Ilveksen peli meni lukkoon, mihin tuli helpotusta vasta Stadissa, kun HIFK kaatui perjantaina.
Ilveksen Petri Kontiola pääsi mielipaikalleen jakelemaan kiekkoja. HIFK:n Sebastian Dyk yritti häiritä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Konkarihyökkääjä Petri Kontiola, 38, huomasi, miksi Ilvekselle alkoi kertyä tappioita jääkiekon SM-liigassa.
Joukkue hävisi uudessa valmennuksessa neljä ottelua peräkkäin ja valahti pois SM-liigan kärkipaikalta. Vihdoin HIFK:ta vastaan perjantai-iltana ikävä sarja katkesi.
- Me ollaan vähän sellainen altavastaaja, taistelijaporukka. Me tehdään niin kuin käsketään.
- Jostain kumman syystä on tullut kauhea paine tähän hommaan. Niin kuin olisi joku suurseura kyseessä. Katsotaan nyt vähän aikaa uudestaan.
Kontiola huomasi HIFK-ottelussa, että molemmilla tuska tuntui. Ilveksellä puhutti valmentajan vaihtuminen, HIFK:lla pitkään jatkuneet surkeat pelit.
- Oli molemmille iso peli, ja kyllä se näkyikin. Hermostunutta oli, hän sanoi.
Lue lisää: Kommentti: HIFK on maalannut itsensä nurkkaan - pomo ei voi antaa potkuja Ville Peltoselle
Antti Pennanen tuli erikoisessa vaiheessa Ilveksen päävalmentajaksi. Seura johti sarjaa, kun ovet alkoivat aukeilla.
Kontiola vakuutti, että Pennanen on tuonut vain perusasioita ryhmään. Isoihin muutoksiin, jotka voisivat sotkea pelit ja päät, ei ole lähdetty.
- Joku lukko siellä oli. Ollaan pelaajina vähän alisuoritettu.
Yhtä oleellista asiaa Kontiola halusi korostaa.
- Vaikka hyvä valmentaja tulikin, kyllä tämä pelaajien hommaa on.
HIFK:n ja Ilveksen ottelussa tuli kaksi ikävää loukkaantumista. Ilveksen Tuomas Salmela sai alivoimalla Julius Nättisen laukoman kiekon päähänsä. Salmela poistui omin jaloin pukuhuoneeseen, muttei jatkanut peliä.
IFK-pakki Johan Motin sai iskun päähän Eetu Tuulolan taklauksesta. Myös Motinin ottelu jäi kesken.
Kontiola jakoi oikein erityismaininnan "Tume" Salmelan blokkaukselle.
- Se oli meille esimerkkisuoritus. Voittaminen vaatii vähän muutakin kuin pikku kaarroksia jäällä.
Kontiolan kuvauksen mukaan Salmela ei loukkaantunut pahasti, vaikka isku kiekosta oli kova.
- Siinä oli esimerkkiä joukkueelle, että välillä syödään kumia, jotta voidaan pärjätään. Soturi on soturi.
TetraSys Oy.