Ilta Sanoma

Köyhyydestä puhutaan, mutta miltä se oikeasti näyttää ja tuntuu? Pyysimme suomalaisia kertomaan kuvin ja sanoin, millaista köyhyys heidän elämässään on vuonna 2022.

Näin köyhyys näkyy suomalaisten arjessa.

Näin köyhyys näkyy suomalaisten arjessa. Kuva: Me Naisten lukijat

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Köyhyyttä kuvittaessa ajatellaan usein leipäjonoa. Mitä pidempi jono, sitä huonommin menee.

Todellisuudessa köyhyys tulee arjessa iholle joka hetki. Silmälasit hajoavat, bensavalo palaa ja tilin saldo livahtaa lähelle nollaa kauan ennen palkkapäivää. Pakastin on täynnä hävikkiruokaa ja kaapissa varalla säilykkeitä. Lapsen ainut ulkohaalari repeää.

Vuonna 2020 Suomessa oli pienituloisia eli tilastollisessa mielessä köyhiä 678?800 henkilöä eli 12,5 prosenttia asuntoväestöstä.

Tilastokeskuksen mukaan 20-23-vuotiaiden pienituloisuusaste kasvoi vuonna 2020 lähes kaksi prosenttia. Myös entistä suurempi osa suomalaisista elää kokonaan verovaroista maksettavien tukien varassa.

Erityisesti naisten määrä perustoimeentulotuen hakijoiden joukossa on lisääntynyt pandemian aikana.

Tässä jutussa kahdeksan naista näyttävät palan arjestaan, jossa rahasta on pulaa.

"Vasta-alkaneena yrittäjänä tulot ovat vielä pienet, ja verot sekä eläkkeet vievät ison osan palkasta. Työmatkaa tulee päivän aikana yli 100 kilometriä, joten polttoaineeseen menee myös iso osa. Puhumattakaan laskuista, lainoista ja ruokaostoksista.

Arvostan kierrätystä ja olen onnekas, että siskoltani olen saanut paljon lapselle ja itselleni vaatetta. Joskus olisi tarve saada jotain uutena, jotta vaatteet eivät kuluisi heti puhki." Nainen, 31.

"Köyhyys näkyy joka kerta, kun avaan jääkaapin. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, tai siellä olevat tuotteet riittävät vain muutamaksi päiväksi. Onneksi on kuivaruokaa ja pakkasessa jotakin, josta voi ottaa, kun nälkä on suuri. Mausta ei tarvitse puhua.

Hätävara-purkkini oli aiemmin puoliksi täynnä. Pikkukolikoita tuli kauppareissujen yhteydessä tai panttipurkeista. Nykyään on hyvä, jos edes purkin pohja peittyy." Nainen, 50.

"Tältä näyttävät farkut, joita olet pitänyt viisi vuotta! Kun ei ole varaa ostaa uutta, täytyy paikata vanhaa.

Ja kaikki tietenkin ommellaan käsin, koska mitään ompelukonetta ei ole." Nonna, 47.

"Olen opiskelija, ja se näkyy arjessani. Olen väsynyt jatkuvaan kitkuttamiseen.

Näilläkin säästöillä joudun ajamaan kouluun ja työharjoitteluun noin 80 kilometriä päivässä. Luottotiedottoman on vaikeaa saada asuntoa lähempää.

On ahdistavaa, kun jokainen euro ja sentti pitää laskea vain pärjätäkseen, ja rahasta on silti aina tiukkaa. Ulosotto vie pienistä tuloista suuren osan joka kuukausi, eikä velka edes lyhene. Jos joku laite hajoaa, ei hyvä heilu.

Jos tarvitsen jotain, hankin sen kirpputorilta tai Facebookin roskalavalta. Jos tarvitsemaani asiaa ei löydy käytettynä, en tarvitse sitä.

Tein ruokajaosta saamastani hävikkiruoasta kaalilaatikon, jotta saisin lämpimän aterian neljäksi päiväksi. Laitan hävikkiruokaa pakkaseen, jotta sillä selviäisi hengissä myös silloin, kun ruokaa ei ole. Syön koululla lämpimän aterian aina kun voin.

Säästän matkakuluissa, kun en enää vieraile sisarusteni luona. Haluaisin kyllä, muttei ole varaa. Kavereitakaan ei juuri ole, lähinnä siksi, ettei ole rahaa käydä missään. Leikkasin hiukseni, kun minulla ei ollut varaa käydä kampaajalla.

Suomessa on kuulemma onnellista kansaa. Opintoja olisi jäljellä vielä reilut kaksi vuotta. Kai tästä joskus selviää." Nainen, 38

"Olen eronnut avopuolisostani elokuussa 2021, siis puolisen vuotta sitten. Asumme kuitenkin edelleen saman katon alla miehen omistamassa talossa, koska en ole löytänyt kohtuuhintaista, tarpeisiini sopivaa asuntoa.

Oman asunnon etsimistä vaikeuttaa se, että liikun pyörätuolilla. Tarvitsen myös oman saunan, sillä se on ehdottoman tärkeä kivunhoitokeinoni. Minulla ei ole varaa ajella autolla päivittäin, joten ympäristön tulisi olla esteetön. Haluaisin vain päästä itse kelaamalla hoitamaan asioitani." Nainen, 54.

"Synnyin köyhyyteen. Lapsuudenkodista en saanut neuvoja elämään, kouluista vielä vähemmän. Otin opintolainoja etsiessäni itseäni.

24-vuotiaana sairastuin psykoosiin. Oikean lääkityksen löytymiseen kului 10 vuotta. Siinä ajassa "paremmat" ihmiset kouluttautuvat, hankkivat työpaikan, perheen ja asuntolainan. Minulla lääkärit, terapeutit ja paikkakunnat vaihtuivat. Opintolaina oli ainoa tulonlähteeni. Mielenterveysongelmien vuoksi koulut jäivät kesken. En tiennyt mitään työmarkkinatuesta, oppisopimuksista tai palkkatukipaikoista.

Nyt tiedän, mutta olen 41-vuotias työtön ylioppilas ja media-assistentti, jolla on 17 000 euron velat niskassaan. Etsin vieläkin paikkaani maailmassa. En oikein vain kuulu enää mihinkään lokeroon.

En ole nuori, en työkyvyttömyyseläkkeellä, en työelämässä, en työtön, en opiskelija, en mitään. En ole oikein kunnolla mielenterveysongelmainenkaan, koska olen työkuntoinen." Heli, 41

"Olemme kolmen aikuisen perhe. Teen työtä siivoojana, ja työmatkaa kertyy joka päivä 40 kilometriä. Mieheni on työkyvytön ja lapseni työtön. Minun palkallani maksetaan yli puolet kaikista kuluistamme. Asumistukea tai toimeentulotukea emme saa, sillä "tulot ylittävät laskelmissa hyväksyttävät menot".

Tilipäivästä toiseen tingimme kaikesta, jotta saisin tankattua auton työmatkoja varten. Loma ja matkustaminen ovat meidän perheessämme olleet vieras käsite jo yli 20 vuotta. Alanvaihto kiinnostaisi, mutta epätietoisuus uuden työpaikan löytymisestä on ainakin toistaiseksi estänyt irtisanoutumasta nykyisestä työstäni. Minun harteillani lepää meidän taloudellinen turvamme ja kaikki velkamme." Helena, 40.

"Olen ostanut uuden vaatteen kaupasta viimeksi vuonna 2019. Se taisi olla huppari. Ulkona olen illanvietossa ollut viimeksi 2020 helmikuussa.

Siirsin autoni seisontaan ja otin äitini auton käyttöön pienemmän moottorin vuoksi. Kauppalaskut ollaan lasten kanssa tiputettu 70 eurosta 30 euroon viikossa. Se on tarkoittanut sitä, ettei marjoihin tai jogurtteihin ole varaa enää ollenkaan. Pyykinpesuainetta tai shampoota ostetaan vain, kun ne ovat täysin loppu ja silloinkin halvinta merkkiä.

Vaatteet ostetaan kirppiksiltä, mikä ei tietenkään harmita, mutta ne myös kuluvat nopeasti loppuun. Työpaikkaa kauemmas ei ole varaa ajaa, eikä kohta enää töihinkään. Siksi olen tyytyväinen että määräaikainen työni loppuu kohta." Nainen, 42.

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisissa toukokuussa 2022.

Lue lisää: Millaista on olla köyhä nuori nainen Suomessa? Aada, 20, ja Riina, 25, kertovat: "Ei tästä voi mennä kuin ylöspäin"

Ilta Sanoma
vendredi 4 novembre 2022 20:30:00 Categories: Ilmiöt Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.