Ilta Sanoma

Monet Virpi Buttin 90-luvun alkupuolella tunteneet muistavat naisen hiljaisena, jopa syrjäänvetäytyvänä. 90-luvun lopussa naisen käytös kuitenkin muuttui.

Lihaksikas gladiaattori ja pelätty paloittelumurhaaja. Ne ovat asiat, joista 49-vuotiaana kuollut Virpi Butt parhaiten muistetaan. Kuitenkin moni, joka on tuntenut Buttin tämän nuoruusvuosina, muistaa naisesta myös hyvin toisenlaisen puolen.

Ilta-Sanomat haastatteli ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella tunteneet Buttin 80- ja 90-luvuilla tämän nuoruusvuosina.

Joona tutustui Virpi Buttiin silloisen tyttöystävänsä kautta 80-luvun loppupuolella Tampereella. Joonan tyttöystävä oli Buttin kaveri, ja sitä kautta myös Joona oli Buttin kanssa tekemisissä noin parin vuoden ajan.

- Virpi oli siihen aikaan komea ilmestys, hän sanoo.

Buttilla oli tuohon aikaan pitkät vaaleat hiukset. Joonan mukaan Butt oli hiljainen, eikä ainakaan Joonan käsityksen mukaan käyttänyt tuolloin huomattavissa määrin alkoholia tai käyttäytynyt aggressiivisesti.

- Hän oli jätkämäinen, mutta ei millään lailla paha.

- Vuosien päästä luin jostain hänen tekemästään henkirikoksesta. Minulle ei olisi siihen aikaan tullut ikinä mieleen, että hänestä tulisi sellainen, Joona muistelee.

Tarjalle Virpi Butt tuli tutuksi suunnilleen 90-luvun puolivälissä niin ikään Tampereella. Hän kertoo törmänneensä Buttiin monesti kaupungilla ja Tampereen kuppiloissa, joissa Butt oli tuttu näky. Buttilla oli tuohon aikaan poikaystävänä "bodarimies", joka kävi samalla salilla Tarjan silloisen poikaystävän kanssa.

- Virpi oli näyttävä näky. Hän käytti siihen aikaan tyylikkäitä jakkupukuja.

Butt oli mukana MTV:n Gladiaattorit-tv-ohjelmassa nimellä Timantti sarjan toisella kaudella vuosina 1993-1994. Myös muutamat Buttin kanssa samaan aikaan ohjelmassa mukana olleet kilpailijat kuvailivat Buttia hiljaiseksi ja jopa syrjäänvetäytyväksi.

- Hän oli sellainen hiljainen hissukka, taustahahmo. Hän ei jäänyt mieleen, eikä minulla ole juuri muistikuvia hänestä. Hän hoiti omat hommansa, mutta jäi minulle hyvin etäiseksi, yksi osallistuja kertoo.

- Hän oli sarjassa mukana hyvin vähän aikaa. Hän ei ollut mukana koko kautta. Porukassa oli yleisesti rento meininki, ja siihen oli helppo päästä mukaan, mutta hän oli syrjäänvetäytyvä ja hiljainen eikä tullut minulle tutuksi, toinen osallistuja sanoo.

Virpi Butt (toiseksi ylimmässä rivissä oikealla) tuli alun perin tunnetuksi Gladiaattorit-sarjasta.

Virpi Butt (toiseksi ylimmässä rivissä oikealla) tuli alun perin tunnetuksi Gladiaattorit-sarjasta. Kuva: MTV

Kolmas osallistuja muistaa, että Butt tuli mukaan kesken kauden, koska alkuperäisistä kilpailijoista joku oli loukkaantunut. Hän kertoo, että muusta porukasta suurin osa tunsi toisensa jo entuudestaan kehonrakennuspiirien kautta. Monet kilpailussa mukana olleet naiset olivat jo meritoituneet kehonrakennuskilpailuissa, mutta Butt ei ollut kilpaillut kehonrakennuksessa.

Haastatellulla osallistujalla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten Butt päätyi ohjelmaan mukaan.

- Luulen, että sijaisia etsittiin kissojen ja koirien kanssa, mistä vain saatiin. Yritettiin epätoivoisesti saada joku paikkaamaan loukkaantuneita.

Osallistuja kertoo, että myös hänelle Butt jäi todella etäiseksi, vaikka kulkikin joskus samalla kyydillä pois kuvauksista.

- Hän ei esimerkiksi koskaan maininnut, että hänellä on lapsi kotona tai kertonut mitään muutakaan itsestään. Hän ei ollut kovin helposti lähestyttävä eikä sosiaalinen. Ei antanut oikein minkäänlaista kuvaa itsestään.

Osallistuja kertoo pitäneensä muun Gladiaattori-porukan kanssa edelleen yhteyttä, mutta Buttin kanssa hän ei ole ollut missään tekemisissä enää kuvausten jälkeen.

Tarjan seuraavat muistot Buttista ajoittuvat 90-luvun lopulle. Tuolloin Tarja huomasi Buttin olemuksen ja tyylin muuttuneen.

- Hän ei ollut enää niin huolitellun näköinen. Hän tuli kerran vastaan farkkuhaalarissa. Myös lihasmassaa oli selvästi tullut.

Tarjan viimeisin muisto Buttista ajoittuu 2000-luvun alkuun. Tarja oli viettämässä iltaa Pispalan Pulteri -nimisessä tampereisessa ravintolassa ystäviensä kanssa. Tarja muistelee, että hänen kaverinsa olivat lähteneet aiemmin pois, ja hän oli ajautunut samaan pöytään Buttin kanssa.

Tarja muistaa, että Butt oli humalassa ja käyttäytyi hyvin uhmakkaaksi etenkin miehiä kohtaan. Etenkin eräs hyytävä kommentti on jäänyt elävästi Tarjan mieleen.

- Kun pöytään tuli joku mies, Butt sanoi, että lähe menee tai mä hakkaan sut palasiksi. Lähdin ravintolasta pois taksilla, ja muistan sanoneeni baarimikolle, että katso, ettei Butt seurueineen lähde samaan taksiin.

Noihin aikoihin Butt tunnettiin Tampereen baareissa väkivaltaisesta ja uhmakkaasta käytöksestä miehiä kohtaan.

Butt itse kertoi sittemmin oikeudessa, että hän on jo varsin nuoresta asti käyttäytynyt väkivaltaisesti alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän kertoi myös hormoneja käyttäessään muuttuneensa juovuksissa "ihan hulluksi".

Virpi Buttin rikoksista kirjoitettiin 2000-luvun alussa paljon mediassa.

Virpi Buttin rikoksista kirjoitettiin 2000-luvun alussa paljon mediassa. Kuva: IS

Butt vaati sittemmin oikeudessa tuomioonsa lievennystä sillä perusteella, että hormonien käyttö 90-luvulla oli hänen mielestään vähentänyt hänen syyntakeisuuttaan.

Butt kertoi, että hänen hormonitasapainonsa oli edelleen sekaisin, mistä syystä pinna katkesi herkästi.

IS:n arkistojutussa toimittaja kuvasi, kuinka Buttin ääni tuntui tulevan melkein kuin syvältä holvikellareista.

- Ääneni madaltui 90-luvun alussa, kun käytin hormoneja. Se ei ole palautunut vieläkään, Butt kertoi.

Butt kertoi käyttäneensä piikitettäviä ampulleja sekä suun kautta otettavia tabletteja.

- Käytin hormoneja enemmän kuin saleilla käyvät miehet. Halusin isot lihakset, hän sanoi.

Buttin rikoshistoriasta voidaan päätellä, että juuri 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa alamäki syveni. Vuonna 2002 Buttia syytettiin käräjäoikeudessa kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta. Samana vuonna toukokuussa Butt sekaantui 29-vuotiaan miehen henkirikokseen Tampereella.

Miehen puukotti Buttin tuntema mies. Uhri oli seurustellut aiemmin Buttin kanssa.

- Olin mustasukkainen Virpistä, mies kertoi sittemmin oikeudessa.

Butt Tampereen käräjäoikeudessa murhajutun käsittelyssä.

Butt Tampereen käräjäoikeudessa murhajutun käsittelyssä. Kuva: JUKKA VUOKOLA

Poliisikuulusteluissa mies kertoi, kuinka hän leikkasi irti uhrin jalan ja paistoi sen. Hän kertoi myös keittäneensä uhrin pään.

Myöhemmin oikeudessa mies kiisti paistamisen ja pään keittämisen, mutta Butt vahvisti aiemman kertomuksen oikeaksi.

Uhrin ruumis paloiteltiin ja vietiin roskikseen. Sitä ei löydetty, vaikka poliisi "käänsi Nokian Koukkujärven kaatopaikan ylösalaisin", kuten Ilta-Sanomien arkistojutussa asia ilmaistiin.

Butt kertoi vieneensä uhrin pään kassissa kapakkaan. Hän kävi ensin pubissa kaljalla ja kertoi tuttavalleen, että uhri on kuollut. Kun häntä ei uskottu, hän toi pään todistuskappaleeksi.

- Ajattelin, että joku muu kertoo tapauksesta viranomaisille, koska minä en voinut sitä tehdä. Pelkäsin olevani osasyyllinen. Pelkäsin, että minulta otetaan lapset pois, Butt kertoi sittemmin oikeudessa.

Vuotta myöhemmin Virpi Butt puukotti juhannusjuhlissa Pirkkalassa 26-vuotiaan miehen. Butt oli tavannut miehen edellisenä iltana ja viettänyt yön tämän luona. Buttin edellä mainittu toista uhria puukottanut miestuttava oli tuolloin Tampereella Buttin kotona lapsenvahtina.

Juhlissa uhri ja 24-vuotias mies joutuivat käsirysyyn, jolloin Butt päätti rauhoittaa tilanteen tuikkaamalla uhria puukolla selkään. Sen jälkeen hän kysyi kännykällä ohjeita miestuttavaltaan.

- Pistänkö kylmäksi? Butt kysyi puhelimessa.

- Hän antoi ymmärtää, että jos teen sen, hän tulee auttamaan. Päätös oli sen puhelinsoiton varassa. Jos hän olisi sanonut, että soita ambulanssi, minä olisin soittanut, Butt kertoi oikeudessa.

Ruumis paloiteltiin ja vietiin Nokialle roskikseen.

Butt selitti avustaneensa ruumiin paloittelussa, koska ruumis oli pakko hävittää. Butt pelkäsi, että jos hän jäisi kiinni, häneltä vietäisiin lapset. Juhannusjuhlissa paikalla ollut nainen kuitenkin ilmoitti tapauksesta poliisille. Samalla lähti selviämään myös aiempi henkirikos.

Butt tuomittiin 26-vuotiaan uhrin murhasta ja hautarauhan rikkomisesta. 29-vuotiaan miehen murhasta tuomittiin Buttin rikoskumppani, ja Buttin syyksi luettiin kyseisen tapauksen osalta rikoksentekijän suojeleminen ja hautarauhan rikkominen.

Hovioikeudessa Butt ei enää esiintynyt yhtä uhmakkaana kuin käräjäoikeudessa.

Hovioikeudessa Butt ei enää esiintynyt yhtä uhmakkaana kuin käräjäoikeudessa. Kuva: MIKA KANERVA

Sittemmin on käynyt ilmi, että Buttia on epäilty myös vuonna 1999 tapahtuneesta Raisa Räisäsen murhasta.

Lue lisää: KRP on epäillyt Virpi Buttia Raisa Räisäsen paloittelumurhasta

Rikosepäily on perustunut havaintoihin, joita Tampereen öisillä kaduilla liikkuneet silminnäkijät tekivät teinitytön katoamisviikonloppuna 16.-17. lokakuuta vuonna 1999.

Vihjeiden mukaan Raisa Räisäsen näköinen nuori nainen oli liikkunut toisen naisen kanssa jalkaisin muun muassa Hämeensillalla, Koskipuistossa, Tuomiokirkonkadulla ja Lapintiellä.

KRP:n mukaan naisten henkilöllisyydestä ei kuitenkaan ole saatu täyttä varmuutta. Lisäksi osa vihjeistä päätyi poliisin tietoon vasta vuosia Räisäsen katoamisen jälkeen, mikä vaikeutti henkirikostutkintaa merkittävästi.

Butt vapautui elinkautisesta vankeusrangaistuksesta ehdonalaiseen uudenvuodenaattona vuonna 2018.

Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut vapauttamista. Oikeuspsykiatrisessa kokonaisarviossa Buttin riski syyllistyä uudelleen väkivaltarikokseen oli arvioitu korkeaksi.

Hovioikeus perusteli vapaaksi päästämistä sillä, että Butt oli ollut vapautensa menettäneenä yli 14 vuotta.

Vapauttamista puolsivat hovioikeuden mukaan onnistunut sijoittaminen avolaitokseen syksystä 2016 lähtien ja avolaitoksessa tapahtunut myönteinen kehitys. Butt oli ilmoittanut "olevansa sitoutunut päihteettömyyteen".

Lisäksi päätöksessä todettiin, että Butt oli osallistunut vankilassa työ- ja ohjelmatoimintaan ja tähtäsi tutkintoon opinnoillaan. Hovioikeuden mukaan hänellä oli myös asunto ja läheiset suhteet perheeseensä.

Ennen vapautumistaan Butt vaihtoi nimensä Lucrezia Francesca Pandora Buttiksi. IS:n tietojen mukaan Butt asettui vapautumisensa jälkeen pienelle paikkakunnalle Pirkanmaan ja Satakunnan rajamaille.

Viimeisinä elinvuosinaan Butt solmi avioliiton, jonka myötä hänen sukunimensä muuttui.

Buttin puoliso jätti käräjäoikeuteen avioerohakemuksen kesäkuussa 2021 noin puolta vuotta ennen Buttin kuolemaa. Avioero ei ehtinyt astua voimaan.

Butt kuoli 22. marraskuuta vuonna 2021 ollessaan 49-vuotias. Kuolinsyy ei ole tiedossa, ja muutenkin Buttin viimeisistä ajoista tiedetään varsin vähän. Buttia ei koskaan tavoitettu kuulusteluihin Raisa Räisäsen tapauksesta.

Internetissä leviää Buttin nimellä kirjoitettu, vuodelle 2019 päivätty blogikirjoitus, jossa väitetty Butt kertoo vapautumisensa jälkeisestä ajasta. Kirjoituksen aitoutta on kuitenkaan mahdotonta varmistaa.

IS:n tietojen mukaan Butt kuitenkin oleskeli viimeisinä aikoinaan ulkomailla.

Joonan ja Tarjan nimet on muutettu.

Ilta Sanoma
samedi 12 novembre 2022 07:55:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.