Markus Niemeläisellä on hyvät mahdollisuudet sementoida paikka Edmontonin pakkikuusikosta, kirjoittaa IS:n NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Koivunen.
Markus Niemeläinen on esiintynyt edukseen Edmonton Oilersissa. Kuva: James Carey Lauder / USA TODAY Sports / Reuters
Vancouver
Markus Niemeläinen oli nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoja ja kohtasi nykyisen joukkuekaverinsa Jesse Puljujärvenkin jo Huippu-Pohjola-leirillä.
Suomalainen tähtiloisto NHL:ssä on kuitenkin viime vuosina ollut sellaista, että viime kaudella liigassa debytoinut Niemeläinen (20, 0+1) on saanut kulkea omaa polkuaan kaukana spottivaloista.
Nyt Niemeläinen on ottamassa isoja askeleita. Hän nousi Edmontonin pelaavaan kokoonpanoon 18. lokakuuta, kun Oilers ryhtyi pelaamaan seitsemällä puolustajalla ja 11 hyökkääjällä.
Sunnuntain vastaisena yönä Albertan taistelussa Niemeläinen piti paikkansa, vaikka Oilers palasi perinteisempään ja kavensi puolustuksensa kuuteen mieheen.
24-vuotias, 197-senttinen ja kokoisekseen hyvin liikkuva järkäle pelasi kauden ennätysminuuttinsa (15.25), runttasi vastustajia voimalla seinälle ja otti mustelmia alivoimalla.
Paineen alla ja kiekollisena Niemeläinen oli pari kertaa vaikeuksissa, mutta pääasiassa hänen syöttönsä napsuivat hyvin omien lapoihin.
Markus Niemeläinen kamppaili Rasmus Anderssonin kanssa. Kuva: Sergei Belski / Reuters, USA Today Sports
Tämän esityksen perusteella kuopiolaisella on hyvät mahdollisuudet pitää paikkansa ylhäällä.
Se miellyttää varmasti myös Puljujärveä, joka etsii yhä itseään pelaajana ja on ainakin ulkoapäin tarkasteltuna paikoin näyttänyt vähän ulkopuoliselta joukkueessakin.
Ihmekös tuo: Oilersissa on tällä kaudella pelannut Puljujärven, Niemeläisen ja Leon Draisaitlin lisäksi pelkkiä pohjoisamerikkalaisia.
Viime keväänä Puljujärvi mainitsi viihtyvänsä pelireissuilla joko täysin omissa oloissaan tai sitten Mikko Koskisen kanssa.
Lue lisää: Jesse Puljujärvi viihtyy omissa oloissaan, eikä käy edes ruokakaupassa - Coloradossa oli kuitenkin lähdettävä sukkakaupoille
Ennen tätä kautta Puljujärvi myönsi, ettei vieläkään tiedä, millainen pelaaja hän haluaa NHL:ssä olla.
Tai sanoi hän sen, että kyllä hän kärkiäijä NHL:ssä haluaisi olla - ja lisäsi perään, että "katsotaan, riittääkö".
Lue lisää: Kuuma kysymys veti Jesse Puljujärven hiljaiseksi - "En tiedä, vaikka olen kohta 25-vuotias"
Toistaiseksi annettujen näyttöjen perusteella ei riitä. Jos Puljujärvi olisi pelannut paremmin, hän varmasti pelaisi myös enemmän, mutta ympäristökin on kyllä erikoinen.
Raamikas, vahvasti luisteleva torniolainen aloitti kautensa Oilersin ykkösketjussa. Sitä kesti noin viisi minuuttia, kunnes päävalmentaja Jay Woodcroft painoi tutun overload-napin pohjaan. Hän pani Draisaitlin ja Connor McDavidin yhteen, kun Vancouver oli mennyt pikatahtia 2-0-johtoon.
Peli kääntyi Edmontonin voitoksi.
Oilers on NHL:n yksilövetoisin joukkue. Nämä kaverit ovat tottuneet nuoresta pitäen olemaan joukkueidensa ylivoimaisia alfauroksia.
Draisaitl naputteli Saksan U16-peleissä 29 runkosarjapeliin kevyet 97+95=192 pistettä. McDavid painoi vuotta myöhemmin Kanadassa U16 AAA:ssa Toronto Marlborosin riveissä 88 matsiin 79+130=209 pinnaa.
Tuloksentekovastuun osalta Oilersissa on vähän samanlainen henki kuin noissa junnujoukkueissa.
Leon Draisaitl juhlimassa Zach Hymanin kanssa. Kuva: Sergei Belski / Reuters, USA Today Sports
Woodcroftkin sanoi Calgary-ottelun jälkeen ottelun ratkaisuksi, että Oilers sai "oikeat pelaajat oikeaan aikaan jäälle".
McDavid teki päätöserässä 2-2-tasoituksen, Zach Hyman ohjasi voittomaalin luistimellaan McDavidin syötöstä.
Oilers peluutti nyt ylivoimaviisikoitaan yllättävän tasaisesti ja Puljujärvikin sai yv-aikaa peräti 2.10, mutta häneltä ei kiekollisena nähty taikatemppuja.
Jesse Puljujärvi kuvattuna yön ottelussa Calgarya vastaan. Kuva: Sergei Belski / Reuters, USA Today Sports
Muutaman näyttävän taklauksen Puljujärvi sen sijaan esitti ja kaatoi niin Milan Lucicin kuin Nazem Kadrinkin. Hänen taklausmääränsä on ylipäätään ollut nousussa.
Yhdeksän ottelun saldo on 1+0, mikä tuskin tyydyttää ketään, mutta 11-13 minuutin energiaroolinsa hän on silti hoitanut ihan mallikkaasti.
Puljujärveä selvästi isompaa vastuuta nauttiva, 16-18 minuuttia per peli jääaikaa saava Kailer Yamamoto ei ole tuonut pöytään sen parempaa tulosta (8, 0+2). Molempien palkkakuitti on liki vastaava: Yamamoton caphit on 100?000 dollaria suurempi eli 3,1 miljoonaa.
Yamamoto nauttii yllättävän isoa valmennuksen luottoa, kun taas Puljujärvi on jälleen Edmontonissa erikoisessa välitilassa.
Kaksi kysymystä pysyy: minkälainen pelaaja Jesse Puljujärvi NHL:ssä lopulta on - ja mitä Edmonton Oilers hänen kanssaan oikein tekee?
TetraSys Oy.