Markus Mattsson halusi NHL:ään jo silloin, kun sarjasta ei tiedetty Suomessa mitään. Maalivahti jäi historiaan asiasta, josta ei tiennyt mitään jäällä ollessaan.

Mikä NHL? Joku tarunhohtoinen jääkiekkosarja Pohjois-Amerikassa, mistä kerrottiin 1970-luvun alussa väritettyjä tarinoita, mutta liigan todellisesta tasosta Suomessa ei ollut mitään käsitystä.

Tai ylipäätään siitä, millaista jääkiekkoa NHL:ssä pelataan. Yksi syy tähän oli, ettei Kanadaa eikä NHL-pelaajia nähty MM-kisoissa 1970-76, koska IIHF ei sallinut ammattilaispelaajien osallistumista turnauksiin.

Tuon jälkeenkin NHL oli vielä pitkään melko tuntematon sarja suomalaisille lajin seuraajille.

Portit alkoivat hiljalleen aueta, kun NHL:n ja sen kanssa kilpailleen WHA-liigan joukkueita vieraili Euroopassa pelaamassa. Pikkuhiljaa parhaille europelaajille tarjottiin myös sopimuksia.

Ensimmäinen suomalaisvahti, joka kävi tutustumassa NHL:ään, oli Jorma Valtonen vuonna 1971.

Jorma Valtonen kävi näytillä Toronto Maple Leafissa, mutta sopimusta ei syntynyt. Mukana matkassa olivat Juhani Tamminen ja Lauri Mononen. Kuva: Doug Griffin / Toronto Star / Getty Images

Toronton legendaarinen omistaja Harold Ballard kutsui Valtosen, Juhani Tammisen ja Lauri Monosen Maple Leafsin leirille syksyllä 1971 vierailtuaan Helsingissä katsomassa A-maajoukkueen ja lehdistön välistä ottelua.

- Se oli eräänlainen palkintomatka. Tarkoitus oli vain käydä katsomassa, millaista peli Pohjois-Amerikassa oikein on, Valtonen muistaa.

Konkreettisempi mahdollisuus nousta ensimmäiseksi suomalaisvahdiksi NHL:ssä olisi voinut avautua Valtoselle vuotta myöhemmin, kun hän vieraili Pittsburgh Penguinsin leirillä.

- Olin maalissa, kun voitimme harjoitusottelussa vuoden 1972 Stanley Cupin finalistin New York Rangersin 4-2. Pääsin mittaamaan taitojani sen ajan ehdotonta huippujoukkuetta vastaan, Valtonen kertaa. Ja vertailee:

- Laukaukset olivat keskimäärin kovempia ja kaikki tilanteet tulivat nopeammin. Painetta maalin edessä oli paljon enemmän kuin Euroopassa.

Omasta mielestään Valtonen pärjäsi leirillä hyvin, mutta sen päättyessä hänelle tarjottiin vain farmidiiliä.

- Palkkio olisi ollut korkeintaan 10?000 taalaa kaudesta. En harkinnut hetkeäkään sopimuksen hyväksymistä ja lähtöä taistelemaan NHL-paikasta. Tarina ei kerro, miten olisi käynyt, jos tilaisuuteen olisin tarttunut, mutta koskaan en ole päätöstäni katunut, Valtonen vakuuttaa.

Markus Mattsson sen sijaan tarttui.

Markus Mattsson asuu Tampereella ja toimii teollisuusautomaatioalalla toimivan perheyrityksen kokopäiväisenä hallituksen puheenjohtajana. Kuva: Jussi Heimo

Poikien maajoukkueen kaikkien aikojen ensimmäinen turnausmatka Pohjois-Amerikkaan 1973 oli käänteentekevä "Kimi" Mattssonin uran kannalta.

- Huomasin merkittävän eron maalivahtien pelityylissä. Kanadan ja USA:n veskarit käyttivät mailaa paljon muuhunkin kuin torjumiseen. Katkoivat ohi meneviä kiekkoja, pysäyttivät rännikiekkoja päädyssä sekä avasivat mailalla peliä, Mattsson muistaa.

Suomessa tällaisesta maalivahtien toiminnasta oltiin vielä 1970-luvun puolivälissä autuaan tietämättömiä.

- Täällä opetettiin ihan päinvastoin: maalivahti ei ikinä koske ohi meneviin kiekkoihin. Kun torjuttiin, kiekko pidettiin, eikä pantu takaisin peliin.

Mattsson teki näkemästään omat päätelmänsä ja alkoi treenata omatoimisesti mailapeliä.

- Pääosin yksin, mutta joskus treeneissä apuna oli maalivahtikaverini Ari Hellgren. Kiekonkäsittelyni kehittyi, mutta eihän tekniikasta millään yhtä hyvää tullut kuin niillä, jotka olivat tehneet sitä pikkujunnuista lähtien, Mattsson vertailee.

Muihin eurooppalaisvahteihin verrattuna Mattsson erottui edukseen nuorten EM- ja MM-kisoissa 1974-76.

- Scoutteja otteluissa näkyi melko paljon. NHL- ja WHA-seurat tarkkailivat nuoria pelaajia draftia varten.

Kesällä 1977 Mattsson varattiin sekä NHL:ään (New York Islanders, 5. kierros, 87. valinta) että WHA:han (Houston Aeros, kuudes kierros, 57. valinta).

-?Jälkikäteen ajatellen kävi hyvä tuuri, ettei seurakseni valikoitunut kumpikaan varausseuroista. Tie pelaavaksi NHL-maalivahdiksi olisi voinut olla todella haastava, Mattsson kertaa.

Vaikea väittää vastaan. Islanders oli rakentamassa juuri silloin mestarijoukkuetta, jonka maalivahteina olivat Billy Smith ja Glen "Chico" Resch. Smith oli tullut seuraan jo vuonna 1972, mutta lopetti vasta neljän Stanley Cupin jälkeen 1989. Hänen ohittamisensa olisi ollut todella vaikeaa. Houstonin taru WHA-seurana loppui 1978.

Mattsson halusi kuitenkin mitata taitonsa Pohjois-Amerikassa. Kun Islanders ei osoittanut kiinnostusta pestaamiseen, katseet siirtyivät siihen aikaan NHL:n kanssa tasollisesti kilpailleen WHA:n suuntaan.

Lopulta kaikki tapahtui nopeasti, kun Winnipeg Jets halusi Mattssonin riveihinsä.

Eräänä kesäpäivänä 1977 Mattssonin puhelin soi. Toisessa päässä linjaa oli Veli-Pekka Ketola, joka pyysi Mattssonia saapumaan seuraavana päivänä Helsinkiin Hotelli Hesperiaan sopimusneuvotteluihin.

- Ei tarvittu ylipuhumista. Toteutin innoissani "Vellun" pyynnön.

Markus Mattssonin Jetsin riveissä Winnipegin vieraillessa Suomessa. Kuva: Hannu Lindroos

Mattsson ja Ketola olivat tutustuneet toisiinsa maajoukkueessa edellissyksyn Kanada Cupissa. Winnipeg oli iskenyt silmänsä Mattssoniin ja kysellyt Jetsissä kaksi edellistä kautta pelanneelta Ketolalta tietoja torjujasta.

- Annoin vahvan suosituksen. Tiesin Kimin kyvyt, kovan halun lähteä Pohjois-Amerikkaan ja olin varma, että hän siellä kielitaitoisena myös pärjää, Ketola kertoo.

Neuvotteluissa Hesperiassa olivat paikalla myös Jetsin silloinen GM Gerry Wilson ja suomalaispelaajien hoviagentti Don Baizley.

- Yhteisymmärrys syntyi nopeasti. Sopimussumma oli noin 50?000 taalaa. Ei mikään miljoonadiili, mutta moninkertainen SM-liigan sen ajan palkkioihin verrattuna. Kaksion sain ostettua, kun tulin ensimmäisen kauden jälkeen Tampereelle.

Ennen sopimuksen virallista allekirjoitusta Jetsin piti vielä saada sovittua Houstonin kanssa pelaajaoikeuksien siirtymisestä. Mattssonin onneksi Aeros suostui kauppaan muutamalla puhelulla, koska seura oli hankkinut aiemmin kesällä maalivahdikseen Ernie Wakelyn.

- Yhtään ei huimannut tai lähtö jännittänyt, vaikka täysin kohti tuntematonta menin. Ei Suomessa tiedetty siihen aikaan NHL:stä tai WHA:sta mitään.

Aika tosiaan oli erilainen 1970-luvulla. Suomen tv:ssä ei silloin näytetty edes välähdyksiä NHL:stä tai WHA:sta.

- Nykyään usein puhutaan ajasta ennen internetiä, mutta silloin ei ollut vielä aavistusta edes kännyköistä. Tavallisella lankapuhelimellakaan ei voinut suoraan soittaa yli valtameren. Puhelut piti etukäteen tilata, ja ne olivat todella kalliita. Kotiin Suomeen olin yhteydessä muutaman kerran syksyllä ja keväällä, Mattsson antaa osuvan esimerkin ajankuvasta.

Suomessa Mattsson oli nuoresta iästään huolimatta meritoitunut. Ilveksen maalivahti oli nimetty SM-sarjan tulokkaaksi 1975 sekä valittu Leijoniin MM-kisoihin ja Kanada Cupiin 1976.

Pohjois-Amerikassa kivikkoinen polku oli kuljettava alusta saakka. Vaikka Winnipeg Jets oli Pohjois-Amerikan eurooppalaismyönteisin joukkue, mitään ei saanut ilmaiseksi.

- Periaatteena oli, että on oltava selvästi parempi kuin pohjoisamerikkalainen maalivahti. Muuten ei ollut mitään saumaa päästä pelaamaan.

Mattssonin onneksi hänen sopimuksensa oli muotoa No cut. Se tarkoitti sitä, ettei häntä voinut myydä tai lähettää farmiin ilman suostumusta.

Peliaikaa WHA:ssa tuli ensimmäisen kauden alussa, mutta sen jälkeen hän ajautui Jetsin kolmosveskariksi.

- Pyysin kauppaa Quebeciin ja samalla suostuin siihenkin, että voin pelata siellä tarvittaessa farmissakin. Se keikka ei lopulta mennyt kovin hyvin, mutta kaikesta huolimatta Jets halusi ostaa minut keväällä takaisin.

Samalla Mattsson sai tililleen ensimmäisen WHA-mestaruutensa alkukaudella pelattujen otteluiden perusteella.

Toisella WHA-kaudella Mattsson nousi Jetsin ykkösvahdiksi. Hän torjui peräti 52 ottelussa ja hänet valittiin liigan tähdistöjoukkueeseen, joka kohtasi kolmesti Neuvostoliiton maajoukkuepelaajilla vahvistetun Moskovan Dynamon.

- Pelasin kahdessa ottelussa, voitimme molemmat. Silloin tajusin konkreettisesti, kuinka kovasta liigasta oli kysymys. Leijonissa pelatessani meillä ei ollut mitään palaa Neuvostoliittoa vastaan.

- WHA:n All Starissa pelasivat muun muassa Wayne Gretzky, Gordie Howe ja hänen poikansa Mark ja Marty.

Etukulmasta ei saa mennä! Mattsson Leijonien riveissä Yhdysvaltoja vastaan Kanada Cupissa 1981. Pelipaikka on Montrealin Forum. Kuva: Denis Brodeur / NHLI / Getty Images

Winnipeg voitti toisen peräkkäisen WHA-mestaruutensa kesällä 1979.

- Kaupunki meni onnesta sekaisin. Samanlaiset paraatit ja kulkueet olivat Winnipegissä silloin kuin on nykyään NHL-mestaruuksien jälkeen, Mattsson muistaa.

Asiantuntijoiden arvion mukaan Jetsin joukkue olisi sellaisenaan taistellut tuona vuonna myös NHL:n kärkisijoista.

WHA:n taru päättyi kuitenkin tuohon kauteen. Sen parhaat joukkueet Edmonton Oilers, Hartford Whalers (nykyinen Carolina Hurricanes), Quebec Nordiques (Colorado Avalanche) ja Winnipeg liittyivät NHL:ään syksyllä 1979.

Jetsin harmiksi samalla astuivat voimaan aiemmin tehdyt NHL-varaukset. Vanhat WHA-joukkueet saivat suojata vain kaksi maalivahtia ja kaksi kenttäpelaajaa.

- Olin toinen suojatuista maalivahdeista, mutta muuten joukkueemme kupattiin täysin tyhjäksi tähdistä.

Mattsson pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa Winnipegissä 27. tammikuuta 1980 kotiottelussa St Louisia vastaan.

- Kaikenlaista sattui. Tapahtumia riitti molemmissa päädyissä. Värikäs matsi päättyi 6-6. En saavutuksen ainutlaatuisuutta silloin suuremmin ajatellut, merkitys on kasvanut sitä enemmän kuin aikaa on kulunut.

Jos oli Jetsin ensimmäinen NHL-kausi haasteellinen, toisen kauden alku oli vielä kammottavampi.

- Teimme voitottomien NHL-otteluiden ennätyksen. Voitimme kauden toisen matsin Chicagoa vastaan - sen jälkeen seuraava voitto tuli vähän ennen uutta vuotta. Putki käsitti 23 tappiota ja 7 tasapeliä. Se oli silloin kaikkien Pohjois-Amerikan palloilulajien ammattilaissarjojen ennätys.

NHL:ssä se on pisin voitoton putki edelleen.

- Oli se touhua, kun sitä yritettiin katkaista. Äijiä meni edes takaisin farmiin, koutseja vaihdettiin, eikä mikään meinannut auttaa, Mattsson muistaa.

Mattssonin NHL-uran ikonisin hetki tapahtui 28. tammikuuta 1984. Hän sai päähuomion suorassa Hockey Night in Canada -lähetyksessä. Hän oli Los Angeles Kingsin maalivahtina tv-pelissä, jossa Gretzkyn 51 ottelua kauden alusta kestänyt pisteputki päättyi.

- Olimme juuri hävinneet pahasti Calgarylle, ja toivoin, etten joutuisi maaliin. Peli sujui kuitenkin loistavasti ja voitimme Edmontonin 4-2. Olihan siinä säkääkin. Paul Coffey pääsi laukomaan Gretzkyn syötöstä, mutta osui tolppaan. Toisen kerran olin jo ihan pihalla, mutta Charlie Huddy laukoi avopaikasta ohi maalin.

- Mitä nauhalta sitä matsia olen myöhemmin katsonut, kyllä mää jäätävän hyvä olin, tosi nopea.

Edelleen kun lyömätön Gretzkyn NHL-ennätys nostetaan esiin, myös Mattssonin nimi mainitaan.

- Yhden päivän olin NHL-urallani koko liigan ykköstähtenä. Se oli samalla ainoa kerta, kun pääsin valtakunnan pääuutisiin peliesitysteni takia.

Toinen Mattssonin NHL:ään jättämä historiajälki on inhimillisesti vielä merkittävämpi. Tämä tapahtui Los Angeles Kingsin ja Toronton välisen ottelun yhteydessä 26. helmikuuta 1983.

Mattssonin vaimo Tarja oli raskaana ja laskettuun aikaan oli vielä 2-3 viikkoa. Niinpä hän saapui miehensä kanssa tuttuun tapaan hallille pari tuntia ennen kotiottelua.

Lapsivesi purkautui pelaajien vaimoille varatussa yhteistilassa. Tarjan tueksi alkaneeseen synnytykseen sairaalaan lähti muutama Kimin pelikaverin vaimo. Asiasta ilmoitettiin Kingsin valmentajille, mutta he eivät kertoneet asiasta mitään Mattssonille, vaikka jäällä oli vasta alkulämmittely menossa.

Synnytys oli nopea ja koppiin tuli jo kesken pelin tieto, että esikoispoika Niklas oli syntynyt.

- Lopulta kaikki muut joukkueessa tiesivät asiasta, mutten minä. Olin pelin ykköstähti. Sain tiedon valmentajilta vasta voittopelin jälkeen, kun he onnittelivat hyvästä pelistä.

- Olin yhtä aikaa onnellinen ja järkyttynyt. Olisin halunnut olla synnytyksessä mukana, mutta onneksi kaikki sujui hyvin.

Tapaus sai laajaa huomiota. Sen seurauksena syntyi "Lex Mattsson", jonka ansiosta NHL-pelaajat ovat nykyään oikeutettuja jättämään pelin väliin lastensa syntymän tähden.

Mattssonin ura Pohjois-Amerikassa kesti kaikkiaan seitsemän kautta 1977-84. Winnipegin ohella hän edusti NHL:ssä Minnesotaa ja LA Kingsiä.

- Olisin voinut pelata NHL:ssä pidempäänkin. Kun Kings ei tarjonnut jatkoa kesällä 1984, muita seuroja en enää halunnut edes miettiä, vaan palasin SM-liigaan ja Tapparaan.

Uraansa NHL:ssä Mattsson summaa realistisesti.

- Suurin haasteeni oli epätasaisuus. NHL:ssä oletetaan, että maalivahti pelaa suunnilleen samalla tavalla joka päivä. Minä olin kuuma tai kylmä. Kun olin kuuma, olin todella hyvä. Sitten kun ei ollut paras päivä, taso oli jotain ihan muuta.

- Haastoin liikaa vastustajia, kun olisi pitänyt peittää. Tosin tyylitkin torjumisessa ovat muuttuneet. Silloin se oli heikkouden merkki, jos menit jäihin. Nythän veskarit konttaavat siellä koko pelin.

- Etukulmaa ei saanut ikinä antaa. Se oli aina veskarin maali, jos sieltä meni. Nythän ne tekevät NHL:ssä etukulmasta melkein koko ajan osumia.

Mattsson sai kokea myös farmiliigojen karun arjen, jossa pelejä oli pahimmillaan kolmena iltana peräkkäin.

- Alkuun se oli sekä fyysisesti että henkisesti todella haastavaa, kun Suomessa oli tottunut pelaamaan kerran tai korkeintaan kahdesti viikossa.

- Tappelut olivat aivan kamalia. Jossain joukkueissa gooneja oli jopa puoli joukkuetta. Kun kaikki olivat tappelemassa jäällä, mukanahan niissä oli pakko olla, ettei tule ylivoimaa vastustajille.

Markus Mattsson kertoo, ettei löytänyt peleihinsä riittävää tasaisuutta NHL:ssä. Tässä hän venyttää Montrealin Bobby Smithin laukauksen tielle 1982. Kuva: Denis Brodeur / NHLI / Getty Images

Molarin varusteet olivat oma lukunsa. Ne olivat paljon nykyisiä pienemmät, painavammat ja suojaamattomammat.

- Alkuun 1970-luvulla kaikki suojat olivat ihan onnettomia. Käsivarsisuojat eivät käytännössä suojanneet mitään. Pehmeää huopaa. Koko ajan oli hirveitä mustelmia joka paikassa. Ja ne lasikuitumaskit, jotka olivat kiinni kasvoissa. Eikä mitään kaulasuojia tai vastaavia.

- Jos kiekko osui pään yläalueelle, siitä vielä jotenkin selvisi, mutta jos leuan tienoille, lähes aina tarvittiin kantajat kaukaloon, kun taju meni. Isot ovet auki ja mies koppiin toipumaan.

Mattsson pelasi legendaarisella maskilla kaikissa pelaamissaan liigoissa.

- Ikinä en pelännyt yhtään. Se auttoi parhaiten, kun piti silmät auki, niin aina oli mahdollisuus reagoida. Voi sanoa, että nopea hanskakäsi oli silloin paras henkivakuutus. Vasta ihan viimeisinä pelivuosinani käytin häkkiä.

Mattssonin onneksi hänellä oli yhtä kautta lukuun ottamatta yksisuuntainen sopimus - sama palkka NHL:ssä ja farmissa. Taloudellisesti hän jopa hyötyi farmissa pelaamisesta.

- Ei farmissa kivaa ollut luuhata, mutta tulojen puolesta se ei harmittanut.

- Kun menin esimerkiksi Winnipegistä (Kanada) farmiin Tulsaan (USA), sain noin 20 prosentin palkankorotuksen. Se johtui siitä, että korvaukset maksettiin aina kyseisen maan dollareina. Kaiken huipuksi dollarin korkeamman kurssin ohella verotus Yhdysvaltojen puolella oli matalampi kuin Kanadassa.

Tämäkin järjettömyys NHL:stä on Mattssonin uran jälkeen poistunut. Nyt kaikki NHL-sopimukset tehdään ja maksetaan jenkkidollarin kurssin mukaan.

Mattsson torjui Tapparan kahdesti peräkkäin (1986, -87) Suomen mestariksi ja päätti pelaajauransa 29-vuotiaana.

- Huippuottelun ja heikoimman pelin eron pitäisi olla pieni missä tahansa liigassa. Parhaimmillani olin Tapparassa viimeisinä kausina. Löysin vasta silloin tarvittavan rauhallisuuden otteisiini.

Pelatessaan Mattsson ei koskaan ajatellut kuin seuraavaa peliä ja valmistautumistaan siihen.

- Vasta vuosikymmenten jälkeen, kun tarpeeksi on kulunut aikaa, olen ymmärtänyt merkitykseni tienraivaajana monille suomalaisille NHL-maalivahdeille. Siinä mielessä historia on aika hienoa, että sitä ei voi ikinä muuttaa. Nyt ajateltuna voin vilpittömästi olla urastani ylpeä.