Ilta Sanoma

Venäjä miehitti Mariupolin toukokuussa. Syyskuussa Venäjä ilmoitti valekansanäänestysten jälkeen liittävänsä Donetskin, johon Mariupol kuuluu, Luhanskin, Zaporizzjan ja Hersonin itseensä.

Kerrostalojen raunioita, autioitunut terästehdas. Tältä näyttää venäläisten valtaama Mariupol.

Venäläiset piirittivät Asovanmeren rannalla sijaitsevan kaupungin jo helmikuussa aloittamansa sodan alkuvaiheessa. Kaupungin hallinnasta taisteltiin kuitenkin aina toukokuun puoliväliin, jolloin viimeisetkin ukrainalaiset taistelijat, jotka olivat puolustaneet Azovstalin terästehdasta, määrättiin lopettamaan taistelut.

Syyskuussa Venäjä sanoi liittävänsä itseensä valekansanäänestysten jälkeen neljä aluetta Ukrainassa: Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizzjan. Mariupol sijaitsee Donetskin alueella.

Toukokuussa Mariupol oli kuukausia kestäneiden taisteluiden jälkeen pitkälti raunioina. Tuoreet kuvat näyttävät kuitenkin, että kaupungissa on yhä paljon jälleenrakennettavaa.

Tältä Mariupolissa näytti toukokuussa.

Tältä Mariupolissa näytti toukokuussa. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

Ihmiset taluttivat pyöriään kadun yli samalla, kun takana näkyvästä Azovstalin tehtaasta nousi savua. Kuva otettu 2. toukokuuta.

Ihmiset taluttivat pyöriään kadun yli samalla, kun takana näkyvästä Azovstalin tehtaasta nousi savua. Kuva otettu 2. toukokuuta. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

Tuhoutunut raitiovaunu varikolla 5. toukokuuta.

Tuhoutunut raitiovaunu varikolla 5. toukokuuta. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

11. toukokuuta otetussa kuvassa näkyy pahasti vaurioituneita asuintaloja Mariupolissa.

11. toukokuuta otetussa kuvassa näkyy pahasti vaurioituneita asuintaloja Mariupolissa. Kuva: Pavel Klimov/REUTERS

Mariupolin asukkaat Sergei, 34, ja hänen sisaruksensa poika Sasha, 6, huolsivat pihaa vaurioituneen rakennuksen edustalla.

Mariupolin asukkaat Sergei, 34, ja hänen sisaruksensa poika Sasha, 6, huolsivat pihaa vaurioituneen rakennuksen edustalla. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

Taistelujen jälkiä on yhä näkyvillä rakennuksissa.

Taistelujen jälkiä on yhä näkyvillä rakennuksissa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Ennen sotaa Mariupolissa asui yli 400?000 ihmistä. Sodan aikana moni kuitenkin pakeni kaupungista.

Ennen sotaa Mariupolissa asui yli 400?000 ihmistä. Sodan aikana moni kuitenkin pakeni kaupungista. Kuva: AFP / Lehtikuva

Venäjä liitti vastoin kansainvälistä oikeutta Donetskin alueen itseensä syyskuussa.

Venäjä liitti vastoin kansainvälistä oikeutta Donetskin alueen itseensä syyskuussa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Tuhoutunut linja-auto Mariupolissa.

Tuhoutunut linja-auto Mariupolissa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Kuva Azovstalin tehtaasta, jota ukrainalaiset puolustivat viimeiseen asti. Suuri osa taistelijoista kuului Azovin pataljoonaan ja antautui vasta, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli määrännyt lopettamaan taistelut.

Kuva Azovstalin tehtaasta, jota ukrainalaiset puolustivat viimeiseen asti. Suuri osa taistelijoista kuului Azovin pataljoonaan ja antautui vasta, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli määrännyt lopettamaan taistelut. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

Mies kävelemässä Azovstalin tehtaalle johtavaa tietä.

Mies kävelemässä Azovstalin tehtaalle johtavaa tietä. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

Paikallisia jalkapalloilijoita harjoituksissa.

Paikallisia jalkapalloilijoita harjoituksissa. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

Mies veti kärryjä perässään kohti sodassa vaurioituneita rakennuksia.

Mies veti kärryjä perässään kohti sodassa vaurioituneita rakennuksia. Kuva: Aleksandr Ermotshenko / Reuters

Ilta Sanoma
mardi 1 novembre 2022 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.