Ilta Sanoma

Vielä MM-kisoissa maa pelaa Walesina.

Jos Walesin toive toteutuu, jatkossa maa tunnetaan jalkapallokentillä nimellä Cymru.

Jos Walesin toive toteutuu, jatkossa maa tunnetaan jalkapallokentillä nimellä Cymru. Kuva: Rebecca Naden / Reuters

Walesin jalkapallomaajoukkueiden nimi saattaa muuttua tulevaisuudessa, toivoo Walesin jalkapalloliitto BBC:n mukaan. Uusi nimi olisi Cymru eli kymrinkielinen Walesin nimi.

Marras-joulukuun MM-turnauksessa Wales on kuitenkin vielä Wales.

Walesin jalkapalloliitto FAW käyttää jo Cymru-nimeä toiminnoissaan. Liitto on käynyt epävirallisia keskusteluita Euroopan jalkapalloliiton Uefan kanssa mahdollisesta nimenmuutoksesta.

-?Joukkuetta pitäisi aina kutsua Cymruksi, niin mekin teemme. Kansallisella tasolla olemme se, mutta kansainvälisesti asiassa on vielä tehtävää. Joten MM-kisoissa olemme Wales.

- Mutta luulen, että ensi vuonna käymme hyviä keskusteluita ja asia etenee, FAW:n johtaja Noel Mooney sanoi BBC:n mukaan.

Walesille MM-kisat ovat vasta toiset. Edellisen kerran se nähtiin lopputurnauksessa 1958 Ruotsin kisoissa.

Kahdessa viime EM-lopputurnauksessa Wales oli kuitenkin mukana, joten arvoturnaukset ovat tulleet pitkästä aikaa tutuksi.

Ilta Sanoma
mardi 1 novembre 2022 09:41:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.