Ilta Sanoma

Rehtorin mukaan sijainen ei ole tapahtumien jälkeen toiminut enää koulussa.

Tapaus sattui Lauttasaaren yhteiskoulussa Helsingissä.

Tapaus sattui Lauttasaaren yhteiskoulussa Helsingissä. Kuva: Lukijan kuva/Wikipedia

Helsinkiläinen 14-vuotiaan pojan äiti järkyttyi perjantai-iltapäivällä Lauttasaaren yhteiskoulun rehtorilta tulleesta Wilma-viestistä.

Rehtori tiedotti, miten maanantaina koulun espanjantunnilla oli ollut perulainen sijainen. Rehtorin mukaan opettaja oli esitellyt kotimaansa Perun kulttuuria ja puhunut kokapensaan lehdistä.

Rehtori kertoi Wilma-viestissään, miten opettajalla oli ollut mukana kokapensaan lehtiä, jollaista hän oli antanut oppilaiden myös haistalla ja maistaa.

-?Sijainen ei ole tuon päivän jälkeen ollut koulussamme, vaan toinen sijainen aloitti tiistaina, rehtori tiedotti Wilma-viestissä.

Pojan äiti alkoi viestin nähtyään kysellä pojallaan, mitä tunnilla oikein tapahtui. Selvisi, että sijaisopettaja oli tarjoillut lapsille kokapensaan lehtiä ja suunnilleen viisi lasta maistoi niitä.

-?Meidän poikamme oli yksi niistä. Hän oli ottanut lehteä, pureskellut ja vielä nielaissut sen, äiti kertaa tapahtumien kulkua.

YK on julistanut kokapensaan lehdet laittomaksi huumausaineeksi vuonna 1961.

Kokapensaan lehti on eri asia kuin siitä jalostettu kokaiini. Kokaiini on stimulantteihin luokiteltu päihde, joka saadaan eristämällä sitä kokapensaan lehdistä. Lehdistä uutetaan kokaiiniemäs, josta suolahapon avulla jalostetaan vaaleaa, vesiliukoista jauhetta, Päihdelinkki kertoo.

Guardianin mukaan Maailman terveysjärjestö on linjannut, että kokalehtien käyttö lehtimuodossa ei ole terveydelle haitallista. Lehden pureskelu tai juominen esimerkiksi teenä aiheuttaa kuitenkin fyysistä ja henkistä stimulointia.

IS:n haastatteleman äidin poika ei maanantain espanjan tunnin jälkeen kertonut kotona muuta kuin, että heillä oli perulainen sijainen ja että "se oli ihan outo".

Äiti on omien sanojensa mukaan tottunut siihen, että koulussa on sijaisina "jos jonkinlaisia ihmisiä". Hän ei osannut vielä maanantaina kiinnittänyt asiaan tarkemmin huomiota. Pojastaan äiti ei huomannut maanantaina koulun jälkeen mitään ihmeellistä. Hän vei pojan illalla vielä koripalloharjoituksiin.

Yksi espanjaa opiskelevista lapsista oli äidin mukaan kertonut tapahtumista tarkemmin kotona. Sitä kautta vyyhti lähti selviämään.

Lapsen vanhempi soitti rehtorille ja rehtori poliisille. Perulainen olisi tullut sijaistamaan kouluun vielä tiistaina, mutta rehtori ilmoitti, että toinen sijainen hoitaa kyseisen päivän.

-?Tämä tapahtui maanantaina ja meille tuli tieto vasta perjantaina. Tässä meni viisi päivää, 14-vuotiaan äiti sanoo.

Koulun rehtorilta vanhemmille perjantaina tullut Wilma-viesti.

Koulun rehtorilta vanhemmille perjantaina tullut Wilma-viesti.

Hän otti Wilma-viestin tultua yhteyttä rehtoriin ja kysyi, mistä koulu oli hankkinut sijaisen.

Äiti ihmettelee myös, mistä sijainen oli saanut kokapensaan lehtiä.

Hän kuuli koulusta, että sijainen on asunut pitkään Suomessa. Äidin mukaan tämä oli kertonut lapsille, että koka on vaaraton luonnontuote, jota voidaan käyttää esimerkiksi yskänlääkkeenä.

Lauttasaaren yhteiskoulun rehtori Jouni Rasa vastaa tekstiviestitse Ilta-Sanomille lyhyesti, että poliisi tutkii asiaa eikä hänellä ole asiaan mitään lisättävää.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan kokalehti on hyvin mieto huumausaine, joten vastaavasta tapauksesta tuskin saisi ainakaan rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta.

- Kyse on niin miedosta huumausaineesta, ettei se voi olla törkeän tekomuodon soveltamisalalla ainakaan vaarallisuuden puolesta. Tuskin muutoinkaan, jos ei kyse ole aivan laajamittaisesta levittämisestä, .

Andeilla elävät kansat ovat pureskelleet kokapensaan lehtiä helpottaakseen vuoristoilmanalassa kiipeämistä.

Eurooppalaiset valloittajatkin kiinnostuivat kokalehtien vaikutuksesta ja oppivat tuntemaan kokaiinin. Vielä 1900-luvulla luvulla kokaiinia käytettiin puudutteena. 1980-luvulta alkaen kasvit ovat saaneet huonoa mainetta, koska niistä voidaan valmistaa kokaiinia.

Kokapensaan lehtiä käytetään yhä esimerkiksi Coca-Cola ja Red Bull -virvoitusjuomissa. Molemmat juomajätit käyttävät lehtiä, joista kokaiini on poistettu.

Ilta Sanoma
samedi 29 octobre 2022 21:08:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.