Ilta Sanoma

Heidi Willman ja Jarkka Pikkarainen saapuivat hääjuhlapaikalle tärkeällä kulkuvälineellä taivaan halki.

Heidi Willman ja Jarkka Pikkarainen tapasivat vuonna 2021. Nyt he ovat naimisissa.

Heidi Willman ja Jarkka Pikkarainen tapasivat vuonna 2021. Nyt he ovat naimisissa. Kuva: Heidi Willmanin kotialbumi

Juontaja Heidi Willman, 41, meni Jarkka Pikkaraisen, 58, kanssa naimisiin rakkaudentäyteisissä häissä 29. lokakuuta.

Nurmijärven kirkossa vietetty vihkitilaisuus ja Hyvinkäällä vietetty hääjuhla olivat molemmille erityiset. Häissä oli noin 150 vierasta, ja Willman kuvailee rakkauden juhlaa täydelliseksi.

- Kaikki meni äärettömän hyvin, Willman tiivistää.

Heidi Sohlbergina pitkään tunnettu tuore vaimo aikoo vaihtaa nimensä virallisesti myöhemmin Pikkaraiseksi. Tästä eteenpäin hän käyttää töissään ja esimerkiksi haastatteluissa tyttönimeään Willman.

Heidi Willman ja Jarkka Pikkarainen saivat toisensa hulppeissa häissä 29. lokakuuta.

Heidi Willman ja Jarkka Pikkarainen saivat toisensa hulppeissa häissä 29. lokakuuta. Kuva: Heidi Willmanin kotialbumi

PerinteisEKSI kuvailluissa häissä oli monia erityislaatuisia piirteitä.

Tärkeää Willmanille oli, että hänen kaksi tytärtään seisoivat kaasorivissä äitinsä tukena. Willman antoi myös tulevalle aviomiehelleen alttarille kävellessään omanlaisensa rakkaudenosoituksen.

- Kun kävelin isäni käsipuolessa, lauloin Jarkalle Finlandersin kappaleen Oikeesti. Oli vaikea keskittyä laulamiseen ilman sen suurempia kyyneleitä, kun sivusilmällä näin, että vieraat pyyhkivät silmäkulmiaan, Willman kertoo koskettavasta hetkestä.

Heidi Willmanin tyttärien, Sofian (vas.) ja Josefinan läsnäolo häissä oli morsiamelle erittäin tärkeää.

Heidi Willmanin tyttärien, Sofian (vas.) ja Josefinan läsnäolo häissä oli morsiamelle erittäin tärkeää. Kuva: Heidi Willmanin kotialbumi

Kun Willman pääsi alttarille Pikkaraisen viereen, heitä vastassa oli Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu pappi Kari Kanala, joka vihki parin avioliittoon.

- Kun ryhdyimme miettimään pappia, halusimme rennon tunnelman. Joku sitten ehdotti meille Karia. Hän loi vihkitilaisuuteen upean tunnelman ja kuulimme vierailtakin, etteivät he muistaneet, milloin olisivat olleen niin rakkauden täyteisessä tilaisuudessa. Vihkitilaisuus oli vaikuttava hetki.

Kirkossa musiikkiesityksen lauloi myös Willmanin rakas ystävä, oopperalaulaja Waltteri Torikka iskelmälaulaja Mikael Konttisen säestämänä.

Häävieraissa vilisi tunnettuja nimiä. Paikalla olivat muun muassa juontaja Vappu Pimiä puolisonsa Teemu Huuhtasen kanssa, laulaja Arttu Wiskari ja puoliso Pauliina Wiskari, muusikko Sami ja puoliso Varpu Hintsanen, stand-up koomikko Sami Hedberg ja iskelmälaulaja Saija Tuupanen ja jo edesmenneen mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen ex-kihlattu, markkinoija Susanna Ruotsalainen.

Kaasoina kolmen muun joukossa olivat malli ja juontaja Satu Tuomisto ja juontaja Joanna Kuvaja.

Pääset selaamaan kuvia painamalla kuvan oikeassa reunassa näkyvästä nuolesta.

Hääjuhlapaikalle saapuminen oli sekä näyttävä että hyvin merkityksellinen tapahtuma.

Willman ja Pikkarainen nimittäin lensivät paikalle helikopterilla, jossa pari oli alun perin tavannut ensi kertaa. Pilotti oli yksi Pikkaraisen parhaista ystävistä ja bestmaneista, ja saapuminen Hyvinkäälle juuri kyseisen kopterin kyydissä oli hääparille merkityksellistä.

- Ympyrä ikään kuin sulkeutui, Willman kuvailee.

Kopterimatkaan liittyi kuitenkin jännityksen elementtejä, sillä epävakaa syyssää tuulenpuuskineen olisi voinut estää helikopterilennon.

- Jouduimme jännittämään kirkkotilaisuuden loppumiseen saakka, pääsemmekö lentämään, sillä satoi vettä ja näkyvyys oli hieman huono. Pilottimme ei myöskään ottanut minkäänlaisia riskejä, vaan heti lennon alusta saakka seurasi, voisimmeko lentää koko matkan vai laskeutuisimmeko ja ajaisimme loppumatkan perille autolla, Willman kertoo.

Helikopterimatka kuitenkin onnistui, ja osan julkisuudesta tuttujen vieraiden sosiaalisesta mediasta pystyi seuraamaan, kuinka hääpari siirtyi laskeutuneesta helikopterista tuuletusten siivittämänä punaista mattoa pitkin juhlapaikalle.

Lue lisää: Kun Heidi Sohlberg, 40, aloitti uuden suhteen, hän mietti, kelpaanko vielä: "Eroni jälkeen Jarkka on ensimmäinen mies, jonka seurassa en häpeillyt kroppaani"

Rintasyöpään joitakin vuosia sitten sairastunut ja sittemmin siitä parantunut Willman tapasi Pikkaraisen keväällä 2021. Suhde eteni nopeasti, ja pari osti kotitalon ja meni kihloihin vielä samana syksynä.

Willman ja Pikkarainen kertoivat huhtikuussa 2022 Me Naisille, että joidenkin mielestä nopeasti eteneminen tuntui kuitenkin heistä itsestään oikealta.

- Olen nopeiden liikkeiden mies. Sellainen, etten oikein kaupassakaan malttaisi jonottaa. Meillä on molemmilla sen verran matkaa mittarissa, että tiedämme jo, mitä haluamme elämältä ja tunnistamme, kun jotain erityistä osuu kohdalle. Pikkarainen totesi.

- Heidin kanssa on helppoa olla, ja vaikka suhde on tuore, tuntuu kuin olisimme tunteneet aina - sillai hyvällä tavalla, ei tylsistyen. Kun ajan kotiin ja näen, että Heidin auto on jo pihassa, ai vitsit se tuntuu hyvältä.

- Ja mulla tulee perhosia vatsaan, kun näen Jarkan tai huomaan hänen katselevan minua. Voi että minä kaipasin sitä tunnetta sinkkuaikoina, Willman sanoi.

Pari kertoi huhtikuussa, että eniten heitä motivoi olla esimerkki siitä, että ihmeitä tapahtuu. Willman oli saanut seuraajiltaan kiitosta, kun on jarruttelematta hehkuttanut uutta onneaan somekanavissaan.

- Kyllä me haluamme näyttää, että rakkauden voi löytää vielä aikuisiällä, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Että toivoaan ei kannata menettää ja että hyviä tyyppejä on oikeasti vielä olemassa.

Takaisin hääjuhlaan.

Myöskään laaja juhlamenu ei ollut satunnaisesti valittu.

Willman kertoo, että koko menun oli valmistanut hänen isänsä oman puolisonsa avustuksella. Myös Willmanin veli, veljentytär ja yksi lisäkokki auttoivat keittiössä.

Myös Willmanilla itsellään oli oma osansa menussa.

- Hääkakussa oli itse Lapista poimimiani lakkoja. Veljentyttäreni teki pöytään myös juustokakkuja. Muuten annoimme vapaat kädet menun suunnitteluun ja se olikin monipuolinen ja näyttävä, Willman toteaa.

Sosiaalisen median julkaisuista voi lukea, että häissä tarjoiltiin runsaasti sekä alkuruokia, pääruokia että jälkiruokia.

Tarjolla menun mukaan oli erilaisia salaatteja, jallumarinoitua graavilohta, sillejä, muikunmätikakkua, jättikatkaravun pyrstöjä, grillattua broileria ja paahtopaistia kastikkeineen sekä "Alatoopia à la Jarkka". Lämpimissä ruuissa menun mukaan tarjoiltiin muun muassa grillattua vasikanfilettä portviinikastikkeella, ahvenlohirullia valkoviinihollandaisekastikkeella, grillattuja herkkutatteja ja muuta lämmintä ruokaa.

Hää- ja juustokakkujen lisäksi jälkiruokapöydästä sai myös esimerkiksi ranskalaisia vohveleita.

Kokkikirjoja itsekin julkaissut juontaja Vappu Pimiä oli häkeltynyt häiden tarjoiluista.

- Oli niin ihana juhla ja voi sanoa, että harvoin saa noin mieletöntä ruokaa. Kun morsiamen poimimat lakat olivat kakuissa, niin siinä ollaan aika kovilla leveleillä. Perhe oli tehnyt ruuat ja olivat ihan mielettömät, Pimiä suitsutti Tanssii Tähtien Kanssa -studiolla sunnuntaina edellisillan häistä kysyttäessä.

Pimiä kuvailee, että häät olivat todella lämminhenkiset ja ihanat. Valitettavasti hän joutui miehensä kanssa kuitenkin lähtemään kotia kohti jo hyvissä ajoin.

- Harmikseni olimme mieheni kanssa jo varttia vaille yhdeksän auton ratissa tämän työpäivän takia. Joissain juhlissa vaan on hyvä energia ja niissä juhlissa oli, Pimiä kertoo.

Hääjuhla oli sosiaalisen median päivitysten mukaan iloa ja tanssia täynnä.

Oman ex tempore -esityksensä piti muun muassa Sami Hedberg laulaen Elvis Presleyn Suspicious Minds -kappaleen. Iskelmälaulaja Saija Tuupanen sen sijaan lauloi parille varsinaisen häävalssikappaleen Sinuun kiinni jäin.

Willmanin häämekko oli hänen omin sanoin kuvailtuna "aikuisen naisen klassinen hääpuku".

- Jyväskyläläinen pukusuunnittelija Iina Naumanen suunnitteli puvun mittatilaustyönä. Koska olen Jyväskylästä kotoisin, halusin antaa kotipaikkakuntalaiselle suunnittelijalle mahdollisuuden. Suunnittelimme puvun hänen kanssaan, halusin avoimen selän ilman huntua tai pitkää laahusta. Puvusta tuli täydellinen ja sellainen, jollaista olen aina toivonutkin, Willman toteaa.

Willman ja Pikkarainen saivat henkilökohtaiset onnittelut myös tamperelaiselta jääkiekkojoukkue Ilvekseltä joukkueen Twitter-tilillä. Willmanin hääkengissä olikin varsinainen kunnianosoitus joukkueelle.

- Olen Jypin naisia, koska olen kotoisin Jyväskylästä, mutta myös HIFK:n naisia pääkaupunkiseudun puolelta. Jarkka on kuitenkin kova Ilves-mies, ja halusin kunnioittaa sitä, joten pyysin graffititaiteilija Hendeä tekemään minulle kengät. Vein hänelle mustat korkokengät ja sain takaisin vihreät Ilveksen logolla, jotka olivat käsin maalattu, Willman kuvailee vihreitä hääkenkiään, joissa hampaitaan näyttelee mikäpä muu kuin joukkueen logosta tuttu Ilves.

Myös yhtenä Pikkaraisen bestmanina ollut entinen Ilveksen valmentaja Raimo Helminen oli ihastunut kenkiin.

- Yksi kuvauskohteista selkeästi oli meikäläisen korkkarit, Willman naurahtaa.

Häämatkaa juuri vihitty pari ei ole vielä varannut saati sen tarkemmin ehtinyt miettiä.

- Palaudumme ja fiilistelemme vielä eilistä päivää. Haluamme kuitenkin häämatkalle johonkin aurinkoiseen ja lämpimään kohteeseen, mutta ei kaupunkilomalle.

Hääjuhla oli Willmanille ja Pikkaraiselle unelmien täyttymys. Merkityksellisintä hetkeä on vaikea valita.

- Ikimuistoisimmat hetket olivat erityisesti kirkon vihkimistilaisuus, ja se, että molemmat tyttäreni olivat paikalla tukemassa, isän ja Jarkan puheet, musiikkiesitykset, muiden vieraiden puheet... Koko eilinen päivä oli ihana, Willman listaa.

Ilta Sanoma
lundi 31 octobre 2022 08:00:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.