Ilta Sanoma

Inka sanoo, että hän haluaisi vielä joskus päästä menneisyydestään lopullisesti eroon.

Inka sanoo, että hän haluaisi vielä joskus päästä menneisyydestään lopullisesti eroon. Kuva: Kalle Parkkinen

Inka kuuli lapsena ja nuorena monta kertaa, ettei hänestä ole mihinkään. Vasta aikuisena hän sai tietää olevansa tosiaan erilainen kuin muut, mutta hyvällä tavalla, kun hän läpäisi heittämällä Mensan testin.

Voinko nyt itkeä? Ajatteleeko joku, että olen hullu?

Tällaisia ajatuksia Inkan päässä pyöri 23-vuotiaana.

Kun hän katsoi televisiota, ihmiset huusivat siellä toisilleen. Ihmiset kokivat tunteita ja käyttäytyivät erikoisilla tavoilla. Silti heitä ei viety väkisin pois tai leimattu hulluiksi.

Inka istui sohvalla ja mietti. Ehkä minäkin saan tuntea kaikkia tunteita ilman pelkoa?

Se oli valtava oivallus. Sairaalasta lähtemisen jälkeen hän oli toistuvasti miettinyt, milloin joku tulisi ja veisi hänet pois. Kuka pitäisi huolta hänen lemmikeistään, jos niin kävisi?

Inkalla todettiin epilepsia ennen kuin hän aloitti koulun. Tutkimuksia tehtiin paljon.

Inkalla todettiin epilepsia ennen kuin hän aloitti koulun. Tutkimuksia tehtiin paljon. Kuva: Kalle Parkkinen

Ensimmäisen diagnoosin Inka sai ennen kouluikää. Epilepsialääkkeet aloitettiin, kun hän oli 6-vuotias.

Valoille ja äänille herkkä oppilas joutui nopeasti opettajien huomion kohteeksi. Kun luokassa oli hälinää, hänen oli vaikea keskittyä. Inkan mukaan hänellä todettiin epilepsiatutkimusten yhteydessä erityisvaikeuksia matematiikassa ja kielissä.

Kouluavustaja istui pulpetin vieressä usein. Se herätti huomiota ja johti kiusaamiseen. Yksinäisyyden takia hän ryhtyi luokan pelleksi.

- Huomasin, että ihmiset tykkäsivät siitä, kun olin hupsu, unohtelin ja tiputtelin asioita. Sillä sain aikaan edes jonkinlaista positiivista reaktiota muissa.

Yläasteen alussa Inka oli lopen kyllästynyt leimaansa. Hän ilmoitti haluavansa lopettaa kaikki tukitoimet. Hän ei halunnut enää kouluavustajaa, vaan samalle viivalle muiden kanssa.

Hetken se onnistuikin.

Kun hän sai matematiikasta todistukseen ysin, luokkakaveri meni kantelemaan siitä opettajalle.

- Ei Inka voi saada noin hyvää arvosanaa.

Ala-asteella hän oli saanut kokeista vitosia ja kuutosia. Vain kuvaamataidossa hän oli loistanut.

Yläasteella hän sai ystäviä. Sitten vanhemmat ilmoittivat teini-ikäiselle järkyttävän uutisen: he muuttaisivat pois pieneltä paikkakunnalta isompaan kaupunkiin.

Samoihin aikoihin Inka ajautui parisuhteeseen, jossa hän joutui pelkäämään.

Kun pelottavat ajatukset eivät seuraavassakaan parisuhteessa jättäneet häntä rauhaan, hän meni psykologin puheille. Hän oli tuolloin 16-vuotias.

Siitä alkoi kuuden vuoden sairaalakierre.

Taide oli Inkalle jo lapsena tärkeää. Hän sanoo, että sai ala-asteella kehuja vain kuvaamataidon opettajalta.

Taide oli Inkalle jo lapsena tärkeää. Hän sanoo, että sai ala-asteella kehuja vain kuvaamataidon opettajalta. Kuva: Kalle Parkkinen

Ensimmäistä diagnoosia seurasi toinen, sitten vielä kolmas.

Mielialalääkkeitä oli niin paljon, että ne täyttivät koko kämmenen. Erivärisiä pillereitä aamulle, päivälle ja illalle.

Välillä Inka oli Pitkäniemen sairaalassa, toisinaan kuntoutuskodissa. Yläasteen jälkeen hän ehti aloittaa puuartesaanin opinnot ammattikoulussa, mutta ne jäivät kesken.

Hän omaksui sairaan identiteetin.

Hän ei enää pystynyt käymään koulussa. Hän ei enää ollut mitään muuta kuin mielenterveysongelmainen nuori.

- Kävin läpi lähes kaikki palvelut, joita kaupungilla on tarjota. En enää itsekään uskonut, että joskus voisin olla terve.

Kuka minä olen?

Sitä kysymystä Inka toisti kymmeniä kertoja, kun hän 23-vuotiaana muutti sairaalasta omaan kotiinsa. Hän otti koiran, muutti ruokavalionsa ja alkoi käydä pitkillä lenkeillä.

Mielialalääkkeiden lopettaminen sujui paremmin ja nopeammin kuin kukaan uskalsi kuvitella. Inkan mukaan hänelle sanottiin sairaalassa, että hän oli jopa liian iloinen.

Kun hoidon tarvetta ei enää tunnistettu, hänet lähetettiin omaan asuntoon.

Yhtäkkiä musta verho oli vedetty hänen silmiensä edestä ja hän näki peilissä ihmisen, jota ei tunnistanut.

Kuka hän oli kaikkien näiden diagnoosien jälkeen?

Inka maalaa, kirjoittaa näytelmiä, mietelauseita ja romaania.

Inka maalaa, kirjoittaa näytelmiä, mietelauseita ja romaania. Kuva: Kalle Parkkinen

Vaikka mielenterveysongelmista puhutaan aiempaa enemmän, diagnooseja käytetään edelleen ihmisten leimaamiseen, Inka sanoo.

Koko hänen lapsuutensa ja nuoruutensa joku kertoi hänelle, millainen hän on. Hänet laitettiin erilaisiin lokeroihin ja hän uskoi, että juuri ne määrittävät häntä ihmisenä eniten.

- Ihminen, jota ei ole diagnosoitu, ei ymmärrä, miten paljon yhteiskunnalle pitää todistella järjellisyyttään, kun diagnoosit puretaan.

- Edelleen teen paljon töitä, ettei kukaan vain luule mitään menneisyyteni perusteella.

Inkan mukaan hän meni uuden elämänsä alussa jopa adhd-tutkimuksiin, jotta pystyisi peittämään menneisyytensä potilaskertomukset yhteiskunnallisesti hyväksyttävämmällä diagnoosilla.

Hän hakeutui nepsy-valmennukseen, josta tuli käänteentekevä kokemus. Valmentaja nimittäin asetteli eräällä tapaamiskerralla hänen eteensä pöydälle esitteen. Sen kannessa luki Mensa.

- Siinä vaiheessa en edes tiennyt, mikä Mensa on. Olin ollut niin kauan pois normaalista yhteiskunnasta.

Hän kävi kuuntelemassa Mensan luennon. Puoli vuotta myöhemmin hän huomasi, että Hervannan kirjastossa järjestettiin Mensan testejä.

Sinä päivänä hänellä ei ollut muutakaan tekemistä.

Mensan jäsenyys on muuttanut Inkan käsitystä siitä, minkälainen hän on. Älykkyystestiin osallistuminen avasi hänen silmänsä.

Mensan jäsenyys on muuttanut Inkan käsitystä siitä, minkälainen hän on. Älykkyystestiin osallistuminen avasi hänen silmänsä. Kuva: Kalle Parkkinen

Kun Inka avasi kirjekuoren, hän repesi nauruun. Poikaystävä ei sanonut mitään.

- Myöhemmin hän kertoi olleensa kateellinen.

Inka kutsuttiin Mensan jäseneksi. Hän sai älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98 prosenttia väestöstä. Jäsenkortissa koreilee punaisella luku: 2 prosenttia. Siihen hän nyt kuuluu.

Ensimmäistä kertaa elämässään hän on vähemmistössä, johon liitetään enemmän positiivisia kuin negatiivisia mielikuvia.

Jo ennen Mensan testiä hän oli alkanut epäillä lapsuuden kokemuksiaan. Ehkä hän ei ollutkaan niin huono kuin hänelle oli väitetty?

Ensimmäiset korjaavat kokemukset tulivat aikuislukiossa, jonka hän aloitti pian sairaalasta lähtemisen jälkeen. Kun hän sai opiskella omaan tahtiinsa, oppimisvaikeuksia ei ollut -?päinvastoin. Inka sai matematiikasta ja kielistä hyviä arvosanoja.

Matematiikan ylioppilaskirjoituksiin hän luki kaksi viikkoa. Todistuksessa komeilee E. Korkein arvosana jäi vain muutaman pisteen päähän.

Kun Inka näki ylioppilaskirjoitusten tulokset, voimakkain tunne oli kuitenkin viha. Miksi hän oli uskonut kaikkea sitä, mitä hänestä oli vuosia sanottu? Miksi hän kuunteli muiden mielipiteitä ja mukautui niihin?

Silloin hän päätti, ettei enää koskaan antaisi kenenkään sanella, millainen hän on.

Jääkaapin ovessa roikkuu värikkäitä koruja. Inka on tehnyt ne itse. Kuten myös värikkäät taulut, joita hänen kodissaan on useita.

Oman korumalliston suunnittelun lisäksi hän kirjoittaa tällä hetkellä romaania ja näytelmäkäsikirjoituksia. Näyttelemistä hän on rakastanut pienestä pitäen.

Häntä on pyydetty mukaan Mensan hallitukseen. Itse tehdyllä shakkilaudalla hän harjoittelee suosikkipeliään.

- Toisinaan pelaan shakkia suomenmestaria vastaan.

Mensassa Inka on ymmärtänyt, miten paljon erilaisia taitoja ihmisillä on. Häntä pyydettiin esimerkiksi mukaan bändiin. Toistaiseksi hän on kieltäytynyt tehtävistä. Hänen suurimmat unelmansa ovat toisaalla: tieteessä ja taiteessa.

- Haluaisin, että minut muistetaan vielä siitä, että tein upeita asioita. Tavoitteeni on tehdä merkittävää työtä tieteen ja taiteen saralla.

Inka on rakentanut shakkilautansa itse.

Inka on rakentanut shakkilautansa itse. Kuva: Kalle Parkkinen

Nyt 31-vuotias Inka kirjoittaa näytelmää, joka pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa. Hän sanoo, että näytelmän keskiössä on hulluuden käsite.

Hän haluaisi joskus olla myös tutkijana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin. Hän sanoo, että jossain toisessa kulttuurissa diagnooseja olisi saatettu tulkita eri tavoin.

Viime aikoina hän on jopa miettinyt, onko Suomi hänelle väärä paikka.

- Suomessa ollaan niin helposti kateellisia, jos olet hyvä jossakin. Olen ruvennut miettimään, olisiko minulla jossain toisessa kulttuurissa suurempi vapaus toteuttaa itseäni.

Hän on miettinyt myös sitä, miten voisi tuoda lohtua samassa tilanteessa oleville: kaikille niille, joita on lyöty leimoilla ja sanottu toivottomiksi tapauksiksi.

Yksi keino ovat mietelauseet, joita hän kirjoittaa nettiin nimimerkillä:

"Se mitä näet minusta pinnalta ei tarkoita, että tietäisit, mitä minussa tapahtuu sisäisesti. Vain minä tiedän, mitä olen ja koen. Kuuntele ja kysy, niin sinäkin voit ehkä tietää."

Haastateltavan nimi on muutettu hänen yksityisyytensä suojaamiseksi. Ilta-Sanomat on nähnyt dokumentit, jotka tukevat kertomusta.

Ilta Sanoma
vendredi 18 novembre 2022 07:00:00 Categories: Hyvä olo Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.