Rakennuskustannusindeksin vuosimuutos kohosi kesäkuussa lähes kymmeneen prosenttiin.
Kuva: Ritva Siltalahti / Lehtikuva
Kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö Rakli varoittaa kiinteistöveron huomattavasta noususta. Se vaatii Suomen hallitukselta pikaisia toimia korotuksen estämiseksi.
-?Rakennusten kiinteistöveron lähtökohtana on jälleenhankinta-arvo, jonka laskenta perustuu asetuksessa määritettyihin yksikköarvoihin. Arvoja tarkistetaan joka kesäkuu rakennuskustannusindeksin vuosimuutoksen perusteella. Indeksin tuorein vuosimuutos on 9,4 prosenttia, mikä tarkoittaa suuruusluokkana 7-9 prosentin korotusta kiinteistöveroon, Rakli kertoo tiedotteessaan.
Raju veronkorotus tulisi samaan aikaan kun monet kansalaiset kärsivät jo kasvavista energiakuluista ja korkotason noususta.
-?Tiedossa olevaa indeksikorotusta tulisi nyt hillitä merkittävästi, sillä veron nousu siirtyisi sellaisenaan tai vastikkeissa omistusasujien sekä liike- ja toimistotilavuokralaisten maksettavaksi. Vaikutukset tulevat näkymään laajalti kansalaisten kukkarossa, johtaja Miika Kotaniemi sanoo Raklin tiedotteessa.
Järjestön mukaan rakennuskustannusindeksin vuosimuutos on ollut pitkällä aikavälillä tarkasteltuna keskimäärin alle 2 prosenttia. Tähän verrattuna yli 7 prosentin nousu olisi todella huomattava.
Rakli myös huomauttaa, että jo nykyisellään kiinteistövero on kiinteistöjen ylläpidon suurin yksittäinen menoerä.
-?Asuinkerrostaloissa se on noin 10 prosenttia, toimistotaloissa 20-30 prosenttia. Indeksitarkistus johtaa asuinkerrostaloissa 7-9 prosentin suuruiseen nousuun maksettavan kiinteistöveron määrässä. Esimerkiksi 80-neliöisen perheasunnon kohdalla vastikemaksu nousee noin 3,6-3,9 euroa kuukaudessa, Rakli laskee.
TetraSys Oy.