Ilta Sanoma

Norjalaismiljonääri Tom Hagenin vaimo Anne-Elisabeth Falkevik Hagen katosi 31. lokakuuta 2018, eikä hänestä ole nähty vilaustakaan sen jälkeen.

Norjalaiset tiedotusvälineet paljastivat 9. tammikuuta 2019, että maan talouseliittiin kuuluvan liikemiehen Tom Hagenin vaimo Anne-Elisabeth Falkevik Hagen, 68, on kadonnut jäljettömiin.

Kun asiasta kerrottiin julkisuuteen, Anne-Elisabeth oli ollut kateissa jo kymmenen viikkoa. Hän katosi pariskunnan Oslon liepeillä Lørenskogissa sijaitsevasta omakotitalosta 31. lokakuuta, eikä hänestä ole sen koommin nähty vilaustakaan.

Katoaminen oli norjalaislehti VG:n mukaan jo aiemmin median tiedossa. Poliisin pyynnöstä katoamisesta ei kuitenkaan kerrottu heti, koska miljonäärin vaimon pelättiin olevan hengenvaarassa.

Katoamispäivänä Tom Hagen oli palannut töiden jälkeen tyhjään kotiin, jossa häntä odotti viesti. Viesti oli kirjoitettu huonolla norjan kielellä. Siinä luki, että vaimo surmataan, jos aviomies yrittää ottaa yhteyttä poliisiin.

Viestiin sisältyi myös lunnasvaatimus: mikäli Hagen haluaisi vaimonsa takaisin, hänen olisi pulitettava yhdeksää miljoonaa euroa vastaava summa Monero-kryptovaluutassa.

Anne-Elisabeth Falkevik Hagen puhui katoamispäivänsä aamuna lyhyen puhelun poikansa kanssa. Noin puoli tuntia myöhemmin hän ei enää vastannut puhelimeen, eikä hänestä ole sen koommin saatu muitakaan elonmerkkejä.

Anne-Elisabeth Falkevik Hagen puhui katoamispäivänsä aamuna lyhyen puhelun poikansa kanssa. Noin puoli tuntia myöhemmin hän ei enää vastannut puhelimeen, eikä hänestä ole sen koommin saatu muitakaan elonmerkkejä. Kuva: NTB Scanpix/REUTERS

Hagenin omaisuuden arvoksi on kerrottu noin 1,7 miljardia kruunua, eli noin 174 miljoonaa euroa. Rikastumisen pohjana oli Hagenin perustama Elkraft-niminen sähköyhtiö.

15. tammikuuta, eli vajaa viikko sen jälkeen, kun sieppauksesta oli kerrottu julkisuuteen, perhe vetosi sieppaajiin. He halusivat varmistuksen siitä, että Anne-Elisabeth on kunnossa. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut.

Poliisin erikoisyksikön rikostutkija John Christian Grøttum sanoi VG:lle, että hiljaisuus oli huolestuttava merkki.

-?Tavallisesti sieppaajat antavat merkkejä siitä, että panttivanki on elossa sen jälkeen, kun he ovat esittäneet lunnasvaatimuksen.

Jo varhaisessa vaiheessa ihmetystä herätti myös se, että Anne-Elisabeth katosi juuri perheen kotoa. Talo sijaitsee umpikujaan päättyvällä kadulla sijaitsevasta talosta, jonne pääsee autolla vain yhtä reittiä.

Lue lisää: Norjalaisen miljonäärin vaimo yhä kateissa - VG: 4 erikoista piirrettä sieppauksesta

Kun katoamisesta oli kerrottu julkisuuteen, poliisi sai nopeasti satoja vihjeitä. Tammikuun aikana poliisi tutki muun muassa järveä perheen kodin lähellä - tuloksetta.

Helmikuun alkupuolella perhe sai sieppaajiksi uskotuilta henkilöiltä yhteydenoton.

Edellisen kerran sieppaajat ottivat yhteyttä tammikuussa. Tuolloin he käyttivät samaa viestintäalustaa, jonka kautta olivat esittäneet lunnasvaatimuksensa. Poliisi kertoi, että sieppaajat olivat kuitenkin nyt ottaneet yhteyttä eri sovelluksen kautta. Poliisi ei kuitenkaan kertonut tarkempia yksityiskohtia viesteistä.

Järveä tutkittiin uudestaan yhteistyössä Ruotsin poliisin kanssa huhtikuussa 2019 - jälleen tuloksetta. Mukana etsinnöissä oli Ruotsin poliisin koiria, jotka ovat erikoistuneet vesistöetsintöihin.

Yksi ruotsalaisista koirapoliiseista vahvisti VG:lle, että hän oli Cross-nimisen koiran kanssa mukana etsimässä vuonna 2017 Juutinraumassa sukellusveneessä murhatun ruotsalaistoimittaja Kim Wallin ruumista. Poliisin mukaan sittemmin vuoden poliisikoiraksi valittu Cross oli yksi niistä koirista, jotka löysivät Wallin ruumiin paloja merestä.

Anne-Elisabethin ruumista on etsitty tuloksetta muun muassa Hagenien kotitalon lähellä Lørenskogissa sijaitsevasta lammesta.

Anne-Elisabethin ruumista on etsitty tuloksetta muun muassa Hagenien kotitalon lähellä Lørenskogissa sijaitsevasta lammesta. Kuva: Lise Aserud/NTB Scanpix/REUTERS

Kesäkuussa poliisi ilmoitti epäilevänsä, että sieppaus lavastettiin henkirikoksen peittelemiseksi.

-?Edelleen on todennäköisintä, että hän on joutunut vakavan rikoksen uhriksi. Pidämme kuitenkin vähemmän todennäköisenä, että kyseessä on sieppaus rahan vuoksi. Päähypoteesimme on muuttunut henkirikokseksi, sanoi poliisin edustaja Tommy Brøske Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan.

Elokuussa perheen asianajaja sanoi sieppaajan ottaneen heinäkuussa yhteyttä ja kertoneen, että Anne-Elisabeth on elossa. Vahvistusta asialle ei saatu taaskaan.

Suuri käänne tapahtui noin puolitoista vuotta katoamisen jälkeen, huhtikuun lopussa 2020, kun poliisi otti kiinni Tom Hagenin, kun tämä oli matkalla töihin. Hagen vangittiin epäiltynä vaimonsa murhasta tai avunannosta murhaan.

Lue lisää: "Normaalit ihmiset eivät reagoi noin" - tällainen on vaimonsa murhasta epäilty norjalais­miljonääri Tom Hagen

Ennen kiinniottoaan Hagen oli lähetellyt poliisille useita viestejä, joissa esitti omia teorioitaan siitä, mitä vaimolle oli saattanut tapahtua. Viimeisen sähköpostin hän lähetti poliisille vain joitain päiviä ennen kiinniottoa. Viestissään Hagen nimesi mahdollisia syyllisiä ja väitti näiden henkilöiden pyrkineen hyötymään hänestä taloudellisesti.

Poliisin epäilykset ovat kohdistuneet aviomies Tom Hageniin. Hänet vapautettiin vankeudesta noin viikko kiinnioton jälkeen, koska riittäviä todisteita häntä vastaan ei ollut.

Poliisin epäilykset ovat kohdistuneet aviomies Tom Hageniin. Hänet vapautettiin vankeudesta noin viikko kiinnioton jälkeen, koska riittäviä todisteita häntä vastaan ei ollut. Kuva: NTB Scanpix/Torbjørn Olsen/REUTERS

Poliisin mukaan epäilykset aviomiestä kohtaan kasvoivat ajan myötä. Hänen ei kuitenkaan uskottu toimineen yksin, sillä Hagenin tuttavien mukaan mies osasi hädin tuskin käyttää pankkikorttia tai lähettää tekstiviestiä.

Hagen on kiistänyt syyllisyytensä. Hovioikeus vapautti hänet viikko kiinnioton jälkeen, koska poliisi ei ollut saanut riittävästi näyttöä Hagenin osallisuudesta rikokseen.

Toukokuussa 2020 poliisi otti kiinni kolmekymppisen miehen, jolla oli poliisin mukaan kytkös Tom Hageniin sekä kryptovaluuttoihin liittyvää osaamista. Miestä on kutsuttu julkisuudessa "kryptomieheksi". Hänkin on kiistänyt syyllisyytensä.

Tapahtumien kulku on edelleen hyvin epäselvä. Anne-Elisabeth oli katoamispäivänä soittanut pojalleen kello 9.14. Poika heräsi puheluun, eikä ollut puheliaalla päällä. Puhelu kesti vain 92 sekuntia.

Katoamisen oletetaan tapahtuneen suhteellisen pian tämän jälkeen. Sähkömies kertoi nimittäin soittaneensa Hagenille kello 9.48, mutta nainen ei enää vastannut puhelimeensa. Puhelujen väliin jäi 34 minuuttia.

Tom Hagen oli lähtenyt kotoaan töihin kello 9 ja saapui työpaikalleen noin 10 minuuttia myöhemmin. Hän on sanonut lähteneensä töistä noin kello 13.30 ja ottaneensa yhteyttä poliisiin noin kello 14.10.

Lue lisää: Vaimonsa surmasta epäillyn norjalaismiljonäärin alibissa on aukkoja - jotain pahaa tapahtui 34 minuutin aikana

Kaikkia Hagenin liikkeitä ei tiedetä varmasti. Esimerkiksi hänen autonsa ja puhelimensa olivat niin vanhaa mallia, ettei miehen liikkeistä ole voitu saada tarkkaa dataa auton ajotietokoneen tai puhelimen paikannustietojen kautta.

Aviomies Tom Hagenin lisäksi Lørenskogin tapauksessa on ollut esillä kaksi muuta epäiltyä: kryptomieheksi kutsuttu mies sekä toinen kolmekymppinen mies, jolla uskotaan olleen rooli kryptojäljen valmistelussa.

Aviomies Tom Hagenin lisäksi Lørenskogin tapauksessa on ollut esillä kaksi muuta epäiltyä: kryptomieheksi kutsuttu mies sekä toinen kolmekymppinen mies, jolla uskotaan olleen rooli kryptojäljen valmistelussa. Kuva: Vidar Ruud/Reuters

Motiivin osalta huomio on keskittynyt aviomieheen, kun keskiöön nousivat Hagenien avioliiton käänteet sekä vaimon kannalta epäedullinen avioehto.

Norjan TV2:n rikostoimittajat Magnus Braaten ja Kenneth Fossheim paljastivat vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan Lunnaat - Rikostapaus joka järkytti Norjaa (Gummerus), että Anne-Elisabethilla olisi ollut avioliiton ulkopuolinen suhde 1980-luvulla. Ystävän mukaan Anne-Elisabeth painostettiin suhteen vuoksi myöhemmin allekirjoittamaan epäedullinen avioehtosopimus.

Lue lisää: Miljonäärin vaimo katosi - kun mies pidätettiin, löytyi muistikirja, joka kertoo repivästä suhdesotkusta

Kirjan mukaan poliisi uskoi, että Anne-Elisabeth tahtoi erota. Hänen tietokoneellaan oli tehty esimerkiksi helmikuussa 2017 haku "kuinka hakea avioero". Lisäksi poliisi löysi kesällä 2020 pariskunnan kotoa avioeropaperit, jotka vain Anne-Elisabeth oli allekirjoittanut.

Huolimatta avioehdosta vaarana oli, että oikeus kumoaisi avioehdon ja Hagen menettäisi avioerossa puolet mittavasta omaisuudestaan. Poliisi piti kumoamista todennäköisenä. Poliisin mukaan motiivit murhalle olivatkin taloudelliset, sosiaaliset ja emotionaaliset.

Perhe on arvostellut tutkintaa monta kertaa. He ovat jopa väittäneet, että poliisi on "päättänyt" syyllisen. Monessa tutkinnan vaiheessa Hagenit ovat olleet raivoissaan poliisille ja vaatineet muutoksia tutkinnanjohtoon.

Anne-Elisabethin ruumista ei ole löydetty vielä neljän vuoden jälkeenkään. Ongelmalliseksi tilanteen tekee Tom Hagenin, 72, kannalta se, että kirjan mukaan poliisi ei ole löytänyt muita, joilla olisi motiivi.

Lue lisää: Norjalais­miljonääriä epäillään kadonneen vaimonsa murhasta - VG: Tällainen oli parin avioehto, joka on nyt tutkinnan keskiössä

Myös tutkinnan suhteen on ollut jo pitkään varsin hiljaista. VG uutisoi kuitenkin syyskuun lopussa, että uutta miestä syytetään osallisuudesta Anne-Elisabethin murhaan. Toukokuussa syytteen saanut mies on asianajajansa mukaan kiistänyt syyllisyytensä. Myöskään Tom Hagenin asianajaja tai poliisi eivät tahtoneet kommentoida asiaa lehdelle.

Lokakuun alkupuolella 31-vuotiaan miehen asianajaja kommentoi Norjan TV2:lle, ettei hänen asiakkaansa ole ollut pidätettynä tapaukseen vuoksi, ja että näyttö häntä vastaan on heikko.

Miehen hallusta on lehtitietojen mukaan löytynyt kopio varastetusta passista, jota on ilmeisesti voitu käyttää tapauksen yhteydessä. Miehellä on TV2:n mukaan pitkä rikosrekisteri, johon lukeutuu ainakin raiskaus ja petoksia. Tammikuussa hän oli ollut osallisena myös Oslossa tapahtuneessa ammuskelussa.

Poliisi vahvisti 12. lokakuuta pitävänsä todennäköisenä, että syytetyllä oli rooli kryptojäljen valmisteluissa. Tätä ei kuitenkaan ole avattu tarkemmin.

Ilta Sanoma
dimanche 30 octobre 2022 20:00:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.