Kuva: Kai Haapakoski / IS

Jos ero tulee täysin yllättäen, kyse on usein siitä, että parisuhteen ongelmat on kyllä tiedostettu, mutta niistä ei ole puhuttu, asiantuntija sanoo.

Yllätyseron taustalla on usein paljon kätkettyjä ja tukahdutettuja tunteita. Näin arvioi terapeutti ja eroasiantuntija, 19 vuotta eroseminaareja vetänyt Marika Rosenborg. Hän tietää myös tapauksia, joissa ero on tullut toiselle osapuolelle täysin puskista.

-?On käynyt suurin piirtein niin, että kumppani on lähtenyt viemään roskia ja jäänyt sille tielle. Ero voi tulla täysin yllättäen, jos toinen on pitänyt naamiota, hämännyt ja jättänyt asioita kertomatta.

Jos ihminen ei ole yhtään osannut varautua eroon, se on yleensä hyvin traumaattinen, pelottava ja haavoittava kokemus - varsinkin, jos ero tulee rakastumisvaiheen aikana.

Rakastumisen vaihe kestää 1-3 vuotta henkilöstä riippuen. Joskus käy niin, että suhde päättyy eroon siinä vaiheessa, kun toisella ovat tunteet jo tasaantuneet ja toinen elää suhteessa vielä rakastumisen aallonharjalla.

-?Sanotaan, että rakastuminen on huono syy sitoutuneelle parisuhteelle, jos se on ainoa syy. Rakastumisvaiheen aikana ei kannata tehdä kauaskantoisia suunnitelmia, ellei tiedä, jakaako kumppani samat tarpeet ja arvot ja haluaako hän suhteelta samoja asioita. Pitäisi tietää, onko rakkauden kohde hyvä myös ystävänä ja kumppanina, ja miten toimitaan yhdessä, Rosenborg sanoo.

Tavallisin "yllätysero" on sellainen, jossa eron merkit ovat olleet kyllä ilmassa, mutta niistä ei ole puhuttu tai niitä ei ole haluttu nähdä, sanoo terapeutti ja eroasiantuntija Marika Rosenborg. Kuva: Samuel Glassar

Selvää on, että rakkauden huuma haihtuu jossakin vaiheessa. Jotkut vaihtavat kumppania tiuhaan, koska haluavat elää huumavaiheen yhä uudelleen ja uudelleen.

Rosenborg näkee työssään niin huumasta huumaan siirtyviä sarjaseurustelijoita kuin ahdistushäiriöstä kärsiviä ihmisiä, jotka pelkäävät sitoutumista.

-?Monet asiat vaikuttavat taustalla siihen, ettei halua sitoutua yhteen ihmiseen. Suhde voi aluksi olla hehkuva, mutta ajan myötä tulee ahdistava tunne, ja sen ajatellaan liittyvän kumppaniin. Kun sitten lopettaa suhteen, helpotuksen tunne on niin voimakas, että mieli muistaa sen taas seuraavassa suhteessa.

-?Ahdistuneisuuden tilassa ei itse osaa enää arvioida, johtuuko ahdistus suhteesta vai omasta reagoinnista.

Myös identiteettikriisin kanssa kamppaileva helposti etsii syytä suhteesta.

-?Ajatellaan, että elämä muuttuu, kun saadaan tämä suhde klousattua. Se ahdistus ei kuitenkaan välttämättä liity parisuhteeseen, eikä ero sitten tunnukaan siltä kuin oli ajatellut.

Tavallisin "yllätysero" on Rosenborgin mukaan sellainen, jossa eron merkit ovat olleet kyllä ilmassa, mutta niistä ei ole puhuttu tai niitä ei ole haluttu nähdä. Hälytyskellot on ikään kuin vaimennettu.

-?Toinen on voinut jopa sanoa, että harkitsee eroa. Ihminen kieltäytyy uskomasta ikäviä ja uhkaavia asioita, eikä halua kiinnittää niihin huomiota. Ne selitetään itselle parhain päin.

Erotilastoissa näkyy yleensä piikki lomakausien jälkeen. Rosenborg selittää ilmiötä sillä, että loma antaa mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan suhteen tilaa joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa.

-?Asian prosessointi ei mahdu kiireisen arjen keskelle, kun usein kuviossa on mukana myös lapsia. Heille myös halutaan antaa vielä tämä loma tai tämä joulu, eikä haluta pilata sitä. Päätös tehdään loman loppuun mennessä.

Kuva: Samuel Glassar

Aina kumppani ei halua keskustella erosta, mikä tarkoittaa, että toinen osapuoli joutuu pohtimaan asioita yksin.

-?On voinut käydä niin, että kun on ottanut asian aiemmin puheeksi, kumppani on reagoinut siihen niin voimakkaasti, ettei siitä ole sen koommin uskaltanut puhua. Silloin joutuu pohtimaan ja tekemään päätöksiä yksin, jolloin asia tuleekin toiselle yllätyksenä.

Jätetty osapuoli saa ulkopuolisilta paljon sympatiaa ja myötätuntoa, vaikka hän olisi ollut juuri se, joka ei ole halunnut keskustella parisuhteen ongelmista.

- Sillä, joka joutuu prosessoimaan ja tekemään eroa yksin, on todella rankkaa.

Kaksoiselämää asiantuntija ei suosittele kellekään. Hän kannustaa avoimeen parisuhdekeskusteluun tai eroon siinä vaiheessa, kun alkaa nähdä ympärillään uusia kumppaniehdokkaita.

-?Ei pidä lähteä salailuun. Avoimuus on tosi keskeistä tällaisessa tilanteessa.

Rosenborg on päätellyt, että korona-aika on lisännyt erojen määrää.

-?Ainakin se on näkynyt pariterapiassa. Kun on tehty etätöitä ja oltu vierekkäin ja perheen kanssa 24/7, suhteen tila on tullut näkyvämmäksi. Parisuhteen dynamiikan kannalta ei muutenkaan ole hirveän hyvä tilanne, jos ollaan koko ajan lähellä toista. Olisi tärkeää, että on tilaa ja että kaipaa toista ja on myös muuta elämää.

Osa on joutunut lykkäämään eropäätöstään koronan takia. Toisaalta Rosenborg myös tietää, että monet parit ovat nauttineet, kun saivat kerrankin mahdollisuuden yhteiselle ajalle.

Hyvä ero on kuitenkin mahdollinen. Marika Rosenborg kannustaa asennoitumaan exään kuin työkaveriin ja miettimään, miten itse haluaisi tulla erotilanteessa kohdelluksi.

-?Parhaimmillaan hyvä ero on sellainen, jossa molemmat pystyvät keskustelemaan jollain tavalla. Eron syistä ei silti tarvitse olla samaa mieltä.

-?Koskaan ei ole myöhäistä palata saman pöydän ääreen puhumaan. Jos on yhteisiä lapsia, ei exästä pääse kokonaan eroon pitkään aikaan.

Toipuminen eroshokista voi viedä aikaa, eikä keskustelu useinkaan ole mahdollista nopealla aikataululla. Itseään tai exää ei pidä pakottaa tai vaatia keskusteluun ennen kuin siihen ollaan valmiita.

-?Voi olla, että toinen on heti valmis keskustelemaan ja toinen vasta kolmen vuoden päästä.

-?Jos exä on niin haavoittunut, ettei halua koskaan käsitellä asiaa, se ei tarkoita sitä, ettet voisi sitä itse käsitellä ja pyytää anteeksi häneltä. Omista tunteista täytyisi ottaa vastuu, miettiä, mikä oli oma osuus tilanteessa ja mitkä asiat johtivat siihen.

Rosenborg muistuttaa, ettei erossa ole kyse epäonnistumisesta. Hän peräänkuuluttaa lempeyttä itseä kohtaan: ei pidä tuomita itseään eikä pidä vaatia itseltään liikaa. Hankalia tunteita ei saa vältellä. Myötätuntoa olisi hyvä suunnata myös exää kohtaan.

Uuteen suhteeseen ei kannata hypätä ennen kuin eroon liittyvät tunteet on käsitelty. Rosenborg varoittaa myös addiktiivisesta käyttäytymisestä tunteiden käsittelyn sijasta.

-?Seksi, päihteet, työnteko, urheilu. Niihin moni pakenee kipuaan sen sijaan, että haluaa kohdata asioita.

"Ehdittiin olla yhdessä viisi vuotta. Viime tammikuussa tuli ero. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Erosta oli kyllä puhuttu, mutta ajattelin, että menisimme pariterapiaan ja tästä päästäisiin yli.

Ero tuli yllättäen. Olin ajatellut sen olevan loppuelämän parisuhde. Meidän piti mennä naimisiin eikä erota. Se oli minulle shokki, tosi paha shokki. Elämältä putosi pohja pois.

Kysyin häneltä syytä, ja patistelun jälkeen hän sai sen sanotuksi: olin käyttänyt henkistä väkivaltaa häntä kohtaan.

Emme pystyneet puhumaan parisuhteestamme koskaan rakentavasti ja aikuismaisesti, sillä koin, että minua syytetään ja menin aina puolustuskannalle. Vaikka exä sanoi, ettei syytä minua. Kun hän kertoi huonoista fiiliksistään, en huomioinut hänen tunteitaan yhtään. Totesin vain, että itselläni on ollut paljon paskempi päivä. Piikittelin ja piruilin hänelle.

Teen työtä yrittäjänä, reissuhommia. Kun tulin kotiin ja näin exän istumassa sohvalla kännykkä kädessä, saatoin sanoa, että täällä olet vain koko päivän istunut sohvalla somettamassa. Sanoin niin, vaikka meillä oli pieni lapsi, ja varmasti hänellä oli ollut rankkaa. Koin sanoneeni sen vitsillä, mutta hän suuttui, ja sitten minä suutuin siitä, että hän suuttui. Emme riidelleet huutamalla, vaan olemalla hiljaa. Asiat jäivät käsittelemättä. Sitten niitä kertyi ja kertyi, eikä hän uskaltanut sanoa mitään, kun pelkäsi reaktiotani.

Asenteeni oli, että minä saan tehdä mitä haluan ja muut tekevät niin kuin minä sanon.

Kaverin neuvosta hakeuduin työterveyden kautta terapiaan. Siellä sitten selvisi, että minulla on niin pahat tunnelukot, että olen siksi käyttänyt henkistä väkivaltaa kumppania kohtaan. Viime maaliskuusta lähtien olen käynyt tunnelukkoterapiassa.

Olin toiminut parisuhteissani samalla tavalla 20 vuotta. Kun tajusin tämän, hakkasin päätä seinään, häpesin ja tunsin syyllisyyttä. Otin yhteyttä vanhoihin kumppaneihini ja pyysin anteeksi käytöstäni.

Kun suhteet olivat päättyneet, olin hypännyt aina heti uuteen, sillä en kestänyt yksinoloa.

Sanotaan, että erossa on aina kaksi osapuolta. Koen kuitenkin, että meidän eron syy oli ainakin 90-prosenttisesti minussa.

Tällaiset tunnelukot tulevat kasvatuksesta, kotoa. Haluan, että tämä sukupolvien ketju nyt katkeaa."

Kuva: Kai Haapakoski

"Tutustuimme Tinderissä, rakastuimme tulisesti, kihlauduimme kahden kuukauden päästä ja menimme naimisiin puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Minulle se oli ensimmäinen avioliitto. Mies halusi edetä nopeasti.

Hän veikin jalat altani. En nähnyt enkä kuullut mitään, en kavereiden tai läheisten varoittelua. Vaikka vaistoni huusi, että älä tee sitä, en kuunnellut.

Menimme naimisiin 2020. Pian sen jälkeen alkoivat jäätävät riidat. Osa riidoista meni varmasti koronan piikkiin, osa siihen, ettei tunnettu toisiamme tarpeeksi hyvin. Riitelimme rankasti, sovimme ja taas riideltiin.

Sitten mies alkoi käyttäytyä tavalla, joka herätti epäilyni. Tunsin, ettei kaikki ole kunnossa. Kysyin varmaan viisitoista kertaa, kuka on se toinen nainen, jota hän tapaa. Hän vannoi, ettei ole ketään toista ja vaati minua luottamaan sanaansa.

Riidat pahenivat niin, että loppukesästä 2021 päätimme muuttaa asumuseroon. Eropaperit laitettiin yhteistuumin.

Annoimme suhteellemme puoli vuotta harkinta-aikaa ja päätimme yhdessä sitoutua hoitamaan sitä. Menimme myös pariterapiaan.

Tapasimme toisiamme, juttelimme asioista ja kävimme leffassa. Tuntui, että kaikki on tosi hyvin. Mies ehdottikin, että alkaisimme suunnitella uutta, yhteistä arkea. Fiilikset olivat korkealla.

Sitten yhtäkkiä heräsin yöllä, kun puhelimeeni kilahti viesti. Yksi nainen, jonka etäisesti tiesin, oli laittanut Instagram-viestin, jossa hän kehua retosteli harrastaneensa seksiä mieheni kanssa koko kesän ajan.

Mies oli siis valehdellut minulle koko ajan. Pariterapiassakin hän oli väittänyt, ettei ketään toista naista ole. Aloin epäillä ja kyseenalaistaa kaikkea mitä oli tapahtunut. Hän oli kertonut käyvänsä itsekin terapiassa, mutta myös se taisi olla valetta.

Päätin, että tämä on tässä. Kaikelta putosi pohja pois, ja tuntui kuin olisin vajonnut mustaan kuiluun, josta ei pääse pois. Se satutti aivan älyttömästi.

Kun päästiin marraskuuhun, aloimme taas pitää yhteyttä. Minä idiootti halusin uskoa, että meidän välillä on jotakin. Hän vaikutti niin säälittävältä, ja kun kysyin, haluaisiko hän tulla takaisin, hän kertoi edelleen rakastavansa minua ja tahtovansa palata.

Polkaisimme homman taas käyntiin, sovittiin tietyistä ehdoista ja asioista. Valoimme uutta toivoa puolin ja toisin.

Kuitenkin viikon kuluttua hän soitti minulle ja huusi korvaani, että suhteemme on nyt loppu. Hän teki selväksi, ettei rakasta minua ja että aikoo jatkaa suhdettaan sen toisen muijan kanssa.

Sen jälkeen en enää tavoittanut häntä. Avioeron loppuun vieminen meni niin hankalaksi, että piti ottaa lakimiehet avuksi. Nyt se on saatu vihdoin päätökseen.

Jos hän olisi sanonut suoraan, että käy panemassa toista naista, asiat olisivat menneet toisin. Eniten sattui se valehtelu, ei itse teko."

Olin tuolloin alaikäinen, kuten myös kumppanini. Meillä oli ihan mahtavaa yhdessä. "Täydellinen" suhde, jossa arvostettiin toisiamme, ja meillä oli aina hauskaa.

Kumppanilla kuitenkin oli koulun kanssa ongelmia, ja hän joutui laitokseen. Hänen liikkumistaan ja yhteydenpitoaan rajoitettiin yhden kuukauden ajaksi, joten emme olleet tekemisissä kuukauteen. Hänen äitinsä kautta lähettelimme terveisiä toisillemme.

Kun sitten vihdoin koitti päivä, jolloin hän pääsi kotiin, hän lähtikin suoraan uusien kavereidensa kanssa jonnekin. Kaverit olivat hänen kiusaajiaan, joten kummastelin, miksi ihmeessä hän liikkuu niiden kanssa.

Odotin poikaystävääni kotiin. Myös hänen äitinsä odotti. Kunnes hän sitten ennen puoltayötä saapui. Hän pyysi, että menisimme suoraan nukkumaan.

Kello kahden aikaan yöllä heräsin siihen, kun hän lähti sängystä. Kertoi menevänsä vessaan ja kehotti minua jatkamaan unia.

Heräsin uudestaan parin tunnin kuluttua. Katsoin puhelintani. Hän oli laittanut viestin: "Mä en jaksa enää olla sun kaa, voitko aamulla pakata sun kamat ja lähteä. Älä tuu puhumaan."

Homma oli ohi.

Se oli minulle kova paikka silloin ja jätti aika syvät jäljet. Pääsin siitä suhteesta yli noin puolessa vuodessa, mutta vaikka tapahtumasta on kulunut jo monta vuotta, ne arvet tuntuvat edelleen. Minulla on ongelmia luottaa uuteen kumppaniini."

"Meillä on kaksi lasta, joista toinen on erityislapsi. Arki oli tosi haastavaa. Minä hoidin arkea ja lapsia aamut, päivät ja illat, lasten äiti teki paljon töitä, ja viipyi töissä enemmänkin kuin olisi ollut tarvetta.

Mielestäni meillä meni ihan ok, vaikka elämä olikin yhtä suorittamista lasten kanssa. Elin täysin perheelle, enkä ikinä olisi voinut uskoa, että meille voisi tulla ero. Kolme vuotta sitten vaimoni yhtäkkiä muuttui tosi paljon. Oli kesä, ja hän alkoi käydä kavereiden kanssa paljon ulkona. Kun yritin kysellä, mikä oikein on, hän vakuutti kaiken olevan kunnossa.

Eräänä päivänä vaimo sitten palasi lapsen kanssa harrastuksesta ja ilmoitti haluavansa eron.

Se oli tosi iso pommi. Minua ahdisti todella paljon. Muutaman viikon kuluttua kuulin muualta, että vaimollani on menossa työpaikkaromanssi.

Olin järkyttynyt. Onneksi sain vähän ammattiapua asioiden selvittelyyn.

Asuimme eroilmoituksen jälkeen vielä pari kuukautta saman katon alla. Toivoin, että saisin puhuttua järkeä hänelle ja että ero voitaisiin perua. Oli se varmasti ahdistavaa hänellekin, kun joka päivä halusin jutella asioista.

Yhteinen koti laitettiin myyntiin. En olisi pystynyt sinne jäämään kaikkien muistojen keskelle. Olimme olleet yhdessä 13 vuotta.

Muuton jälkeen lapset alkoivat oireilla. Asuimme lähellä toisiamme, ja he siirtyivät vuoroviikkoasumiseen. Mutta he oikein halunneet eivätkä edelleenkään halua mennä äidilleen. Käsittelemme näitä juttuja perheterapeutin kanssa vieläkin.

Olemme asiallisissa väleissä, mutta lapsista tulee riitaa.

Vertaistukiryhmästä olen saanut paljon apua muilta eron kokeneilta. Vihasin, kun joku sanoi, että aika auttaa. Nyt tajuan, että se todella on niin. Kun erosta oli kulunut kaksi vuotta, vasta sen jälkeen aloin sitä prosessoida.

Paljon olen törmännyt siihen, että 40-vuotiaana naiset alkavat elää menetettyä elämää. Ajatellaan, että vuoroviikkovanhemmuus antaa mahdollisuuden pitää joka toisen viikon vapaata lapsista.

Miehille haluan sanoa, että vaikka kuinka tekee pahaa, itsestä kannattaa pitää huolta ja lapsiin pitää säilyttää hyvät välit. Ei saa katkeroitua. Itse olen kävellyt luurit korvilla metsissä, hakannut siellä puita, punnertanut ja treenannut.

Minulla oli hyvä suhde lapsiin ennen eroa, nyt se on todella hyvä. Mukavia asioita on muutenkin alkanut tapahtua."

Juttu on julkaistu ensi kertaa 7.8.2022.