Nissan X-Trail on USA:ssa Nissan Rogue.
Kaiken kaikkiaan Nissan X-Trailia (ja Rogueta) on myyty reilun kahden vuosikymmenen kuluessa yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Kuva: Harry Kuurio
Nissan esitteli X-Trailin vuonna 2001 kohtuullisen kokoiseksi katumaasturiksi.
Myös mallin toinen vuonna 2007 esitelty sukupolvi oli selkeästi lähempänä maasturia kuin katumaasturia, vaikka rakenne toki oli itsekantava.
Nissan Qashqai taas esiteltiin vuonna 2006, millä oli suuri merkitys kolmannen sukupolven X-Trailin suunnitteluun. Nissan pudotti tuotannosta pidemmän 7-paikkaisen Qashqai+2:n ja teki X-Trailista sen seuraajan.
Lue lisää: Mielikuvamittauksen tulos: 10 vahvinta automerkkiä Suomessa
Edeltäjänsä tapaan myös nyt esitelty uusin X-Trail on liukunut muotoilultaan ja tyyliltään esi-isiään kauemmaksi maasturihengestä.
Yhdysvalloissa Nissan X-Trail myydään Rogue-nimellä, joka esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Silloin se oli oma itsenäinen mallinsa, kunnes toinen sukupolvi muuttui samanlaiseksi kuin Euroopassa myytävä X-Trail.
Aikataulutus on vähän erilainen, sillä nykyinen Rogue esiteltiin Yhdysvalloissa jo kesäkuussa 2020. Toisin sanoen X-Trailin ulkonäkö on ollut tiedossa jo yli kahden vuoden ajan. Voimalinjassa on suuri ero - eurooppalaisten eduksi.
Lue lisää: Koeajo: Nissan Ariya tuli kovaan sarjaan jälkijunassa, mutta laatu vakuuttaa
Nissan Rogue on merkittävä malli, sillä yhdessä pienemmän Rogue Sportin (Qashqai) kanssa sitä on rekisteröity Yhdysvalloissa parhaimmillaan yli 400?000 kappaleen vuosivauhdilla.
TetraSys Oy.