Kuva: Joonas Salo

Eedi Valorinta, 21, sulkeutui kotiinsa, vältteli muita ihmisiä eikä uskaltanut lähteä ulos edes roskia viemään. Nyt hän tekee työtä, jossa small talk tuntemattomien kanssa on arkipäivää. Kiitos suuresta muutoksesta kuuluu erityisesti yhdelle ihmiselle, joka kohtasi hänet vailla ennakkoluuloja.

Ravintoloista tilatut ruokaboksit kohosivat korkeina pinoina, pyykkivuoret kasvoivat ja tiskit haisivat. Eedi Valorinnan koti ei ollut vuoden 2020 alussa mikään kaunis näky.

Mitä pahemmaksi sotku meni, sitä enemmän häntä ahdisti ja sitä vähemmän hän toisaalta välitti koko asiasta.

Korona pakotti lähes kaikki suomalaiset sulkeutumaan koteihinsa. Se koetteli kaikkia, joitakin kenties kovemmin kuin toisia.

Valorinta vaipui syvään kuiluun. Ahdistus kasvoi niin kovaksi, ettei hän uskaltanut viedä roskia tai käydä lähikaupassa. Läheiset kyllä välittivät hänestä ja yrittivät huolestuneita soittaa. Hän ei vastannut.

18-vuotias Valorinta oli hetkeä aiemmin muuttanut ensimmäistä kertaa omilleen Helsingin Jakomäessä sijaitsevaan yksiöön. Hän opiskeli ammattikoulussa media-alaa ja teki koulun ohessa tilaustöitä graafisena taiteilijana.

Koronan myötä kaikki tehtiin etänä. Valorinta huomasi jäävänsä luokkakavereistaan jälkeen, kun vieressä ei ollut ketään, jolta kysyä apua. Myös tilaustöiden aikataulujen kanssa tuli ongelmia.

Koska hän ei halunnut pettää asiakkaitaan, hän linnoittautui kotiinsa ja vietti kaiken aikansa tietokoneella piirtäen.

Lopulta lähellä asuva täti tuli Valorinnan kotiovelle, kun ei ollut saanut tähän minkäänlaista yhteyttä. Huolestunut täti vei Valorinnan viereiselle terveysasemalle lääkärin vastaanotolle.

Valorinnalle suositeltiin NUOTTI-valmennusta, joka on suunnattu nuorille, joilla on vaikeuksia elämänhallinnan kanssa.

- Olin valmis ottamaan avun vastaan, mutta pohdin, ettei tässä varmaan mitään ihmeitä tapahdu. Ajattelin, että vaikka mieleni selkenisi, minulla on kuitenkin edelleen vamma, joka rajoittaa elämääni.

Vielä pari vuotta sitten Eedi Valorinta vältteli ihmisiä. Hän sai pahoja ahdistuskohtauksia, eikä uskaltanut viedä edes roskia. Kuva: Joonas Salo

Kun Valorinta syntyi, hän jäi synnytyksessä jumiin.

- Minut piti repiä väkisin ulos, minkä vuoksi vasen käteni vammautui. Kun synnyin, käsi roikkui vain vierelläni, Valorinta kuvailee.

Valorinnan vamma tunnetaan nimellä erbin pareesi. Se on olkahermopunoksen syntymävaurio, joka tulee synnytyksen yhteydessä. Valorinnan vasen käsi on pienempi, sen liikerata rajatumpi ja puristusvoima huomattavasti tervettä kättä heikompi. Toisinaan hän saa käteensä kouristuksia ja kärsii hermokivuista. Valorinnan käsi on leikattu kaksi kertaa, ensimmäisen kerran pikkuvauvana ja toisen kerran 8-vuotiaana.

Valorinta kokee, ettei ole saanut riittävästi fysioterapiaa lapsena. Hänellä oli 8-vuotiaaksi asti vakavan vamman tuki, minkä vuoksi hän sai Kelan tarjoamaa fysioterapiaa. Sitten tuki muutettiin lievän vamman tueksi, minkä jälkeen hän ei ole enää saanut Kelan kustantamaa fysioterapiaa.

- Koen, että sen vuoksi lihakseni pääsivät surkastumaan. Uskon, että fysioterapian avulla käteni liikeradat voisivat olla vahvemmat ja pystyisin liikuttamaan sormiani enemmän.

Vamman vuoksi Valorinnalle on tolkutettu lapsesta asti, ettei hän pystyisi tekemään "normaalia työtä".

- Läheiseni ovat sanoneet minulle koko elämäni ajan, etten pysty työllistymään normaaliin työelämään, että voin työllistää itseni ainoastaan taiteen kautta.

Valorinta uskoi sanoja ja pani kaikki voimavaransa siihen, että työllistyisi graafisena taiteilijana. Tilauksia tuli, mutta hän koki alan stressaavana. Hän jäi jatkuvasti jälkeen ja samaan aikaan koulun kanssa tekemistä oli liikaa.

Pian hän tajusi, ettei tahdo tehdä taidetta työkseen ja ahdistui entistä enemmän.

- Ajattelin hyvin vahvasti, etten voisi työllistyä muulle alalle.

Eedi Valorinnan ensimmäinen leikkaus tehtiin vauvana. Kuva: Eedi Valorinnan kotialbumi

Eedi toipumassa 8-vuotiaana toisesta leikkauksestaan. Kuva: Eedi Valorinnan kotialbumi

Valorinta pitää erikoisena, että myös koulussa häntä kannustettiin nimenomaan keskittymään taidealalle. Muutoin hänen vammaansa ei juurikaan koulumaailmassa huomioitu, sillä sitä ei aina huomaa ulospäin.

- Liikuntatunneilla muut lapset saattoivat katsoa kieroon, kun en pystynytkään samalla tavalla kiipeilemään tai punnertamaan.

Viiden kuukauden mittaisessa NUOTTI-valmennuksessa jokainen nuori saa oman henkilökohtaisen valmentajansa, jonka kanssa omaa elämänlaatua on tarkoitus parantaa.

Ennen kuin Valorinta tapasi oman valmentajansa, hän oli edelleen erittäin skeptinen sen suhteen, olisiko kyseinen valmennus häntä varten.

- Sitten kun tapasin hänet, se olikin sellainen kunnon pläjäys, Valorinta kuvailee.

Valmentaja oli ymmärtäväinen. Hän ei kommentoinut sanallakaan Valorinnan sotkuista kotia, jossa kaksikko ensi kertaa tapasi. Yhdessä he kävivät läpi tavoitteita, joihin Valorinnalta sitoutuisi valmennuksen aikana.

- Tahdoin saada elämäntaitoni hallintaan, kotiani paremmin hoidettua ja että pääsisin töihin.

Lapsena Eedin erilaisuus tuli ilmi oikeastaan ainoastaan liikuntatunneilla, sillä toisen käden puristusvoima oli heikompi. Valorinta pitää erikoisena sitä, että koulussakin häntä kannustettiin keskittymään ainoastaan taidealaan ja muut vaihtoehdot suljettiin pois. Kuva: Eedi Valorinnan kotialbumi

Ennen valmennusta Valorinta ei ollut uskaltanut poistua kotoaan syvän ahdistuksen vuoksi. Hänestä tuntui, että kaikki tuijottavat häntä.

- Minusta tuntui, että kaikki muut ihmiset ulkona tuijottavat minua ja tuomitsevat hiljaisesti.

- Vaikka ketään ei olisi ollut lähettyvilläni, minusta tuntui aidosti siltä, että joku tuijottaa minua piilosta tuomitsevasti ja jokaisen ohikulkijan katseessa näin tuomitsevan katseen.

Fyysisesti ahdistus tuntui jaloissa. Ne tärisivät ja tuntuivat hyytelöltä. Tuskanhiki nousi helposti pintaan.

- Minulla oli jatkuvasti pyörryttävä olo ja silmissäni sumeni.

Kahvilassa Valorinta tekee töitä sekä keittiössä että kassalla asiakkaita palvellen. Kuva: Joonas Salo

Kuva: Joonas Salo

Yhdessä valmentajansa kanssa Valorinta harjoitteli kotoa poistumista turvallisesti. Alkuun he harjoittelivat mindfulnessia eli tietoisuustaitoja. Valmentaja opetti Valorinnalle niin sanotun ankkuriharjoitteen.

Siinä hän miettii itselleen tärkeitä ja rakkaita asioita. Valorinnalle nämä olivat esimerkiksi ystävät, läheiset ja tietokonepelit. Sitten hän ajattelee laittavansa nämä asiat jonnekin kehoonsa talteen. Valorinta sulki itselleen tärkeät asiat oikean nyrkkinsä sisään.

Jos julkisilla paikoilla alkoi ahdistaa, hän tiesi aina, että rakkaat asiat ovat nyrkissä tallessa.

Pikkuhiljaa Valorinta ja valmentaja alkoivat käydä yhdessä ulkona. He aloittivat yhteisistä kävelylenkeistä ja pian he kävivätkin jo kahviloissa. Ankkuri tulee käyttöön edelleen, jos ahdistus yrittää puskea pintaan.

Valmentajansa kannustamana Valorinta päätyi nykyiseen työpaikkansa kahvilaan. Hän oli kuullut nuorten työpajatoiminnasta. Työpaikoista, joihin voisi päästä töihin työmarkkinatuella. Googlatessa hän löysi Vuosaaressa sijaitsevan kahvila Villa Ullaksen, jonka omistaa Stadin Ammattiopisto.

Valorinta epäili jälleen itseään vammansa vuoksi, mutta valmentajansa houkuttelemana päätti hakea.

- Kyllä minua todella paljon jännitti, että pärjäänkö oikeasti ja tulenko toimeen muiden kanssa. Ja mitä jos tämä on jokin Hell's Kitchen?

Valorinta on nauttinut siitä, että saa tehdä töitä luonnon keskellä merimaisemissa. Kuva: Joonas Salo

Kävikin toisin. Kahvilatyö on ollut Valorinnan unelmien täyttymys ja itse asiassa vielä enemmän. Vamma ei ole haitannut töissä. Jos jotain painavaa on tarvinnut nostaa, apua on löytynyt. Moniin toimiin kuten isojen kattiloiden kanssa operoimiseen ja vihannesten leikkuuseen Valorinta on vuosien varrella keksinyt oman tapansa toimia.

- Sitä ei aina edes tajua, miten moni asia tehdään virallisesti kahdella kädellä.

- Yhteiskuntamme on sellainen, että kaikki olettavat, että jokainen pärjää ja kenelläkään ei ole mitään vammoja. En usko, että ihmiset tietoisesti tahtovat syrjiä, mutta moni ei tule ajatelleeksi, että aina kaikki meistä eivät pärjää, vaan tarvitsevat apua eri asioissa.

Asiakaspalvelutyö on Eedin vahvuuksia. Hän on itsekin yllättynyt siitä, kuinka paljon on pitänyt asiakkaiden palvelemisesta. Kuva: Joonas Salo

Eniten nykyisin 21-vuotias Valorinta on nauttinut asiakaspalvelutyöstä, jossa kokee olevansa omimmillaan. Hän on saanut työstään hyvää palautetta sekä kahvilan ohjaajilta että asiakkailta. Kun Valorinnan viimeinen harjoittelupäivä koitti, kutsuttiin hänet syrjään puhumaan eräästä asiasta.

- Mietin heti, että voi ei, mitä minä olen tehnyt, Valorinta naurahtaa.

Selvisi, että hän oli tehnyt paljonkin: hyvää nimittäin. Valorinnalle tarjottiin paikkaa kahvilanhoitajana. Uuden pestin myötä vastuu kasvoi. Nykyään hän muun muassa kouluttaa muita nuoria työhön.Tällä hetkellä Valorinta on töissä kahvilassa palkkatuella.

- Elämänlaatuni on räjähtänyt käsiin ja olen todella tyytyväinen elämääni. En olisi uskonut, että tässä voi käydä näin hyvin. Olen elämästäni tällä hetkellä todella iloinen.

Valorinta sai opintonsa myös päätökseen, mutta enää hän ei tahdo tehdä taiteilijana töitä.

- Se oli stressaavaa. Työn ei tarvitse aina olla jotain ihmeellistä ja häikäisevää, vaan se voi olla tällaista aivan tavallista työtä.

Tyypillisesti Valorinta saapuu työvuoroonsa kahdeksan aikaan aamulla valmistamaan kahvilatuotteita, ovet aukeavat asiakkaille kymmeneltä. Kuva: Joonas Salo

Kun Valorinta kamppaili mielensä kanssa, hänellä oli pienenpieni toive siitä, että elämästä voisi jälleen joskus nauttia.

- Luulin olevani realisti, kun ajattelin, että niin ei varmaan enää koskaan käy. Oikeasti mieleni oli vain pimentynyt ja en tajunnut, kuinka negatiivisesti ajattelin kaikesta.

Valorinnasta olisi tärkeää, että nuorisotoiminnasta tiedotettaisiin enemmän nuorille ja että ne, jotka apua tarvitsevat sen löytäisivät aiempaa helpommin.

- Apua on saatavilla, jos sitä vain uskaltaa hakea ja jaksaa puskea itsensä hakemaan sitä.

- Tahtoisin sanoa muille nuorille, että uskaltakaa kysyä apua. Vaikka luulisi olevansa aivan yksin, niin aina löytyy joku, joka voi auttaa.