Elsa Argillanderin (vas) surmasta tulee kuluneeksi uudenvuodenyönä tasan 40 vuotta. Tapaus on edelleen mysteeri. Kuva: IS

40 vuotta sitten helsinkiläiseltä ulkoilualueelta löytyi naisen ruumis - ja puolitoista vuotta myöhemmin toinen. Jo aiemmin kellarisurmien järkyttämässä kaupungissa alettiin pelätä naisia vaanivaa sarjamurhaajaa. Ratkeavatko tapaukset koskaan?

Kuka on kantanut tunnollaan 40 vuotta leskirouvan kohtaloa? Onko hän elossa enää itsekään? Miksi hän hyökkäsi herätyskokouksesta palanneen naisen kimppuun uudenvuodenyönä?

Vastauksen tietää vain surmaaja itse.

Elsa Argillanderin ruumis löydettiin vuoden ensimmäisenä päivänä 1983 noin kolmen aikaan päivällä Helsingin Oulunkylästä tekojääradan läheltä.

Vainajassa ei ollut selvästi nähtäviä ulkoisen väkivallan merkkejä. Vasta ruumiinavaus paljasti, että kyseessä oli henkirikos.

Helsingin rikospoliisilla oli jo kaksi aiempaa 1980-luvulla tapahtunutta naissurmaa selvittämättä, Itä-Pasilan ja Kontulan kellarisurmat.

Tuskin kukaan tutkijoista ajatteli, että Argillanderinkin kohtalo jäisi pimeäksi.

Seija Tuulikki Kekkonen.

41-vuotias Seija Tuulikki Kekkonen oli surmattu 6. joulukuuta 1980 Kontulassa ja 42-vuotias Helka Onerva Ketola 30. tammikuuta 1981 Itä-Pasilassa. Postin­jakajana toiminut Kekkonen oli ollut aiemmin illalla pikku­jouluissa. Hänet surmattiin Keinu­laudan­tien kellariin.

Ketola oli viettänyt viimeistä iltaansa ravintolassa ja ystävättärensä luona. Ennen surmaa Ketola nähtiin 25-30-vuotiaan miehen seurassa. Todistajat kuulivat kiivasta väittelyä ja näkivät kaksikon laskeutumisen Kasöörinkadulla sijaitsevaan kellariin, missä Ketolalle tehtiin myös seksuaalista väkivaltaa.

Poliisin piirros Helka Onerva Ketolan mahdollisesta surmaajasta. 30. tammikuuta 1981 Itä-Pasilassa surmatulta Ketolalta katosi kuvan esittämän kaltainen tekonahkalaukku. Kuva: Lehtikuva, Sanoman arkisto

Vielä varhaisempi selvittämätön murha oli kuvankauniin 25-vuotiaan lentokenttävirkailijan Susanne Lindholmin, 25, tapaus. Lindholm oli viettänyt iltaa hotelli Hesperiassa.

Susanne Lindholm. Kuva: Lehtikuva

Lindholm löydettiin surmattuna Sofian­lehdon­kadulla sijaitsevan kerrostalon pyörä­suojasta 8. elokuuta 1976. Lindholm oli kuristettu. Hän oli myös joutunut seksuaali­rikoksen uhriksi. Miten hän kulki matkan hotellista kotiinsa Käpylään, on jäänyt arvoitukseksi.

Elsa Argillanderin kohtalo eroaa kellari­surmista, sillä hän kohtasi surmaajansa ulkona.

Argillander oli lähtenyt Hämeentiellä pidetystä hengellisestä kokouksesta kohti kotiaan bussilla numero 64. Noin puoli yhden aikaan hän tuli Käskynhaltijantien ja Siltavoudintien risteykseen. Hän lähti kävelemään risteyksessä olevan Kesoil-huoltamon kohdalta kohti Kisällinmäentiellä sijaitsevaa kotiaan. Kävelytie oli valaistu.

Hän kohtasi toistaiseksi tuntemattoman surmaajan. Käsilaukku katosi, mutta se löytyi myöhemmin. Samoin Argillanderin silmälasit löytyivät tekojääradan etelänpuoleiselta parkkipaikan jalkakäytävältä.

Keittäjänä työskennellyt Argillander oli leskirouva. Hän asui kotonaan yksin. Hän oli äiti ja mummi.

Elsa Argillander surmattiin Helsingin Oulunkylässä 1.1.1983.

Argillanderin surma ei ollut uudenvuodenyön ainoa väkivallanteko. Samana yönä Pakilassa pahoinpideltiin mies rakennustyömaan parakissa niin, että "hänen toinen ruumiinpuoliskonsa halvaantui".

Työtä oli rikospoliisilla siis paljon. Se turvautuikin Argillanderin surman selvittämiseksi poikkeuksellisen laajaan tiedustelumonisteiden jakamiseen. Niitä jaettiin peräti noin 12?000 Oulunkylän, Maunulan ja Pakilan talouksiin sekä työpaikoille.

Poliisi pyysi tiedustelumonisteessa apua Elsa Argillanderin murhan selvittämiseen. Kuva: Helsingin poliisi

Monisteessaan poliisi julkaisi tekijän tuntomerkit. Surmaaja on 20-40-vuotias noin 170-180 senttimetrin pituinen ja ruumiinrakenteeltaan roteva.

Näin poliisi vetosi monisteissaan:

"Olemme vakuuttuneita siitä, että tekijä on nähty sekä ennen tekoa että sen jälkeenkin urheilupuiston alueella ja muuallakin. Ehkä juuri Sinä näit hänet ja saatoit jopa tunteakin, mutta et ole mieltänyt hänen liittyvän tähän murhenäytelmään. Toivomme Sinun muistelevan uudenvuodenyötä ja erityisesti kello 00.50 jälkeisiä tapahtumia sekä ilmoittavan puhelimitse, vaikka nimettömänäkin, havaintosi meille. Siis, näitkö tuona yönä yksinäistä tuntomerkkien mukaista miestä joko ennen klo 00.50:tä tai sen jälkeen urheilupuiston alueella, sen ympäristössä tai muualla Oulunkylässä? Näitkö tai oletko muuten saanut tietoosi jonkun tuntomerkkien mukaisen miehen saapuneen kotiinsa asuinalueesi lähettyvillä yöllä klo 00.50 jälkeen? Oletko todennut jonkun tuntemasi henkilön käyttäytymisessä surmatekoon viittaavia muutoksia, hermostuneisuutta tms. uudenvuodenyön jälkeen? Onko tiedossasi aikaisemmilta ajankohdilta tapahtumia, joissa yksinäinen nainen on joutunut hyökkäyksen kohteeksi tai jota on seurailtu?"

"Auttamalla meitä autat myös muita lähimmäistäsi! Haluamme ja pyrimmekin käsittelemään asiasi luottamuksellisesti. Otamme kaikki vihjeet kiitollisuudella vastaan, ja olemme valmiit järjestämään palkkion surmaajan kiinnisaamiseen johtaneista tiedoista!"

Sellaista palkkiota ei kukaan ole noutanut.

Puolitoista vuotta Argillanderin surman jälkeen 31-vuotiaan koneapulaisen Ulla-Maija Poussun ruumis löydettiin ulkoilupolun vierestä Patolasta 9. kesäkuuta 1984. Poussun ruumiin löysivät koiriaan ulkoiluttaneet naiset.

Poussun ja Argillanderin surmapaikat olivat hyvin lähellä toisiaan, mikä sai ihmiset pelkäämään alueella naisia vaanivaa sarjamurhaajaa.

Koneapulainen Ulla-Maija Poussu löytyi surmattuna Helsingin Patolasta 9.6.1984. Labradorinnoutajat Lari ja Epeli johdattivat ulkoiluttajansa metsän laitaan surmatun naisen luo. Kuva: Sanoman arkisto

"Hysteriaan ei ole aihetta. Liikkeellä ei ole yksi ainoa himomurhaaja, joka iskisi aina uudestaan. Teot vaikuttavat erillisiltä", nimettömänä pysynyt poliisi rauhoitteli kansaa Helsingin Sanomissa 1984.

Poussulla ei ollut vakinaista asuntoa. Hän oli muuttanut Posiolta Helsinkiin. Useat ihmiset olivat nähneet hänet kävelemässä alueella illan aikana. Viimeinen havainto hänestä tehtiin noin kello 1.40 Kivipadontien ja Käskynhaltijantien kulmauksessa. Poussun surmatapaa on luonnehdittu raa'aksi. Hän joutui myös seksuaalirikoksen uhriksi.

Helsingin rikospoliisin miehet tutkivat Ulla-Maija Poussun surmapaikkaa. Kuva: Marja-Leena Helin

Elsa Argillander oli IS:n tiedon mukaan kuristettu hengiltä. Hänen kuolemaansa ei epäillä liittyvän seksuaalirikosta.

"Argillanderin ja Poussun surmapaikat ovat vain parin sadan metrin päässä toisistaan. Tutkimusten perusteella tapauksilla ei kuitenkaan ole yhteyttä toisiinsa. Niissäkin tekijän ja uhrin uskotaan kohdanneen sattumalta", rikosylikomisario Juha Rautaheimo kommentoi Helsingin Sanomille 2001.

Helsinkiläisnaisten selvittämättömät surmat ovat pitäneet sitkeästi elossa teoriaa sarjamurhaajasta. Tätä näkemystä poliisi on yhtä sitkeästi toppuutellut.

"Vihjeitä kaikista naissurmista tulee edelleenkin silloin tällöin. Aina uuden surman paljastuttua tai vanhoja lehdissä lämmitettäessä voi havaita soittojen lisääntyvän. Nämä kellarisurmat lienevät kaikki eri henkilöiden tekoa, yhden himomurhaajan uusia iskuja ei tarvitse pelätä", nimettömänä esiintynyt rikospoliisi totesi Helsingin Sanomissa 1984.

Rikosylikomisario Juha Rautaheimo totesi kirjassaan Hermo - Murharyhmän mies, että oli todennäköistä, etteivät kellarisurmat liittyneet toisiinsa.

Hän myös kirjoitti, että "ne ovat yhä kaikki avoinna, ja mikäli niistä saadaan uusia tietoja, niiden tutkintaa jatketaan".

Elsa Argillanderin omaiset julkaisivat äidin kauniin kuolinilmoituksen 16. tammikuuta 1983 Helsingin Sanomissa. He odottavat yhä vastausta äidin ja mummin kohtaloon.

"Kun loistat tähtenä iltataivaan, niin muistathan lapsias päällä maan.

Teit eestämme täällä niin paljon työtä,

Sinulle kiitos äiti ja hyvää yötä."

Lähteet: Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkisto