Red Bull sai rangaistuksen kulukattorikkeestään.
Red Bullin Kuva: Hoch Zwei / ZUMA / MVPhotos
Viime viikot F1-maailma on kohissut sarjan ykköstallia Red Bullin odottaneesta rangaistuksesta.
Muutama viikko sitten vahvistettiin, että Red Bull rikkoi kaudella 2021 sarjan 145 miljoonan dollarin kulukattoa. Rikkomuksen katsottiin olleen "lievä" eli ylitys oli alle viisi prosenttia.
Perjantaina rangaistus vihdoin julkistettiin. FIA lätkäisi Red Bullille seitsemän miljoonan dollarin sakon, joka tulee maksaa kuukauden sisällä.
Sen lisäksi Red Bullilta vähennetään aerodynamiikkatestaukseen käytettävästä tuulitunneliajasta kymmenen prosenttia seuraavien 12 kuukauden ajalta.
Red Bull lähtee ensi kauteen merkittävältä takamatkalta, sillä maailmanmestaritallina sen auton kehittämiseen käytettävissä oleva aika on jo muutenkin muita pienempi.
Red Bullille ei langetettu kulukattorikkeestä pisterangaistuksia, vaikka villeimmissä spekulaatioissa väläyteltiin jopa Max Verstappenin viime kauden maailmanmestaruuden viemistä.
Kuluvaa F1-kautta on jäljellä vielä kolme osakilpailua. Tänä viikonloppuna ajetaan Meksikossa, jonka jälkeen ohjelmassa ovat vielä Brasilian ja Abu Dhabin GP:t.
TetraSys Oy.