Ilta Sanoma

Mopojen pärinä oli riehaantuneelle miehelle liikaa.

15-vuotias Valtteri kertoo joutuneensa pahoinpidellyksi kotipihansa parkkipaikalla Vihdin Nummelassa torstaina iltapäivällä.

- Aikaisemmin oli luotto aikuisiin ihmisiin ympärillä, mutta tämä vei sitä luottamusta, kun kotipihalla käydään päälle, hän sanoo.

Valtteri ajoi koulupäivän päätteeksi kotipihansa postilaatikolle, josta hän olisi hakenut ketjut mopoonsa. Nuorukainen kertoo IS:lle, että vastaan tuli mies, joka kielsi tätä ja hänen kolmea kaveriaan ajamasta mopoilla.

Valtteri selitti miehelle asuvansa taloyhtiössä. Mies ymmärsi pojan selitykset.

Noin kymmenen sekunnin kuluttua postilaatikon liepeille tuli kuitenkin toinen mies, jolta ei sympatiaa herunut mopojen pärinälle.

Valtteri kertoo, että mies löi kahdesti mopon kyydissä istunutta Valtteria, jolla oli onnekseen kypärä päässä. Se säästi pahimmilta vammoilta.

- Hän tuli postilaatikon takaa karjuen ja kävi kimppuun. Hän nappasi takista ja kypärästä kiinni. Hän huitaisi naamaan ja takaraivoon. Sitten se päästi irti ja sanoi, että "painukaa vittuun", yhdeksättä luokkaa käyvä Valtteri kertoo IS:lle.

15-vuotias pakeni kaveriensa kanssa mopoilla noin parin sadan metrin päähän.

- Me kaikki oltiin vähän shokissa.

Hän soitti ensin isälleen ja tämän jälkeen hätäkeskukseen. Myös Valtterin isä vahvistaa pojan kertomuksen IS:lle.

Valtteri kertoo menneensä myöhemmin samana iltana paikalliseen kauppaan, jossa pahoinpitelystä epäilty tuli vastaan. Valtteri seurasi miestä autolle ja otti tämän rekisteritunnuksen ylös. Sen perusteella selvisi miehen henkilöllisyys ja asuinpaikka.

Valtteri ei ole törmännyt mieheen ennen episodia eikä sen jälkeen.

Länsi-Uudenmaan poliisista vahvistetaan IS:lle, että välikohtausta tutkitaan pahoinpitelynä.

Ilta Sanoma
samedi 29 octobre 2022 22:40:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.