Ilta Sanoma

Showpainissa vedetään turpiin näyttävillä iskuilla, mutta tavoitteena on tajunnan menetyksen sijasta hyvä tarina ja kuuma tunnelma.

Klonk! Helsinkiläisen Kalliosalin yleisössä kohahtaa, kun painijan selkä iskeytyy mattoon. Kanveesin vavahtelu kaikuu salissa, ja painija makaa matolla tiedottoman oloisena. Vastustaja makaa poikittain hänen päällään ja pitää jalasta kiinni.

Yksi, kaksi. Tuomari laskee aikaa selätykselle: jos hän pääsee kolmeen, on päällimmäinen painija voittanut. Juuri ennen kolmosen huutamista matossa makaava painija tempaisee itsensä ylös. Loppuunmyyty Kalliosali mylvii. Jaksa vielä, kuuluu tsemppikannustus yleisöstä.

Käynnissä on showpaini-ilta. Urheilun ja teatterin raja on täällä hiuksen hieno. Sillä tässä kehässä painijat tietävät, kuinka ottelu tulee päättymään.

Riina ja Reimi treenasivat ottelun koreografiaa Kalliosalissa muutama tunti ennen shown alkua.

Riina ja Reimi treenasivat ottelun koreografiaa Kalliosalissa muutama tunti ennen shown alkua. Kuva: Mikko Hannula

Showpainissa seurataan hahmojen keskinäistä kamppailua, jota käydään painimalla ja verbaalisesti uhittelemalla. Otteluillat on käsikirjoitettu, ja matseissa nähtävät liikkeet harjoitellaan etukäteen. Askelkuviot on siis ennakkoon sovittu, mutta yleisölle ne tulevat yllätyksenä.

Lajilla on vankka fanikunta. Showpainin suosio syntyy karismaattisista hahmoista, koukuttavista juonenkäänteistä ja henkeäsalpaavista painikoreografioista. Useimmiten painijan lopullinen tavoite on napata itselleen mestaruusvyö, ja matka tähän saattaa kestää vuosia. Sen aikana hahmon tarina, storyline, hiljalleen rakentuu.

Suomessa suuri yleisö tutustui showpainiin 2000-luvun alussa, kun televisiokanava Sub otti ohjelmistoonsa yhdysvaltalaiset showpainiohjelmat RAW:n ja Smackdownin. 2000-luvun alkupuolella Suomeenkin perustettiin showpainiyhdistyksiä. Lajia luotsaa nyt Suomen showpainiliitto, joka pyörittää FCF Wrestling -showpainituotetta. Jäseniä yhdistyksessä on noin 60.

Painija Riina Kalmi, 28, on ollut mukana liiton toiminnassa 8 vuotta. Alkuaikoina naispainijoiden rooli oli minimaalinen.

- Ensimmäisissä otteluissa sain painia 6 minuuttia. Nykyään kehäaikaa on naisillakin onneksi enemmän, Riina sanoo.

Uusia painijoita otetaan mukaan toimintaan try outtien eli eräänlaisten kokeilutreenien kautta, ja jos painijaksi pääsee, alkaa yhdeksän kuukauden mittainen koulutus.

Koulutuksen aluksi opetellaan ottamaan turpaan ja kaatumaan oikein. Sitten alkaa oman showpainihahmon eli gimmickin identiteetin rakentaminen, yhtä aikaa fysiikan ja liikesarjojen treenaamisen kanssa.

Riinan hahmo Regina Rosendahl on tasa-arvon puolestapuhuja ja feministi, joka on raivannut tiensä miesvaltaisessa lajissa sen huipulle. Tämä kaikki on totta myös Riinan kohdalla, mutta Regina saattaa välillä vetää roolin äärimmilleen.

- Vihainen feministi -teema vetoaa yleisöön, sillä se herättää aina tunteita, hän sanoo.

Paininimensä Riina kehitteli itse.

- Regina on kansainvälinen nimi ja se tarkoittaa kuningatarta. Rosendahl on puolestaan mummoni tyttönimi.

Nimen pitää toimia myös ulkomailla, sillä Riinan tavoite oli alusta asti keikkailla Suomen rajojen ulkopuolella. Se on toteutunut. Regina käy ottelemassa ympäri Eurooppaa, ja hänellä on hallussaan Itävallan ja Ruotsin mestaruusvyöt. Showpainiliiton sivuilla Reginaa tituleerataan "maamme tärkeimmäksi vientituotteeksi".

Painin lisäksi koulutuksessa harjoitellaan myös esiintymistä. Sillä sitä showpaini huikeiden volttien ja lyöntien ohella on, näyttelemistä. Iskut on saatava näyttämään kivuliaammilta kuin ne ovat, ja painijan tuskan on välityttävä uskottavasti myös yleisön taaimmaiseen riviin.

Painijat valitsevat itselleen sisääntulobiisin, joka kuvastaa heidän hahmoaan. Reimi kertoo, että hän kuuntelee omaa sisäänmenomusiikkiaan joskus arjessakin:

Painijat valitsevat itselleen sisääntulobiisin, joka kuvastaa heidän hahmoaan. Reimi kertoo, että hän kuuntelee omaa sisäänmenomusiikkiaan joskus arjessakin: "Se antaa voimaa." Kuva: Mikko Hannula

- Miltä näyttää, Reimi kysyy.

- Hyvältä - kaikkea vaan vielä vähän enemmän, more is more, Riina ohjeistaa tutkaillessaan Reimin miltei ohimolle asti maalattuja luomivärejä.

Kalliosalin takahuone on pukuhuoneiden luksus-versio, sillä siinä on erilliset tilat miehille ja naisille. Yleensä kaikki illan painijat laittautuvat samassa tilassa.

Nyt pukuhuoneessa valmistautuvat illan naispainijat Riina, Reimi ja Stella.

Lattialla on kaksi avonaista matkalaukkua. Riina on pakannut mukaansa muun muassa jumppakuminauhan, särkylääkettä, kasvotimantteja, sukkahousuja ja läjäpäin kosmetiikkaa, sillä Reginalla on vahva, värikäs meikki.

Regina saa tänä iltana vastaansa Reimin. 24-vuotias Reimi on kotoisin Japanista, ja hän innostui showpainista oikeastaan vahingossa. Kuusi vuotta sitten Helsingin Kampissa järjestettiin showpaini-aiheinen ilmaistapahtuma, ja Reimi sattui kävelemään tapahtumapaikan ohi. Puolen vuoden päästä Reimi löysi itsensä try outeista, josta hänet valittiin mukaan.

Painihahmo kehotetaan usein luomaan omaa persoonallisuutta korostaen. Niin teki myös Reimi. Hänen tavaramerkkinsä on japanilaisuus, jota hän viljelee painilavalla muun muassa japaninkielisinä huutoina. Tänään Reimillä on ensimmäistä kertaa yllään uusi painiasu, joka on sekin saanut inspiraation Reimin kotimaasta, japanilaisen artistin ADO:n musiikkivideolta.

Videon animehahmolla on täsmälleen samanlainen asu, kuin Reimillä nyt.

- Piirsin puvun itse ja lähetin kuvan ompelijalle, Reimi kertoo.

Reginan painiasun violetti väri puolestaan on yhdistelmä kylmää ja lämmintä väripalettia. Kuin hyvä ja paha.

Reginan asuun kuuluu valkoinen nahkatakki, josta roikkuu jääpuikkoja. Ne ovat jäänteitä ajalta, kun Regina oli vielä pahis, jääkuningatar. Tässä hahmossa hän esiintyy edelleen ulkomailla.

Reginan asuun kuuluu valkoinen nahkatakki, josta roikkuu jääpuikkoja. Ne ovat jäänteitä ajalta, kun Regina oli vielä pahis, jääkuningatar. Tässä hahmossa hän esiintyy edelleen ulkomailla. Kuva: Mikko Hannula

Jos en minä, niin kuka, jos ei nyt, niin milloin? Mä lupaan, että te katsotte seuraavaa FCF Wrestling -mestaria!

Lavalla uhotaan ja yleisö huutaa. Hahmojen tarinaa kuljetetaan kamppailujen lisäksi otteluiden välispiikeissä eli promoissa. Oleellista on hyvän ja pahan taisto, ja showpainissa pahiskin voi voittaa. Joskus hahmojen identiteetti muuttuu vuosien varrella hyvästä pahaksi tai toisin päin: käsikirjoitustiimi päättää, miten edetään.

Esimerkiksi Reimi esiintyy tänään ensimmäistä kertaa pahiksen roolissa, ja se tarkoittaa lookin hienosäätöä. Pahis-Reimillä on valkoiset piilolinssit, joissa on pupillien kohdalla pienet, mustat pisteet.

Regina puolestaan on hyvien puolella, joten Riina jätti piilarit kotiin.

- Näyttelen paljon silmilläni, ja näin saan tunteen välitettyä paremmin. Saan siten henkilökohtaisemman fiiliksen yleisöön, hän sanoo.

Hyviksenä kehään meneminen jännittää enemmän kuin pahiksena.

- Jos yleisö torjuu hyvis-Reginan, tuntuu että he torjuvat minut henkilökohtaisesti, koska hahmo on niin lähellä omia arvojani, Riina pohtii.

Yleisöstä voisi melkein puhua yhtenä showpainin esiintyjänä - niin iso on katsomossa istuvien ihmisten rooli. Kun Reimi tuli elokuussa tauon jälkeen takaisin kehään, häntä jännitti. Muistaako yleisö häntä enää, vuoden poissaolon jälkeen?

Kyllä he muistivat.

- Yleisö hoki nimeäni ja hurrasi. Lämmin vastaanotto todella yllätti, Reimi muistelee.

Yhteisöllisyys on lajin parasta antia, sanovat Kalliosalissa illan aikana jututetut painijat. Kehän ulkopuolella kilpailuasetelmaa ole, vain lämmintä kannustusta. Reimin mielestä parasta on, että painimaailmassa saa olla juuri sellainen kuin on. Hän on aiemmin kärsinyt syömishäiriöstä, ja paini on auttanut naista hyväksymään itsensä.

- Tässä maailmassa ei tarvitse kokea ulkonäköpaineita, hän sanoo.

Kaikesta hyvästä huolimatta naisten omakseen valitsema laji on kokonaisuudessaan melko brutaali. Vaikka showpainin idea on viihdyttää, on kyseessä kuitenkin fyysinen kontaktilaji. Eikö kehään meneminen ikinä hirvitä?

Ei enää, sanoo Riina.

- Volttien tekeminen ja pää alaspäin tehtävät jutut pelottivat aluksi. Mutta nykyään matsissa ei pelota mikään, hän toteaa.

Reimi puolestaan kertoo, että kerran häntä sattui matsissa oikeasti. Loukkaantumistilanteissa tuomari on se henkilö, joka vaivihkaa kysyy matossa makaavan painijan vointia ja hälyttää paikalle tarvittaessa apua. Vakavat loukkaantumiset estetään kunnollisella harjoittelulla, mutta nyrjähdyksiä, aivotärähdyksiä tai huulen aukeamisia on nähty.

- Oma loukkaantumiseni ei ollut vakavaa enkä joutunut sairaalaan. Matsin aikana on myös niin kova adrenaliini päällä, että kipua ei tunne samalla tavalla, Reimi sanoo.

Ei enää tukasta, huutaa tuomari Reimille. Regina on juuri kiepsauttanut itsensä pois Reimin selätyksestä, ja ottelun draaman kaari on loppusuoralla.

Reimi pitää Reginan päästä kiinni ja nostaa tämän seisomaan heittääkseen hänet lopullisesti kanveesiin, mutta yllättäen Regina tarttuukin Reimiä päästä, kääntää tämän kasvot maata kohti ja asettaa Reimin pään reisiensä väliin. Sitten Regina pamauttaa Reimin kohti mattoa.

Yksi, kaksi, kolme! Viimeinen selätys on tehty, ja tuomari nostaa hengästyneen Reginan käden pystyyn voiton merkiksi. Reimi kierähtää pois lavalta. Yleisö hurraa ja taputtaa.

Reginan ja Reimin kamppailun jälkeen nähdään vielä kaksi ottelua. Reilun puolen tunnin päästä viimeisen ottelun loppumisesta 12 neliöinen showpainikehä kanveeseineen on purettu osiin ja lastattu Kalliosalin takaovilla odottavaan rekka-autoon.

Show on tältä erää ohi.

Ilta Sanoma
lundi 7 novembre 2022 20:30:00 Categories: Ilmiöt Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.