HIFK on vajonnut SM-liigan jumboksi. Ville Peltonen oli tyytyväinen, että joukkue teki Ilvestä vastaan sentään kaksi maalia.
Ville Peltosen HIFK ui syvällä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Tuska on lievä sana kuvaamaan HIFK:n päävalmentajan Ville Peltosen olotilaa. Peltonen tietää liigavalmentajista Ilveksen Raimo Helmisen ohella, miten kiekkoa pelataan ja otteluita ratkotaan.
Peltonen vakuuttaa, että hänen keinonsa eivät ole lopussa.
Jäähallin katsomot alkoivat kuitenkin pikku hiljaa tyhjentyä Ilveksen viidennen maalin jälkeen. IFK:n pakki Otso Rantakari syötti suoraan Petri Kontiolan lapaan. "Konna" niittasi lahjasta illan toisensa.
Vähän myöhemmin IFK:n kultakypärä Ilari Melart lahjoitti kiekon Kontiolalle, joka pääsi yksin läpi. Tällä kertaa Niilo Halonen ehti torjuntaan.
- Kolme maaleista oli todellisia lapsuksia meidän puolustuspeliltä. Positiivista oli, että teimme kaksi maalia. Monesti ollaan tällä kaudella kahdella maalilla voitettu, Peltonen sanoi niin kärsimättömästi kuin vain voi olla.
- Tänään meidän peruspelaaminen kaatui henkilökohtaisiin lapsuksiin.
Alkavatko keinot loppua?
- Keinojahan on. Niin kuin tänäänkin näkyi [Jesse] Seppälän ja [Miro] Väänäsen ketjut pelasivat hienosti. Me tarvitaan meidän kärkiketjuista tehoja enemmän, Peltonen eritteli.
IFK:n tilannetta voi kutsua aidoksi tappiokierteeksi. Sarjapaikka on SM-liigan viimeisenä. Tappioita on tullut viisi peräkkäin, ja joukkue taapertaa umpijumissa.
Koko ottelussa IFK sai pelata peräti 15 minuuttia ylivoimaa tekemättä maaliakaan. Tilastonikkarit laskevat ylivoiman onnistumisprosenttia. Se alkaa olla samaa luokkaa kuin Helsingin syksyinen sää, 4,4.
Yleensä jääkiekossa alle kymmenen painuvat ylivoimaprosentit ovat kehnoja.
- Edelleen ylivoimassa hierotaan liikaa kiekkoa ja laukaukset kestävät liian kauan. Siinä ne keinot ovat.
- Siellä yritetään tehdä varman päälle -maaleja, ja se kestää liian kauan.
Ville Peltonen oli tyytyväinen, että HIFK teki kaksi maalia. Kuva: Toni Repo
Peltonen vaatii vielä lisää asennetta joukkueelta, vaikka yritystä riitti Ilvestä vastaan lähes loppuun asti.
Kovin paljon ei ole aikaa järjestellä peliä kuosiin, kun joukkue kohtaa HPK:n Hämeenlinnassa lauantaina.
Hämeenlinna sikakatsomoineen ei ole koskaan millekään joukkueelle helppo paikka pelata. Lauantaiehtoona voivat huudot kuulua tavallista terävämpinä.
- Kyllä niistä virheitä pääsee puhumalla eroon, jo huomiseksi, Peltonen uskoi optimistisesti.
TetraSys Oy.