Ilta Sanoma

Twitterin ostaneen Elon Muskin odotetaan jatkossakin jakavan runsaasti potkuja sosiaalisen median yhtiössä.

Elon Musk on Twitterin uusi pääomistaja. Mittavia muutoksia odotetaan niin Twitter-sovellukseen kuin yhtiön miesvahvuuteen.

Elon Musk on Twitterin uusi pääomistaja. Mittavia muutoksia odotetaan niin Twitter-sovellukseen kuin yhtiön miesvahvuuteen. Kuva: REUTERS

Yhdeksänjäseninen Twitter-yhtiön johtoporras on erotettu ja yhtiön ainoaksi johtajaksi on asettunut somejätin ostanut, maailman rikkain ihminen Elon Musk. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen Wall Street Journal, joka perustaa uutisensa Twitterin Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomitealle laatimaan asiakirjaan.

Twitterin maanantaina luovuttamassa asiakirjassa todetaan, että sen entisen hallituksen jäsenet eivät enää johda yhtiötä, WSJ kertoo. Asiakirjan mukaan Muskin tarkoitus on alusta asti ja sulautumissopimuksen mukaisesti olla yhtiön ainoa johtaja.

Musk osti suuren potin somejätin osakkeita 44 miljardilla dollarilla eli suunnilleen 44 miljardilla eurolla. Hän astui Twitterin johtoon torstaina.

Hän irtisanoi jo samana päivänä muun muassa toimitusjohtaja Parag Agrawalin ja talousjohtaja Ned Segalin. Lähteä saivat myös muiden muassa Twitterin menettelytapojen johtaja Vijaya Gaddea, johtava asianajaja Sean Edgett ja asiakaspalvelujohtaja Sarah Personette.

Muskin odotetaan jatkossakin jakavan runsaasti potkuja. The Washington Post uutisoi aiemmin, että Musk aikoisi irtisanoa 75 prosenttia Twitterin 7?500 työntekijästä ja tarjota käyttäjille maksullista tilausmallia, joka takaa pääsyn suosittujen vaikuttajien sisältöön.

Twitteriin odotetaan mittavia muutoksia - esimerkiksi mahdollisesti maksullista käyttäjäsisältöä.

Musk on kertonut ostavansa Twitterin, koska sivilisaation tulevaisuudelle on hänen mielestään tärkeää, että olemassa on yhteinen digitaalinen tori erilaisten ajatusten vaihtamiseen "terveellä tavalla ilman väkivaltaa".

Muskin arvostelijat puolestaan pelkäävät omistajanvaihdoksen vähentävä tilien ja viestien moderointia sekä lisäävän vihapuhetta.

Ilta Sanoma
mardi 1 novembre 2022 00:03:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.