Ilta Sanoma

Poikkeuksellisessa onnettomuudessa kuoli ainakin 19 ulkomaalaista, mutta suomalaisuhreja ei toistaiseksi ole lähetystön tiedossa.

Suomen Etelä-Korean suurlähettiläs Pekka Metso kertoo STT:lle nähneensä omin silmin alkuillasta tungoksen Soulin kaupunginosassa, jossa myöhemmin yli 150 ihmistä menetti henkensä maata järkyttäneessä historiallisessa suuronnettomuudessa.

-?Tämä on tietysti aivan valtava järkytys tälle maalle, todella suuri isku Korealle. Ihmisiä tämä koskettaa syvältä, koska tässä oli kyse nuorista ihmisistä, jotka olivat lähteneet pitämään hauskaa pitkän covid-19-ajan jälkeen, ja se päättyi näin traagisesti, kertoo Metso.

Metso oli palaamassa konferenssista noin kello kuudelta paikallista aikaa, kun tämän auto ajoi ohi halloween-juhlahumun valtaamasta kaupunginosasta. Suuronnettomuuden tarkka syy ei ole vielä selvillä.

-?Saatoin itsekin havaita silloin kuuden aikaan, kun ajettiin siitä ohi, että alueella oli erilaisia tapahtumia ja joku tunnettu esiintyjä tuli soittamaan kadulle. On sanottu, että siellä oli joku tilaisuus, johon kaikki olivat lähteneet ryntäämään, ja siitä on syntynyt tämä tilanne. Tästä ei ole selkeää kuvaa vielä esitetty, että mikä se nimenomainen tapahtuma oli, eli oliko siellä joku julkisuuden henkilö, laulaja tai esiintyjä. Nykyään leviää kulovalkeana tieto siitä, että joku on jossain, ihmiset laittavat sen sosiaaliseen mediaan. Jotain tällaista täällä on epäilty, Metso sanoo.

 Juhlijat olivat ahtautuneet kapealle kujalle Itaewonin alueella.

Juhlijat olivat ahtautuneet kapealle kujalle Itaewonin alueella. Kuva: Anthony Wallace / AFP

Loukkaantunutta henkilöä vietiin sairaalaan väentungoksessa syntyneen paniikin jälkeen.

Loukkaantunutta henkilöä vietiin sairaalaan väentungoksessa syntyneen paniikin jälkeen. Kuva: Jung Yeon-Je / AFP

Pelastusviranomaisten mukaan väentungoksessa on kuollut ainakin 151 ihmistä.

Pelastusviranomaisten mukaan väentungoksessa on kuollut ainakin 151 ihmistä. Kuva: AFP / Lehtikuva

Kansainvälisestikin tunnetun k-popin eli korealaisen popin kotimaassa erityisesti musiikkimaailman idolit keräävät valtavia fanilaumoja. Etelä-Korean viranomaiset ovat luvanneet selvittää onnettomuuden syyt.

-?Tästä tehdään varmaan hyvin perusteellinen tutkimus, koska tämäntyyppistä onnettomuutta ei ole koskaan aikaisemmin Koreassa tapahtunut, Metso sanoo.

Suuret väentungokset voivat aiheuttaa kuolemia esimerkiksi pusertumisen ja tallautumisen kautta. Aasiassa kyse on jo toisesta väentungoksiin liittyvästä suuronnettomuudesta kuukauden sisään, sillä Indonesiassa lokakuun alussa 133 ihmistä kuoli mellakassa jalkapallostadionilla Itä-Jaavan Malangissa.

Vastaaviin onnettomuuksiin kuului myös viime vuonna Yhdysvalloissa Astroworld-festivaaleilla tapahtunut onnettomuus, jossa 10 ihmistä kuoli rap-artisti Travis Scottin konsertissa tapahtuneen väentungoksen vuoksi.

Metson mukaan syy onnettomuuteen ei voi ainakaan löytyä siitä, etteivätkö korealaiset hallitsisi suurtapahtumien järjestämistä.

- Itse olin pari viikkoa aikaisemmin Busanissa World Expo 2030 -tapahtumassa, jossa oli virallinen avajaiskonsertti (k-pop-yhtye) BTS:n johdolla. Siellä oli 60?000 henkeä paikalla, ja kaikki sujui kuin käsikirjoitettuna. Kyllä heillä on kykyä järjestää näitä tapahtumia, Metso sanoo.

Kuva: Jung Yeon-Je / Lehtikuva

Suomen lähetystön koko suomenkielinen henkilökunta on ollut tänään kiinni suomalaismatkustajien ja maassa oleskelleiden tavoittelemisessa. Maassa on tapahtuman aikaan ollut 210 matkustusilmoituksen tehnyttä suomalaista, joista kaikkia ei vielä sunnuntaina aamulla Suomen aikaa ollut saatu kiinni.

Maassa olevien suomalaisten todellinen määrä lienee suurempi, sillä kaikki matkustavat eivät tee ilmoitusta.

Suomen lähetystö on yhteydessä sekä korealaisviranomaisiin että muiden Pohjoismaiden ja Euroopan maiden edustustoihin jakaakseen tietoa. Lähetystön kontaktien perusteella näyttää siltä, että korealaisviranomaiset ovat tunnistaneet suurimman osan onnettomuuden ulkomaisista uhreista.

Ulkomaisia uhreja on ainakin 19. Suomalaisia uhreja ei toistaiseksi ole lähetystön tiedossa, mutta vielä tätä mahdollisuutta ei voida kokonaan sulkea pois.

Ilta Sanoma
dimanche 30 octobre 2022 14:42:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.