Kyselyn kovin nousija oli perussuomalaisten Riikka Purra.
Sdp:n Sanna Marin ja kokoomuksen Petteri Orpo veivät kaksi ensimmäistä sijaa Uutissuomalaisen teettämässä kyselyssä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin on onnistunut parhaiten tehtävässään eduskuntapuolueen puheenjohtajana, arvioivat vastaajat Uutissuomalaisen (USU) teettämästä kyselystä.
Vastaajista 21 prosenttia katsoi Marinin onnistuneen puoluejohtajista parhaiten puheenjohtajan tehtävässään. Osuus pieneni viime keväästä, jolloin se oli 26 prosenttia.
Kyselyssä toiseksi sijoittui kokoomuksen Petteri Orpo, jota piti parhaiten onnistuneena puheenjohtajana 12 prosenttia vastaajista.
Jaetulla kolmannella sijalla olivat vasemmistoliiton Li Andersson ja perussuomalaisten Riikka Purra. Kummankin osuus oli kahdeksan prosenttia.
Purra oli kyselyn kovin nousija. Viime keväänä viisi prosenttia vastaajista katsoi Purran onnistuneen parhaiten.
Tietoykkösen tekemään verkkokyselyyn vastasi tuhat suomalaista 11.-19. lokakuuta. Kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
TetraSys Oy.