Ilta Sanoma

Meeri Koutaniemi kuvaa Instagram-päivityksessä edesmennyttä isäänsä periaatteen ihmiseksi, jolla oli aina varalta yksi nenäliina taskussa.

Meeri Koutaniemen isä menehtyi syöpään.

Meeri Koutaniemen isä menehtyi syöpään. Kuva: Jonna Öhrnberg

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi julkaisi sunnuntaina Instagramissa koskettavan päivityksen isänsä poismenosta.

Koutaniemen mukaan hänen isänsä parantuneeksi luultu syöpä levisi, eikä mitään ollut enää tehtävissä.

-?Saimme olla perheen kanssa isän vierellä viimeiset viikot. Kuolemaa odottavan läheisen saattohoito tuntuu korvaamattoman tärkeältä ja samaan aikaan tyhjiöltä, johon ei voi valmistautua, Koutaniemi kirjoittaa.

Julkaisussa on kaksi kuvaa, joista ensimmäisessä esiintyy Koutaniemen isä ja toisessa puu, jonka nainen kertoo tarjonneen lohtua vaikeana aikana.

-?Yhtenä päivänä lähtiessäni sairaalasta ajoin Kuusamossa lähimpään metsään. Minua kutsui iso puu, joka tarjosi lohdutusta. Vaikka edellisenä yönä oli ollut pakkasta, oli puunrunko lämmin ja sen kuoressa kasvava naava tuntui isän karheilta hiuksilta. Kun katsoin ylös, oli puu puoleksi kuollut ja puoleksi elossa. Se oli kuin isäkin, välitilassa, puoleksi täällä, puoleksi jo elämän toisella puolella, Koutaniemi kuvaa.

Koutaniemi kertoo julkaisussaan isänsä olleen erityinen ihminen, joka oli omimmillaan luonnossa ja taiteen parissa. Hän oli Koutaniemen mukaan mielipiteissään vahva, toisinaan itsepäinen periaatteen ihminen, jolta löytyi aina taskusta varmuuden vuoksi nenäliina.

Koutaniemi kirjoittaa oppineensa arkkitehti-isältään sen, mitä tarkoittaa tulla ammattilaiseksi.

-?Kerran hän sanoi, että "Nyt alkaa vihdoin tuntua, että piirtäminen sujuu ilman ponnisteluja. Viivat vain syntyy, kynä liukuu ja piirtämisestä nauttii." Tuolloin hän oli ollut arkkitehti 40 vuotta ja suunnitellut yli 300 kohdetta.

Huumorin kukka kukki isän puheessa loppuun saakka. Koutaniemi kertoo kaikkien lasten istuneen isänsä ympärillä hiljaa keskusteltuaan kuolemaan liittyvistä asioista. Isä naurahti ensin ja totesi sitten, että "taitaa olla jo aika lähteä, kun alkaa jututkin loppua".

-?Kiitos. Jäät valoksi ja elämänpituiseksi oppaaksi, Koutaniemi päättää.

Ilta Sanoma
lundi 31 octobre 2022 11:05:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.