Ilta Sanoma

Poliisi varoittaa syksyn pimeydestä ja liukkaudesta ja muistuttaa turvallisista tilannenopeuksista ja heijastimista.

Espoossa tapahtui maanantaina aamulla liikenneonnettomuus, jossa auto törmäsi Espoonväylää suojatietä pitkin ylittäneeseen lapseen.

Kouluikäinen lapsi on sairaalahoidossa.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vamman tuottamuksena.

Myös onnettomuuslautakunta tutkii onnettomuutta.

Lapsi on sairaalahoidossa, ja hänen vanhempansa on tavoitettu.

Koska esitutkinta on vasta alussa, poliisi ei ota kantaa onnettomuuden syihin.

Olosuhteista voidaan päätellä jotain komisario Hannu Kontolan tiedotteen loppuun liittämästä saatteesta.

-?Syksyn edetessä aamut ja iltapäivät alkavat olla pimeitä, jolloin suojatielle pyrkivät jalankulkijat ovat hankalasti havaittavissa, Kontola totesi.

-?Näin on etenkin siinä tapauksessa, jos sataa vettä.

Maanantaina sää oli kirkas.

-?Tämän lisäksi jarrutusmatkat kasvavat tien mahdollisen liukkauden vuoksi, Kontola muistuttaa.

-?Suojatietä lähestyttäessä pitäisi kiinnittää nyt erityistä huomiota asiaan muun muassa hidastamalla nopeutta suojateiden läheisyydessä.

-?Jalankulkijoita kehotetaan huomioimaan heijastimien käytön merkitys.

Ilta Sanoma
lundi 31 octobre 2022 15:13:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.