Ilta Sanoma

Aapo Ilomaa, Elias Koskinen ja Miska Kinanen toimivat rivakasti onnettomuuspaikalla.

Aapo Ilomaa, Elias Koskinen ja Miska Kinanen toimivat rivakasti onnettomuuspaikalla. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Teini-ikäiset pojat pelastivat lapsen hyisestä joesta. Lapsi oli pudonnut jään läpi palloa hakiessaan.

Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 sankaria Suomesta.

Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 sankaria Suomesta.

Joskus ihmishenki on kiinni vain muutamista sekunneista tai minuuteista.

13-vuotiaat Aapo Ilomaa, Elias Koskinen ja Miska Kinanen sattuivat maaliskuussa 2022 paikalle, kun alakouluikäinen lapsi vajosi jäiden läpi jokeen Mäntsälässä.

Miska ja Elias olivat olleet kävelemässä jäähallille, kun huomasivat jäällä omituista liikettä. Miska luuli sitä ensin kalaksi, mutta kun pojat menivät lähemmäs katsomaan, he huomasivat, että vedessä olikin pieni poika.

Lapsi oli pudonnut jäistä läpi hakiessaan palloa joelta. Kukaan muu ei ollut vielä huomannut onnettomuutta.

Samaan aikaan Aapo Ilomaa sattui kahden ystävänsä kanssa paikalle.

Paniikki hiipi pintaan, mutta pojat toimivat rivakasti.

Lapsi oli niin kaukana joella, ettei tätä voinut omin päin lähteä pelastamaan hyisestä vedestä. Nuoret soittivat hätäkeskukseen.

Mäntsälän pelastusyksikkö oli onneksi sattumalta juuri matkalla kiireettömälle tarkastustehtävälle, kun se sai uuden hälytyksen. Ihminen oli pelastettava vedestä. Tapahtumapaikalle oli matkaa vain muutama minuutti.

Onnettomuuspaikalla paloesimies jututti hätäkeskukseen soittaneita nuoria, jotka olivat pitäneet koko ajan tarkasti silmällä sitä, missä kohdassa jokea lapsi oli. Siinä vaiheessa, kun pelastajat pääsivät paikalle, lapsi oli juuri painunut veden alle. Pojat olivat heitelleet kiviä ja käpyjä kohtaan, jossa lapsi oli viimeksi nähty.

Pelastustieto-sivustolla tapauksesta kertoneet palomiehet kuvailivat veden olleen sameaa kuin ruskea kastike. Pintapelastajat etsivät lasta jalkakopelolla. Etsintäaluetta suurennettiin rikkomalla jäätä käsillä.

Lopulta yksi palomies löysi hukkuneen lapsen ja nosti tämän ylös. Lapsi kannettiin ambulanssiin, jossa alkoi elvytys. Paikalle oli hälytetty myös lääkärihelikopteri.

-?Tuntui hyvältä ja hienolta, että on saanut pelastettua ihmisen, Miska Kinanen (oik.) sanoo.

-?Tuntui hyvältä ja hienolta, että on saanut pelastettua ihmisen, Miska Kinanen (oik.) sanoo. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Kun ammattilaiset olivat ottaneet tilanteen haltuun, kukaan ei tiennyt, miten lapselle kävisi. 13-vuotiaat pojat lähtivät onnettomuuspaikalta koteihinsa.

- Siinä oli aika hämmentynyt olo, että mitä oli oikein tapahtunut, Ilomaa kuvailee.

Illalla Koskiselle tuli puhelu, jossa kerrottiin, että lapsi on hengissä. Se oli valtava helpotus.

- Tuntui hyvältä ja hienolta, että on saanut pelastettua ihmisen. Mutta kyllä se siinä tapahtumahetkellä oli aika pelottavaa, Kinanen myöntää.

Pelastuminen oli kiinni vain muutamasta silmänräpäyksestä, sillä vesi oli hyisen kylmää ja lapsi oli jo ehtinyt olla pinnan alla jonkin aikaa.

Pojat kertovat, että tapahtunutta purettiin vanhempien kanssa ja myöhemmin vielä koulussa ammattilaisten ohjauksessa. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos myönsi yhteensä viidelle nuorelle Elämän Liekki -tunnustukset neuvokkaasta toimimisesta onnettomuustilanteessa.

Ilomaalla, Koskisella ja Kinasella on selkeä neuvo kaikille, jotka joskus sattuvat onnettomuuspaikalle.

- Soittakaa 112 ja kertokaa, missä olette.

Ilta Sanoma
samedi 19 novembre 2022 17:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.