Suomessa arviolta 50 000 naista joutuu vuosittain seksuaalisen väkivallan uhriksi. Poliisille tapauksista etenee vain murto-osa. Asiantuntija kertoo, miksi.
Sanna Jylänki pettyi hovoikeuden tuomioon, mutta ei silti kadu oikeusprosessiin lähtemistä. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Sanna Jylänki istuu jyväskyläläisessä kahvilassa ja muistelee 22 vuoden takaisia tapahtumia rauhallisesti, vaikka oikeastaan haluaisi jo unohtaa ison osan: sen, kuinka hän heinäkuussa 2000 soitti entisen kotinsa ovikelloa mennäkseen hakemaan sieltä tavaroitaan. Sen, kuinka hänen ex-miehensä avasi oven ja päästi Sannan sisälle asuntoon. Sen, kuinka mies sulki Sannan turvaksi tulleen ystävän asunnon ulkopuolelle. Sen, kuinka mies raahasi Sannan yläkertaan ja pahoinpiteli ja raiskasi tämän.
Päivä oli Sannan elämän pelottavimpia, mutta nyt hän on tässä, selviytyjänä.
- Päätin silloin, että minua ei nujerreta, Sanna sanoo ja katsoo suoraan silmiin.
Kuva: Piia Arnould
Sanna on nykyään 45-vuotias vaimo ja äiti, jolla on kokopäivätyö, sivutoiminen yritys, neljä lasta ja itse rakennettu omakotitalo.
Jotkin yksityiskohdat raiskauksen ympärillä ovat jo haalenneet. Sanna muistelee menneensä ensin poliisilaitokselle, josta lempeä naispoliisi ohjasi hänet sairaalaan tutkimuksiin.
Raiskauksen aikana uhri usein lamaantuu, mutta Sannalle ei käynyt niin.
- Kävin päässäni läpi, mitä kaikkea voin tilanteessa tehdä, jotta mies jää kiinni. Raavin hänen selkäänsä jotta kynsieni alle jää ihoa todistusaineistoksi ja mietin, miten ihmeessä pääsen tilanteesta pois, Sanna muistelee.
Se, että Sanna ilmoitti raiskauksesta poliisille heti teon jälkeen, tekee hänestä myös tilastopoikkeuksen. Rikosilmoituksen tekeminen ei nimittäin vielä 2020-luvullakaan ole seksuaalirikosten kohdalla automaatio.
Vuonna 2021 poliisille ilmoitettiin 5 376 seksuaalirikosta, joista vajaa kaksituhatta tallennettiin järjestelmään rikosnimikkeellä raiskaus tai törkeä raiskaus. Reilusta viidestätuhannesta seksuaalirikoksesta yli puolet kohdistui lapsiin.
Amnestyn arvion mukaan 50 000 naista joutuu Suomessa vuosittain seksuaalisen väkivallan uhriksi, joten reilut viisituhatta ilmoitettua seksuaalirikosta on jäävuoren huippu.
Miksi näin on?
Raiskauskriisikeskus Tukinaisen Lappeenrannan toimipiste sijaitsee tavallisessa kivisessä kerrostalossa Lappeenrannan keskustassa. Ovella roikkuu roosa höyhenkoriste, ja sisällä kodinomaisessa tilassa huomion vievät viherkasvit.
Toimipisteessä on kaksi huonetta, ja niissä molemmissa on ääntä eristävät ovet. Seinillä on tauluja. Tukinaisessa keskusteluapua ja tukea tarjotaan kaikille seksuaalista väkivaltaa kokeneille riippumatta siitä, milloin teko on tapahtunut ja tekikö siitä rikosilmoitusta vai ei. Riittää, että kykenee tarttumaan puhelimeen.
Lappeenrannan toimipiste avattiin alkukesästä, ja se on Tukinaisen neljäs kriisikeskus. Fyysisiä tiloja tunnetumpi palvelu on kenties Tukinaisen kriisipuhelin, joka soi viime vuonna 506 kertaa. Puhelussa uhri kertoo useimmiten ensimmäistä kertaa, että hänet on raiskattu.
Lappeenrannassa työskentelevät kriisityöntekijöinä Maarit Kuntola ja Sanna Rantalainen. Kuntola on aiemmin työskennellyt muun muassa Rikosuhripäivystyksessä toiminnanohjaajana, ja Rantalaisella on pitkä työhistoria psykiatrisena sairaanhoitajana.
Kuntolan ja Rantalaisen luokse kukaan ei tule ilman ajanvarausta. Asiakas ottaa kriisikeskukseen yhteyttä esimerkiksi silloin, kun akuuttiapu terveydenhuollossa päättyy. Tavallisimmin kriisikeskukseen tullaan kriisipuhelimen, nettitukinaisen, SERI-keskuksen tai muun yhteistyökumppanin kautta.
Aluksi asiakkaan tarpeet kartoitetaan puhelimitse, jonka jälkeen sovitaan muutama arviokäynti.
- Siten näemme, millaisia haasteita ihmisellä on elämässä ja onko hän autettavissa meidän keinoillamme, kriisityöntekijät kertovat.
Asiakas saattaa keskusteluavun lisäksi toivoa keinoja siihen, että kykenisi matkustamaan julkisissa liikennevälineissä tai osallistumaan koulussa luennoille. Silloin opetellaan rauhoittumista hengitysharjoitusten avulla.
Kuntola ja Rantalainen näkevät omassa työssään konkreettisesti sen, että kaikki seksuaalirikokset eivät todellakaan päädy poliisin tietoon - ja he osaavat myös kertoa miksi.
Usein syynä on se, että raiskaaja on tuttu.
- Uhri saattaa ajatella että ei kukaan usko häntä kuitenkaan - onhan hän naimisissa henkilön kanssa, jota syyttää raiskauksesta, Kuntola sanoo.
Sekin on yleistä, että seksuaalista väkivaltaa kokenut ei itse tunnista sitä. Seksuaalinen väkivalta ei nimittäin aina tarkoita fyysistä pakottamista, vaan kyseessä voi olla esimerkiksi seksiin alistuminen, jotta saisi nukkua yönsä rauhassa, tai pelko siitä, että puoliso lyö, jos hänen toiveisiinsa ei suostu.
Rajaa ei ole välttämättä helppo vetää, sillä puolisoiden seksin tarve voi olla hyvinkin erilainen. Yhtenä kulmakivenä voi pitää toisen halujen ja rajojen kunnioittamista, sanovat kriisityöntekijät. Ei on ei, parisuhteessakin.
Näitä tilanteita Rantalainen käy asiakkaan kanssa läpi käyttäen apuna esimerkiksi kaaviota, jossa on erilaisia väkivallan muotoja. Kaavion avulla moni nainen on ensimmäistä kertaa ymmärtänyt olevansa uhri.
Läpimurtoja tapahtuu myös kriisipuhelimessa. Kerran eräs soittaja tajusi puhelinkeskustelun aikana, että hänen aviomiehensä oli käytännössä raiskannut häntä 12 vuotta.
- Mies halusi päivittäin seksiä mutta nainen ei, ja nainen ajatteli seksiä vaimon pakollisena velvollisuutena. Se hoidettiin alta pois aamuisin, jotta mies ei kinuaisi seksiä koko päivää. Onko se sitten aito suostumus, jos ihminen painostetaan seksiin kerta toisensa jälkeen? Tämän tyyppistä seksuaaliväkivaltaa on todella paljon, Kuntola selittää.
- Aika usein epänormaalista tulee näissä tilanteissa normaalia. Sanallisesti voimakas puoliso saa tilanteen kuulostamaan siltä, että tilanteeseen ajautuminen on uhrin syy, Rantalainen toteaa.
40-vuotias Kirsi on yksi niistä tuhansista naisista, joka ei ole ilmoittanut raiskauksestaan poliisille.
Kirsi on raiskattu kaksi kertaa. Teot tapahtuivat Kirsin ollessa alle parikymppinen. Kun Kirsi puhuu kokemastaan, hän itkee. Tunteet tulevat väkisinkin pintaan, sillä Kirsi ei ole kertonut raiskauksista kuin muutamalle ihmiselle.
Molemmat raiskaukset ovat tapahtuneet laivalla. Ensimmäisen tapahtuman aikaan alaikäinen Kirsi oli lähtenyt matkaan ilman, että vanhemmat tiesivät. Kirsiä vanhempi mies vei tämän hyttiin eikä päästänyt häntä sieltä pois vaikka tämä sanoi napakasti ei. Tuolloin 15-vuotias Kirsi ei kotona kehdannut kertoa olleensa laivalla, saati sitten tulleensa raiskatuksi.
Kummallakin kerralla Kirsi kertoi väkivallanteosta laivalla mukana olleille kavereille, mutta heidän reaktionsa oli suorastaan karu.
- He sanoivat, että olin itse kerjännyt raiskatuksi tulemista. Koska reaktiot olivat niin negatiivisia ja vähätteleviä, en lopulta ole puhunut teoista kenellekään, Kirsi kertoo.
Näistä syistä Kirsi ei myöskään ilmoittanut teoista poliisille. Häntä hävetti, ja hän mietti olisiko itse voinut toimia tilanteessa toisin.
Maarit Kuntola toteaa, että läheisten ensireaktiolla on iso merkitys siihen, tekeekö raiskattu rikosilmoitusta. Usein läheiset ovat niitä, jotka ohjaavat uhrin ammattiavun pariin. Aina näin ei kuitenkaan ole.
- Ajatus siitä, että oma läheinen on raiskattu on kestämätön. Siksi on helpompi vähätellä toisen kertomaa kuin ottaa se vastaan, Kuntola sanoo.
Miten sinulle nyt niin kävi? Ei ole tavatonta, että jopa omat vanhemmat saattavat kummastella raiskatun kertomusta. Oman, aikuisenkin lapsen raiskaus voi tuoda vanhemmalle epäonnistumisen tunteen: että ei ole onnistunut suojelemaan lastaan. Tämä näkyy negatiivisena reaktiona ja voi kuulostaa syyllistävältä.
Juuri siksi tarvitaan Tukinaisen ja Rikosuhripäivystyksen kaltaisia kriisipuhelimia.
- Ammattilaisen kanssa puhuessa ei tarvitse miettiä, kestääkö tuo ihminen traumaani. Me emme myöskään ikinä ajattele, että seksuaalinen väkivalta on uhrin syy, Sanna Rantalainen sanoo.
Silti, moni uhri syyttää teosta itseään eikä sen vuoksi tee raiskauksesta rikosilmoitusta. Aivan kuten Kirsi. Tukinaisen kriisityöntekijöiden mukaan olisi kuitenkin tärkeää muistaa, että vaikka ihminen olisi riisuutunut ja mennyt saman peiton alle toisen kanssa, aina - ihan aina - on oikeus muuttaa mieltään.
Kun Kirsi raiskattiin toisen kerran, hän oli lähtenyt miehen hyttiin vapaaehtoisesti. Suostumuksellisesti harrastettu seksi vaihtui kuitenkin silmänräpäyksessä siihen, että hyttiin tuli useampi mies, jotka pitivät Kirsiä väkisin yläsängyssä.
- Tapahtuman jälkeen vetäydyin kuoreeni enkä antanut edes vanhempieni halata minua kymmeneen vuoteen.
Tukinaisen Kuntola ja Rantalainen kertovat, että seksuaalitrauma voi näkyä elämässä pitkään. Arkiaskareet, kuten ruokakaupassa käynti, voivat olla vaikeita.
- Asiakas voi traumaoireidensa vuoksi esimerkiksi kokea, että kaupassa on aina pakko valita naismyyjä, Kuntola sanoo.
Kirsistä tuntuu, että raiskaukset ovat vieneet häneltä elämästä paljon. Hän uskalsi aloittaa ensimmäisen seurustelusuhteen vasta viitisen vuotta sitten, 35-vuotiaana.
Raiskauksesta toipumiseen auttaa ammattiavun lisäksi aika. He, jotka tekevät raiskauksesta rikosilmoituksen ja päätyvät asian kanssa oikeuteen, saavat tuomiosta prosessilleen eräänlaisen lopetuksen. Se helpottaa uhrin kokemaa syyllisyyttä.
- Että oikeus osoittaa, kuka on vastuussa ja syyllinen seksuaalirikokseen. Tekijä, ei uhri, Kuntola sanoo.
Sanna Jylängin raiskausta käsiteltiin Kuopion käräjäoikeudessa toukokuussa 2001, vajaa vuosi tapahtuman jälkeen. Sannan olo oli toiveikas ja vahva, sillä todisteet olivat hänen puolellaan. Sannalla oli oikeusprosessille tarkka tavoite.
- Halusin oikeutta minulle: että näin ei saa tehdä.
Käräjäoikeudesta oikeutta tuli. Se langetti Sannan ex-miehelle puolentoista vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Mutta mies valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka Sannan yllätykseksi kumosi käräjäoikeuden ratkaisun. Hovioikeuden päätöksen mukaan näyttöä teolle kyllä oli, mutta koska ex-miehellä ei ollut aiempaa rikosrekisteriä ja hän oli ollut useita vuosia vakituisessa työssä, ehdoton vankeus muutettiin ehdolliseksi.
- Miten meillä voi olla tämmöinen järjestelmä, Sanna pohtii.
Sitä, että Sanna oli käräjäoikeudessa raiskausta seuranneena vuonna, voi pitää nopeana. Poliisin esitutkintaan ja syyteharkintaan voi kulua jopa vuosia. Uhrille tämä tarkoittaa, että trauma revitään auki aina vain uudestaan.
- Uhrilla ei ole lupaa unohtaa tekoa niin kauan, kun oikeusprosessi on käynnissä. Asiat on muistettava kertoa johdonmukaisesti monelle viranomaiselle eri kuulusteluissa. Näiden välillä saattaa olla kuukausia tai jopa vuosia, Kuntola sanoo.
Toisaalta Tukinaisessa on huomattu myös se, että uhrilla on oikeusprosesseista usein vääristynyt kuva, joka jarruttaa rikosilmoituksen tekemistä.
- Ajatellaan, että oikeudenkäynti tulee esimerkiksi maksamaan kamalasti, vaikka uhri saa ilmaisen oikeusavun, Rantalainen sanoo.
Vuonna 2021 syyttäjälle eteni 1116 raiskaustapausta: melko tyypillinen määrä. Viime vuonna oikeudessa annettiin yhteensä 186 raiskaustuomiota, joista 33 oli törkeitä raiskauksia.
Sanna Jylängin kohdalla oikeuskäsittely ei päättynyt niin kuin hän toivoi. Hän ei silti kadu oikeuteen lähtemistä, päinvastoin. Oikeusprosessin lisäksi tapahtumien käsittelemistä auttoi niistä avoimesti puhuminen.
- Ainut tie on puhua, puhua ja puhua, joko läheiselle tai kriisipuhelimen työntekijälle. Ajattelen myös, että ehkä oma tarinani auttaa muita selviämään ja hakemaan apua, Sanna pohtii.
Vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä seksuaalirikoslakiin astuu voimaan muutos, joka parantaa uhrin asemaa. Jatkossa seksi ilman selvää suostumusta on raiskaus. Yhdyntä alle 16-vuotiaan lapsen kanssa on aina lähtökohtaisesti raiskaus, jos toinen osapuoli on aikuinen.
Tukinaisen Kuntola ja Rantalainen pitävät lakimuutosta pääosin hyvänä, sillä se selkeyttää uhrin asemaa ja siten edesauttaa rikosilmoituksen tekemistä.
- Uuteen lakiin on kirjattu se, että seksuaalinen kanssakäyminen sammuneen kanssa on rikos. Se on uhrille selkeää: annoitko suostumuksen vai et, Kuntola sanoo.
Sekin saa kiitosta, että jatkossa alle 16-vuotiasta ei katsota tarpeeksi kypsäksi antamaan suostumustaan seksiin aikuisen kanssa.
Mutta on uudessa seksuaalirikoslaissa myös haasteita. Nähtäväksi jää, saavatko poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos tarpeeksi lisäresursseja, jos naiset rohkaistuvat ilmoittamaan entistä useammin seksuaalisesta väkivallasta.
- Miten oikeudessa näytetään se, että suostumus todella on annettu, pohtivat Kuntola ja Rantalainen.
Sanna Jylänki suhtautuu lakiuudistukseen kriittisesti.
- Muuttaako se oikeasti mitään? Vai onko edelleen sana sanaa vastaan? Peräänkuuluttaisin lain lisäksi asennekasvatusta meille kaikille: että naisia ei voi kohdella miten vain.
Nykyään Sanna Jylänki katsoo mennyttä kuin jostain kaukaa, lintuperspektiivistä - aika on tehnyt tehtävänsä. Sanna on monesti miettinyt, mikä hänen luonteenlaadussaan on sellaista, joka on pakottanut hänet selviytymään. Raiskauksesta toipuminen ei nimittäin ollut helppoa, ja sysimustia hetkiäkin oli.
Silloin hän ajatteli pientä lastaan.
- Niin kauan kun on elämää, voi aloittaa alusta.
Lappeenrannan raiskauskriisikeskuksen seinällä on värikkäiden maalausten lisäksi pieni taulu valkoisissa, puisissa kehyksissä. Rantalainen löysi sen kirpparilta, sillä taulun sanoma tuntui hänestä sopivan tukikeskuksen tunnelmaan.
Nyt on näin, siinä lukee.
- Mutta se ei tarkoita, etteikö myöhemmin voisi olla paremmin, Rantalainen muistuttaa.
Tällä viikolla Me Naisten teemana verkossa, somessa, lehdessä ja Me Naiset Radiossa on lainsäädäntö. Kysymme, miksi laki ei toimi. Julkaisemme aiheeseen liittyviä juttuja joka päivä 7.-13.11.2022. Tämä juttu avaa teemaviikon.
SERI-tukikeskukset seksuaalista väkivaltaa kohdanneille yli 16-vuotiaille. Keskukseen voi mennä heti raiskauksen jälkeen tai maksimissaan neljän viikon kuluessa. Tukikeskuksia on Suomessa 19. thl.fi/seri
Raiskauskriisikeskus Tukinainen. Kriisipäivystys, maksutonta juristipäivystystä. tukinainen.fi, puh. 0800-97899
Rikosuhripäivystys, riku.fi, p. 116 006
Naisten Linja. Tukea kaikenikäisille väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille. naistenlinja.fi, puh. 0800 02400
Nollalinja. Ilmainen auttava puhelin vuorokauden ympäri, chat-palvelu arkisin klo 9-15. nollalinja.fi, puh. 080 005 005
TetraSys Oy.