Ilta Sanoma

Sanna Marinin (sd) hallitus on menettämässä toiminta- ja päätöksentekokykynsä viisi kuukautta ennen vaaleja. Samalla Marinin johtajuus on kyseenalaistettu, politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala arvioi.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen eväät on syöty. Varsinkin Annika Saarikon johtama keskusta kipuilee hallituksessa.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen eväät on syöty. Varsinkin Annika Saarikon johtama keskusta kipuilee hallituksessa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Viime torstai oli monella tapaa mielenkiintoinen, ellei jopa pelottava päivä. Torstaina kuultiin joukko uutisia, jotka ajavat ahdistukseen ajautunutta Sanna Marinin (sd) hallitusta yhä ahdistuneempaan tilaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) kertoi, että suomalaisyritysten suhdanneodotukset ovat painuneet kriisilukemiin. Perään kuultiin Tilastokeskuksen varoitus, että kuluttajien luottamus Suomen talouteen on mittaushistorian heikoin. Euroopan keskuspankki (EKP) nosti ohjauskorkoaan 0,75 prosenttiyksiköllä.

Päivän kruunasi, kun valtion taloudellinen tutkimuskeskus (Vatt) varoitti, että hallituksen holtiton velanotto ajaa Suomen kohti haaksirikkoa.

Ja iltapäivällä oppositio jätti kokoomuksen johdolla välikysymyksen hallituksen EU-vaikuttamisesta.

Kyse on EU-komission ennallistamisasetuksesta, joka ravistelee Marinin hallitusta pahemmin kuin mikään tällä vaalikaudella, vaikka kriisejä on toki riittänyt koronasta sotaan.

Tulevaa talvea pelätään.

Energian hinnan nousu sähkölaskuineen ja inflaation myötä kallistuneet elinkustannukset koettelevat kaikkia rankalla tavalla.

Samaan aikaan, keskellä vaikeuksia, hallituksesta on tullut niin sanottu rampa ankka, kykenemätön määrätietoiseen toimintaan ja päätöksentekoon.

EU:n ennallistamisasetus on paljastanut, miten eripurainen hallitus on.

Hallituksen syytetään nukkuneen Suomelle kohtalokkaan tärkeässä kysymyksessä ruususenunta. Syytös kohdistuu suoraan pääministeri Mariniin, jolle EU-politiikan johtaminen perustuslain mukaan kuuluu. Eduskuntaan esitys tuli myöhässä.

Keskusta, Rkp ja jopa Sdp ovat hypänneet asian valiokuntakäsittelyissä oppositiopuolue kokoomuksen kelkkaan. Hallituksen esitystä ovat jääneet puolustamaan vain vihreät ja vasemmistoliitto.

Jos keskusta äänestäisi välikysymyksessä opposition mukana, se tarkoittaisi hallituksen kaatumista ja sitä, että Marin saisi olla toimitusministeristön pääministerinä peräti puolisen vuotta, seuraavan hallituksen alkuun.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk) on sanonut (IS 26.10.), ettei välikysymyksestä selvitä normaalilla ponsikikkailulla. Keskustan eduskuntaryhmässä monet pitävät asetuksen torjumista hallituskysymyksenä, ääneen sen totesi kansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk.)

Lue lisää: Kommentti: Keskusta ja Saarikko kohtaavat vaali­kauden pahimman välikysymyksen - EU:n metsä­myrsky ravistelee koko Marinin hallitusta kohtalokkaalla tavalla

Jos Marin kumartaa kannatuskatoa kärsivälle keskustalle, siitä suuttuu puolestaan vihreät. Sellaistakin salaliittoajatusta on kaupiteltu, että kyseessä olisi keskustan juoni tehdä vihreistä syntipukki hallituksen kaatumiseen.

Eikä tässä kaikki.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko aikoo vetää takaisin esityksen niin sanotusta maastapoistumisverosta, mutta tämä ei käy Marinille. Esitys sopii ideologisesti Sdp:lle vaalien alla.

Pääministerin haastattelutunnilla Marin varoitti, että samalla vedetään sitten takaisin myös keskustan ajamia lakiesityksiä, siis kostoksi.

Huonohenkisen hallituksen hankalimmat asiat ollaan hautaamassa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) johtamaan varjoviisikkoon.

Marinin hallitus on viisi kuukautta ennen eduskuntavaaleja samassa tilanteessa kuin Alexander Stubbin (kok) hallitus reilu kuukausi ennen vuoden 2015 vaaleja - eli hallituspuolueet alkavat ajaa omia esityksiään nurin eduskunnassa. Tuolloin ilmapiirin myrkytti Stubbin ja valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd) riitely.

Sanna Marin nauttii globaalia suosiota, mutta kotimaassa jopa oman puolueen kansanedustajat arvostelevat häntä johtajuuden puutteesta, tosin nimettöminä, kulisseissa - kuten politiikkaan usein kuuluu silloin, kun suhdanteet alkavat muuttua.

Näinä viikkoina ne muuttuvat.

Ilta Sanoma
samedi 29 octobre 2022 00:00:00 Categories: Ilta Sanoma Pääkirjoitus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.