Ilta Sanoma

Miljoona­omaisuuden luoneen Kirsti Paakkasen perinnöstä syntyi riita, joka eteni oikeuteen saakka. Läheisten mukaan muotimogulin oikeana kätenä tunnettu Kari Miettinen herätti epäilyksiä myös Paakkasessa itsessään.

Kari Miettinen (vas.) ja Regina Paanala (oik.) kohtasivat toisensa keskiviikkona oikeudessa.

Kari Miettinen (vas.) ja Regina Paanala (oik.) kohtasivat toisensa keskiviikkona oikeudessa. Kuva: Antti Hämäläinen / IS, Marja Airio / Lehtikuva

MARIMEKON pitkäaikaisen omistajan, muotimoguli Kirsti Paakkasen kuolemasta tulee marraskuussa kuluneeksi vuosi. Paakkanen jätti jälkeensä nimeään kantavan säätiön, sijoitusyhtiön ja miljoonaomaisuuden. Omaisuuden jaosta syntyi muotimogulin kuoltua iso riita, jota setvittiin oikeudessa kireissä tunnelmissa keskiviikkona.

Paakkanen määräsi testamenttinsa toimeenpanijoiksi asiainhoitajansa Kari Miettisen ja laamannin Juhani Mäkisen. He ovat hakeneet oikeudelta pesänselvittäjän tehtävää, mutta Paakkasen omaiset ovat jyrkästi vastustaneet tätä. Omaisten mielestä miehet ovat esteellisiä ja puolueellisia tehtävään.

Surullisesta riidasta annetaan oikeuden ratkaisu 8. marraskuuta.

Lue lisää: Omainen tylyttää Kirsti Paakkasen lonkkavamman hoitoa: "Koko sairaalareissu oli ihan hirveää"

MILJOONA­OMAISUUDEN luonut Paakkanen puhui julkisuudessa testamentti­suunnitelmistaan jo vuosia ennen kuolemaansa. Paakkanen kertoi julkisuudessa, että halusi testamentillaan osoittaa kiitollisuutta kotimaalleen, etenkin sen lapsille ja nuorille.

-?Olen testamentannut kaiken omaisuuteni Suomen lahjakkaille lapsille. Suomi on palvellut minua hienosti. Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maalle, joka on maailman paras ja jossa asuu maailman upein kansa, Paakkanen kertoi Jukka Saastamoisen vuonna 2017 kirjoittamassa elämäkerrassa Rakentajan jälki - Ilpo Kokkila Kalmarin kylätieltä kauppatorille, jossa sivutaan myös Paakkasen elämää.

Kirsti Paakkanen oli kuollessaan 92-vuotias.

Kirsti Paakkanen oli kuollessaan 92-vuotias. Kuva: Juhani Niiranen

Paakkanen täsmensi myöhemmin vuonna 2017 muun muassa Taloussanomille, ettei hän ollut vielä tehnyt testamenttia, mutta suunnitelleensa sen tekemistä.

Vuonna 2020 Paakkanen totesi OP Medialle hoitavansa testamentillaan "rakkaudenvelkaa".

-?Olen kiitollinen tälle maalle. Minulla on suuri rakkaudenvelka Suomelle, koska olen itse saanut onnistua bisneksissäni. Testamentissani hoidan rakkaudenvelkaani, Paakkanen kuvaili OP Medialle lokakuussa 2020.

Paakkasen vuonna 2015 allekirjoittamassa testamentissa muotimoguli määräsi koko omaisuutensa säätiölle, joka oli tarkoitus perustaa testamentin määräysten mukaisesti.

Paakkanen muutti testamenttiaan kuitenkin vain runsas vuosi ennen kuolemaansa. Tuolloin hän määräsi, ettei uutta säätiötä perustettaisikaan. Muutetussa testamentissa Paakkanen määräsi koko omaisuutensa menevän nimeään kantavalle säätiölle. Hän allekirjoitti testamentin elokuussa 2020 hauraalla käsialallaan.

Testamenttiriidan kenties tunnetuin osapuoli on Paakkasen uskottu neuvonantaja ja pitkäaikainen ystävä Kari Miettinen. Miettinen toimi loppuun asti myös Paakkasen asiainhoitajana.

Paakkanen kutsui Miettistä oikeaksi kädekseen.

- Melko vahva persoona ja kovaääninen, mutta jää kyllä seurassani kakkoseksi, Paakkanen kuvaili Miettistä Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittamassa elämäkerrassaan Suurin niistä on rakkaus.

Kari Miettinen oli Paakkasen uskottu neuvonantaja ja pitkäaikainen ystävä.

Kari Miettinen oli Paakkasen uskottu neuvonantaja ja pitkäaikainen ystävä. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Miettinen pysyi Paakkasen rinnalla loppuun saakka. Paakkanen kaatui kotonaan vain noin kuukausi ennen kuolemaansa, ja mursi lonkkansa. Hänet vietiin toipumaan espoolaiseen sairaalaan, jossa hän lopulta vaipui ikiuneen.

Paakkasen omaiset eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä siihen, millaisiksi tämän viimeiset viikot maan päällä muodostuivat.

Paakkasen siskontytär Regina Paanala ja tämän miniä Elina Jokinen kertoivat IS:lle jo keväällä, että Paakkanen olisi halunnut toipua Espoon sairaalan sijaan kodissaan tai yksityissairaalassa. Läheisten mukaan hänen toiveensa sivuutettiin sairaalassa, eikä Paakkanen saanut omaa luottolääkäriään tuekseen. Paanala totesi keskiviikkona oikeudessa, että Miettinen syrjäytti hänet kaikesta päätöksenteosta Paakkasen hoitoon liittyen.

Läheisten mukaan Paakkanen ilmaisi halunsa uudesta testamentista vain kuukausi ennen kuolemaansa. Mainostoimisto Womenassa Paakkasen kaudella työskennellyt Tuula Saari kertoi IS:lle keväällä, että Paakkanen olisi halunnut palata testamenttinsa sisältöön salassa Miettiseltä.

Miniä Elina Jokisen tietojen mukaan Paakkanen olisi lähestynyt vastaavanlaisella pyynnöllä kahta muutakin ystäväänsä.

- Kirsti pyysi, voisinko auttaa häntä. Hän halusi tehdä uuden testamentin, eikä hän tiennyt testamenttinsa senhetkisestä sisällöstä. Hän halusi ammattimaisen lakimiehen tekemään sen. Tämä piti tehdä niin salassa, ettei Kari Miettinen kuulisi tästä mitään, Saari kertoi.

Paanalan ja Jokisen mukaan Paakkanen ei luottanut Miettiseen.

- Kirsti on puhunut meille vuosia, ettei hän luota Miettiseen. Hänestä Miettinen huijasi. Hän ei edes tiedä, paljonko Miettinen otti palkkaa, Jokinen totesi keskiviikkona oikeudessa.

Omaisten ja Miettisen tulehtuneista väleistä kertoo oletettavasti myös se, että kun Paakkanen haudattiin tammikuussa 2022, Miettistä ei kutsuttu siunaustilaisuuteen.

- Minun on parempi olla kertomatta omista tunteistani tällaisessa asiassa, Miettinen totesi IS:lle alkuvuodesta.

Kun Paakkasen omaiset ja Miettinen kohtasivat keskiviikkona Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, osapuolet eivät edes tervehtineet toisiaan.

Paanalan lisäksi Paakkasen läheisistä oli läsnä oikeudessa Jokinen sekä kuolinpesän neljä muuta osakasta.

Oikeusavustaja Kirsikka Lukkarinen (vas.), asianajaja Markus Engberg, laamanni Juhani Mäkinen ja asiainhoitaja Kari Miettinen oikeuden istunnossa keskiviikkona 26.10.

Oikeusavustaja Kirsikka Lukkarinen (vas.), asianajaja Markus Engberg, laamanni Juhani Mäkinen ja asiainhoitaja Kari Miettinen oikeuden istunnossa keskiviikkona 26.10. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Paakkasen omaisten mielestä Miettinen ja Mäkinen ovat esteellisiä ja puolueellisia pesänselvittäjän tehtävään. Miettinen on Paakkasen säätiön puheenjohtaja, Mäkinen taas jäsen.

Miettinen ja Mäkinen katsovat taas olevansa sopivia tehtävään.

- Minä olen vaikuttanut siihen, millainen pesä nyt on. Meillä oli (Paakkasen) kanssa todella hyvä suhde. Se ei ollut taloudellinen suhde, se oli henkinen suhde asioiden hoitamiseksi, Miettinen totesi oikeudessa.

Oikeus antaa marraskuussa ratkaisunsa siitä, kenelle pesänselvittäjän tehtävä kuuluu. Pesänselvittäjä ottaa kuolinpesän hallintaansa ja saattaa sen jakokuntoon. Omaiset ovat esittäneet pesänselvittäjäksi asianajaja Leif Itäistä.

Regina Paanala saapumassa oikeuden istuntoon keskiviikkona 26.10.

Regina Paanala saapumassa oikeuden istuntoon keskiviikkona 26.10. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Kaikkia Paakkasen perinnön ympärillä olevia kysymyksiä ei ole tosin vielä ratkottu, sillä oikeudessa on vireillä toinenkin perintöön liittyvä kanneasia.

Tässä erillisessä riita-asiassa oikeus joutuu ottamaan myöhemmin kantaa, voidaanko omaisuus jakaa Paakkasen laatimien testamenttien mukaisesti.

Paakkanen testamenttasi koko omaisuutensa nimeään kantavalle säätiölleen. Siskontytär Paanala vaatii kuitenkin testamenttien julistamista pätemättömiksi ja tehottomiksi sekä omaisuuden jakamista perintökaaren mukaisesti.

Koska Paakkasella ei ollut omia lapsia, perintö menisi perintökaaren mukaisesti hänen sisarustensa jälkeläisille. Paanala on yksi perillisistä.

Suomalainen yrittäjäneuvos ja yritysjohtaja

Syntyi 12. helmikuuta 1929 Saarijärvellä vaatimattomiin oloihin

Perusti vuonna 1969 Womena-mainostoimiston

Osti Marimekon vuonna 1991 ja vei sen pörssiin vuonna 1999

Myi Marimekon 2007

Sai muun muassa taiteen kunniatohtorin arvonimen Taideteollisesta korkeakoulusta sekä kauppatieteiden kunniatohtorin arvon Helsingin kauppakorkeakoulusta

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 22:45:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.