Ilta Sanoma

Poliisi kertoo, että tapaukset noudattavat samaa kaavaa.

Kuva: Tatu Lertola / IS

Helsingin poliisin tietoon on tullut syksyllä lukuisia tapauksia, joissa alaikäisiltä on ensin pyydetty alastonkuvia ja sitten kiristetty rahaa. Poliisin mukaan motiivi teoille on taloudellinen, ei seksuaalinen. Uhrit ovat olleet sekä tyttöjä että poikia.

Poliisi kertoo, että tapaukset noudattavat samaa kaavaa. Ensin epäilty juttelee uhrin kanssa tuttavallisesti ja väittää olevansa samanikäinen kuin uhri. Luottamuksen saavuttamiseksi epäilty saattaa jakaa uhrille alastonkuvan, joka on otettu netistä. Lopulta epäilty pyytää uhrilta alastonkuvia.

Jos alaikäinen lähettää kuvia itsestään, epäilty alkaa vaatia uhrilta rahaa ja uhkaa, että ilman maksua kuvat leviävät. Kiristäjä voi myös käyttää useita eri valeprofiileita ja ottaa yhteyttä eri kanavissa.

- Yhteistä tapauksissa on se, että motiivi ei vaikuta olevan seksuaalinen vaan taloudellinen. Viime aikoina poliisin tietoon tulleet tapaukset poikkeavat siis niin kutsutuista grooming-jutuista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen.

Tekotapa on samanlainen kuin vastaavanlaisissa aikuisiin kohdistuvissa kiristyksissä.

Tapauksissa epäillyt ottavat yhteyttä uhreihin ulkomailta. Keskustelut käydään tavallisesti englanniksi. Poliisi pitää todennäköisenä, että suuri osa tapauksista ei tule poliisin tietoon, koska tapaukset voivat aiheuttaa nuorissa häpeää. Poliisi muistuttaa, että rikos on aina tekijän syy, ei uhrin.

- Näissä tapauksissa on kuitenkin mahdollista vaikuttaa rikoksen uhriksi joutumiseen. On suositeltavaa miettiä asioita ennalta estävästi ja esimerkiksi pitää sosiaalisen median tilit yksityisinä sekä hyväksyä vain sellaisia seuraajia, jotka tuntee. Lisäksi kannattaa harkita tarkkaan kenelle jakaa itsestään seksuaalista materiaalia, jos kenellekään, Antikainen sanoo.

Kerro viipymättä luotettavalle aikuiselle.

Älä maksa kiristäjälle tai lähetä lisää kuvia tai videoita.

Taltioi todistusaineisto: ota talteen keskustelut, lähetetyt kuvat ja videot sekä kiristäjän profiilin tiedot.

Ilmianna kiristäjän profiili sovelluksessa.

Tee rikosilmoitus tai nettivinkki poliisille.

Muuta tilit yksityisiksi, poista kiristävä henkilö seuraajista ja hyväksy vain tuttuja seuraajia.

Lähde: Poliisi

Ilta Sanoma
lundi 31 octobre 2022 15:41:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.