Kuva: Seppo Kärki / IS, Seppo Samuli, Markku Ulander/ Lehtikuva, Peter Cziborra / Reuters

Essi Sainio on suomalaisen naisfutiksen suurpelaaja, jonka mieli ja keho hajosivat palasiksi.

HJK:n harjoituksissa rusahti tammikuun viidentenä päivänä vuonna 2021. Joukkueen tähtipelaaja, tuolloin 34-vuotias Essi Sainio jäi kontaktitilanteessa kasan alimmaiseksi. Polvi vääntyi, kipu oli karmea. Melkein kaikki polvessa hajosi. Sääri- ja reisiluu murtuivat, takaristiside repesi ja sivuristiside sekä kierukka vaurioituvat.

Lääkäri kertoi Sainiolle, että on mahdollista, ettei polvesta enää tule pelikelpoista, mutta yritetään nyt vielä. Jalkapalloilija sai nivusesta nilkkaan ulottuvan robottimaisen ortoosin eli tuen, jota hän piti vuorokauden ympäri yhdeksän viikon ajan. Nukkuminen paketin kanssa oli vaikeaa.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 51-52/2022. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Loukkaantumisen ajankohta ei olisi voinut olla huonompi. Sainio oli edeltävänä vuonna taistellut tiensä takaisin maajoukkueeseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kuukausi loukkaantumisen jälkeen, helmikuussa 2021, Linda Sällström laukoi Helmareille Portugalia vastaan maalin, joka varmisti Suomelle paikan EM-lopputurnaukseen Englantiin kesäksi 2022.

Helmarien pelaajat juhlivat voittoa Töölön jalkapallostadionilla esittelemällä pelipaitoja, jotka kuuluivat karsintarupeamassa mukana olleille pelaajille, jotka eivät syystä tai toisesta pelanneet ratkaisevassa ottelussa. Sainio seurasi ortoosinsa kanssa katsomosta, miten tekonurmelle tuotiin paita, jossa luki "Sainio 7".

Linda Sällström on seurannut läheltä Essi Sainion uran ylä- ja alamäkiä. Kuva: Ivan Bessedin

-?Halusimme jakaa hetken kaikkien matkalla mukana olleiden kanssa. Olen aina arvostanut Essiä jalka­palloilijana ja sitä ihan käsittämä­töntä työmäärää, jonka hän kentällä tekee. Kun Essi aloitti taas fudiksen pelaamisen ja alkoi unelmoida, että jonain päivänä hän pääsisi takaisin maa­jouk­kueeseen, minä uskoin, että Essillä riittäisivät rahkeet. Olin toivonut, että valmen­tajatkin näkevät saman eivätkä vain tartu siihen, että hän on tietyn ikäinen pelaaja, joka on välissä lopettanut jalka­pallon, kertoi Sainiolle läheinen maajoukkue­kaveri Sällström.

Sainio oli huolissaan polvestaan, mutta hän päätti vielä kerran heittäytyä kuntoutukseen samalla tavoin kuin hän suhtautuu kaikkeen elämässään. "Sata lasissa" on termi, jolla Sainion tuntevat ihmiset kuvaavat hänen tapaansa toimia. Päästyään ortoosin ikeestä yhdeksän viikon jälkeen hän alkoi juosta ensin takaperin HJK:n fyysisen valmentajan alaisuudessa. Vaikka rustovauriot aiheuttivat kipua, valmentaja valoi Sainioon uskoa, että kaikki oli mahdollista.

Eikä yksi polvivamma näin jälkikäteen ajateltuna voinut pysäyttää pelaajalegendaa. Hänen jalkansa oli murtunut uran aikana viisi kertaa. Toisesta polvesta oli aiemmin katkennut etu- ja toisesta takaristiside, mutta ne olivat fyysisiä, kuolevaisten vaivoja. Ainoa asia, joka elämän varrella oli ollut murtaa Sainion, oli kaaos korvien välissä. Eikä mustinkaan kaaos ollut voittanut häntä. Hän oli taipunut vahvaksi. Ei ollut katkennut.

Sainio palasi kentille ensin HJK:n paidassa. Syksyllä 2021 hän pelasi maajoukkueessa Ruotsia vastaan. Helmarien päävalmentaja Anna Signeul piti näkemästään. Hänellä oli käsissään pelaaja, johon saattoi luottaa niin kentällä kuin vaihtopenkillä.

Essi Sainio elää uutta elämää pitkän peliuran jälkeen. Hänet on kuvattu helsinkiläiskirjasto Oodissa. Kuva: Seppo Kärki / IS

Eräänä päivänä Sainio istui kotisohvalla. Puhelimeen saapui sähköposti Palloliitolta. Hänet oli valittu uransa toisiin EM-kisoihin kesäksi 2022. Sainion edellisistä kisoista oli aikaa 13 vuotta.

-?Tuijotin vain sähköpostia ja ajattelin, että ei helvetti miten siistiä. Tuli hiki ja sydän löi pari ylimääräistä iskua, Sainio kertoo.

-?Tunsin kisoihin päästyäni tervettä ylpeyttä ja onnea, että heittäydyin jalkapalloon vielä täysillä kaikkine riskeineen. Saavutin sen, mitä tavoittelin. Kun saavuimme sitten maajoukkueen kanssa yksityiskoneella Englantiin, koin, että juuri siellä minun piti sillä hetkellä ollakin. Aioin nauttia kisoista.

Englannissa EM-joukkue astui lentokoneesta matolle, jossa luki kissankokoisin kirjaimin Euro 2022. Pelaajat ja henkilökunta siirtyivät bussiin, jonka kyljessä luki vielä isommilla kirjaimilla Finland. Bussin ajaessa kohti majapaikkaa EM-kisat näkyivät katukuvan mainoksissa. Yleisö löysi stadioneille ennätysmäärin. Naisten jalkapallon olosuhteet ja arvostus olivat ottaneet isoja askeleita sen jälkeen, kun Sainio debytoi Suomen A-maajoukkueessa vuonna 2006.

-?Jalkani murtui kolmatta kertaa vuonna 2007 maajoukkueiden Algarve-cupissa. Lähdin turnauksesta kotiin kesken kaiken. Palasin Suomeen neljän eri lentokentän kautta. Siitä on tultu paljon eteenpäin, Sainio kertoo.

-?Meitä pelaajia kohdeltiin Englannissa tosi hyvin. On tärkeää, että naisten jalkapallossa uskalletaan tehdä voittavia tekoja ja pelaajat arvostavat itseään niin paljon, että he uskaltavat vaatia. Jos mentäisiin taaksepäin, rohjetaan vastustaa.

Essi Sainio ja Mariona Caldentey EM-kisoissa heinäkuussa 2022. Kuva: Peter Cziborra / Reuters

Suomen EM-kisat alkoivat taianomaisesti, kun Sällström laukoi Helmarit johtoon ensi minuutilla avausottelussa Espanjaa vastaan. Sainio pääsi kentälle tauon jälkeen, kun Espanja oli jo kääntänyt tilanteeksi 2-1.

-?Olin todella ylpeä Essistä ja iloinen hänen puolestaan. Oli kivaa jakaa kisat, kun olimme olleet yhdessä jo kotikisoissa 2009, minkä jälkeen molemmat olivat nousseet takaisin vaikeuksien kautta. Essi oli kulkenut vielä pidemmän ja rankemman tien, urallaan polvivammoista kärsinyt Sällström sanoo.

Unelma-alun jälkeen lajin nykyrealiteetit osuivat rajusti Helmarien nokkaan. Sällströmin maali jäi Suomen ainoaksi turnauksessa. Espanjalta ja Tanskalta tuli takkiin. Saksa voitti Suomen 3-0 heinäkuun 16. päivänä. Sainio tiesi pelanneensa viimeisen maaottelunsa, mutta ei tullut median eteen pelin jälkeen. Hän halusi kertoa omilla ehdoillaan muutaman kuukauden kuluttua, että hänen upea ja surullisenkaunis, kerran katkennut uransa päättyisi.

Essi Sainio rakastui jalkapalloon ensi silmäyksellä seitsemänvuotiaana Santahaminan varuskunta-alueella Helsingissä. Hänen isänsä, nykyinen reservin eversti Kari Sainio työskenteli armeijan palveluksessa. Isän työ oli vienyt perheen Santahaminasta Israeliin, Syyriaan ja takaisin "Santikseen".

Sainio arvostaa lapsuuttaan sotilasperheessä. Hän uskoo, että armeijaveressä häneen virtasi se vaativuus, jonka hänet tuntevat ihmiset nostavat jatkuvasti esiin Sainion luonteesta kysyttäessä.

90-luvun termein Sainiota kutsuttiin varmaankin "vilkkaaksi ja liikkuvaiseksi" lapseksi. ADHD-diagnoosin hän sai vasta aikuisiällä vuonna 2019. Pienenä hänen lempipuuhiaan oli juosta pitkin sotilassaaren rantoja ja kiipeillä puissa.

Essi Sainio pelasi uransa toisissa EM-kisoissa kesällä 2022. Kuvassa vastassa Saksan Nicole Anyomi. Kuva: Peter Cziborra / Reuters

Kerran metsiä tonkiessaan hän päätyi Santahaminan urheilukentälle, jonka juoksurata oli vielä päällystetty murskeella. Viereisellä hiekkakentällä oli poikia pelaamassa. Se oli jalkapalloa, sen verran Sainio tiesi, mutta enempää hän ei ollut lajiin tutustunut.

-?Harvoin olen ollut paikoillani, mutta silloin vain tuijotin, Sainio muistelee.

-?Menin kotiin ja ilmoitin, että haluan alkaa pelata futista. Lähdin iskän kanssa ostamaan Itäkeskuksen Top Sportista mustavalkoista palloa.

Sainion seuraura ei kuitenkaan ehtinyt käynnistyä Helsingissä, sillä hänen vanhempansa erosivat, kun tytär oli täyttämässä yhdeksän. Sainio muutti äitinsä Ilonan ja isosiskonsa Emmin kanssa Espoon Laaksolahteen ja meni Lähderannan ala-asteelle.

-?Ero on kauhea asia ja kärsin siitä paljon.

Jonnekin tänne luikertelevat todennäköisesti Sainiota läpi elämän kurittaneiden masennuksen ja anoreksian juuret. Alkoi kasvaa ihminen, joka oli helposti melankoliaan taipuvainen.

-?Muttei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Luokkani tyttöjä oli puraissut jalkapallokärpänen ja tosi moni pelasi. Innostuin ihan hirveästi. Sanoin, että ottakaa minut mukaan, niin lähdetään treenaamaan, Sainio kertoo.

Sainio aloitti uransa Kasiysissä 9-vuotiaana vuonna 1995. Suomalainen futis oli ysärillä jossain määrin toisenlaista kuin nykyään. Alustana oli rapea hiekka ja teknis-taktinen osaaminen ei ollut nykytasolla. Moni saattoi kysellä, että mitäs, pelaavatko tytötkin? Sainio huomasi turnauksissa, että tosi moni pelasi. Hän kokee, että lasten jalkapallo on pohjimmiltaan aina samanlaista riippumatta sukupuolesta tai vuosikymmenestä: ilon- ja onnentäyteistä itsensä toteuttamista kentällä.

Ikäluokka jaettiin pikaisesti kahteen ryhmään: Green ja Red girlsiin. Vihreään joukkueeseen pääsivät niin sanotusti paremmat. Sainio oli vasta aloittanut, joten häntä kutsui punainen joukkue. Laadukkaan 1986-ikäluokan valioyksilö aloitti nousunsa kakkosjengistä.

Essi Sainio (toinen oik. eturivissä) alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa 2003. Kuva: Juha Tamminen

Essi Sainio juhlii Turbine Potsdamin bundesliigamestaruutta Wolfsburg-ottelun jälkeen kesäkuussa 2009. Kuva: Jan Kuppert / Bongarts / Getty Images

Sainion lahjakkuus kävi kaikesta huolimatta ilmi. Vuonna 2000 hän oli Red girlsin kanssa pelaamassa Stadi Cupissa, kun Uudenmaan piirijoukkueen valmentaja Veli-Matti Rinnetmäki huomasi pelaajan, jota ei ollut ennen nähnyt. Kasiysi oli lähettänyt piiritoimintaan vain vihreän pelaajia.

-?Muistan sen kirkkaasti. Yksi Kasiysin kakkosjoukkueen pelaaja heitteli kentällä askelharhautuksia. Niitä ei ykkösjoukkueen tai minkään muunkaan seuran tyttöpelaajat siihen aikaan tehneet. Essi oli taiteilija, joka teki kentällä poikkeuksellisia, peliä eteenpäin vieviä juttuja. Hän oli siinä pelissä toppari, joka päätti hyökkäyksiä, Rinnetmäki kertoo.

Piirivalmentaja seurasi turnausta ikäluokan finaaliin asti. Siinä vaiheessa kaikki muut paitsi loppuottelujoukkueet olivat lähteneet kotiin. Rinnetmäki huomasi kentillä yksinäisen hahmon, joka harjoitteli itsekseen vetoja tyhjään maaliin. Se oli tyttöjen keskuudessa poikkeuksellista vuosituhannen vaihteessa.

Rinnetmäki päätti lähestyä Sainiota.

-?Kysyin, kiinnostaisiko piirijoukkuetoiminta. Essin silmät alkoivat loistaa.

Yhteydenotto tuli niin myöhäisessä vaiheessa, että piirin Pohjola Cupin joukkue oli jo lyöty lukkoon ja jäljellä oli enää viimeistelyleiri ennen turnausta. Rinnetmäki otti Sainion mukaan ainoana varapelaajana.

Kohtalo puuttui peliin cupin alkamisaamuna. Eräs ikäluokkansa huippu sai vatsataudin. Rinnetmäki soitti Sainiolle tunnin varoitusajalla ja kertoi, että tämä pääsisi mukaan piirijoukkueiden turnaukseen, joka keräisi Suomen parhaat juniorit yhteen Hämeenlinnaan. Sainio kieltäytyi ensin, koska hänellä oli samana viikonloppuna Vaasa Cup Red girlsin kanssa.

Kyllä sinun Essi kannattaisi lähteä. Valmentajasi ei varmastikaan pahastu, Rinnetmäki maanitteli ja onnistui. Sainio soitti upseeri-isälleen ja ilmoitti, että tarvitsee välittömästi makuupussin. Hän kävi hakemassa armeijan untuvapussin, jonka sisällä selviää 50 pakkasasteesta. Sitten, äidilleen kertomatta, hän lähti Hämeenlinnaan.

-?Tarina paljastaa, millainen huoleton luonnonlapsi olen ollut. Äitini oli sydän syrjällään, kun en tullut kotiin, ja soitti valmentajalleni, missä olen. Se on Pohjola Cupissa, valmentaja vastasi, Sainio kertoo.

Rinnetmäen mukaan Sainio oli luonnonlapsi myös kentällä. Turnaus sujui hyvin, mutta pelaajaa ei valittu tähdistökentälliseen, sillä hän ei pelannut roolissaan perinteisellä tavalla.

Vielä yksi asia teki valmentajaan vaikutuksen. Rinnetmäki haastatteli kaikki pelaajansa läpi kysellen tulevaisuuden suunnitelmia. Hän ei muista muiden ympäripyöreistä vastauksista mitään.

-?Essin sanat jäivät mieleen. Hän vastasi, että haluaa ensin Mäkelänrinteen urheilulukioon ja sitten maajoukkueeseen. Tavoitteet olivat älyttömän kirkkaat ja paloivat takaraivooni, Rinnetmäki kertoo.

Ajan myötä Kasiysi muuttui FC Espooksi seurafuusioiden kautta. Sainio debytoi naisten pääsarjatasolla 15-vuotiaana. Parin naisten kauden jälkeen puhelimet alkoivat soida. Sainio kutsuttiin nuorisomaajoukkueeseen ja haluttiin isompiin seuroihin.

-?Huomasin, että jotain oli meneillään. Siinä vaiheessa mukaan tuli naiivi ja itsekeskeinen vaativuus. Minä halusin voittaa. Minä halusin olla paras.

Lukemattomien muiden lahjakkaiden pääkaupunkiseudun urheilijoiden tavoin Sainio aloitti opinnot Mäkelänrinteen urheilulukiossa, kuten oli luvannut. Siellä hänet tapasi esimerkiksi neljä vuotta nuorempi Linda Ruutu.

-?Essi oli jo silloin tosi hyvä pelaaja. Superenerginen. Jos Essi oli lähettyvillä, ei tullut tylsää hetkeä. Hän meni joka paikkaan sekä kentällä että koulussa. Sanotaan, ettei Essi ole henkilö, joka pysyisi paikallaan kauhean kauaa. Aina jotain tapahtuu, Ruutu sanoo.

HJK:n Linda Ruutu ja Essi Sainio tutustuivat Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Kuva vuodelta 2019. Kuva: Jonna Öhrnberg

Sällström pelasi Sainion kanssa samoihin aikoihin nuorisomaajoukkueessa. Sällström aristeli ja vähän pelkäsikin vanhempia pelaajia. Hyökkääjä jakaa Ruudun luonnehdinnan Sainiosta, joka kuului nuorisomaajoukkueiden parhaimmistoon.

-?Essi oli isossa roolissa, näkyvä ja kuuluva hahmo. Hän aiheutti maalivahti Tinja-Riikka Korpelan kanssa hämminkiä ja kaaosta. He olivat kauhukakarakaksikko. Ihme, ettei sattunut enempää. Tavaraa ja paikkoja olisi voinut hajota, kun joku show oli koko ajan käynnissä, Sällström sanoo, mutta lisää sitten:

-?Essi on vanhemmiten rauhoittunut. Hänessä on monta eri puolta. Hän on vilkas ja levoton, mutta samalla syvällinen, älykäs ja äärimmäisen herkkä huomioimaan, mitä ympärillä tapahtuu. Tulemme toimeen, koska olemme molemmat vähän outoja ja sanomme suoraan, mitä sylki suuhun tuo.

Itseään Sällström, joka opiskelee nykyisin lääkäriksi Lundin yliopistossa, pitää yhtä syvällisenä kuin perunaa.

Lukion viimeisinä vuosina Sainio siirtyi FC Espoosta MPS:n kautta Honkaan. Hän sai kauteen valmistavassa harjoitusottelussa valmentaja Anne Parnilalta tiukan näpäytyksen, jonka muisti lopun uraansa.

Sainioon oli hiipinyt ylimielisyyttä. Hän kiukutteli harjoituksissa ja peleissä joukkuetovereilleen ja valmentajalleen. Kauniaisten hiekalla pelatussa treeniottelussa hän pelasi vasemmalla laidalla Parnilan edessä. Tulisieluista valmentajaa ärsytti.

-?Essi jäi makailemaan kentälle koko ajan ja kritisoi tuomaria. Hän jätti tilanteet kesken. Yritin saada hänet ylös ja pelaamaan, Parnila kertoo.

Kyllästyttyään Parnila otti Sainion kentältä eikä laittanut ketään tilalle. Hän istutti oikutelleen teinitähtensä penkille ja antoi tämän katsoa minuuttitolkulla, kun Honka raatoi vajaalla. Sainion arroganssi ropisi vaihtopenkille. Sitten valmentaja lähetti hänet lämmittelemään ja kutsui luokseen.

-?Essi, tältä näyttää, jos et tee yhtään duunia. Silloin joukkueen kannalta on ihan sama, oletko kentällä vai et, valmentaja sanoi ja lähetti pelaajan takaisin peliin.

-?Se oli aika kova temppu, Sainio sanoo nyt.

Hän meni pelin jälkeen kotiin hirveiden omantunnontuskien kanssa. Hän ei halunnut enää olla ylimielinen kiukuttelija, koska ymmärsi, että oli menettänyt joukkueensa luottamuksen eikä saisi sitä helposti takaisin.

-?Minun oli nöyrryttävä kannustamaan. Opin jalkapallon syvimmän olemuksen: sitä pelataan yhdessä. Pelasin sen jälkeen urani siihen mennessä parhaan kauden.

Parnilan mukaan tapauksessa oli kyse toisaalta teiniangstista, toisaalta intohimoisen pelaajan ja valmentajan kipinöivästä välikohtauksesta.

-?Kyllähän Essi hyvä oli. Se on ihan selvä. Sitä paitsi hän oli ihannevalmennettava. Hän oli täynnä intoa, motivoitunut ja aina paikalla kovin tavoittein.

Parnila ei ole koskaan käyttänyt samaa temppua uudestaan.

-?Uhannut olen.

Viime kesän EM-kisat olivat huipennus Essi Sainion uralle. Tässä hän taistelee pallosta Tanskan Pernille Harderin kanssa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Vuonna 2006 Sainion ura otti isoja askeleita. Hän siirtyi Hongasta HJK:hon ja debytoi keväällä A-maajoukkueessa 19-vuotiaana. Suomi voitti Belgian 3-0. Michael Käld alkoi rakentaa runkoa joukkueelle, joka emännöisi EM-kotikisoja vuonna 2009.

-?Essi oli antanut hyvät näytöt nuorisomaajoukkueissa. Meillä oli rutinoituja pelaajia ja asenne oli saatu maajoukkueen sisällä muutettua niin, etteivät vanhemmat nähneet nuoria uhkana vaan mahdollisuutena, Käld kertoo.

-?19-vuotiaana Essistä näkyi selvästi, että hän halusi oppia. Hän pelasi laidalla ja meillä oli mottona, että yksi vastaan yksi -tilanteessa haastetaan ja haastetaan. Essi tykkäsi siitä. Hän ajoi päätyyn ja keskitti. Välillä näkyi hänen pienikokoisuutensa. Fyysisiä saksalaisia, norjalaisia ja jenkkejä vastaan hän ei oikein pärjännyt. Mutta hän ei pelännyt, vaan oli röyhkeä.

Kehitys toi eteen ison valinnan. Suomen kentät olivat käymässä pieniksi. Miten pääsisi eteenpäin? Mäkelänrinteen lukiossa hän oli treenannut joskus aamuisin poikien, kuten Perparim Hetemaj'n, Ilari Äijälän ja Jarno Parikan kanssa. Pojilla tie oli selvä. Edessä oli ammattilaisura Suomessa tai ulkomailla. Mainetta ja palstatilaa, Hetemaj'n tapauksessa jopa paljon rahaa.

Nykyisin lahjakkaat tyttöpelaajat näkevät, miten suomalaisnaiset pelaavat ammatikseen isoissa eurooppalaisissa seuroissa tai Yhdysvalloissa. Sainio ei osannut edes kuvitella, että ammattilaisuus olisi mahdollista.

-?Haaveiluni oli sitä, että kävin koulun koneella katselemassa WUSAn sivuja ja ihailemassa pelipaitoja, Sainio kertoo.

Women's United Soccer Association oli historian ensimmäinen naisten ammattilaisliiga Yhdysvalloissa, joka pysyi pystyssä kolmen kauden ajan vuosina 2000-03, kunnes romahti 100 miljoonan dollarin tappiotaakkaansa.

WUSA-haaveen korvasi unelma yhdysvaltalaiseen yliopistoon pääsemisestä. Kun aika koitti, Sainio sai kaksi tarjousta: Florida Statesta ja Ohio Statesta. Erityisesti jälkimmäisen päävalmentaja Greg Miller halusi suomalaisen palavasti riveihinsä ja keskustelut etenivät pitkälle. Kaksikko pitää yhä yhteyttä.

-?Miller sanoi minulle urani viimeisissä EM-kisoissa, että olen paras pelaaja, jota hän ei koskaan saanut valmentaa.

Sainio valitsi Euroopan. Maanosan sen aikainen kärkiseura, Saksan Turbine Potsdam Berliinin lähistöltä halusi HJK:n laiturin riveihinsä. Vuonna 2006 Sainiosta tuli ensimmäinen suomalaisnainen, joka siirtyi Bundesliigaan.

-?Se oli merkittävä suomalainen siirto. Osoitus, että Suomesta voi päästä tuon tason seuroihin. Essi oli tienraivaaja, kuten Anne Mäkinen aikoinaan, arvioi Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettinen.

Jälkiviisaana on helppoa pohtia, tekikö Sainio oikean valinnan hylätessään yliopistokentät ja siirtyessään Saksan timantinkovaan treenikulttuuriin. Hän itse ei ole katunut päivääkään.

-?Mieli seuraa meitä joka paikkaan. Emme voi juosta kaikkea karkuun, Sainio sanoo.

Essi Sainio kentällä HJK:n pelissä Åland Unitedia vastaan Helsingissä maaliskuussa 2022. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Sainio oli täällä huippupelaaja. Suomen pääsarjan ja Bundesliigan välillä oli kuitenkin tasollinen kuilu, jota Miettinen kuvaa sanalla "valtava". Asiantuntijan mukaan eroja oli erityisesti vauhdissa ja kilpailullisuudessa.

Sainion piti todistaa kuuluvansa Potsdamiin joka hetki kentällä ja kopissa. Uusi, kova todellisuus paljastui heti ensimmäisissä harjoituksissa.

-?En ollut lähelläkään huippupelaajaa Saksassa, Sainio sanoo.

-?Näin kuitenkin, että siinä isossa sopassa, jota treeneissä keitin, oli hyviä ainesosia. Fyysisiltä ominaisuuksiltani voisin pärjätä. Havainto kylvi minuun pienen uskonjyvän.

Saksan maajoukkue oli 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä maailman valtias. Se voitti vuosien 2001 ja 2009 välillä kaksi maailmanmestaruutta ja kolme EM-kultaa. Moni tähdistä oli nyt Sainion joukkuekavereita. Turbinella oli heittää hänen aikanaan kentälle muun muassa Anja Mittagia, Nadine Angereria, Britta Carlsonia, Inken Becheriä, Jennifer Zietziä ja Babett Peteriä.

Itäsaksalaisjoukkueen oli raahannut huipulle DDR:ssä varttunut piinkova kuusikymppinen Bernd Schröder, joka otti Turbinen naisjoukkueen haltuunsa ensi kertaa jo 1970-luvun alussa. Schröder ja itäsaksalainen valmennuskulttuuri olivat kilpailun ja vauhdin ohella kolmas ja isoin asia, johon Sainio joutui kantapään kautta tottumaan.

Schröder otti tulokkaan hampaisiinsa. Hänen metodeistaan tulee mieleen tarinat siitä, kun pohjoismaalaisia jääkiekkoilijoita lähti ensi kertaa hakattavaksi ja haukuttavaksi NHL:ään. Miettinen on kuullut vain kuulopuheita, mutta sanoo, että "Schröderin metodit olivat psyykkisesti niin rankkoja, etteivät ne menisi enää läpi länsimaisessa yhteiskunnassa."

Schröder saattoi esimerkiksi kysyä Sainiolta, oliko tällä biljardipöytä selässä, koska hän oli niin hidas. Tai kannattaisiko hänen alkaa filatelistiksi, kun Fußball ei sujunut. Eräällä treenikaudella hän jakoi pelaajat kahtia. Ne, jotka eivät jaksaneet juosta, juoksivat kenttää ympäri. Ne, jotka jaksoivat juosta, siis Sainio ja Bianca Schmidt, asetettiin 20 metrin päähän pallokoneesta. Kone ampui pallon ilmaan 80 kilometrin tuntivauhtia. Peliväline piti saada haltuun.

Tammikuussa 2009 Sainio oli juuri palannut neljän maan turnauksesta Kiinasta. Hän oli lentänyt 12 tuntia ja istunut junassa tuntitolkulla Frankfurtista. Schröder koki, että Sainio oli ollut maajoukkuekomennuksella lomalla ja halusi pelaajan treenaamaan saman tien.

Schröder laittoi Sainion juoksemaan 400 metrin vetoja. Niitä oli ohjelmassa 24. Kun Sainio alkoi katketa, joukkueen kapteeni tuli kysymään valmentajalta, eiköhän nyt olisi jo aika lopettaa.

-?Jawohl, Schröder vastasi.

-?Halusin vain nähdä, vieläkö Essillä on jäljellä sama tahto.

Essi Sainio esittelee viestiään urheiluyleisölle hupparinsa selässä. Kuva: Seppo Kärki / IS

Sainio on ilmaantunut Urheilulehden haastatteluun hupparissa, jossa lukee englanniksi "Rakasta ketä haluat ja katso naisten urheilua". Hupparin alla on Nelson Mandela -t-paita. Sainio tietää, mitä on feminismi tai sensitiivinen vuorovaikutus. Varmastihan hän näkee Schröderin metodit alistamisena tai kiusaamisena?

Ehkä. Tavallaan. Mutta. Kun menee nuorena ulkomaalaisena Potsdamiin vuonna 2006, lastenleikki loppuu, hän sanoo.

-?Kovuus jonka Schröder minulle antoi, ja raamit jotka hän minulle loi, ovat olleet iso osa pelaajaa, joka minusta lopulta tuli, Sainio kommentoi.

-?Koulu oli kova, mutta luonteeni tarvitsi sen koulun. Schröder oli e-rit-täin vaativa valmentaja. En ole koskaan tavannut vastaavaa. Hän ei edes ottanut palkkaa valmentamisestaan siellä. Hän loi resursseillaan jotain todella suurta. Kun hänet oppi tuntemaan ihmisenä, huomasi että hän on sydämellinen mies, jossa jalkapallo aiheuttaa paljon tunteita.

Itä-Saksaan saapuessaan Sainio oli enää muutaman vuoden päässä suuresta romahduksestaan. Hän korostaa kuitenkin, ettei Herr Schröder rikkonut häntä.

-?En syyttäisi koskaan yksittäistä ihmistä siitä, että hän olisi rikkonut minut. On monen asian summa, miten ihminen menee rikki. Ja miten minä olen mennyt rikki. Jotkut tapahtumat elämässä ovat sellaisia, että ne ovat viimeinen niitti. Ettei enää jaksa.

Miettinen puolestaan arvioi ulkopuolelta, että Sainio tarvitsi Schröderin koulussa psyykkisiä ominaisuuksia, jotka osaltaan aiheuttivat hänelle myöhemmin vaikeuksia. Moni 19-vuotias olisi tullut Posdamista maitojunalla kotiin, mutta sinnikäs ja vaativa Sainio ei antanut itselleen sitä mahdollisuutta.

-?Essi on aina ollut jopa negatiiviseksi asti periksi antamaton ja armoton itselleen. Pitäisi yrittää olla myös armollinen itseään kohtaan, Miettinen sanoo.

Sainio antaa Schröderille ja Turbinelle kiitosta siitä, ettei siellä koskaan luovutettu hänen suhteensa. Sainio lähestulkoon tuli ja lähti seurasta murtuneella jalalla. 2008-09 oli ainoa kausi, jolloin hän pystyi antamaan ehjän panoksensa joukkueelle. Kausi päättyi Sainion uran ensimmäiseen huippuhetkeen: Bundesliigan voittoon. Voittomarginaali oli äärimmäisen pieni. Potsdam löi kakkoseksi sijoittuneen Bayern Münchenin yhden maalin maalierolla. Kolmanneksi tullut Duisburg jäi kärkikaksikosta yhden pisteen.

Mestariryhmä oli kivikova. Kaikki tiesivät sen. Jos potsdamilaiset eivät pelanneet hyvin, he kompensoivat tilannetta liikkeellä. Jos vastustaja pystyi sinnittelemään tasatilanteessa 70. minuutille, Turbine löysi keinon survoa pallon maaliin.

70. peliminuutti oli myös aika, jolloin Sainion ottelu noin suurin piirtein alkoi, jos oli alkaakseen. Sillä tekipä Sainio treeneissä mitä tahansa, hän ei murtautunut avaukseen.

-?En jaksanut itkeä ja olla katkera joka päivä, koska en pelannut viikonloppuna. Käänsin asian niin, että meillä on viisi peliä viikossa eli treenit. Sitten on yksi päivä viikossa, jolloin saan katsoa huippufutista ja ehkä osallistua. Se oli urallani käänteentekevä hetki. Ymmärsin, miten joukkueessa ollaan.

Hongassa koettu oppi palasi Sainion mieleen. Hän alkoi tajuta vaihtopelaajien merkityksen. Hän alkoi kutsua penkiltä tulijoita "pelin muuttajiksi". Lisäksi hän oppi ymmärtämään merkityksensä harjoituksissa.

-?Tein oman joukkueeni pelaajista parempia, koska heitä pelotti joka päivä, että putoavatko he avauskokoonpanosta. Se oli siistiä.

Tulevaisuudessa Essi Sainio jakaisi syvää jalkapallo-osaamistaan mieluusti asiantuntijaroolissa. Kuva: Seppo Samuli / Lehtikuva

Sainion matka jatkui Solnan AIK:hon mestaruuden jälkeen vuonna 2009. Lähtö oli hänen oma päätöksensä. Schröder oli yrittänyt tuntien keskustelussa taivuttaa pelin muuttajansa jäämään, mutta Sainio halusi kokea uutta. Potsdam voitti seuraavalla kaudella Mestarien liigan ja Bundesliigan. Sainio ei enää koskaan pelannut niin hyvässä joukkueessa.

Lähtöä seurasivat EM-kotikisat, joissa Suomi ylsi puolivälieriin Sainion kuuluessa Helmarien avainpelaajiin. Suomen edustusjoukkueet eivät ole sen jälkeen yltäneet vastaavaan naisten tai miesten arvokisoissa.

AIK:ssa Sainio muodosti Annika Sjölundin, Laura Kalmarin ja Anne Mäkisen kanssa yhden kaikkien aikojen suomalaisnelikoista. Kahdeksas sija oli sillä ryhmällä pettymys. Kaiken lisäksi Sainion polven eturistiside hajosi. Kun Freiburg tarjosi mahdollisuutta palata Saksaan ja antoi samalla luvan aloittaa sopimuskauden polven kuntoutuksella, Sainio tarttui tarjoukseen.

Sainio ei tiennyt, että pikkukaupungista tulisi paikka, jossa hän joutuisi vuodeksi psykosomaattiseen sairaalaan. Hän ei tiedä, oliko hän psyykkisesti sairas jo siinä vaiheessa, kun ensi kertaa nousi lentokoneeseen kohti Freiburgia.

-?Niin, olenko koskaan ollut terve? Miten se määritellään? Ehkä silloin oli jo jotain meneillään.

Maajoukkueleireillä Helmarien lääkäri Pippa Laukka alkoi ottaa asiaa puheeksi kehonkoostumusmittausten jälkeen. Tuloksissa näkyi, ettei kaikki ollut menossa oikeaan suuntaan. Laukka pani Sainion eteen aiemmat sekä nykyiset tulokset ja kysyi, miltä näytti. Vähän huonolta ehkä, Sainio sanoi.

Laukka näki papereista, ettei Sainio saanut riittävästi ravintoa ja että hänen kehonsa oli kuihtumassa. Hän sairasti anoreksiaa. Kun ihmisellä on ongelmaa esimerkiksi syömisen tai vaikkapa päihteiden kanssa, hän ei usein ole kovin vastaanottavainen, kun muut ottavat asian puheeksi. Muut näkevät jotain, mitä sairas ei pysty tai halua vielä myöntää.

-?Minulla ei ollut sairauden tuntoa siinä vaiheessa ollenkaan, Sainio kertoo.

Anoreksia ja masennus ajoivat hänet vuonna 2012 pisteeseen, jossa välttely ei ollut enää mahdollista. Ensimmäinen avunhuuto kuultiin ennen Viroa vastaan pelattua maaottelua alkuvuodesta. Sainio majoittui Linda Sällströmin huonekaverina.

-?Olin tiennyt jo jonkun aikaa, ettei Essillä mennyt hyvin. Essi oli puhunut syömishäiriöistään ja ongelmistaan jo aiemmin. Näki, että Essi oli tosi kuormittunut eikä voinut hyvin, Sällström kertoo.

Sainio sanoi huonekaverilleen, ettei enää jaksa. Niin karulta kuin se kuulostaakin, lause oli eksistentiaalinen. Ei ollut kyse vain tulevasta ottelusta. Sainio ei jaksanut enää elää.

-?En oikein tiennyt, miten auttaa, koska olen peruna. Totesin, että oli parempi vinkata jollekin. Menin kertomaan Pipalle, että olen Essistä huolissani. Jos he voisivat tarttua asiaan, jutella ja auttaa Essiä, koska minä en pysty, Sällström sanoo.

Lääkäri ja Sainio sopivat yhdessä, että pelaaja lähtee maajoukkuekomennukselta kotiin. Sainio katsoi matsin sohvalta ja mietti, mitäköhän oli meneillään. Kotoaan hän palasi normaalisti Freiburgiin. Sainio piilotteli todellista tilaansa niin lääkäreiltä kuin itseltään. Hän ajatteli olevansa vain vähän flunssainen, lepäävänsä viikon ja jatkavansa matkaa. Kunnes eräissä Freiburgin harjoituksissa jalat eivät enää kantaneet.

Sainio istui nurmelle ja kertoi, ettei pystynyt liikkumaan.

-?Juttu ei ole kuvainnollinen. Minä en oikeasti pystynyt enää liikkumaan. Sanoin valmentajalleni, että minun on varmaan pakko pitää vähän lomaa.

Sainio ei pelannut jalkapalloa kolmeen vuoteen. Hänet otettiin puoleksi vuodeksi Freiburgin yliopistollisen sairaalan psykosomaattiselle klinikalle, avoimelle osastolle. Klinikka sijaitsee valkoisessa, viisikerroksisessa rakennuksessa metsän keskellä vartin ajomatkan päässä Freiburgin keskustasta. Ensimmäisen puolivuotisen hoitojakson jälkeen hän vietti jonkin verran aikaa Freiburgissa, kunnes palasi kuudeksi kuukaudeksi klinikalle.

Essi Sainio tiedotustilaisuudessa EM-kilpailuissa Stowessa Buckinghamissa 14. heinäkuuta 2022. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Näin Sainio kertoo sairaudestaan ja sairaalajaksoistaan omin sanoin:

"Sairaus oli prosessi, jonka tiedostin liian myöhään. Kun tiedostin, minulla ei ollut enää resursseja tehdä asialle mitään. En jaksanut.

Lopetin syömisen. Syömisen lopettaminen ei ollut tietoinen päätös, vaan jossain vaiheessa kaikki oli liikaa. Se oli reaktio.

Kun päästin irti, huomasin, että tilanne oli aika paha. Pahimmassa vaiheessa söin enää tyyliin vain selleriä.

Syömisen lopettaminen oli minun viimeinen keinoni pystyä kontrolloimaan yhtään mitään. Kaaos oli päässäni. Veikkaan, että olen ollut koko elämäni enemmän tai vähemmän masentunut, joskin toiminnallisesti. Masennus on yhä aina tuossa jossain, olan takana.

Oli jännä tilanne, kun huomasi olevansa niin huonossa jamassa, mutta samalla piti hallussaan sitä, mitä oli tavoitellut. Pelasin hyvässä seurassa, yhdessä maailman parhaista liigoista. Samalla mietin, enkö mä oikeasti vain pysty tähän. Kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta mikään ei ollut hyvin. Siinä oli jotain rumankaunista.

En tule avaamaan tätä koskaan julkisesti mitenkään, mutta minulla oli huono parisuhde.

Olen pohtinut asiaa oman terapiaprosessini aikana. Minulla ei ollut rajoja. Ei ihmissuhteessa, ei elämässäni, ei missään. Rajoja on pitänyt etsiä. Miten haluan, että minua kohdellaan?

En myöskään tiennyt mitä haluan tai kuka olen. Kriisi oli iso.

Sairaala oli ensimmäinen paikka, jossa hetkeksi levähdin. Lepo loppui lyhyeen, kun joku tunnisti, että olen se jalkapalloilija. Päätin, että minähän en vittu tänne jää.

En halunnut jäädä, kun en saanut missään olla mitään muuta kuin se jalkapalloilija. Haluaisin olla vain oma itseni ja rauhassa. En halunnut, että minua tunnistetaan. Jos itse etsii itseään, ei halua tulla ulkopuolelta määritellyksi. Minulla ei ollut rauhaa olla oma itseni, jos joku pyysi minulta nimikirjoitusta. Mitä helvettiä? Olimme sairaalassa.

Jälkeenpäin katsottuna sairaalassa oli hyvä meininki. Oli päiväohjelma. Terapiaa. Samanhenkisiä ihmisiä. Sai tauon omasta elämästään. En tarkoita, että olisi ollut helppoa. Ensimmäinen puoli vuotta meni opetellessa antautumaan. Nöyrtymään elämän edessä ja ymmärtämään olevansa ihan tavallinen ihminen eikä kone.

Ensimmäisen puolen vuoden hoitojakson aikana en pistänyt tikkuakaan ristiin, että parantumiseni olisi edistynyt. En keksinyt syytä, miksi olisin tehnyt niin, jos olen rehellinen.

Hoitojaksojen väliseltä muutaman kuukauden ajanjaksolta en muista paljoakaan. En ollut enää seurassa kirjoilla. Tein jotain. Suurimmaksi osaksi vain kävelin kaupungissa. Yritin selvitä hengissä. Rahaa ei ollut, mutta asunto oli. Parisuhteeni olin pannut poikki jo ennen sairaalaan menemistä.

Jotain minä söin, mutten muista siitäkään hirveästi. Olin rutiinien riivaama.

Inhosin ja vihasin jalkapalloa, koska en pystynyt pelaamaan. Viha oli ainoa keinoni käsitellä asiaa. En katsonut yhtään peliä, en lukenut uutisia. Kerran ajattelin, että menen katsomaan entisen joukkueeni ottelun. Pääsin 50 metrin päähän stadionin ovista ja mietin, että en mä vittu pysty. Käännyin takaisin.

Sairaalajaksojen välissä otin käsivarteeni tatuoinnin, jossa oli Helsingin koordinaatit. Helsinki on aina tuntunut kodilta. Nyt en päässyt kotiin, koska en pystynyt lähtemään. En halunnut enkä osannut. En tiennyt, pääsenkö koskaan kotiin. Joten ajattelin, että tatuoinnissa ainakin osa kodista olisi minussa.

Essi Sainio otti tatuoinnin kotikaupunkinsa Helsingin koordinaateista jouduttuaan hoitoon horjuvan mielenterveyden takia Saksassa. Kuva: Seppo Kärki / IS

Eräänä päivänä olin taas kävelemässä Freiburgissa. Terapeuttini klinikalta tuli minua vastaan liikennevaloissa. Jos terapeuttia ei Saksassa moikkaa itse ensin, hänkään ei tervehdi. Terapeuttini vain katsoi minua. Minä katsoin häntä. Kävelimme toistemme ohi. Kun olimme menneet suojatien yli, käännyin ympäri. Näin, että hänkin kääntyi ja katsoi minua. Sanoi, että tulen varmaan kohta takaisin. Hän jatkoi matkaansa.

Vähän sen jälkeen SC Freiburgin lääkäri laittoi minulle sähköpostia, että hei, miten sinulla menee. Hän oli varmaan ollut huolissaan.

Kirjauduin uudelleen sairaalaan. Tapasin upean ruotsalaisen toimintaterapeutin. Hän antoi minulle toivoa. Hän ja fysioterapeuttini osasivat ottaa minut sellaisena ihmisenä kuin olen. Eivät he varmaan tehneet mitään maata mullistavaa, mutta he olivat läsnä minulle. Siitä alkoi toipuminen.

Kun pääsin toiselta sairaalajaksolta minun oli aika alkaa miettiä, milloin muutan takaisin Suomeen. Oli vaikeaa luopua ajatuksesta, ettei minusta tulisi enää jalkapalloilijaa.

Tunsin, että lopullinen niitti olisi, jos palaisin takaisin Suomeen. En tiennyt yhtään, mitä tehdä. Sanoin iskälle, että tulen tiettynä päivänä. Sitten siirsin päivää jatkuvasti.

Vuoden 2013 lopussa palasin sitten kotiin."

Helsinkiin palattuaan Sainio oli vielä kaksi vuotta pelaamatta. Alkuun hän käväisi syömishäiriöklinikalla, mutta ei kokenut, että hoito keskittyi hänen ongelmiinsa. Hän ei opiskellut ja lyhyt kesätyökokeilu päättyi toteamukseen, että töiden aloittaminen oli ollut liian aikaista. Oli pakko lähteä.

Sainio käytti ajan tutustuakseen itseensä ja kohdatakseen tunteensa. Hän huomasi, ettei ihminen kuole tunteisiinsa, vaikka välillä niin luulee. Sainio pohti uraansa ja muita menetettyjä asioita. Hän alkoi rakentaa elämäänsä uudestaan ja hyväksymään itsensä.

-?Sain jalostettua ajatteluni niin, että minusta tuli utelias elämää kohtaan. Siksi istun yhä tässä.

Linda Sällström piti Sainioon tuohon aikaan yhteyttä, sillä hyökkääjä kärsi omasta polvivammakierteestään. Hän pyrki näkemään ystäväänsä aina Suomessa käydessään.

-?Essillä meni aika vaihtelevasti. Hän on käynyt läpi kovan prässin. On ihailtavaa, miten hän on jaksanut reissunsa tehdä, lähteä panostamaan vielä jalkapalloon ja mille tasolle hän vielä lajissa nousi, Sällström sanoo.

Sainio palasi kentille vuonna 2014, kun hän meni kokeilemaan kuntoaan kolmosdivariporukka FC HiKin treeneihin. Samalla eräs ympyrä sulkeutui. HiKi toimi Kasiysin alaisuudessa ja kokoonpanossa oli pelaajia, joiden kanssa Sainio oli aloittanut uransa Red girlsissä.

Muutamien treenien jälkeen Sainio totesi, että noh, ehkä minulla olisi vielä annettavaa lajille.

Ennen kautta 2015 hän palasi naisten pääsarjaan, HJK:hon. Sainiota pelotti "ihan helvetisti" tulla takaisin Klubin koppiin. Hän ei tiennyt, mikä hänen tasonsa oli kolmen pelaamattoman kauden jälkeen.

-?Ajattelin, etten varmaan selviä treeneistä hengissä. Mutta kävellessäni Talin koppiin tunsin, että olen ainoassa paikassa, jossa haluan olla. Menin harjoittelemaan ihan kylmiltäni ja siltä se näyttikin, Sainio kertoo.

Klubin pelaaja Sanna Mäki kertoi myöhemmin Sainiolle ihmetelleensä, kuka tuo uusi pelaaja oli, mistä hän oli tullut ja miksi hän ei osannut pelata yhtään.

Klubin päävalmentaja Pasi Pihamaa valoi 29-vuotiaaseen ex-tähteen kuitenkin uskoa. Jos Sainio vain treenaisi, mokailisi rauhassa ja antaisi itselleen aikaa, kyllä se sieltä tulisi. Vanha tatsi ja peli-ilo.

Kaksi viikkoa ennen kauden alkua Sainio meni Pihamaan puheille ja sanoi: "Kyllä se sieltä tuli."

Haasteet eivät olleet vielä ohi. Potsdamin turbiinin läpikäynyt, kovan vaatimustason Sainio koki, että HJK oli naisissa tyytynyt olemaan keskinkertainen. Ensimmäisellä paluukaudella Klubi kävi ottamassa rumasti pataan PK-35 Vantaalta ja Åland Unitedilta. Nöyryyttävistä häviöistä jatkettiin matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kuten Hongassa ja Potsdamissa aiemmin, Sainio joutui oppimaan taas kantapään kautta asioita sekä itsestään että jalkapallosta.

-?Joskus minua hävettävät ne ajat. En ollut kauhean kiva muille. En sanoisi olleeni ilkeä, mutta annoin tunteitteni viedä minua liikaa. Jouduin miettimään, haluanko jatkaa näin, vai haluanko kannustaa ja ottaa kaikki huomioon. Oma vaatimustasoni jalostui oikeanlaiseksi HJK-vuosien aikana, Sainio sanoo.

Sitten Klubi alkoi ottaa askeleita, joita Sainio piti oikean suuntaisina. Ensin naiset siirtyivät pelaamaan Talista Töölön Pallokentälle, eli Helsingin lähiöstä melkein kaupungin keskustaan. Toiminta myös ammattimaistui, resursseja ja harjoittelua lisättiin. Tehtiin tärkeitä värväyksiä. Joonas Rantanen tuli valmentajaksi kesäkuussa 2016 ja kentälle napattiin esimerkiksi Linda Ruutu.

Sainio sai Ruudusta tukea vaativuudelleen. Jos harjoituksissa esimerkiksi joku prässäsi löysästi, kipakka ja suora palaute tuli kahdesta suusta. Rantanen piti kulttuuria hyvänä.

-?Minusta on tärkeää, että joukkueessa on pelaaja, joka pitää päivästä toiseen yllä tasoa ja tekee asiat koko ajan mahdollisimman hyvin, vaikka se ei olisi aina kivaa hänelle tai muille, valmentaja kommentoi.

"Bollikselta" naiset siirtyivät vuonna 2017 samalle stadionille kuin miesten joukkue. Seuran visio kirkastui: Se halusi takaisin huipulle myös naisissa.

Rantanen johti HJK:n SM-pronssille vuonna 2017 ja hopealle 2018. Sainiolle matka ei ollut pelkkää ruusuilla tanssia. Klubin taso alkoi olla niin kova, että yli kolmekymppisen Sainion pelipaikka laidalla, keskikentällä tai hyökkäyksessä ei ollut enää automaattinen. Rantasen muistiin on jäänyt pitkä avainkeskustelu Sainion kanssa hopeakauden jälkeen.

Essi Sainio juhlimassa HJK:n liigamestaruutta kaudella 2019. Hän pitää ykköstilaa toisena uransa huippuhetkenä Saksan mestaruuden ohella Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

-?En voinut antaa taetta isosta roolista. Olen ihan varma, että keskustelu ei ollut Essille helppo. Lopputulos oli kuitenkin se, että hän pelasi ihan helvetin hyvän kauden keskikentän keskellä 2019, Rantanen kertoo.

Hän muistaa myös toisen keskustelun. HJK voitti kesällä 2019 cupin finaalissa Åland Unitedin. Valmentaja ja Sainio vaihtoivat pian voiton jälkeen muutaman sanan.

-?Sanoin Essille, että tämä on kausi, kun hoidamme Suomen mestaruuden.

Niin he hoitivatkin. HJK voitti silloisen Naisten Liigan 10 pisteen erolla Honkaan. Sainio pitää mestaruutta uransa toisena huippuhetkenä. Toinen oli Saksan mestaruus 10 vuotta aiemmin.

-?Olin mukana nostamassa HJK:n takaisin kärkeen. Se oli hieno matka.

Huippuhetki oli myös seuraavana vuonna tullut maajoukkuekutsu kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Rajujen kokemusten ja uran keskeytymisen jälkeen tuntuu uskomattomalta, että hän veti vielä Suomen paidan päälleen.

-?Uskomattomalta se tuntuu minustakin, Sainio sanoo myhäillen.

Sainio, 36, lopetti uransa SM-hopeamitalistina 22. lokakuuta 2022 Kuopiossa.

-?Yritän kertoa Essin esimerkin opettamana pelaajilleni, että pelaajan prosessi on pitkä. Jos haluaa ammattilaiseksi, se ei ratkea 14-vuotiaana. Pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää. Essillä oli tosi isoja vaikeuksia, joista hän nousi, sanoo Linda Ruutu, joka oman pelaajauransa päättymisen jälkeen valmentaa junioreita EPS:ssä.

Essi Sainio lopetti uransa SM-hopeamitalistina 22. lokakuuta 2022 Kuopiossa. Kuva: Matias Honkamaa / Lehtikuva

Lopettamisen jälkeen Sainio on jatkanut sosionomin opintojaan ja tehnyt työharjoittelua Live-säätiön toimipisteessä. Hän on aloittanut sählyharrastuksen. Sainio valmistautui uran päätökseen niin kauan, ettei treenien ja pelien katoaminen arjesta ole aiheuttanut kriisiä.

Syksyn kohokohta oli eräs kiireetön ja kaunis lauantaipäivä, jona Sainio käveli tuntikausien ajan pitkin Helsingin rantoja yhdessä ystävänsä kanssa.

- Tajusin, ettei tämä olisi ollut uran aikana mahdollista.

Tulevaisuudessa Sainio jakaisi syvää jalkapallo-osaamistaan mieluusti asiantuntijaroolissa. Lisäksi hänellä on tarve vaikuttaa. Haaveensa hän muotoilee virkkeeksi, jossa tuntuu kiteytyvän tämän herkän, intohimoisen ja voimakkaan futislegendan sielunmaisema.

-?Haluan löytää jotain, jolle sydämeni palaa.