Ilta Sanoma

Asialliset säilytysolosuhteet pitävät renkaat kunnossa tulevaa kesäkautta varten.

Erityisesti arvokkaat renkaat on parasta pitkäaikaisvarastoida hämärässä tai pimeässä tilassa, sillä renkaan ominaisuudet heikkenevät tutkitusti varsinkin suorassa auringonvalossa.

Erityisesti arvokkaat renkaat on parasta pitkäaikaisvarastoida hämärässä tai pimeässä tilassa, sillä renkaan ominaisuudet heikkenevät tutkitusti varsinkin suorassa auringonvalossa.

Jotta alta pois otetut kesärenkaat säilyvät mahdollisimman hyvin, renkaat kannattaa varastoida sisätiloissa ja suojata myös suoralta auringonvalolta sekä voimakkaalta keinovalolta.

Hyvä keino tähän on esimerkiksi rengaspussien tai asiallisen rengashotellipalvelun käyttäminen.

Lue lisää: Tuntuvatko talvirenkaat kalliilta? Hintadata kertoo hyvän ostopaikan odottavan jo aivan nurkan takana

Lisäksi kesärenkaat on tärkeää varastoida niin, ettei niihin kohdistu suurta puristusta tai vääntöä. Vääränlaisen varastoinnin aikana renkaisiin voi pahimmillaan tulla jopa muodonmuutoksia, joiden kohdalta rengas voi paineistettaessa murtua. Erityisen herkkiä säilytysasennolle ja vääränlaiselle kuormitukselle ovat vanteilta pois otetut renkaat.

Estä säilytettäviä renkaita joutumasta myös kosketuksiin liuottimien, öljyjen tai rasvojen kanssa, jotka saattavat heikentää renkaan kestävyyttä oleellisesti.

Ilta Sanoma
samedi 29 octobre 2022 19:00:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.