Ilta Sanoma

Kadoksissa on edelleen 63 ihmistä.

Toistuvien maanvyörymien ja tulvien syynä pidetään trooppisten syklonien voimistumista ilmastonmuutoksen seurauksena.

Toistuvien maanvyörymien ja tulvien syynä pidetään trooppisten syklonien voimistumista ilmastonmuutoksen seurauksena. Kuva: AFP / STR

Filippiineillä riehuneessa Paeng-myrskyssä ja sen tuomien rankkasateiden aiheuttamissa maanvyörymissä ja tulvissa on kuollut ainakin 98 ihmistä, Filippiinien viranomaiset kertovat uutistoimisto Reutersin ja AFP:n mukaan. Lisäksi kateissa on 63 ihmistä ja loukkaantuneita 69.

Yli puolet kuolemista on kirjattu eteläisellä Bangsamoron autonomisella alueella, jossa erityisesti maanvyörymät ovat aiheuttaneet uhreja. Alueella on kuollut ainakin 53 ihmistä, ja 22 on edelleen kadoksissa.

Kuolonuhrien määrä tulee todennäköisesti kasvamaan, sillä mahdollisuudet selviytyä useita päiviä tulvaolosuhteissa ovat lähes olemattomat, Bangsamoron alueen väestönsuojelupäällikkö Naguib Sinarimbo sanoi.

Paengin aiheuttamat tulvat ovat tuhonneet satoja ja vaurioittaneet rakennuksia. Voimakkaiden sateiden ja tuulten aiheuttamien infrastruktuurivahinkojen arvoksi on arvioitu noin 13 miljoonaa euroa, kun taas maatalous on kärsinyt 7,5 miljoonan euron tappiot.

Filippiinien presidentin Ferdinand Marcos Jr:n on määrä lentää maanantaina tulvien peittämien alueiden yli tarkastellakseen myrskyn aiheuttamia tuhoja. Presidentti on ilmaissut järkytyksensä kuolonuhrien määrästä.

Filippiineille iskee vuosittain keskimäärin 20 trooppista myrskyä. Toistuvien maanvyörymien ja tulvien syynä pidetään trooppisten syklonien voimistumista ilmastonmuutoksen seurauksena.

Ilta Sanoma
lundi 31 octobre 2022 07:20:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.