Kauklahden kaksoissurmasta tulee kuluneeksi tänä vuonna 10 vuotta. Kuva: Paula Kaskimaa / IS, Saran kotialbumi

Siskoset ja parhaat ystävät Elisa, 17, ja Sara, 16, lähtivät viettämään iltaa tuttavan asunnolle Espoon Kauklahdessa. Vain toinen heistä selvisi siitä yöstä elossa.

Onnellinen ja ihana. Niin Sara kuvailee lapsuuttaan.

Siitä iso kiitos kuuluu Elisalle.

Vuoden ikäerolla syntyneet Sara ja Elisa olivat tiivis parivaljakko jo lapsena.

Elisa oli heistä se eloisampi, Sara tunteellisempi. Eroavaisuuksistaan huolimatta siskot leikkivät paljon yhdessä kotona ja päiväkodissa. Naapurikerrostalossa Sara ja Elisa kävivät iltaisin partiossa.

- Pelkäsimme kumpikin pimeää, joten juoksimme kotiin niin lujaa pääsimme. Yleensä jäin aina jälkeen, koska olin niin pieni, Sara muistelee.

Sisarusrakkautta riitti hyvässä ja pahassa.

- Minä halusin leikkiä Bionicle-legoilla ja pokémoneilla, Elisa bratzeilla ja barbeilla. Minä sain tuoda leluni mukaan yhteisiin leikkeihin, jos vaikka siivosin kaikki lelut, Sara kertoo.

Vedätyksistään huolimatta isosisko oli jo pienenä suuri turva Saralle.

- Elisa oli kilpi, joka suojasi minua pahoilta asioilta. Jos jotain ikävää tapahtui, hän sai minut kiinnittämään huomioni johonkin muualle.

Lapsuuden loppumetreillä kaikki muuttui.

- Heti kun tuli teinikapinaikä, olimme toistemme pahimpia vihollisia.

Teininä Elisan temperamenttisuudella ei ollut enää pidäkkeitä. Hän saattoi kimmastua esimerkiksi siitä, ettei kananmunapaketissa ollut keitto-ohjetta.

Tunnemyrskyjen laannuttua siskokset lähenivät jälleen. Elisa tutustutti Saran omiin kavereihinsa.

Elisan teini-iässä riitti kapinaa, mutta myös rakkautta nuorempaa siskoa kohtaan. Kuva: Saran kotialbumi

- Olin menettänyt kaveripiirini juuri silloin. Elisa otti minut hoiviinsa.

Elisasta tuli Saran paras ystävä. Yhtäkkiä sisarukset kertoivat kaiken toisillensa.

- Se oli yllättävää. Elisa vihdoin avautui minulle. Puhuimme pojista, seksistä, rakkaudesta. Tuntui, että hän vihdoin luotti minuun. Se luottamuksen määrä oli todella merkittävää itselleni.

Yhdessä siskokset kulkivat myös sinä iltana Espoossa helmikuun ensimmäisenä lauantaina vuonna 2013. Sara oli 16, Elisa täyttämässä 18.

Tarkoitus oli pitää hauskaa, mutta kaverit tekivät oharit ja siskot olivat seuraa vailla.

Lopulta Sara tavoitti Espoon Kauklahdessa asuvan tuttavansa Teemun, jonka asunnolle päin sisaret lähtivät. Sara oli epäileväinen, koska Teemun sijaan puhelimeen olikin vastannut joku Mikko, jota hän ei tuntenut.

Mikko ja Teemu tunsivat kyllä toisensa. Parikymppiset kaverukset olivat tavanneet toisensa Tampereella päihdekuntoutuksessa. Kuiville he eivät olleet kuitenkaan päässeet.

Sinä iltana Mikko oli tuohduksissaan. Kaverusten ryyppyreissu Helsinkiin oli keskeytynyt Teemun sammuessa kesken matkan. Mikko oli joutunut järjestämään hänet takaisin asunnolleen Espooseen.

Saraan Mikon huolenpito teki vaikutuksen. Ehkä hän olikin ihan hyvä tyyppi.

Sisarusten äiti ei olisi koskaan antanut lapsilleen lupaa jäädä yöksi täysi-ikäisten luo. Niinpä Sara valehteli heidän menevät oman ikäisensä kaverin luo. Koska kellokin oli jo paljon, saivat he tämän kerran luvan yökylään.

Enne puolta yötä Sara ja Elisa saapuivat Teemun kotiin.

Asunnolla ilta eteni iloisesti juoden ja vitsaillen. Elisa viihdytti muita kertomalla hassuja haaveitaan, kuten että hän halusi hankkia kultakaloja tai preeriakoiran.

Hauskuudesta huolimatta Saran sisällä painoi koko illan ajan paha tunne. Kaikki vaikutti niin tutulta, aivan kuin hän olisi elänyt kaikki tapahtumat aiemminkin. Hän ei kuitenkaan osannut sanoittaa tuntemuksiaan, vaan päätti olla puhumatta niistä kenellekään.

- Se vaivasi minua hirveästi, mutta yritin olla välittämättä siitä parhaani mukaan.

Jossain vaiheessa Sara päätti kääriytyi uneen olohuoneen sohvalle, mutta heräsi keskellä yötä. Matkalla vessaan hän näki keittiössä isosiskonsa juttelevan Mikon kanssa.

Se oli viimeinen kerta, kun Sara näki Elisan hengissä.

Sara tunsi pitkään syyllisyyttä siskonsa kohtalosta, mutta terapia auttoi sen käsittelyssä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Sara ei tiennyt, miten pitkään hän istui vessassa. Hän oli puolivalveilla, humalan ja unen sekaisessa tokkurassa.

Yhtäkkiä hän havahtui hirvittävään meteliin. Asunnosta kantautui kauhea huuto.

Paniikin vallassa Sara syöksyi vessan nurkkaan sikiöasentoon. Sen jälkeen muistikuvat peittyvät hälyyn ja kaaokseen. Tajuntaan on tallentunut vain yksi pieni välähdys sumun keskeltä.

Siinä Sara näkee Elisan makaavan liikkumattomana olohuoneen lattialla.

Sitten kuului pam, kun ovi lämähti kiinni. Sara havahtuu olevansa asunnon kerrostasanteella. Mikko on heittänyt hänet sinne. Saran takin rinnus on veren värjäämä.

Sara ryhtyi hakkaamaan vimmatusti ovea, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Hän tiesi, että Elisa on sisällä.

Hän tiesi, että jotain pahaa on tapahtunut.

Naapurit soittivat hätäkeskukseen, ja ulkona värisevä Sara saateltiin poliisiautoon. Hänet päätettiin viedä yöksi asemalle.

Takanapäin paikalle jääneiden poliisiautojen välke heikkeni, kunnes sammui kokonaan.

Sinne jonnekin jäi myös Elisa.

Seuraavana aamuna kaksi poliisia vei Saran kotiin äidin luo. He pyysivät äitiä ja tytärtä istumaan sohvalle ja riisuivat lakit päästään.

Siinä vaiheessa Sara aavisti jo, mitä oli tapahtunut. Edellisen illan karmea huuto sai selityksen.

Hän myös tajusi, että edellisen yön tapahtumat, äidin reaktio, poliisin sanat - kaikki oli tismalleen samoin kuin siinä karmeassa unessa, johon Sara oli säpsähtänyt sängystään puoli vuotta aiemmin. Herättyään Sara oli juossut itkien kertomaan äidilleen painajaisestaan.

Siinä unessa Elisa kuoli.

"Valitettavasti löysimme Elisan kuolleena asunnosta", poliisit aloittivat pahoittelunsa. Sitten äiti huusi niin kovaa, ettei Sara kuullut enää mitään poliisien puheesta. Kaiken peitti alleen äidin lohduton vaikerrus.

"Ei, ei, ei."

21-vuotias mies murhasi Elisan raa'alla tavalla Espoon Kauklahdessa 3. helmikuuta vuonna 2013. Elisa olisi pian täyttänyt 18 vuotta, mitä hän odotti kovasti. Kuva: Saran kotialbumi

Sara suljettiin viideksi päiväksi Jorvin sairaalan osastolle.

- Olin hädin tuskin tajuissani, niin vahvasti minut oli lääkitty. Pystyin vain nukkumaan ja itkemään.

Vain vanhemmat ja poikaystävä saivat nähdä häntä. Puhelimen, tietokoneen ja tiedotusvälineiden käyttö kiellettiin. Hän ei saisi nähdä tai kuulla mitään ennen kuin olisi puhunut poliisin kanssa.

Elisan kuolema nousi vauhdilla otsikoihin ympäri Suomen. Puhuttiin Kauklahden kaksoissurmasta. Elisan lisäksi asunnosta oli löydetty kuolleena myös Teemu.

Heidät molemmat murhasi 21-vuotias Mikko, koko nimeltään Mikko Johannes Harju. Oikeuden mukaan hän toteutti törkeät veriteot erityisen raa'alla ja julmalla tavalla.

Illan aikana Mikko oli kuvitellut Elisan ihastuneen häneen. Kun hän löysi keskellä yötä Elisan samasta huoneesta Teemun kanssa, hän hyökkäsi silmittömällä raivolla heidän kimppuunsa.

Ensin hän murhasi Teemun. Uhrin kehosta löydettiin yli 40 keittiöveitsen iskua sekä voimakkaan potkimisen ja hakkaamisen aiheuttamia vakavia vammoja.

Hirveän väkivallan aikana naapuri oli kuullut, miten Elisa huusi seinän takana "Lopeta, lopeta!".

Elisan paettua olohuoneeseen Mikko käski tätä olla kertomatta kenellekään, mitä hän teki Teemulle. Elisa ei totellut, ja Mikko surmasi hirvittävällä tavalla myös hänet.

Vuoden 2013 lopulla Espoon käräjäoikeus tuomitsi tamperelaisen Harjun elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta. Vuoden 2014 marraskuussa Helsingin hovioikeus kumosi Harjun valituksen ja pitäytyi käräjäoikeuden tuomiossa.

Mielentilatutkimuksessa Harju todettiin syyntakeiseksi, eli hänen katsottiin ymmärtäneensä tekonsa ja niiden seuraukset.

Tässä asunnossa hirvittävät teot tapahtuivat helmikuisena yönä vuonna 2013. Murhia seuraavana iltana paikalle oli tuotu kynttilöitä. Kuva: Roni Rekomaa

Sairaalasta Sara pääsi kerran ulos. Neljä päivää tapahtuneen jälkeen Espoon Tapiolassa järjestettiin muistotilaisuus Elisalle. Sadat nuoret saapuivat paikalle sytyttämään kynttilän hänen muistolle.

Se oli Elisan syntymäpäivä. Hän olisi täyttänyt silloin 18 vuotta. Surmayötä seuraavien päivien aikana Elisan oli tarkoitus juhlistaa täysi-ikäistymistään kavereidensa kanssa.

- Niiden oli tarkoitus olla Elisan elämän parhaat päivät.

Elisan siunaustilaisuus pidettiin Tapiolan kirkon suuressa salissa. Muistotilaisuudessa kaverit näyttivät videoita ja kuvia Elisan elämästä. Paikalla oli myös kirja, johon sai kirjoittaa hyvästit Elisalle.

- Äiti ja minä emme ikinä pystyneet kirjoittamaan siihen mitään. Se harmittaa, koska muistot ovat haalistuneet.

Eläessään Elisa olisi nyt 27-vuotias. Ehkä hän työskentelisi valokuvaajana. Siitä Elisa haaveili. Kuva: Saran kotialbumi

Elisan kuolema iski pikkusiskon elämän sirpaleiksi.

- En tiennyt kuka olen ilman Elisaa. Hän oli paras ystäväni.

Lukio-opintojen ja normaalien vapaa-ajan huvien tilalle tuli vain tuskaa ja surua.

- Aluksi suru oli halvaannuttavaa. Ensimmäiseen kuukauteen en pystynyt tekemään mitään muuta kuin itkemään.

Heti sisarensa kuoleman jälkeen Saralla diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö. Hän joutui pinnistelemään päästäkseen jokaisen päivän läpi.

- Välillä masennuksen pohjalla oli kausia, jolloin en edes kyennyt menemään suihkuun.

- Pääni oli ihan sekaisin. En tiedä, millä ihmeellä kirjoitin ylioppilaaksi.

Pieni enkeli istuu Elisan hautakiven päällä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Vuosien ajan Sara syytti itseään Elisan kuolemasta. Miksei hän pelastanut siskoaan, vaikka hänellä olisi ollut siihen aikaa? Miksi hän vain jäätyi paikalleen?

Elisan murhan jälkeen Sara kävi pitkään traumapsykoterapiassa. Ajan kanssa ammattiapu alkoi vahvistaa Saraa. Hän huomasi, että tapahtuneesta puhuminen auttoi käsittelemään omia ajatuksia.

Lopulta poistui myös syyllisyyden tunne.

- Terapeutti sai iskostettua paksuun kallooni sen, että minäkin olisin kuollut, jos olisin mennyt auttamaan Elisaa.

Kolme vuotta sitten Sara alkoi viimein tuntea muutakin kuin murhetta ja ahdistusta.

- Pääsin viimein jotenkin jaloilleen.

Elisan haudalla vierailu on Saralle nykyään jo helpompaa. - Aiemmin en ole aina edes pystynyt tulemaan autosta haudalle. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Elisan kuoleman jälkeen Saralla diagnosoitiin harvinainen sidekudosrappeuma. Perheen lisäksi muut sairaudesta kärsivät ihmiset muodostivat tärkeän vertaistuen Saralle.

- Tein itselleni uudet juuret. Niiden tuella lähdin eteenpäin. Sen jälkeen olen päässyt selviytynyt monista koettelemuksista.

Aiemmin Elisan kuoleman vuosipäivä ja syntymäpäivä olivat Saralle kauheimpia ajanjaksoja vuodessa. Sara tunsi niiden lähestymisen jo pari viikkoa aiemmin.

Nyt nuo päivät tulevat kuin mitkä tahansa muutkin päivät, eikä Sara enää edes välttämättä muista niiden menneen.

- Olen päässyt yli. Olen oma itseni, ilman minun siskoa.

Sara on nykyään kynsitaiteilija. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Sara on nyt 26-vuotias. Hän opiskelee uusiksi ylioppilastutkintoa korottaakseen arvosanojaan jatko-opintoja varten. Vapaa-ajallaan hän harrastaa maalaamista, kynsitaidetta ja savitöitä.

Kaikki ne tuovat turvallista rutiinia uuteen arkeen.

- Olen saanut uusia intohimoja, jotka tukevat hyvinvointia.

Sara on pian elänyt vuosikymmenen ilman Elisaa. Ensi helmikuussa kuolemasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta.

Vaikka kaipuu ei kuole koskaan, ei Sara halua muistella enää isosiskonsa kuolemaa. Elämä on paljon suurempi.

- En tule enää surulliseksi, kun puhun Elisasta. Muistan vaan kaiken hyvän. Muistelen Elisaa Elisana.

Ensimmäiset kolme vuotta Elisan kuoleman jälkeen suru vyöryi Saran päälle käsittämättömällä voimalla. Tuntui, ettei se lopu koskaan. Mutta sen jälkeen aika alkoi tehdä tehtäväänsä. - Aika on ainoa, joka auttaa, jos saa samalla apua. Muuten jää kuoleman jälkeiseen limboon. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Henkirikoksen uhrien läheiset ry (Huoma) tarjoaa vertaistukea henkirikoksen uhrien läheisille ja pyrkii parantamaan uhrien läheisten asemaa. Toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Toiminta-alueena yhdistyksellä on koko Suomi.

Rikosuhripäivystys (RIKU) auttaa muun muassa rikosprosessissa ja juridisissa kysymyksissä. Päivystyksen kautta on mahdollista saada esimerkiksi tukihenkilö oikeudenkäyntiin. Rikosuhripäivystykseen kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman pian kuolinviestin saamisen jälkeen.

Myös esimerkiksi kunnat, seurakunnat tai keskustelusivustot voivat tarjota apua. Huoma on listannut sivuille tahoja, joista tukea voi hakea.

Jos et tiedä, kenen puoleen kääntyä, Huoman kriisityön koordinaattori tukee ja auttaa löytämään oikeat palvelut. Koordinaattorin tavoitat puhelimitse 050 401 2230 tai sähköpostitse toimisto@huoma.fi.

Jutussa esiintyvän toisen henkirikoksen uhrin nimi on muutettu yksityisyyden suojan vuoksi. Elisan nimen julkaisuun on saatu lupa läheisiltä.