Ilta Sanoma

S/s Hohenhörn lähti tasan 80 vuotta sitten Helsingin Eteläsatamasta. Alkoi matka kohti kuolemaa.

S/s Hohenhörn lähti tasan 80 vuotta sitten Helsingin Eteläsatamasta. Alkoi matka kohti kuolemaa. Kuva: Suomen merimuseon kuvakokoelma / Museovirasto

Suomi luovutti natsi-Saksalle tasan 80 vuotta sitten kahdeksan juutalaista. Vain yksi heistä pelastui Auschwitzista. Tämä juttu kertoo heidän tarinansa.

Perjantain 6. marraskuuta 1942 aamu oli niin kylmä ja navakka, että Valtiollisen poliisin etsivä pohti, kuolisivatko vangit kannella kylmään.

27 vankia oli haettu Katajannokan vankilasta Eteläsatamaan natsi-Saksan s/s Hohenhörnille jo ennen kello kuutta.

- Saksalaiset sanoivat: 'Antaa heidän seistä siinä Tallinnaan asti. Jos he paleltuvat, kaasua säästyy!', etsivä kertoi 1960-luvulla lehtihaastattelussa.

Itävallan juutalaisia saapumassa Suomeen s/s Ariadnella elokuussa 1938.

Itävallan juutalaisia saapumassa Suomeen s/s Ariadnella elokuussa 1938. Kuva: Hugo Sundström /Hufvudstadsbladet/Journalistinen kuva-arkisto/Mu

Matkustajien joukossa oli kahdeksan Suomen natsi-Saksalle luovuttamaa juutalaista. Heidän matkansa jatkui Auschwitziin, josta vain yksi heistä selvisi.

He ovat kolaus Suomen omalletunnolle, mutta vain jäävuoren huippu, sanoo aihetta vuosikymmeniä tutkinut Elina Sana.

Elina Sana.

Elina Sana. Kuva: Toni Repo / IS

Tasan 80 vuotta sitten s/s Hohenhörnillä lähetetyt juutalaiset olivat paenneet Suomeen eri puolilta Eurooppaa.

Elina Sanan mukaan varsinaisena tarkoituksena oli luovuttaa Saksalle koko Suomen juutalaisväestö, ja Valpon oli helppo aloittaa maahan paenneista . Heitä oli Suomessa noin 150.

Tippurireseptiä vastaan lähetetty postikortti toi asian julkisuuteen. Nousi kohu, ja Hohenhörnin kyydissä viedyt juutalaissiviilit jäivät tiettävästi Suomen viimeisiksi.

FAKTA

Saksalaisen laivan kyydissä matkusti Wienistä paennut perhe, latvialainen puutavarakauppias, itävaltalainen isä 11-vuotiaan poikansa kanssa, talvisodan vapaaehtoisena saapunut nuori itävaltalainen ja Ruotsin kautta Suomeen tullut saksalaismies.

He olivat Georg, Janka ja Franz Olof Kollmann, Elias Kopelowski, Heinrich ja Kurt Huppert, Hans Korn ja Hans Szybilski.

Laivalla oli lisäksi 19 muuta siviiliä, joista valtaosa oli neuvostoliittolaisia ja heitä epäiltiin kommunismista.

Kollmannin perhe asui Helsingissä Munkkiniemen puistotiellä.

Kollmannin perhe asui Helsingissä Munkkiniemen puistotiellä. Kuva: Toni Repo / IS

Kun Itävalta maaliskuussa 1938 liitettiin natsi-Saksaan, juutalaiset tiesivät tilanteen olevan paha. Adolf Hitler oli ollut Saksan diktaattorina jo viisi vuotta, ja Saksan rotulait oli kiristetty kammottaviksi.

Georg Kollmann ja Janka os. Holcerová pakenivat juutalaisvainoja Wienistä Helsinkiin vuonna 1938 Georgin pikkuveljen Stefanin kanssa. Georg ja hänen veljensä olivat opiskelleet hammaslääketiedettä.

Veli kertoi Elina Sanan (aiemmin Suominen) haastattelussa 1970-luvulla, miten he tiesivät, että ystäviä ja sukulaisia vietiin keskitysleireille. Hän päätyi Suomeen sattumalta kesällä 1938.

Matkan varrella Berliinissä kaikkialla luki: juutalaiset kielletty.

- Emme tienneet, minne olisimme voineet mennä. Mutta sitten me vain kävelimme sisälle erääseen hotelliin, vaikka siellä riippui Hitlerin kuva seinällä. Onneksi kukaan ei kysynyt mitään ja saimme nukkua siellä.

Matka jatkui Stettiniin ja laivalla Suomeen.

Veli Stefan muutti Hauholle, meni naimisiin suomalaisnaisen kanssa ja perusti perheen.

Itävallan suurlähetystössä Helsingissä Kollmannien passit päivitettiin juutalaispasseiksi, niin sanotuiksi J-passeiksi.

Itävallan suurlähetystössä Helsingissä Kollmannien passit päivitettiin juutalaispasseiksi, niin sanotuiksi J-passeiksi. Kuva: Steve Osman/Los Angeles Times via Getty Images

Georg ja Janka asettuivat Helsinkiin. Heidän esikoisensa Franz Olof syntyi toukokuussa 1941. Hän ei ollut edes kahta vuotta joutuessaan kaasukammioon Auschwitzissa.

Perhe asui Munkkiniemen puistotiellä numerossa 18 B. Valtiollinen poliisi pidätti Jankan ja Franz Olofin 29. lokakuuta ja toi heidät selliin Ratakadulle. Georg tuotiin Ratakadulle Suursaaren pakkotyöleiriltä.

Suomen luovuttamia juutalaisia yhdisti se, että Valpo piti heitä jollakin tavalla epäilyttävinä. Kuitenkin vain kahdesta oli merkintä Suomen rikosrekisterissä. Georg Kollmann oli tuomittu kavalluksesta.

Georg Kollmann on ainoa Suomesta luovutettu juutalainen, joka selvisi hengissä Auschwitzista. Hän muutti Israeliin, jossa hän kuoli vuonna 1992.

Suursaaren pakkotyöleirillä juutalaiset taivuttivat piikkilangasta virallisten dokumenttien mukaan

Suursaaren pakkotyöleirillä juutalaiset taivuttivat piikkilangasta virallisten dokumenttien mukaan "piikkilankalieriöitä". Haastateltujen mukaan heille ei annettu hanskoja. Kuva: SA-kuva

Yksi postikortti ja merimiehen tippuri saattoivat pelastaa yli sata ihmistä holokaustilta.

Juutalaisia vietiin Suursaaren pakkotyöleiriltä mantereelle Kotkaan, kun merimies pyysi juutalaislääkäri Walter Cohenilta reseptiä tippuriin. Cohen suostui sillä ehdolla, että tämä toimittaa postikortin postiin.

Yhdeksän miestä tänään Ratakadulle, toivottavasti ehdit tavata meidät. Cohen lähetti kortin Abraham Stillerille, Ruben Stillerin isoisälle, joka oli hyvin aktiivinen Helsingin juutalaisen seurakunnan jäsen.

Sittemmin Stilleriä on kutsuttu myös Suomen Schindleriksi.

Suursaaren pakkotyöleiriltä lähetettiin tiistaina mantereelle yhdeksän miestä, joiden joukossa olivat Georg Kollmann ja Hans Szybilski. Vartija suostui kertomaan, että heitä oltiin viemässä entisiin kotimaihinsa.

Eli kuolemaan.

Juutalaisia pidettiin Valtiollisen poliisin selleissä Ratakadulla.

Juutalaisia pidettiin Valtiollisen poliisin selleissä Ratakadulla. Kuva: Journalistinen kuva-arkisto UA Saarisen kokoelma/ Museovirasto

Laivan Helsingistä Viroon piti lähteä lauantaina. Pakolaisille oli jaettu eväätkin valmiiksi - myös kaksi maitopulloa pienimmille.

Walter Cohen ällistyi herätessään lauantaiaamuna Ratakadulta.

"En uskaltanut uskoa silmiäni. Viisari osoitti muutamaa minuuttia vaille seitsemän, ja me olimme vielä paikoillamme", Cohen kirjoittaa muistelmissaan.

"Minä herätin heidät ilmoittaakseni suuren uutisen, että kello oli seitsemän ja että me vielä olimme paikoillamme. Jos laiva oli lähtenyt, niin se oli lähtenyt ilman meitä."

Syystä tai toisesta Cohen, hänen vaimonsa ja pieni lapsensa pelastuivat, vaikka heidät oli jo koottu Valpon selleihin.

Oli sattuman kauppaa, ketkä juutalaisista joutuivat seuraavaan laivalastiin.

Hans Korn oli tuskin täysikäinen saapuessaan Suomeen ja 23 joutuessaan karkotetuksi.

Hans Korn oli tuskin täysikäinen saapuessaan Suomeen ja 23 joutuessaan karkotetuksi. Kuva: Toni Repo / IS

Hans Korn oli vasta 20-vuotias saapuessaan Suomeen talvisodan vapaaehtoisena tammikuussa 1940. Virallisissa papereissa hänen tittelinsä on teknikko.

Korn oli syntynyt kesällä 1919 Itävallan Bielitzissä, josta tuli seuraavana vuonna osa Puolaa. Bielitzistä ei ole kuin 30 kilometriä Auschwitziin.

Kornin viimeiseksi osoitteeksi jäi Korkeavuorenkatu 3 Helsingin Ullanlinnassa.

Hänet pidätettiin toukokuussa 1941 Helsingissä ulkomaalaisena irtolaisuudesta ja rajamääräysten rikkomisesta. Samana kesänä hänet tuomittiin vankilaan kahdesta varkaudesta ja kahdesta petoksesta.

Sisäministeriö päätti karkottaa Kornin ja määräsi hänet säilöön, kunnes hänet voidaan poistaa maasta.

Hans Kornin entinen kotitalo sijaitsee Ullanlinnan idyllisessä sydämessä.

Hans Kornin entinen kotitalo sijaitsee Ullanlinnan idyllisessä sydämessä. Kuva: Toni Repo / IS

FAKTA

Ihminen on unohdettu vasta, kun hänen nimensä on unohdettu. Taiteilija Gunter Demnigin motto on Talmudista, juutalaisten pyhästä kirjasta peräisin.

Berliiniläisen Demnigin kehittämät messinkiset muistolaatat kertovat yli 90?000:sta holokaustin uhrista ympäri Eurooppaa. Kompastuskiviksi eli saksaksi Stolpersteineiksi kutsutut minimalistiset laatat asennetaan kadulle uhrin viimeisen tiedetyn kodin eteen. Ne antavat uhrille nimen ja vievät hänet takaisin entisen kotinsa luo.

Suomen kahdeksas laatta asennettiin lokakuun lopussa Turkuun. Muut seitsemän ovat Helsingissä.

- Niiden kautta holokaustin uhrit, kuten tänään Hans Szybilski, voivat saada yksilölliset kasvot ja tulla muistetuksi, Turun pormestari Minna Arve sanoi tilaisuudessa.

- Silmittömän pahuuden uhrien inhimilliset kasvot auttavat meitä ymmärtämään ja toisaalta toimimaan siten, että mitään tällaista ei koskaan enää tapahdu. On meidän tehtävämme muistaa heitä, jotka eivät ole enää kertomassa omaa tarinaansa.

Hans Szybilskin viimeinen Suomen-koti Turun Vartiovuorella. Samassa talossa asui kirjailija Volter Kilpi vuoteen 1939.

Hans Szybilskin viimeinen Suomen-koti Turun Vartiovuorella. Samassa talossa asui kirjailija Volter Kilpi vuoteen 1939. Kuva: BO STRANDEN

Hans Szybilskin viimeinen osoite paikannettiin kirjeiden perusteella Turkuun osoitteeseen Vartiovuorenkatu 1.

Hänelle on valettu muistolaatta myös Tukholman keskustaan.

Hans Szybilskin viimeiset viisi elinvuotta olivat pakenemista täynnä. Saksassa syntynyt Szybilski pakeni alun perin Ruotsiin, josta hänet kertaalleen karkotettiin.

Turvapaikkahakemuksessaan Szybilski kirjoitti, että häntä olisi voitu syyttää Saksassa "rodunhäväistyksestä", koska hän oli ollut kihloissa ei-juutalaisen naisen kanssa. Hän sai turvapaikan mutta joutui uudestaan poistumaan Ruotsista.

Suomeen Szybilski saapui joulukuussa 1938. Hän pyrki vielä Ruotsiin mutta turhaan. Ruotsin viranomaiset olivat huolissaan hänen ulkomaisesta kirjeenvaihdostaan ja epäilivät häntä vakoojaksi.

Szybilski oli tiettävästi työleirillä, kun hänet pidätettiin ja vietiin Valpon selliin odottamaan laivamatkaa Tallinnaan.

Postikortti toimi. Vastaanottaja Abraham Stiller ymmärsi, että Suomi oli luovuttamassa juutalaisia natseille, ja kääntyi ensimmäisenä Mannerheimin Helsingin-edustajan, kenraali Kekonin puoleen. Mannerheim leimasi tapauksen "inhottavaksi" mutta katsoi, ettei voi vaikuttaa asiaan.

Stiller ei lannistunut, vaan soitti ulkoministeri Wittingille ja käveli Presidentinlinnaan adjutantin luo. Molemmat sanoivat asian kuuluvan sisäministeri Toivo Horellille.

Stiller kääntyi Sdp:n kansanedustajan Sylvi-Kyllikki Kilven puoleen, ja tämä otti yhteyttä puolueen ministereihin Karl-August Fagerholmiin ja Väinö Tanneriin.

Sdp:n puoluesihteeri Aleksi Aaltonen soitti Valpon päällikölle Arno Anthonille, joka vastasi, ettei juutalaisia suinkaan viedä minnekään eikä sellaista tarkoitusta ole.

Aaltonen ja Kilpi eivät vakuuttuneet. Kilpi oli aiemmin riidellyt Anthonin kanssa juuri siitä, miten natsit kohtelevat juutalaisia. Anthoni oli sanonut, että juutalaisilla on hyvät olot Saksassa ja Itävallassa.

Arno Anthoni toimi Valtiollisen poliisin päällikkönä 1941-44.

Arno Anthoni toimi Valtiollisen poliisin päällikkönä 1941-44. Kuva: HS-arkisto

Syntyi soppa.

Tutkija Elina Sanan mukaan se todistaa, että demokratia toimi sotaoloissakin.

Aaltonen pyysi Tanneria toimimaan, että karkotukset saadaan ehkäistyksi. Valtiovarainministeri Tanner suostui vain siksi, että pääministeri Jukka Rangell ja vastuuministeri Horelli olivat hirvijahdissa sosiaaliministeri Fagerholmin kanssa, ja Tanner oli vanhin ministeri Helsingissä. Hirvijahdissa oli myös Valpon Anthoni.

Tanner soitti Valpoon ja sai kuulla, että Stillerin kertoma piti paikkansa. Juutalaisia oltiin luovuttamassa seuraavana päivänä Gestapolle. Tanner kielsi lähettämisen ainakin, kunnes vastuuministerit palaavat Helsinkiin.

Kaupunkiin palattuaan pääministeri Rangell tapasi juutalaisaktiiveja ja lupasi ottaa asian valtioneuvostossa esille.

Helsingissä kiertäneistä puheista huolestui myös suomenruotsalaisen työväenliikkeen Ragni Karlsson. Hän pelkäsi, että pakolaisten luovutus olisi voinut jopa saada Yhdysvallat julistamaan Suomelle sodan Britannian tavoin.

Karlsson kokosi ryhmän vaikuttajia, jotka päättivät vedota lehtiin ja kerätä adressin.

Kuva: IS arkisto

Muun muassa Helsingin Sanomat käsitteli turvapaikkaoikeutta pääkirjoituksessaan 2. marraskuuta.

"Valtio, joka luopuu myöntämästä turvapaikkaoikeutta ei vastaa niitä käsityksiä, joita perinnäisesti on itsenäisestä maasta", HS kirjoitti. Saman toisti lehden tuolloinen iltapainos Ilta-Sanomat.

Karkotettavia juutalaisia teksteissä ei mainittu. Sensuurilaitoksen päällikkö oli sopinut näin pääministerin kanssa.

Pääministeri J.W. Rangell.

Pääministeri J.W. Rangell. Kuva: Pietinen Viljo / Museovirasto

Hallitus käsitteli asiaa, kun hirvijahti oli ohi. Tuloksena oli sanakopu: sisäministeri Horelli katsoi varpailleen astutun ja sosiaaliministeri Fagerholm kaiketi allekirjoitti eropyynnön. Horellikin uhkasi erolla. Lopulta pääministerin kanta voitti. Hänen tarkoituksenaan oli käydä jokainen karkotusasia sisäministerin kanssa läpi.

Joidenkin muistelujen mukaan puhuttiin juutalaisten tuhoutumista Saksassa, toisten ei.

"Suomen viranomaisilla ei ollut aihetta epäillä, että luovutettuja pakolaisia tultaisiin kohtelemaan ankarammin kuin muitakaan kotimaassaan olevia henkilöitä", sisäministeri Horelli sanoi sodan jälkeen kuulusteluissa.

Elina Sanan mukaan Suomessa ja erityisesti Valpon johdossa tiedettiin kyllä hyvin, mitä natsien hallitsemassa Euroopassa tapahtui.

- Muun väittäminen on historiapoliittista puppua, hän sanoo.

Kuva: Toni Repo / IS

Kun hallitus väitteli juutalaispakolaisten kohtalosta, isä ja 11-vuotias poika odottivat tulevaa vangittuina.

Wienissä syntynyt nelikymppinen liikemies Heinrich Huppert oli paennut Itävallasta Suomeen elokuussa 1938 kahden lapsensa kanssa. Tytär Fritzi oli jo teini-iässä ja poika Kurt 7-vuotias. Äiti Elisabeth jäi Wieniin.

Suomessa Heinrich Huppert toimi matkustavana liikemiehenä.

Hän sai määräyksen talvisotaan kuljettajaksi, mutta hänet otettiin turvasäilöön. Fritzi ja Kurt pantiin lastenkotiin. Talvisodan jälkeen isä vapautettiin, ja hän jatkoi toimintaansa kauppiaana.

Kesällä 1940 Heinrich avasi käytetyn tavaran kaupan puolalaispakolaisen kanssa. Tätä epäiltiin vakoilusta, ja Valpo kuvaili liikettä "todelliseksi huhutehtaaksi".

Huppert pidätettiin epäiltynä salakuljetuksesta ja tuomittiin raastuvassa säännöstelymääräysten rikkomisesta.

Isälle ja pojalle asennettiin muistolaatat marraskuussa 2020.

Isälle ja pojalle asennettiin muistolaatat marraskuussa 2020. Kuva: Toni Repo / IS

Matkalla Rovaniemelle etsimään kaupattavaa kesäkuussa 1941 Huppert otettiin kuulusteltavaksi. Häntä ei todettu syylliseksi mihinkään, mutta hänet päätettiin karkottaa "maanpetoksellisen toiminnan" takia.

Huppertia pidettiin turvasäilössä, kunnes Valpo haki hänet lokakuun lopussa 1942.

Karkotusmääräykseen kirjattiin, että poika Kurt seuraa isäänsä. Isosisko Fritzi jäi Suomeen. Hänen myöhempiä vaiheitaan ei tunneta.

Perhe asui Hakaniemen torin laidalla osoitteessa Viherniemenkatu 5.

Hotelli Torni hallitsi Helsingin julkisivua niihin aikoihin, kun Elias Kopelowsky muutti hotelliin asumaan.

Hotelli Torni hallitsi Helsingin julkisivua niihin aikoihin, kun Elias Kopelowsky muutti hotelliin asumaan. Kuva: Foto Sundström

Valtiollisen poliisin hotelli Tornista hakema kuusikymppinen Elias Kopelowsky oli hyvin erilaisessa tilanteessa kuin muut juutalaispakolaiset.

Latvialainen puutavarakauppias oli paennut Suomeen kesäkuussa 1940. Hän pakeni Suomeen Neuvostoliiton miehitystä, mutta olisi sanomiensa mukaan paennut myös natseja, jotka miehittivät Baltian vuonna 1941.

Kopelowsky asui hotelli Tornissa Helsingin ytimessä.

Kopelowskyn muistolaatta asennettiin Tornin edustalle kesällä 2019.

Kopelowskyn muistolaatta asennettiin Tornin edustalle kesällä 2019. Kuva: Toni Repo / IS

Keskiviikkona 28. lokakuuta Elias Kopelowskyn vapaus päättyi. Vain kaksi tuntia ennen pidätystään hän oli neuvotellut suomalaisen liikemiehen Isaij Davidin kanssa Tornissa, ja kaikki oli hyvin. Kun David soitti illalla hotelliin, hänelle kerrottiin, että kaksi herraa oli vienyt tämän.

David onnistui sopimaan tapaamisen pidätetyn Kopelowskyn kanssa. Davidin mukaan hän oli erittäin hermostunut ja sanoi, että jos hänet lähetetään Tallinnaan, hänet otetaan varmasti hengiltä.

Varatuomari Lars Hornborg yritti järjestää Kopelowskya Ruotsiin, ja hän pyysi sitä varten edes viikon lykkäystä karkotukseen. Valpon Anthoni vastasi, että se olisi vaikeaa, koska silloin pitäisi kustantaa kahdesti vartija Tallinnaan ja takaisin.

Hornborg kysyi, mitä se maksaa. 2?000 markkaa eli nykyrahassa 450 euroa. Hornborg sanoi maksavansa, mutta Anthoni totesi, ettei se käy.

Asiasta neuvoteltiin vielä neljänä päivänä. Vielä torstaina oli vielä epäselvää, onnistuisiko lykkäys.

Juutalaiset vietiin Katajanokan lääninvankilaan odottamaan tulevaa.

Juutalaiset vietiin Katajanokan lääninvankilaan odottamaan tulevaa. Kuva: Lehtikuva

Hämmentyneinä heränneet juutalaisvangit oli viety lauantaina 31. lokakuuta Valpon selleistä Helsingin lääninvankilaan Katajanokalle. He olivat välttäneet suunnitellun laivamatkan - mutta mitä nyt?

Seuraavana perjantaiaamuna Valtiollinen poliisi saattoi 27 ihmistä laivalle aamukuudelta.

Hoherhörn lähti kello 8.30.

Se oli laivamatka kohti kuolemaa kahdeksan juutalaisen lisäksi 19 muulle. He olivat pääosin virolaisia ja kommunisteiksi, kommunistimielisiksi tai vakoojiksi merkittyjä. Joukossa oli muun muassa virolainen talvisodan vapaaehtoinen vaimonsa kanssa ja neuvostoliittolainen suurten piirien vakoilija Marija-Emma Schul-Martin.

Eteläsatama tammikuussa 1941.

Eteläsatama tammikuussa 1941. Kuva: Hedefoto

Elossa selvinneen Georg Kollmannin mukaan hänen vaimonsa ja lapsensa oli tuotu laivalle ennen häntä, eikä hän tiennyt. Heitä pidettiin eristettyinä.

Eräs Valpon etsivä kertoi Uusi Maailma -lehdessä vuonna 1964 tuosta poikkeuksellisen kylmästä aamusta.

- Näin, kuinka luovutettavat vietiin laivan kannelle ja jätettiin sinne seisomaan jääkylmään viimaan, joka viilsi luihin ja ytimiin. Kun he olivat seisseet kannella melkein tunnin, sanoin saksalaisille, että heidät pitäisi viedä sisälle.

Saksalaisten mukaan kuolema kannella vain säästäisi kaasua.

Tallinnassa vankeja pidettiin pahamaineisessa Patarein keskusvankilassa.

Tallinnassa vankeja pidettiin pahamaineisessa Patarein keskusvankilassa. Kuva: Marko Mumm

Kolme Valpon miestä seurasi vankeja Tallinnaan. He vaativat, että kuljetettavat pääsevät sisätiloihin.

- Saksalaiset ajoivat heidät etukannelle, mutta sanoivat, että he menehtyisivät joka tapauksessa tällä matkalla. 'Ensimmäisessä puurossa on pilleri, ja siihen he nukkuvat', sanoivat saksalaiset.

Matka Tallinnaan kesti lopulta kaksi vuorokautta, koska Tallinnaan väylä oli miinoitettu. Miehet sijoitettiin eturuumaan ja naiset takaosan hyttiin.

Tallinnassa SS-joukot järjestivät vangit Patarein keskusvankilaan.

Kaikkien Suomesta tuotujen papereihin kirjoitettiin Tallinnassa kuolemantuomio, mutta juutalaisten kohdalle kirjattiin, että heidät toimitetaan Berliiniin eikä heitä saa tappaa heti.

Patarein keskusvankila oli käytössä vuoteen 2002.

Patarein keskusvankila oli käytössä vuoteen 2002. Kuva: Kuva Toomas Volmer

Georg Kollmann kertoi myöhemmin, että Suomesta karkotetut viettivät kaksi viikkoa Virossa ja jatkoivat Gestapon lähettäminä sieltä Berliiniin. Hän vietti 30-vuotispäivänsä todennäköisesti Patarein vankilassa.

Lähetysluettelon mukaan heidät vietiin Berliinistä junalla Auschwitziin 19. helmikuuta 1943. Matka kesti päivän. Dokumenttien mukaan tuossa "lähetyksessä" oli 1?003 ihmistä, joista 783 vietiin suoraan kaasukammioon.

Auschwitzin tuhoamisleirille junalla tuodut vangit eroteltiin heti saapumisen yhteydessä.

Auschwitzin tuhoamisleirille junalla tuodut vangit eroteltiin heti saapumisen yhteydessä. Kuva: Dpa/Zuma

Heti Auschwitzin rautatieasemalla nuoret ja työkykyiset erotettiin toiselle puolelle ja lapset ja työkyvyttömät toiselle, Kollmann kertoi oikeudenkäynnissä sodan jälkeen. Työkykyiset oli viety työleireihin ja työkyvyttömät - kuten hänenkin vaimonsa ja lapsensa - oli pantu kuorma-autoihin ja viety krematorioihin poltettaviksi. Myös Heinrich ja Kurt Huppert sekä Elias Kopelowsky vietiin kuorma-autoihin, Kollmann kertoi.

Muut vangit kertoivat tuoreelle tulokkaalle krematorioista. Kollmann näki itsekin, että neljän krematorion piipuista nousi savu ja lieska yötä päivää.

Suomesta tulleista juutalaisista viisi tapettiin heti. Georg Kollmannin, Hans Szybilskin ja Hans Kornin vaiheista Auschwitzissa on hyvin harvoja tietoja.

Georg Kollmann tapasi Hans Szybilskin leirillä kaksi viikkoa saapumisensa jälkeen. Hän sai myöhemmin kuulla, että mies olisi ammuttu yrittäessään paeta. Se oli yleinen natsien käyttämä peitekuolemansyy. Oikea syy saattoi olla esimerkiksi kidutus tai lääketieteellinen kokeilu, joita molempia harjoitettiin paljon.

Hans Korn oli leirillä vielä vuonna 1944. Kollmannin tietojen mukaan hänet siirrettiin silloin Varsovaan. Auschwitzista vietiin vankiryhmiä "puhdistamaan" Varsovan tuhotun geton jäännöksiä, mutta ei ole varmuutta siitä, onko Korn voinut olla heidän joukossaan. Geton jälkiä pyyhkimään tuodut vangit tapettiin, kun tehtävä oli ohi.

Saksalaiset tuhosivat Varsovan gettoa systemaattisesti geton kansannousun aikana. Kuva huhtikuulta vuodelta 1943.

Saksalaiset tuhosivat Varsovan gettoa systemaattisesti geton kansannousun aikana. Kuva huhtikuulta vuodelta 1943. Kuva: PHOTO12/Zuma Press

Georg Kollmann selviytyi. Hän vietti leireillä miltei kaksi vuotta. Henkilötietojen mukaan hän toimi Auschwitzissa ainakin hammaslääkärinä, mutta varmuutta ei ole. Joidenkin tietojen mukaan hän sai korvatulehduksen ja häntä kidutettiin niin, että hänen korviensa taakse iskettiin syvät reiät.

Kollmann kertoi Sanalle, että häntä kuljetettiin loppuaikoina useille leireille ja hän oli Itävallassa leirillä, kun liittoutuneet tulivat vapauttamaan leirin.

Georg Kollmann painoi 37 kiloa. Häntä hoidettiin vuosi sairaalassa.

Syyskuussa hän lähetti Helsinkiin Abraham Stillerille sähkösanoman.

Elän, keskitysleiriltä vapautettu, vaimo ja lapsi kuollut, jos mahdollista ottakaa yhteyttä veljeeni ja lähettäkää minulle hänen osoitteensa. Parhaat kiitokset, Georg Kollmann.

Seuraavana vuonna hän lähetti uuden, seikkakohtaisemman viestin.

Kuin ihmeen kautta minä jäin eloon ja Amerikan armeija vapautti minut täällä Itävallassa. Rakastetun vaimoni ja poikani menetys koskee minuun syvästi, enkä todennäköisesti enää koskaan toivu siitä.

Liittoutuneiden armeija vapautti Auschwitzin tammikuussa 1945.

Liittoutuneiden armeija vapautti Auschwitzin tammikuussa 1945. Kuva: KACPER PEMPEL/Reuters

Helmikuussa 1947 Kollmann saapui Suomeen Valpon Arno Anthonin sotarikosasian käsittelyyn. Hän sanoi lopuksi toivovansa, että jos Anthoni tuomittaisiin rangaistukseen, se määrättäisiin mahdollisimman lieväksi, koska hänellä ei ollut "mitään kostonhalua". Kopelowskyn sisarten edustaja käänsi lausunnon saksasta suomeksi.

Kollmann kiisti Elina Sanalle kolmeakymmentä vuotta myöhemmin Israelissa sanoneensa niin. Oikeuden asiakirjoissa näin kuitenkin lukee.

Sana kysyi samana vuonna hänen veljeltään asiasta.

- Ei vaimoa ja lasta voi mitenkään korvata! Millä rahalla heidät voisi korvata? He olivat kuolleita ja ikuisesti menetettyjä, veli sanoi.

- Ja veljeni kai koki, että häntä kuitenkin oli Suomessa kohdeltu hyvin verrattuna kaikkiin muihin sota-ajan tapahtumiin. Hänellä oli syvät jäljet korvien takana niistä iskuista, jotka häneen oli lyöty keskitysleirillä. Ne olivat kiduttaneet häntä.

Korkein oikeus hylkäsi Anthonin sotarikossyytteen mutta antoi hänelle varoituksen virkavirheestä. Ei ollut näyttöä osoittaa, että seitsemän juutalaista kuoli, koska Valpo luovutti heidät natseille.

Georg Kollmann muutti Israeliin. Vuonna 1951 hän tapasi Rivkan. He menivät naimisiin ja saivat tyttären, Ornan. Georg Kollmann kuoli Israelissa vuonna 1992 80-vuotiaana.

Orna Kollmann-Grinberg otti yhteyttä Elina Sanaan vuonna 2003, kun hän kuuli tämän tutkineen isänsä ja muiden Suomesta karkotettujen kohtaloa. Hän ei tiennyt isänsä sodanaikaisista vaiheista juuri mitään. Monet vaikenivat.

- Vuonna 1973 tapasimme jälleen isän veljen perheineen. Istuimme Espoossa illallispöydässä, kun setäni kysyi minulta, tiesinkö että isälläni Georgilla oli aikanaan vaimo ja lapsi, jotka kuolivat Auschwitzissa. Sanoin, että EN! Orna Kollmann-Grinberg on kertonut Helsingin Sanomille.

Orna Kollmann-Grinberg kuunteli kolme tuntia, kun Elina Sana kertoi hänen isästään. Sana on tiettävästi ainoa suomalainen tutkija tai toimittaja, jolle Georg Kollmann on kertonut kokemastaan.

SS-johtaja Heinrich Himmler (oik.) soutelemassa Vanajavedellä Suomen pääministeri J. W. Rangellin kanssa kesällä 1942. Airoissa on Rangell, ja keskellä istuu Himmlerin henkilökohtainen hieroja Felix Kersten.

SS-johtaja Heinrich Himmler (oik.) soutelemassa Vanajavedellä Suomen pääministeri J. W. Rangellin kanssa kesällä 1942. Airoissa on Rangell, ja keskellä istuu Himmlerin henkilökohtainen hieroja Felix Kersten. Kuva: Sanoman arkisto

Suomi luovutti Saksalle ainakin noin 130 siviiliä, joista 12 oli juutalaisia. Neljä juutalaispakolaista oli luovutettu jo ennen s/s Hohenhörnin marraskuista matkaa. Ainakin pakolaiset Wilhelm Kernig ja Georges Busch oli karkotettu jo kesäkuussa 1942.

Lisäksi Suomi luovutti noin 2?900 sotavankia, joista 74 oli merkitty juutalaisiksi. Sukunimien perusteella juutalaisia oli vielä paljon enemmän. Poliittisia sotavankeja oli 520, joiden joukossa kymmenittäin juutalaisia, kirjoittaa Ida Suolahti väitöskirjassaan.

Pitäisikö niiden kahdeksan sijasta puhua niistä kahdestatoista?

- Mielestäni kahdeksan on hyvä, koska heidät luovutettiin ryhmänä ja siinä nimenomaan juutalaisuus oli määräävänä tekijänä, Elina Sana sanoo.

- Jos puhutaan niistä kahdestatoista, niin voidaan sitten jatkaa, että ne 12 plus 74 (jotka merkittiin sotavankien listalle juutalaisiksi) plus ne noin yli sata, joista emme tiedä. Jos vain juutalaisuuteen kiinnittää huomiota, loppu jää hämäräksi.

- Kahdeksan on symbolisesti hyvä. Mutta sen numeron ei pitäisi olla puhumisen aiheena vaan sen, että Suomi on luovuttanut ihmisiä keskitysleireille.

Ne kahdeksan ovat Sanan mukaan ensimmäinen oire siitä, että yritettiin mennä parlamentarismin rajan yli. Samalla luovutusten nostattama poliittinen kohu osoitti demokratian toimineen myös keskellä sotatilaa.

Adolf Hitler yllätti marsalkka Mannerheimin kesällä 1942 syntymäpäivävierailulla.

Adolf Hitler yllätti marsalkka Mannerheimin kesällä 1942 syntymäpäivävierailulla. Kuva: SA-kuva

On huomionarvoista, miten vähän Suomi luovutti juutalaisia liittolaiselleen natsi-Saksalle. Suomi luovutti juutalaispakolaiset Valpon viranomaisasiana. Kun asia nousi tietoisuuteen, sille pantiin piste, mutta sitä ennen Valpo ehti kuin ehtikin luovuttaa Gestapolle kahdeksan juutalaista.

Kun kolmannen valtakunnan toisiksi vaikutusvaltaisin mies, poliisipäällikkö Heinrich Himmler halusi keskustella Suomen-vierailullaan pääministeri Rangellin kanssa juutalaisista, Rangellin väitetään vastanneen napakasti, että "meillä ei ole mitään juutalaiskysymystä".

Saksan suojelupoliisin Schutzpolizein johtaja Reinhard Heydrich laski alun perin juutalaisten likvidointisuunnitelmaansa Suomesta 2?300 ihmistä, joiden suhteen oli tehtävä "ratkaisu".

Yksin Auschwitzin tuhoamisleirillä tapettiin noin 1,1 miljoonaa ihmistä, joista valtaosa oli juutalaisia. Leirille joutui noin 232?000 lasta, joista lähes kaikki tapettiin Franz Olof Kollmannin ja Kurt Huppertin tavoin välittömästi.

Natsi-Saksan miehittämissä maissa kuten Norjassa ja Virossa juutalaisten tuho oli silmitöntä.

Ei ole viitteitä siitä, että Suomen viranomaiset olisivat halunneet juutalaisten kansanmurhaa tai karkotettujen kuolemaa, aiheesta väitellyt Oula Silvennoinen kirjoittaa. Hänen mukaansa on kuitenkin selvää, että Valpo oli osallisena holokaustiin ja toimi selvästi antisemitistisin motiivein.

Valpon antisemitismi on myös Elina Sanan mukaan ilmiselvää. Juutalaisvastaisuus ei ollut natsi-Saksan mukanaan Suomeen tuomaa, vaan jo pitkään Euroopassa muhinutta.

Suomen 1900-luvun alun juutalaisyhteisö oli pieni. Kansalaisoikeudet ulotettiin koskemaan juutalaisia vasta vuonna 1917 - myöhään, mutta se saattoi pelastaa heistä monet.

FAKTA

Kuva: Toni Repo / IS

Kehitystyön parissa elämäntyönsä tehnyt Elina Sana, 75, on tutkinut Suomen luovutuksia natsi-Saksalle 1970-luvulta.

Kipinä syntyi, kun karkotuksen täpärästi väistäneen miehen poika kertoi Sanalle Suomen luovuttaneen juutalaisia, eikä Sana voinut uskoa sitä todeksi. Asiaa ei ollut tutkittu.

Sana on hakenut teoksiaan varten tietoa muun muassa Auschwitzin arkistosta ja haastattelumatkoilta Israelista.

Hänet on palkittu luovutuksia käsittelevistä teoksistaan Kuoleman laiva s/s Hoherhörn (1979) ja Luovutetut (2003) tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla ja Tieto-Finlandialla.

Sana pitää tutkimaansa tapahtumasarjaa yhä merkityksellisempänä Ukrainan sodan käynnistettyä uuden eurooppalaisen pakolaisliikkeen.

- Demokratia ja ihmisoikeudet eivät todellakaan ole sellaisia, jotka vain ovat, vaan meidän täytyy jaksaa aina uudelleen ja uudelleen tehdä sen eteen työtä ja muistuttaa siitä, hän sanoo.

- Muistotilaisuudet muistuttavat joka vuosi siitä.

Sana puhuu sunnuntaina Holokaustin uhrien muisto ry:n järjestämässä muistotilaisuudessa Helsingin Saksalaisessa kirkossa.

Lähteet: Elina Suominen: Kuoleman laiva s/s Hohenhörn (1979), Elina Sana: Luovutetut (2003), Simo Muir & Hanna Worthen (toim.): Finland's Holocaust. Silences of History (2013), Ida Suolahti: Yhteinen vihollinen, yhteinen etu: Sotavankien luovutukset ja vaihdot Suomen ja Saksan välillä jatkosodan aikana (2016).

Ilta Sanoma
dimanche 6 novembre 2022 19:15:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.