Ilta Sanoma

Juhlakonsertissa Yö-yhtyeen kanssa lavalle nousee vuosien varrella yhtyeessä vaikuttaneita muusikoita ja vierailevia solisteja.

Ari Toikka, Jari Latomaa ja Mikko Kangasjärvi kuuluvat Yön nykysoittajiin.

Ari Toikka, Jari Latomaa ja Mikko Kangasjärvi kuuluvat Yön nykysoittajiin. Kuva: Toni Repo / IS

Yö-yhtye juhlistaa yli 40-vuotista uraansa Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 24.3.2023. Lavalle nousee yhtyeen viimeinen kokoonpano, sekä bändissä sen uran varrella vaikuttaneita muusikoita. Pääsolistin viitta on puettu Suvi Teräsniskan harteille. Laulujen lunnaita lunastavat myös Pauli Hanhiniemi, JP Leppäluoto, Jay Lewis ja Herra Ylppö.

Yö perustettiin vuonna 1981 ja juhlakonsertti piti järjestää jo vuonna 2021. Olli Lindholmin poismenon sekä poikkeusvuosien myötä konsertin tuotanto kuitenkin siirtyi.

Nyt kun juhlat ovat toteutumassa, sen näkee soittajien ilmeistä. Kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi, rumpali Ari Toikka ja kitaristi Jari Latomaa ovat saapuneet Helsinkiin kertomaan keikan järjestelyistä, ja se saa miehet myhäilemään tyytyväisinä.

-?Tätä kun suunniteltiin jo Ollin kanssa niin pitkään, soittajat huokaavat.

-?Oli puhetta paikasta ja formaatista. Jopa Kirjurinluotoa suunniteltiin, mutta siellä on nyt vähän turhan kylmä.

Yö vuosimallia 1985.

Yö vuosimallia 1985. Kuva: SK arkisto

Tiedossa on iso kattaus Yön tuotantoa. Mutta kuinka noin 300 biisiä julkaissut bändi saa settilistansa kasaan?

-?Me ollaan ihan hirveässä pulassa, Kangasjärvi tunnustaa nauraen.

-?Peruskeikoillakin biisit oli jaoteltu a- ja b-sarjaan. A-sarjassa on seitsemän tai kahdeksan biisiä, jotka on pakko soittaa, muuten jää jollekin paha mieli.

-?Sitten pitäisi tarjota vielä jotain spesiaalia, ettei vaan niitä myyntilistoja luettaisi, Latomaa komppaa.

Jussi Hakulinen vuonna 1998.

Jussi Hakulinen vuonna 1998. Kuva: SEPPO HAAVISTO

Vuonna 2019 rokkipiireissä kohistiin, kun Jussi Hakulinen ilmoitti, ettei hän ole mukana Olli Lindholmin muistokeikoilla ja samalla mies myös kielsi kirjoittamiensa kappaleiden käyttämisen kyseisillä keikoilla. Hakulisen kynästä on syntynyt muun muassa megahitit Rakkaus on lumivalkoinen ja Joutsenlaulu.

-?Myönnän että tuntui pahalta, ettei panokseni Yö-yhtyeen hyväksi ollut edes muistokonsertteihin osallistumisen arvoinen. Toivon että bändi ja esiintyvät artistit kunnioittavat mielipidettäni jättää myös biisini ohjelmistosta pois, Hakulinen twiittasi tuolloin.

Hän pehmensi lausuntoaan myöhemmin toteamalla, että biisit voi esittää, jos keikkojen tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee, mutta Yö-muusikot toteavat, että asiassa menivät tuolloin sekaisin sekä puurot, että vellit.

-?Ei Jussi niiden biisien esittämistä varsinaisesti kieltänyt. Hän otti ne Teostosta itsehallinnointiin ja siinä tuli sitten aika paljon väärää informaatiota julkisuuteen. Totuus on se, ettemme päässeet yhteisymmärrykseen koskien biisien esitysoikeuksia. Lähdemme siitä, että kaikki tärkeät kappaleet esitetään, bändi toteaa.

-?Ne kappaleet ovat kansallisaarteita.

Ensi keväänä lauteille nousee Yön viimeisin kokoonpano. Se oli pelimannien mukaan henkisesti ainoa oikea vaihtoehto.

-?Ei me edes mietitty muita vaihtoehtoja. Mutta ei me keskenämme siellä lavalla olla. Keikalla nähdään muitakin bändissä soittaneita. Kaikki kysytyt lähtivät mukaan, jotka suinkin pääsivät. Me ollaan todella iloisia, että esimerkiksi Juki (basisti Jay Lewis) on mukana.

Entäpä Jani Viitanen, yksi Yön perustajajäsenistä?

-?Meillä on yhteinen äänistysstudio 200 metrin päässä Nokia-areenasta. Kyllä hän loukkaantuisi, jos ei saa tulla soittamaan, Latomaa nauraa.

-?Sehän olisi ihan törkeää jättää Jani pois, miehet toteavat yhdestä suusta.

Jani Viitanen ja Olli Lindholm. Vuosi on 1988.

Jani Viitanen ja Olli Lindholm. Vuosi on 1988. Kuva: Timo Hämäläinen

Juhlakeikalla musiikki on pääosassa. Siitä ei silti pääse yli eikä ympäri, että kaksi suurta miestä on poissa.

-?Väkisinkin sen ilottelun ja pompöösin räiskeen keskelle tulee niitä koskettavia hetkiä. Se kuuluu juttuun. Historiaa ei pidä ikinä poistaa, vaan siitä pitää olla ylpeä, Toikka sanoo.

Kuulijat joutuvat siis varaamaan nenäliinoja mukaan?

-?Kyllä siellä varmasti myös itketään. Ollihan oli surullisten laulujen ystävä. Kaiken sen rintaan takomisen ja pullistelun takana oli aina itseironista huumoria ja tarve esittää surumielisiä lauluja ja koskettaa ihmisiä. Se oli Yön kantava voima, että bändi pystyi luomaan kontrasteja - varsinkin keikoilla.

-?Olli liikuttui ihmisten tarinoista. Hän tiesi, millaiset laulut puhuttelevat tavallisia ihmisiä.

Millainen Olli sitten oli keikoilla?

-?Hänen esiintymisensä perustui todella vahvaan läsnäoloon ja lataukseen. Hän tosin saattoi ampaista kävelylle kesken sound checkin. Olli tasapainotti rutiineilla sitä levotonta rytmiä, joka väritti hänen elämäänsä.

Kuva: Toni Repo / IS

Yön tarina ei ole paketissa ensi kevään jälkeen. Kaikkea muuta.

-?Miksi Yön jutun pitäisi jäädä johonkin? Kangasjärvi kysyy.

-?Totuus on, että me olemme jatkaneet koko ajan. Muutama kuukausi Ollin kuoleman jälkeen me teimme jo bändin kesken yhteistyötä. On luonnollista jatkaa tämän musiikin kanssa.

Rumpali Toikka on samaa mieltä kollegansa kanssa.

-?Jos me emme soita näitä biisejä, niin kuka sitten?

Ilta Sanoma
samedi 29 octobre 2022 10:05:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.