hakemisen kanssa ei kannata kuitenkaan arastella, oli tilanne sitten mikä tahansa.

- On hyvä muistaa, että vaikeaa tunnetta ei tarvitse vertailla tai suhteuttaa, voiko sen kaltaiseen asiaan "tarvita" apua. Jos kokee, että asiaan olisi hyvä saada apua, kannattaa sitä lähteä myös hakemaan, Ankkuri sanoo.

Omasta itsestä huolehtiminen on myös lapsen etu. Kuva: MIKKO STIG/LEHTIKUVA

Täältä voi hakea apua

Väestöliiton asiantuntija Maria-Kaisa Ankkuri listasi neuvot, joilla vanhemmuuden ahdistukseen voi hakea apua ja tukea.

"Vanhemmuuden tunteita ja jaksamista kartoitetaan neuvolakäynneillä esimerkiksi mieliala- ja voimavarakyselyillä sekä juttelemalla. Olisi tärkeää, että lomakkeisiin vastattaisiin avoimesti ja rehellisesti ja että keskustelulle olisi aikaa. Neuvolan kautta vanhempi voi saada jatko-ohjausta muihin palveluihin kuten psykiatriselle sairaanhoitajalle, perheneuvolaan tai neuvolapsykologille. Myös erilaiset sosiaali- ja terveysalan järjestöt voivat tarjota tukea."

"Jos vanhemmalla herää huoli omista tunteista ja ajatuksista, apua saa myös julkisesta terveydenhuollosta, esimerkiksi terveysasemilta. On ensiarvoisen tärkeää, että vanhemman huoli kuullaan ja nähdään, jos hän hakee apua. Apua saa myös yksityisestä terveydenhuollosta ja yksityisiltä palveluntarjoajilta, kuten perheterapeuteilta."

"Väestöliitto tarjoaa alle kouluikäisten lasten vanhemmille maksutonta keskustelutukea. Perhepulma-sivustolla vanhempi voi jutella asiantuntijoiden kanssa chatissa, jättää soittopyynnön tai esittää kysymyksen kysymys-vastaus-palstalle. Palvelussa voi esiintyä nimettömänä."

"Vanhempi voi saada apua myös muualta verkossa. Kunnallisilla toimijoilla on erilaisia "Pyydä apua -nappeja", joista omaa huolta kuvata ammattilaiselle. Vanhemmuuden tunteita voi käsitellä maksutta myös seurakuntien perheneuvojien kanssa."

"Jos vanhempi kokee, ettei jaksa tilanteen tai tunteiden kanssa, apua voi saada myös sosiaalihuollosta. Kuka tahansa voi tehdä lastensuojeluilmoituksen, myös vanhempi itsestään. Ilmoituksen voi tehdä suoraan lapsen asuinkunnan sosiaalitoimistoon tai sosiaali- ja kriisipäivystykseen. Akuutissa hätätilanteessa voi aina soittaa 112."