Ilta Sanoma

Helenin ei ainakaan pidä tarjota kuntalaisille muita halvempaa sähköä, koska siitä tulee vain "lisää katkeruutta", Osmo Soininvaara sanoo.

Osmo Soininvaara kommentoi Twitterissä energiayhtiö Helenin hintoja, mutta poisti myöhemmin twiittinsä.

Osmo Soininvaara kommentoi Twitterissä energiayhtiö Helenin hintoja, mutta poisti myöhemmin twiittinsä. Kuva: Juhani Niiranen / HS, Teemu Salonen / Lehtikuva, Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Energiayhtiö Helenin hinnoittelu herättää kiivasta keskustelua, johon vihreä vaikuttaja Osmo Soininvaara lisäsi sytykkeitä twiitillään viikon lopulla.

-?Jos Helenin sähkö tuntuu ylihinnoitellulta, ainahan te voitte ostaa sähköä joltain joka myy halvemmalla, Soininvaara kirjoitti.

Osmo Soininvaara.

Osmo Soininvaara. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Juuri viime viikolla Helen kertoi sekä roimasta tulosparannuksesta että uusista hinnankorotuksista. Näihin lukuihin peilaten Soininvaaran, Helenin hallituksen puheenjohtajan, myöhemmin poistama twiitti ei ollut onnistunut, minkä hän myöntää.

-?Se oli vähän tyhmästi sanottu, kirjoitin saman asian paremmin.

-?Olen joka paikassa sanonut, että ei kannata maksaa korkeita hintoja vaan mennä pörssisähköön, Soininvaara huomauttaa.

Lue lisää: Energiayhtiö Helen teki hurjan tuloksen syyskesällä kun sähkö kallistui

Lue lisää: Helen korottaa taas roimasti hintojaan

Voitot kasvoivat Helenillä pelkästään sähkön myynnistä, kun taas lämpöä yhtiö kertoi myyvänsä tappiolla. Kaikkia polttoaineen nousuja ei edes ole hinnoiteltu mukaan.

-?Vähittäissähkön liiketoiminta (sähkön osto ja myynti pörssistä) on kannattavuuden rajoilla, ja liiketoiminnan riskit ovat kasvaneet. Kovasti kannattavaa on sen sijaan ollut sähkön tuotanto q3:lla, Helenin talousjohtaja Timo Rajala kertoo.

Hänen mukaansa sähkön myynti ja tuotanto ovat kuitenkin omia liiketoiminta-alueitaan eikä niitä voi liittää yhteen. Helen myy tuotantonsa markkinoille ja hankkii myyntisähkön sieltä markkinahintaan.

Monien on vaikea ymmärtää yhtälöä, jossa sähköyhtiö tekee kovan tuloksen ja nostaa jo kalliita hintoja samaan aikaan, kun huoli sähköasiakkaiden pärjäämisestä on suurta. Rajala sanoo, että ymmärtää näkökulman.

Hän muistuttaa, että kaikki Helenin tuotot tuloutetaan kaupungille, mikä ei lohduta juuri nyt ahdingossa olevia tai muualla asuvia.

-?Ymmärrän tämänkin, mutta näin se toimii että kaikki menee julkiselle sektorille.

Sähköyhtiö Helenin tiedote sähkön myyntihintojen nostamisesta, kuvattu Helsingissä 25. lokakuuta 2022. Hinnankorotus kohdistuu talouksiin, joissa on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus.

Sähköyhtiö Helenin tiedote sähkön myyntihintojen nostamisesta, kuvattu Helsingissä 25. lokakuuta 2022. Hinnankorotus kohdistuu talouksiin, joissa on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Kuva: Teemu Salonen / Lehtikuva

Heinä-syyskuussa Helenin liiketulos parani vuodentakaisesta 19 miljoonasta eurosta 58 miljoonaan euroon. Lisäksi Helen kertoi, että se nostaa hintoja niin, että perussähkö maksaa 38,34 senttiä kilowattitunnilta joulukuun alusta.

Soininvaara sanoo, ettei tuotto ollut siltikään erityisen hyvä. Helenillä on ollut kannattavuusongelmia viime aikoina, eikä oman pääoman tuotto ole hyvää. Vaikka luvut ovat isoja, iso on tasekin, hän huomauttaa.

- (Yleisesti) tilanne ei ole sosiaalisesti hyväksyttävä, mutta sen korjaaminen niin että ei ajeta systeemiä ojaan, ei ole ihan yksinkertaista.

Hän muistuttaa että kun vielä kuukausi sitten puhuttiin sähkön loppumisesta ja katkoksista, "nyt näyttäisi, että katkoksia ei tulisikaan". Jos kaikki olisivat pörssisähkössä, kaikkien hinta alenisi, kun huiput jäävät pois.

Helenissä lasketaan, että pörssisähkö on tuonut asiakkaille 15 prosenttia säästöä kulutukseen.

Helenin Salmisaaren voimalaitoksen savupiiput tupruttavat kylmänä pakkaspäivänä Helsingissä 8. joulukuuta 2021.

Helenin Salmisaaren voimalaitoksen savupiiput tupruttavat kylmänä pakkaspäivänä Helsingissä 8. joulukuuta 2021. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Esimerkiksi Seinäjoen Energia, joka on kysynnän takia laittanut jo luukun kiinni muilta kuin kuntalaisilta, myy sähköä 15,30 sentillä. Moni sähköyhtiö tarjoaa halvempaa hintaa asukkaille.

Soininvaara ei pidä oikeudenmukaisena sitä, että Helsingin kaupungin alueella alennettaisiin hintoja.

-?Siitä tulee vain lisää katkeruutta.

-?Olemme tulleet erittäin paljon vastaan kaukolämpöasiakkaita, ja sitten sähköasiakkaat sanovat että se on epistä. Jos tulemme omia sähköasiakkaita vastaan, naapuri sanoo, että epäreilua, olen Fortumin asiakas, nyt en saa tuottoa omasta sähköyhtiöstä.

Samaa mieltä oli eräs Twitter-kommentoija.

-?Helsinkiläisenä veronmaksajana, jonka sähkö tulee tuulivoimalaosakkuudesta muualta, olen vahvasti sitä mieltä, ettei Helenin kuulu myydä sähköä alennusmyynnillä,

Jotain pitää Soininvaaran mukaan tehdä, mutta tilanne vaatii valtiollisia toimia, jotka kohtelevat kaikkia reilusti riippumatta siitä mistä ostavat sähköä, ja samoin yhtiöitä.

Moni keskustelija koki Soininvaaran twiitin ylimielisenä pottuiluna, iso osa kommenteista oli alatyylistä ja nimetöntä. Soininvaaran mukaan keskustelua masinoitiin perussuomalaisten leiristä.

-?Kun kerran Helenin hallituksen puheenjohtaja näin suosittaa, niin voisipa sitä pitkäaikaisena asiakkaana ihan hyvin ostaakin välillä muualta, eräässä twiitissä todettiin.

-?Niin on ylimielistä. Mutta totta. Lompakolla äänestäminen laajemminkin ei olisi huono tapa vastustaa monien myyjien tapaa käyttää hyväkseen inflaatiotilannetta, toinen totesi.

-?Ennätystulosta kivihiilen ja öljyn avulla takovan sekä samalla jättimäisiä hinnankorotuksia tekevän Helenin hallituksen puheenjohtaja Osmo Soininvaara vastaa kritiikkiin. Ylimielistä ja törkeää, keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kirjoitti.

Ilta Sanoma
dimanche 30 octobre 2022 21:25:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.