Uutta Kaaoksen kesyttäjät -ohjelmaa juontava Susani Mahadura ei kasvanut tavarapaljouden keskellä - päinvastoin. Lama-aika ja vanhempien avioero veivät Susanilta kaiken, jopa kodin ja huonekalut.
Kaaoksen kesyttäjät -ohjelmaa juontava Susani Mahadura tietää, miltä tuntuu elää ilman uusia vaatteita ja leluja. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Kuinka paljon tavaraa ihminen lopulta oikeastaan tarvitsee? Ja miksi siitä luopuminen on niin vaikeaa?
Tätä kysytään MTV:n uutuusohjelmassa Kaaoksen kesyttäjät, jonka juontajana nähdään Ylen ohjelmista aiemmin tuttu Susani Mahadura.
Ohjelmassa sukelletaan kahdeksan suomalaisen perheen sotkuisiin koteihin, jotka laitetaan uuteen järjestykseen vain viikossa. Ensin koko talo tyhjennetään tavarasta, ja sen jälkeen asukkaiden on hävitettävä tasan puolet omaisuudestaan.
Samalla selvitetään syyt tavarapaljouden taustalta.
Susani otti pestin vastaan, sillä ohjelma on omalla tavallaan jatkumoa hänen aiemmalle juontotyölleen Ylen palkitussa Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjassa. Myös tällä kertaa pohditaan ihmisten runsasta kulutusta.
- Tämä planeetta hukkuu tavaraan ja ylikulutukseen, ja mielestäni on ihan merkittävä yhteiskunnallinen kysymys, kuinka paljon omaisuutta ihminen oikeasti tarvitsee, Susani sanoo.
Susanin oma suhde materiaan ja omistamiseen on muuttunut monin tavoin vuosien varrella. Lapsena hänellä ei ollut tavaraa lainkaan, joten teininä etenkin vaatteista tuli todella tärkeitä.
Susani Mahadura johtaa ohjelmassa muutostiimiä, johon kuuluvat myös ammattijärjestäjä Laura Holmström ja puuseppä Einari Saarinen. Kuva: Janne Aaltonen
Myöhemmin niiden tarpeellisuutta on taas osannut arvioida uudelleen.
- Meidän perheemme menetti lamavuosina kaiken, ja muutin äidin kanssa kahdestaan Espanjaan kahden matkalaukun kanssa. Siinä oli koko meidän omaisuutemme, Susani muistelee.
- Olen oppinut omaisuuden suhteen sen, että kaikki voi hävitä milloin tahansa, joten en kiinny tavaroihin liikaa.
Myös Susanin Sri Lankasta kotoisin oleva buddhalainen isä on painottanut, että materia ei tuo onnea.
- Isäni on aina sanonut, että saat mielenrauhan, kun luovut tavarasta. Uskon, että hänen filosofiassaan on perää.
Mikkelistä Espoon kautta Espanjaan päätynyt Susani sai lapsena mukaansa vain yhden pupun, joten esimerkiksi avausjaksossa nähdystä lapsiperheen järkyttävästä tavarapaljoudesta Susanilla ei ole kokemusta.
Ohjelman jokaisessa jaksossa yksi perhe joutuu luopumaan puolesta kotinsa tavaramäärästä alle viikossa. Kuva: Sara Lonka/MTV
- Menetimme lamassa jopa kotimme, koska vanhempani erosivat, eikä meillä ollut varaa pitää kotia, Susani kertoo.
- Asuin kampaamoyrittäjänä työskentelevän äitini kanssa kalustetuissa kämpissä, joissa minulla ei ollut edes leluja. Leikin äidin vanhoilla puuleluilla.
Yrittäjänä eläminen lama-ajan Suomessa oli vaikeaa, ja Susanin äiti sai lopulta töitä Espanjasta.
- Äitini on ollut todellinen voimanainen. En silloin pikkutyttönä tajunnut, miten pelottavaa sen on täytynyt olla, että menetimme kaiken.
12-vuotiaana takaisin Suomeen muuttanut Susani tutustui pikku hiljaa teininä pikamuotiin, ja silloin hän sai joitain uusia asuja.
- Tajusin, että wau, nyt minullakin on mahdollisuus pukeutua coolisti ja olla kuin muut. Lapsena minulle ei todellakaan ostettu joka syksy uusia vaatteita, Susani sanoo.
- Teininä arvostus vaatteita kohtaan väheni, ja joskus tuli ostettua jotain, kun edellinen oli vähän nuhjuinen. Kun ryhdyin toimittajaksi, aloin miettiä ja pysähtyä enemmän asioiden äärelle.
Uutuusohjelma Kaaoksen kesyttäjät on Susanille merkittävä tapa tuoda esiin hänelle tärkeitä teemoja, kuten kierrätystä, vanhan tavaran myymistä ja niille uuden elämän löytämistä. Monesti on parempi korjata vanhaa kuin ostaa uutta.
Susani kokee uutuusohjelman tarpeelliseksi, jotta ihmiset kierrättäisivät enemmän. Kuva: Sara Lonka/MTV
Tärkeää Susanille oli myös osallistujien ohjelman aikana läpikäymä henkinen prosessi ja ihmisten omat tarinat - ne tekevät jokaisesta jaksosta koskettavan ja mielenkiintoisen. Tavarasta luopumisen vaikeus voi johtua monista kipeistäkin muistosta.
- Tarinankerronta on toimittajantyöni suola - haluan selvittää, miksi ihminen toimii tietyllä tavalla.
- Tässä ohjelmassa jokaisen perheen taustalla on tarina, jonka haluan kuulla - että miten ihmiset ovat ajautuneet siihen tilanteeseen, että koti on kaaoksessa. Vasta sen jälkeen voidaan ratkaista se kaaos, Susani sanoo.
Kaaoksen kesyttäjät torstaisin MTv3-kanavalla kello 21.00.
TetraSys Oy.