Nepo baby -keskustelu on ravistellut amerikkalaista viihdeteollisuutta. Myös meillä Suomessa on virinnyt keskustelu siitä, onko sukupuulla merkitystä koulutuspaikkaa tai töitä hakiessa.

Kuva: Milka Alanen, Pete Aarre-Ahtio / IS

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkojen ajan herättänyt kuohuntaa termi "nepo baby". Nepo babylla, suomeksi "nepovauvalla", viitataan nepotismiin eli sukulaisten suosimiseen. Viihdemaailmassa termillä on tarkoitettu etenkin julkisuudesta tuttujen henkilöiden lapsia, jotka ovat itsekin niittäneet menestystä viihteen parissa. Nepo babyn väitetään hyötyneen jollain tavalla perheensä maineesta tai mammonasta.

Kohu sai alkunsa yhdysvaltalaisen Vulture-lehden joulukuussa julkaisemasta artikkelista, jossa listattiin, kuinka monet suositut nuoret näyttelijät ovat menestyneiden ohjaajien tai Hollywood-tähtien lapsia.

Suomessa keskustelu on pyörinyt sosiaalisessa mediassa etenkin tunnettujen taiteilijasukujen ympärillä. Sosiaalisessa mediassa on esitetty väitteitä, että taiteilijasukujen jälkeläiset pääsisivät helpommin piireihin.

IS kysyi taiteilijasukuihin kuuluvilta henkilöiltä, mitä mieltä he ovat nepo baby -keskustelusta.

Muusikkona, juontajana ja näyttelijänä tunnettu Roope Salminen allekirjoittaa väitteen siitä, että tunnettu suku on avannut ovia ainakin uran alussa.

-?Jokainen joka väittää, ettei alalla olevista sukulaista ole hyötyä, joko valehtelee tai ei hahmota omaa etuoikeuttaan, Salminen toteaa.

-Vaikkei kukaan tekisi mitään tietoista valintaa, että otetaan toi töihin, koska sillä on kuuluisa faija, niin kyllä tunnettuus auttaa piireihin pääsemistä huomattavan paljon.

Hän kuvailee verkostoitumisen olevan aivan erilaista, jos perheenjäsen on entuudestaan tunnettu.

- Esimerkiksi kysymällä saa sellaisia puhelinnumeroita, joita ei muuten saisi. Mielestäni jo se on niin iso etu, että olisi naurettavaa väittää, että taiteilijasuvun lapsella olisi samanlainen reitti kuin niillä, joiden suvussa ei ole alalla työskenteleviä ihmisiä.

Salmisen isä on näyttelijä Eppu Salminen, ja Roope kertoo, että hän on saanut ensimmäiset roolinsa nimenomaan isänsä kontaktien takia.

- Jos on kasvanut perheessä, jossa esiinnytään, ja on saanut lapsesta asti kokemusta kuvauspaikalla olemisesta, niin se on valtava etu siinä vaiheessa, jos päättää pyrkiä itse esiintyvälle alalle.

-Vaikkei kukaan tekisi mitään tietoista valintaa, että otetaan toi töihin, koska sillä on kuuluisa faija, niin kyllä tunnettuus auttaa piireihin pääsemistä huomattavan paljon, Roope Salminen sanoo. Kuva: Milka Alanen

Ensimmäisen tv-roolinsa Salminen teki Hovimäki-sarjassa vuonna 1999, jolloin hän oli noin 10-vuotias. Sen jälkeen hänet nähtiin Kotikadussa vuosina 2008-2012.

- Mielestäni on ilmiselvää, että sain roolit, koska olen Eppu Salmisen poika. En usko, että Hovimäen rooliin oli avoimia koekuvauksia. Eiköhän se ollut pikemminkin niin, että kyseltiin kenellä sattuisi olemaan tämän ikäinen ja näköinen lapsi. Faija oli mukana sarjassa ja sain sitä kautta roolin, hän sanoo.

Huippusuosittuun Kotikatu-sarjaan hän päätyi myös tuttavapiirin kautta.

- Kotikadussa minut castattiin alunperin rooliin "Tossen kaveri 2". Silloin roolituksen peruste ei varmasti ollut se, että olen niin mielettömän hyvä näyttelijä. Ehkä rooliin vain etsittiin joku lähipiiristä täyttämään rooli. Kotikadun ohjaaja tiesi isäni, ja tunsin sarjassa mukana olleen Kalle Lindrothin, Salminen sanoo.

- Voisi tietysti sanoa, että kiipesin omalla työlläni "Tossen kaveri 2:sta" isompaan rooliin Narskuna, mutta se on typerää, koska en olisi alun perinkään saanut mahdollisuutta ilman kuuluisaa isääni. Voi olla, että joku lahjakkaampi näyttelijä olisi käyttänyt tilaisuuden paremmin kuin minä käytin.

Roope Salminen sanoo saaneensa ensimmäiset roolinsa isänsä Eppu Salmisen kontaktien kautta. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Roope Salminen painottaa, ettei hän ole koskaan kokenut, että hänen tekemisiään arvosteltaisiin tai jopa vähäteltäisiin sen takia, että hän sattuu kuulumaan taiteilijasukuun.

- Pidän täytenä tosiasiana, etten varmasti olisi saanut urallani samanlaisia tilaisuuksia, jos sukutaustani olisi erilainen, hän sanoo ja jatkaa:

- Olisi omituista ajatella, että sukuni heijastus olisi niin valtava, että muut ihmiset miettisivät sitä päivittäisessä elämässään ja minun pitäisi taistella sitä vastaan. Veikkaan, että suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta pätkääkään Salmisten suku.

Nepo baby -ilmiö ei ole uusi, vaan aiheesta on keskusteltu vuosikymmenten aikana milloin enemmän ja milloin vähemmän.

Ilta-Sanomien haastattelema, pitkään kulttuurialalla työskennellyt henkilö sanoo tukevansa sitä, että ilmiö on nostanut esille keskustelun siitä, onko kaikilla ihmisillä samanlaiset lähtökohdat opiskeluun ja työhön.

Hän esiintyy jutussa nimettömänä aiheen henkilökohtaisuuden takia.

- Mielestäni keskustelu on ymmärrettävä jatkumo Me Too ja Black Lives Matter -liikkeille, sekä niistä ja sukupuolten tasa-arvosta käytävälle keskustelulle. Erilaiset ihmiset rikkovat vanhoja hegemonioita. Kritiikki on kaikista ymmärrettävintä silloin, kun puhutaan rahasta ja vallasta.

- Voidaan kysyä, onko myynnin ja markkinoinnin kannalta edukkaampaa ottaa projektiin sellainen henkilö, joka on kuuluisan ihmisen lapsi? On kuitenkin tärkeää erotella taidealan koulut tästä. Koulut eivät hyödy millään tavalla siitä, jos opiskelijaksi valitaan julkkiksen lapsi, hän huomauttaa.

Toinen hänen vanhemmistaan on omalla alallaan erittäin tunnettu, ja myös hän on saanut kuulla kommentointia sukujuuristaan.

- Muistan opiskeluaikoina tilanteen, jossa kurssikaverini sanoi, että totta kai sinä pääsit kouluun ihan eri perustein, koska vanhempasi on kuka on. Se tuntui todella pahalta. Näin hän tuli sanoneeksi, etten ole samalla tasolla muiden kanssa. Hän ei ehkä tarkoittanut asiaa niin, mutta siltä se tuntui.

Hän kuvailee perhetaustan voivan olla rikkaus, mutta se voi kuitenkin asettaa ihmiselle myös kovia paineita ja odotuksia.

- Eräs opettajani sanoi, että aina kun hän näkee hakijoiden listalla taiteilijaperheen jälkeläisen, hän tietää, että he joutuvat tekemään kolminkertaisesti enemmän töitä kuin muut hakijat, sillä siinä on koko suvun paineet lunastettavina.

- Ihminen ei valitse itse itselleen opiskelupaikkaa tai töitä. Hän voi vain hakea, ja valintapäätöksen tekevät muut. Muilla on valta päättää, ketkä pääsevät taidealojen kouluihin, hän sanoo.

Hän ei osaa varmuudella sanoa, kuinka paljon hänen perhekytköksistään on puhuttu esimerkiksi työpaikoilla.

- On vaikea sanoa, mikä on omaa kuvitelmaani ja mikä totta, koska ihmiset eivät sano suoraan. On muutamia tilanteita, joista tiedän, että olen päässyt oikoreittiä näytille. Niitä tilanteita on ollut ehkä kaksi 20 vuoden aikana, siinä se.

Toisinaan omasta taustasta puhuminen on tuntunut hankalalta.

- Monet toisen tai kolmannen polven taiteilijaperheistä tulevien ongelmat ovat näkymättömiä. Minusta tuntuu, etten omista yksin menneisyyttäni. Usein työprojekteissa keskustellaan omasta historiasta ja jaetaan tarinoita. Olen kateellinen työtovereilleni siitä, että he voivat valita haluamansa näkökulman puhuessaan perheestään ilman, että vanhemmat ovat koko työryhmän kavereita.

- Nyt vanhemmiten olen oppinut, että minulla on oikeus omaan näkökulmaani, ja olen ottanut enemmän vapautta puhua vanhemmastani vanhempana. Se on vaikeaa, koska vanhempani ei ole anonyymi.

Hän sanoo tehneensä kovasti töitä sen eteen, että hänet tunnetaan hänen omista ansioistaan eikä taiteilijan lapsena.

- Matka siihen, että seisoo omilla jaloillaan, on ollut ikävän pitkä. Monilla ehkä vielä pidempi kuin minulla. Olen tehnyt valtavasti töitä, että olen päässyt tavallaan "erilleen" vanhemmastani. Jopa joistakin töistä olen kieltäytynyt, että seisoisin omilla jaloillani. On tärkeä asia tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi taidealalla omana itsenään.