Kuvista ei voi tehdä diagnooseja, mutta jälki näytti lääkäreille tutulta vauriolta. Spekulaatiot Putinin terveydentilasta ovat velloneet tänä vuonna.
Venäjän presidentistä Vladimir Putinista julkaistut uutiskuvat ovat aika ajoin viime keväästä alkaen herättäneet julkisuudessa kysymyksiä hänen terveydentilastaan. Kuvissa on kiinnitetty huomiota esimerkiksi turvotukseen sekä hänen kätensä kankeuteen tietyissä tilanteissa.
Putinin vieraillessa viikko sitten ampumaleirillä Rjazanissa Moskovan kaakkoispuolella huomiota kiinnitti hänen oikean kätensä kämmenselkä. Paikalla kuvatussa videossa, jossa Putin taputtaa venäläissotilasta kannustavasti olkavarteen, erottuu iso, epätasaisen muotoinen painauma.
STT näytti kuvia tilanteesta kahdelle erittäin kokeneelle syöpälääkärille. Pelkistä kuvista ei voi tehdä sairausdiagnooseja, mutta molemmat kertoivat mielipiteenään, että kuvissa voi hyvin mahdollisesti näkyä sytostaattihoidon jättämä vaurio kämmenselässä.
-?Se minulle tuli ensimmäisenä mieleen. Traumaltahan (ulkoisesti aiheutuneelta vammalta) se ei näytä, eikä siltä, että sitä olisi operoitu, vaan se näyttää siltä (sytostaattivauriolta). Jos näyttää tuota kuvaa, että mitä siinä on, sanoisin, että sellainen siinä on, toinen lääkäreistä sanoi.
Myös toinen lääkäreistä luonnehtii Putinin kämmenselän vammaa "sangen tyypilliseksi" aiemman sytostaattihoidon jättämäksi jäljeksi. Vaikka tällaiset vauriot ovat harvinaisia, ne ovat syöpälääkäreille tuttuja, koska hoitoja annetaan niin paljon. Lääkärin arvion mukaan niitä pääsee syntymään ehkä noin promillessa hoitokertoja, kun suoneen annettua vahvaa sytostaattia pääsee tihkumaan pistokohtaa ympäröivään kudokseen.
Haastatellut lääkärit eivät voi työnsä takia kommentoida asiaa nimellään, mutta he kertoivat STT:lle ammatilliset arvionsa siitä, mitä kuvissa on nähtävissä. STT lähetti kuvan myös kolmannelle lääkärille, jonka mukaan yhdestä kuvasta on vaikea tehdä johtopäätöksiä.
Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Kämmenselkä on yksi tyypillinen kohta, jonka kautta lääkitystä annetaan. Jos syöpälääkkeen ohjaaminen verisuoneen epäonnistuu hieman ja sitä pääsee myös muualle ihon alle, yleisin seuraus on ärsytys ja punoitus, joka paranee viikoissa.
Eräät sytostaatit voivat kuitenkin tällöin aiheuttaa kuolion, jonka parantuessa ihoon jää pysyvästi kuoppainen kohta. Molemmat lääkärit kertovat, että ekstravasaatioksi kutsutun vaurion voivat aiheuttaa antrasykliinit, joita käytetään verisyöpien, imusolmukesyövän sekä tiettyjen vatsalaukun ja ruokatorven alueen syöpien ja rintasyövän hoitoon.
Syöpälääkäreiden silmin Putinin kädessä saattaa nyt siis näkyä heille tuttu jälki, mutta voisiko olla kyse muunlaisesta vammasta?
-?Vaikea kuvitella, miten muuten sellaisen vamman (kämmenselkään) saisi aiheutettua, toteaa toinen lääkäreistä hoitotyössä näkemiensä tapausten perusteella.
Hän pohtii vaihtoehtona rakennustöissä syntyviä vammoja, mutta esimerkiksi vasaralla olisi poikkeuksellista osua kämmenselkään. Tavallisesti työkaluista aiheutuu vammoja muihin kohtiin, esimerkiksi sormiin.
Kuvan perusteella vamman syntyaikaa ei voi arvioida sen tarkemmin kuin että sen syntymisestä joko syöpähoidossa tai muusta syystä on kulunut vähintään kolme kuukautta, haastateltu lääkäri arvioi. Jälki voi siis olla myös vanhempaa perua. Aiemmissa uutiskuvissa Putinista sitä ei ole joko näkynyt tai siihen ei ainakaan ole kiinnitetty huomiota. Selvästi sitä ei ole nähtävissä myöskään muista viime aikojen kuvista.
Putinin terveydentila on hänestä otettujen kuvien perusteella herättänyt keskustelua ja arvailuja aiemminkin, erityisesti viime keväänä. Kysymyksiä herättivät presidentin kasvot ja kädet, jotka vaikuttivat turvonneilta aiempaan verrattuna. Joissain Putinin esiintymisissä huomio kiinnittyi hänen nykiviin tai täriseviin raajoihinsa.
Toinen STT:n haastattelemista lääkäreistä kertoo kiinnittäneensä keväällä huomiota turvotukseen, joka uutiskuvissa näkyi selvästi.
-?Niitä kuvia katsellessa vaikutti itsestäänselvältä, että kortisoni oli siinä päällimmäisenä syynä, hän sanoo.
Lääkärin mukaan kortisonihoidon vaihtoehto voisi olla lisämunuaisen liikatoiminta, joka on hyvin harvinainen tila ja tuottaa elimistöön normaalia enemmän kortisolia. Sen sijaan esimerkiksi ruokavalio tai muut elämäntavat eivät hänen näkemyksensä mukaan voi aiheuttaa vastaavaa pullistumaa niihin kohtiin, joissa se uutiskuvissa näkyi.
Toinen lääkäreistä huomauttaa, että Putinin ulkomuodossa tapahtui selvä muutos jo useita vuosia sitten. Turvotuksen takana voi hänen mukaansa olla myös tiettyjen syöpien yhteydessä käytetyt hormonihoidot.
Myös pitkäaikaista kortisonihoitoa annetaan syöpähoitojen yhteydessä. Aiemmin vastaavaa kortisonilääkitystä annettiin esimerkiksi reumapotilaille, mutta uudet biologiset lääkkeet ovat korvanneet kortisonin reuman hoidossa.
Kuva: Mikhail Klimentyev/Kremlin Pool / ZUMA
Vahvistettuja tietoja Putinin terveydentilasta ei ole, mutta mediassa on julkaistu artikkeleita, joissa on väitetty Putinin mahdollisesti saavan syöpähoitoa. Venäläinen uutissivusto Projekt julkaisi huhtikuussa avoimiin lähteisiin perustuvan jutun, jonka mukaan Putinin viime vuosina tekemät matkat Sotshiin osuivat usein yksiin ajankohdan kanssa, jolloin tietty joukko lääkäreitä oli kaupungissa. Esimerkiksi kilpirauhassyöpään erikoistunut lääkäri matkusti usein Sotshiin silloin, kun myös Putin oli poissa julkisuudesta.
Yhdysvaltalaismedia Newsweek puolestaan kertoi Yhdysvaltain tiedustelulähteisiin pohjaten, että Putin olisi huhtikuussa saanut hoitoa pitkälle edenneeseen syöpään. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun johto kuitenkin kiisti tämän.
Myös Venäjä on kiistänyt väitteet Putinin heikosta terveydentilasta.
Useissa spekulaatioissa on myös arveltu Putinin sairastavan Parkinsonin tautia, joka voisi selittää motorisia häiriöitä. Keväällä keskustelua herätti video, jossa Putin puristi oikealla kädellään pöydänreunaa epäluonnollisen oloisesti keskustellessaan Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun kanssa.
Toinen STT:n haastattelemista lääkäreistä arvioi, ettei Putin näytä tällä hetkellä kuolemansairaalta.
-?Se on ihan selvä asia, siltä hän ei näytä. Jos elinaikaa on vain joitakin kuukausia tai jotain, niin kyllä se rupeaa näkymään siinä ihmisessä, liikkumisessa, olemuksessa ja kaikessa muussa.
Lääkäri kiinnittää huomiota myös siihen, että Putinilla on edelleen hiukset päässä. Hänen mukaansa isoilla annoksilla sytostaattihoito johtaa hiustenlähtöön useimmilla ihmisillä. Tiheästi annettuna pienillä annoksilla näin ei kuitenkaan käy.
TetraSys Oy.