Ilta Sanoma

Kuva: Petteri Kivimäki

Villen poika "katosi" kahdeksi vuodeksi, kun hänen äitinsä kaappasi tämän ulkomaille. Raastava ikävä päättyi oikeustaisteluun, jossa vahvistettiin isän ja lapsen oikeus tuntea toisensa.

Villen ja Marian parisuhde oli alusta alkaen vaikea.

Pari riiteli paljon ja ehti erotakin useamman kerran ennen kuin lusikat jaettiin lopullisesti.

Suhteen aikana erimielisyyttä aiheuttivat myös tulevaisuuden suunnitelmat: Ville tahtoi perustaa perheen, Maria ei. Siksi Ville yllättyikin, kun entinen avopuoliso ilmoitti olevansa raskaana. Miltei heti hän kuitenkin innostui asiasta, sillä hän oli aina pitänyt lapsista.

- Ajattelin, että asumme kuitenkin Suomessa, jossa lapset voi kasvattaa rauhassa yhdessä, vaikka emme asuneetkaan yhdessä, Ville sanoo.

Ville kertoi läheisilleen heti ilouutiset: hänestä oli tulossa isä.

Raskausaikana ex-pari ei ollut tekemisissä lähes lainkaan. Välillä Ville yritti, mutta hän ymmärsi Marian kaipaavan rauhaa.

Ville laski päiviä vauvan syntymään, vaikka tiesi, ettei ollut tervetullut synnytyssaliin.

Sitten eräänä päivänä Ville sai kuulla tutultaan, että vauva oli syntynyt.

- Kävelin sairaalaan sisälle ja sanoin aulassa hoitajalle, että minulle on vissiin syntynyt lapsi, Ville muistelee naurahtaen ja jatkaa:

- Hoitaja katsoi minua päästä varpaisiin ja toistin asiani.

Sairaalahuoneessa Ville otti vastasyntyneen poikansa syliin ja ihaili tämän pieniä kasvoja.

- Sanoin exälleni, että ei meidän kannata lapsen takia enää yrittää olla yhdessä, mutta kyllä lapsesta pitää pitää yhdessä huolta.

- Exäni sanoi minulle, että eihän hän edes tiedä, onko poika minun.

Ville suhtautui piikittelyyn olkiaan kohauttamalla. Hänestä poika oli kuin ilmetty isänsä.

Nyt Ville ajattelee, että ehkä hän oli jopa liian innoissaan poikansa syntymästä.

- En kadu mitään, mutta olin ehkä vähän pöllö ja aivan liian liekeissä. Toisaalta minulla oli kaikki oikeus olla innoissani.

Ville on pohtinut paljon sitä, mitä pojan syntymän jälkeen tapahtui. Ensimmäiset pari viikkoa lapsen syntymän jälkeen Ville kävi joka päivä töiden jälkeen katsomassa tätä ex-puolisonsa luona.

Kun poika oli kolmeviikkoinen, Maria ilmoitti, että olisi parempi, ettei Ville enää käy kylässä. Hän ehdotti tuovansa lapsen jatkossa kaupungille tapaamaan isäänsä.

- Mietin, että mitä järkeä on tuoda 3-viikkoista vauvaa vaunuissa kaupungille näytille, kun vauvahan vain nukkuu?

Isä kuitenkin suostui, koska eihän hänellä ollut oikeutta ängetä exänsä kotiin.

Ville otti puheeksi isyydentunnustuksen, mutta Maria vältteli asiaa. Kun Ville soitti lastensuojeluun, selvisi, ettei Maria ollut tahtonut tunnustaa isyyttä, sillä tämän mukaan vaihtoehtoja oli useampia.

Ville, Maria ja vauva tapasivat kaupungilla muutaman kerran, ja joka kerralla Ville otti asian puheeksi.

Kun poika syntyi, Ville ei tiennyt, millainen alkutaival isänä hänellä oli edessään.

Kun poika syntyi, Ville ei tiennyt, millainen alkutaival isänä hänellä oli edessään. Kuva: Petteri Kivimäki

Erään kerran kolmikko oli kauppakeskuksen kahvilassa, kun Ville otti tapaamisten järjestelyt puheeksi.

- Ehdotin, jos voisin edes kerran viikossa käydä katsomassa poikaani entisen avovaimoni luona, kunnes poika on niin iso, että voi tulla minun luokseni yksin.

Maria kimpaantui Villen sanoista ja lähti paikalta vauvan kanssa. Maria kääntyi vielä kannoillaan ja Villen mukaan tiuskaisi:

- Tämä on viimeinen kerta, kun sinä näet lapsen. Teen kaikkeni, ettet enää ikinä näe tätä lasta.

Villeen iski paniikki. Hän pelkäsi, että Maria toteuttaa uhkauksensa. Hän vei isyysasian oikeuteen ja voitti, sillä dna-testit todistivat Villen olevan lapsen isä. Se oli helpotus. Viimeinkin he voisivat alkaa sopia lapsen tapaamisista ja muista asioista viranomaisten avulla.

Hän ei osannut arvata, että siitä vasta alkaisikin vuosikausien piina.

Sovittiin lastenvalvojan tapaaminen. Ville lähti sinne innoissaan, koska viimeinkin sovittaisiin, kuinka usein hän saisi nähdä poikaansa. Tai niin hän luuli.

Todellisuudessa sovittiin vain, kuinka paljon Ville maksaisi elatusmaksuja.

Villeä alkoi pelottaa Marian uhkaus aina vain enemmän, joten hän päätti vaatia tapaamisia oikeusteitse. Maria puolestaan haki Villelle lähestymiskieltoa yhdessä äitinsä kanssa. He väittivät, että Ville on väkivaltainen pedofiili. Oikeudenkäynti pidettiin, ja Ville todettiin syyttömäksi.

- Siellä oli aivan kauheita ja älyttömiä juttuja. En ole koskaan nostanut edes sormeani pystyyn entistä avovaimoani kohtaan. Minut todettiin kuitenkin pian syyttömäksi ja heidän väitteensä perättömiksi.

Viimein Ville ja Maria saivat sovittua myös isän ja lapsen tapaamisista.

- Ne eivät kuitenkaan koskaan pitäneet Marian puolelta paikkaansa.

Maria sai sakkorangaistuksen siitä, etteivät tapaamiset onnistuneet. Ville alkoi olla epätoivoinen. Lopulta hän suostui valvottuihin tapaamisiin poikansa kanssa.

- Olin niin epätoivoinen, että suostuin ja olen katunut myöhemmin. Siinä kohtaa minulle oli aivan sama, kunhan näin poikaa.

Ville vaati yhteishuoltajuutta ja sai sen. Sovittelussa saatiin sovittua tapaamiset siihen asti, että poika täyttäisi 16 vuotta. Sovittiin myös, milloin poika yöpyisi ensimmäistä kertaa isällään.

Kun nämä oli sovittu, Maria otti esiin lapun, johon pyysi Villen allekirjoitusta.

Maria kertoi tahtovansa lähteä pojan kanssa lomalle. Ville ei suostunut allekirjoittamaan lappua, koska siihen ei ollut merkitty paluupäivää. Seuraavalla tapaamisella lapussa oli loman aikaväli ja Ville allekirjoitti sen.

Ville ehti tavata poikaansa normaalisti ilman valvontaa kahdesti, kunnes kolmannelle tapaamiselle Maria ja poika eivät enää ilmestyneetkään. Ville odotti poikaansa Prisman parkkipaikalla turhaan. Hän soitti Marialle.

- Maria väitti, että oli käynyt pojan kanssa paikalla ja minä en muka ollut siellä ja he olivat lähteneet sen vuoksi. Se ei pitänyt paikkaansa.

Ville ajatteli näkevänsä poikansa viikon päästä uudestaan. Näin ei käynyt. Kului vielä toinen viikko. Sitten Ville soitti lastensuojeluun. Hän sai kuulla puistattavat sanat.

- Kun kerroin lapseni nimen, he katsoivat lapsen tietoja ja sanoivat minulle: tänne on merkitty asuinpaikaksi ulkomaat.

- Se oli sitten siinä. Poika oli kadonnut.

Entinen anoppi kertoi, että Maria lapsi olivat vain lomalla Italiassa ja palaavat varmasti pian kotiin.

- Tajusin, että eivät he ole tulossa takaisin. Tein poliisille katoamisilmoituksen pojastani.

Kun ikävä puristi rintaa, Villeä auttoi läheisille puhuminen. - Olen aina onneksi puhunut paljon tunteistani. Kannustan kaikkia muita samaan ja alkoholista ei saa missään nimessä hakea lohtua, Ville sanoo.

Kun ikävä puristi rintaa, Villeä auttoi läheisille puhuminen. - Olen aina onneksi puhunut paljon tunteistani. Kannustan kaikkia muita samaan ja alkoholista ei saa missään nimessä hakea lohtua, Ville sanoo. Kuva: Petteri Kivimäki

Pojan katoamisesta alkoi taistelu aikaa vastaan. Isä halusi pojan takaisin Suomeen tietysti mahdollisimman pian.

Aikaa kului lopulta yli kaksi vuotta.

Ville kuvailee ajanjaksoa elämänsä kauheimmaksi. Hän sanoo olleensa vähällä tulla hulluksi. Kotona odotti pojan huone lelujen kanssa. Hän osti pojalle aina uusia vaatteita, jotka laittoi kerta toisensa jälkeen käyttämättöminä pois.

Hän ravasi poliisilaitoksella ja tivasi, mitä nämä aikovat tehdä löytääkseen pojan. Hän otti yhteyttä oikeusministeriöön ja Kaapatut Lapset -järjestöön.

- Pahinta oli se, etten missään vaiheessa tiennyt, missä päin maailmaa poikani oli.

Ville kokee, ettei poliisi tehnyt tarpeeksi sen eteen, että poika saataisiin Suomeen. Maria nimittäin vastasi poliisin soittoon ja kertoi pojan olevan kunnossa, mutta Villen yhteydenottoihin hän ei vastannut.

- Eräs poliisi sanoi minulle, että miksi sinä edes teet yhtään mitään. Lapsenhan on hyvä olla äitinsä kanssa ulkomailla.

- En usko, että poliisi suhtautuisi näin rauhallisesti, jos isä olisi vienyt lapsen, jolla on yhteishuoltajuus, ulkomaille.

Häntä pelotti, että poika unohtaisi hänet.

- Olen sitä mieltä, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa.

Ville ei saanut nukuttua. Piinaavat ajatukset riivasivat häntä. Hän alkoi olla lähellä sekoamispistettä. Hän jopa pohti, oliko äiti myynyt lapsen ulkomailla.

- Olin hyvin lähellä sekoamispistettä. Öisin heräilin lajittelemaan lapsen leluja.

- Olin monta kertaa luovuttamassa, sillä en tiennyt yhtään, missä poikani on ja mikä pointti kaikessa on. Mietin, onko lapsi edes elossa.

Öisin Ville heräsi järjestelemään poikansa leluja.

Öisin Ville heräsi järjestelemään poikansa leluja. Kuva: Petteri Kivimäki

Tapaus meni lopulta keskusrikospoliisin tutkintaan ja alkoi edistyä. Ville sai tietää, että hänen poikansa asuu Italiassa ja on kunnossa. Asiaa alettiin selvittää yhteistyössä Italian viranomaisten kanssa.

Oikeusministeriö alkoi edistää pojan saamista Suomeen. Odottelua oli paljon. Sitten eräänä päivänä puhelin soi.

- Minulle sanottiin, että voin mennä hakemaan pojan Italiasta.

Seuraavana päivänä puhelinsoitosta Ville käynnisti autonsa ja ajoi sillä Italiaan yhdessä ystävänsä kanssa. Ennen matkaan lähtöä Villen oli pakko tunnustaa itselleen asia, joka teki todella kipeää. Oli kulunut 2,5 vuotta siitä, kun hän oli viimeksi nähnyt poikansa. Poika oli nyt neljävuotias. Hän tuskin muistaisi isäänsä.

- Kuvittelin ensimmäisen tapaamisemme kuin elokuvista. Että hän näkee minut, huutaa: "isä" ja sitten juoksemme toisiamme kohti ja halaamme.

- Todellisuus oli, että minä tunsin hänet, mutta hän ei tuntenut minua.

Ensimmäisellä tapaamisella poika oli hiljainen ja leikki isänsä seurassa, mutta ei puhunut mitään. Pian hän alkoi kuitenkin puhua, sujuvasti sekä suomea että italiaa. Isä ja poika viettivät aikaa Italiassa neljä päivää, kunnes oli aika suunnata Suomeen.

Kun oli matkaan lähdön aika, äiti ja poika eivät saapunetkaan paikalle. Ville tunsi tutun paniikin kuristavan kurkkuaan. Hänellä oli paikallinen asianajaja mukanaan poliisilaitoksella selvittämässä asiaa. Neljä tuntia myöhemmin hän sai osoitteen, jonne ajaa.

Siellä poliisiasemalla poika istui reppu pakattuna.

- Kävelin hänen luokseen ja kysyin: lähdetäänkö kotiin? Hän katsoi minua ja sanoi: "Ai Finlandiaanko? Mennään vaan."

Autossa poika kysyi, miksi äiti menee vankilaan.

- En osannut siihen sanoa muuta kuin, että ei kai nyt sentään, että äiti tulee myöhemmin perästä. Tiesin kyllä, että hänet pidätetään heti, kun hän tulee Suomeen.

Maria tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa lapsikaappauksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan pojalleen 4?500 euron kärsimyskorvaukset. Villelle korvauksia määrättiin maksettavaksi 3?500 euroa kärsimyksestä, 1?500 oikeudenkäyntikuluista sekä Italian-hakumatkan kustannukset.

Isä ja poika käyvät yhdessä pyörälenkeillä ja pelaamassa koripalloa.

Isä ja poika käyvät yhdessä pyörälenkeillä ja pelaamassa koripalloa. Kuva: Petteri Kivimäki

NyT poika käy peruskoulun ensimmäistä luokkaa.

Hän asuu joka toinen viikko isänsä luona ja joka toinen viikko äitinsä. Isän perheessä on tätä nykyä myös pikkusisko ja Villen uusi puoliso.

Ville kokee, että poika on sopeutunut Suomeen hyvin. Alkuun poika oli varovainen ja totteli isäänsä kuin sotilas.

- Kun hän alkoi vähän kiukutella ja uskalsi näyttää tunteitaan, tiesin hänen kiintyneen minuun.

Välejä entisen puolisonsa kanssa Ville kuvailee mitättömiksi. Lapseen liittyvät asiat he hoitavat tekstiviestien välityksellä.

Pojalleen Ville aikoo kertoa lapsikaappauksesta avoimesti, kun tämä on tarpeeksi vanha tai osaa kysyä siitä itse. Pojan italian kielen taitoa on ylläpidetty, ja välillä hän muistelee elämäänsä Italiassa, mutta kokee olleensa siellä lomalla.

Viime aikoina Ville on pohtinut yksinhuoltajuuden hakemista, sillä yhteishuoltajuus on ollut edelleen haastavaa.

- Minua myös pelottaa, että hän kaappaa lapsen uudestaan. Joka kerta, kun poika lähtee äitinsä luo, minua jännittää koko viikon ajan, että palaako poika ensi maanantaina kouluun.

Ville on aina ollut sitä mieltä, että lapsella tulisi olla oikeus molempiin vanhempiinsa.

Ville on aina ollut sitä mieltä, että lapsella tulisi olla oikeus molempiin vanhempiinsa. Kuva: Petteri Kivimäki

Ville rauhoittelee itseään siten, että nyt poika on jo niin iso, että hän osaisi myös itse kyseenalaistaa, jos hänet vietäisiin kauas isänsä luota.

- Olen ollut pojan syntymästä asti sitä mieltä, että hänellä on oikeus molempiin vanhempiinsa. En halua häntä mitenkään vieroittaa äidistään.

Ville kokee, että poika on sopeutunut Suomeen hyvin. Hän uskoo, että jos tämä olisi ollut löytyessään vanhempi, niin ei olisi välttämättä käynyt.

Ville kokee, että poika on sopeutunut Suomeen hyvin. Hän uskoo, että jos tämä olisi ollut löytyessään vanhempi, niin ei olisi välttämättä käynyt. Kuva: Petteri Kivimäki

Muutoin Ville kuvailee elävänsä kanssa normaalia perhearkea.

- Olen aivan tavallinen isä. En mikään superisä, mutta pidän perheestäni huolta. Elämässäni ensimmäinen asia on varmistaa, ettei lapsiltani puutu mitään.

Se, että poika ei olisi koskaan löytynyt, ei ollut missään vaiheessa Villelle vaihtoehto. Hän kieltäytyi antamasta ajatukselle tilaa.

- Silloin, kun minulla oli todella paha päivä, uskoin siihen, että kun hän on aikuinen, hän tulee kysymään minulta asiasta. Kyllähän jokainen haluaa tietää, kuka heidän oikea isä tai äiti on.

- Jos poika ei olisi lapsena löytynyt, se olisi ollut minulle suuri menetys. Se olisi voinut olla lapselle vielä suurempi menetys, sillä hänelle olisi aikuisena saattanut tulla tunne, että hänelle on valehdeltu koko hänen elämänsä ajan ja hänen lapsuutensa olisi hetkessä pyyhkiytynyt pois. Se on pelottavin vaihtoehto, mitä olisi voinut käydä.

Villen ja Marian nimet muutettu lapsen yksityisyyden suojelemiseksi.

Ilta Sanoma
dimanche 13 novembre 2022 20:35:00 Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.