Lomautuksia suunnittelevien yritysten määrä on kasvanut syyskuun jälkeen.
Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Suurin osa yrityksistä ei ole vielä varautunut mahdollisiin sähkökatkoihin, ilmenee EK:n yrityskyselystä. Lokakuussa tehtyyn kyselyyn vastasi vajaat 900 yritystä.
Sen mukaan suuret yritykset ovat varautuneet mahdollisiin sähkökatkoihin selvästi yleisemmin kuin pienemmät yritykset.
Sähkökatkoihin varautuneet yritykset ovat yleisimmin tehneet suunnitelmia sähkön säästämiseksi kulutuspiikkien aikana.
-?Sähkökatkoihin varautuneista yrityksistä lähes 40 prosenttia on myös hankkinut varavoimakoneita tai varavirtalaitteita, jotta kriittisiä toimintoja pystytään pitämään yllä myös katkojen aikana, EK:n tiedotteessa sanotaan.
Sähkökatkoihin varautumisen lisäksi yrityksiltä kysyttiin henkilöstön lomautusaikeista. Vastaajista noin 26 prosenttia suunnittelee lomauttavansa henkilöstöään seuraavan puolen vuoden aikana. Kasvua on tullut kolme prosenttiyksikköä syyskuussa tehtyyn kyselyyn verrattuna.
Rakennusalalla on selvästi enemmän lomautussuunnitelmia kuin muilla toimialoilla.
-?Tuloksen voi tulkita niin, että yritysten tulevaisuuden näkymät ovat heikkenemässä vauhdilla. On etsittävä pikaisesti keinoja, joilla on mahdollista välttää energiakriisin ja käynnissä olevan sodan aiheuttamien vahinkojen kärjistyminen työllisyydessä ja yrityskentässä, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo tiedotteessa.
TetraSys Oy.