Ilta Sanoma

Kelloja siirretään aamuneljältä talviaikaan.

Talviaika alkaa ensi yönä.

Talviaika alkaa ensi yönä. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomi siirtyy ensi yönä talvi- eli normaaliaikaan. Kelloja siirretään tunti taaksepäin sunnuntaina aamuyöllä kello 4.00.

Kelloja siirretään joka vuosi maaliskuun ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Ensi keväänä kesäaikaan palataan sunnuntaina 26. maaliskuuta.

Jako kesä- ja talviaikaan on käytössä koko Euroopan unionissa. Tarkoituksena on sovittaa valon vuorokausittainen vaihtelu ihmisten valveillaoloaikaan. Suomessa kelloja on siirrelty vuodesta 1981 lähtien.

Kellojen siirtäminen on herättänyt vuosi toisensa jälkeen kiivasta keskustelua. Suomessa moni kokee siirtymän talviaikaan ikäväksi, koska illat pimenevät pimeänä vuodenaikana nopeasti.

Myös EU:ssa on suunniteltu kesäajasta luopumista, ja Suomi on kannattanut esitystä. Viisareiden siirtelylle ei kuitenkaan ole näköpiirissä nopeaa loppua. Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi tällä viikolla tiedotteessa, että asian käsittely on edelleen pysähdyksissä.

Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018, että kellojen siirtelystä olisi luovuttu jo vuoden 2021 jälkeen. Euroopan parlamentti äänesti keväällä 2019 ehdotuksen puolesta.

Nyt ehdotus odottaa kuitenkin edelleen EU:n neuvoston käsittelyä. Käsittely edellyttäisi kuitenkin sitä, että kaikki jäsenmaat muodostaisivat asiasta oman kantansa. Monilla mailla kantaa ei edelleenkään ole.

Pitäisikö kellojen siirtämisestä luopua - vai pitäisikö sittenkään? Kerro mielipiteesi perusteluineen alla olevassa kommenttikentässä!

Ilta Sanoma
dimanche 30 octobre 2022 00:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.