YK:n mukaan päästöjä olisi leikattava nykyisestä 45 prosenttia, jotta keskilämpötilan nousun rajaaminen 1,5 asteeseen olisi vielä mahdollista.
Ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä. Kuva Kreetalta, jossa tulvi aiemmin lokakuussa. Kuva: AFP / Lehtikuva
Ei ole olemassa uskottavaa tietä siihen, että Maan keskilämpötilan nousu saadaan rajattua 1,5 asteeseen, YK:n ympäristöohjelma UNEP varoittaa The Guardianin mukaan.
"Vain kiireellisellä, koko järjestelmän kattavalla muutoksella voidaan välttää ilmastokatastrofi," UNEP sanoo.
-?Tämä raportti kertoo meille kylmin, tieteellisin termein sen, mitä luonto on kertonut meille koko vuoden tappavien tulvien, myrskyjen ja raivoavien tulipalojen kautta: meidän on pakko lopettaa ilmakehämme täyttäminen kasvihuonekaasuilla ja meidän pitää tehdä se nopeasti, UNEP:n johtaja Inger Andersen sanoi tiedotteessa.
Andersenin mukaan ainoastaan talouksien ja yhteiskuntien muutos voi pelastaa kiihtyvältä ilmastokatastrofilta.
UNEP:n mukaan maailma tarvitsee suuren mittakaavan ja nopean muutoksen, mitä tulee sähköntuotantoon, teollisuuteen, liikenteeseen ja rakennusalaan sekä ruoka- ja talousjärjestelmiin, jotta lämpenemistä saataisiin hillittyä. UNEP:n mukaan päästöjä on leikattava 45 prosentilla nykyisestä, jotta keskilämpötilan nousun rajaaminen 1,5 asteeseen olisi vielä mahdollista. 30 prosentin leikkaus riittäisi rajaamaan keskilämpötilan nousun kahteen asteeseen.
-?Jokaisella asteen murto-osalla on väliä: haavoittuvaisille yhteisöille, lajeille ja ekosysteemeille ja aivan jokaiselle meistä.
UNEP:n raportissa analysoitiin eri maiden tekemiä lupauksia päästöjen leikkaamiseksi ja sitä, millaisiin leikkauksiin olisi tarve, jotta lämpötilan nousu saataisiin rajattua Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti alle 2 asteeseen, mielellään 1,5 asteeseen. Nykyiset lupaukset ja toimet ovat kuitenkin "surullisen riittämättömiä" tavoitteiden saavuttamiseksi, UNEP:n raportissa todetaan.
UNEP arvioi, että nykytoimilla Maapallon keskilämpötila on nousemassa 2,8 asteella vuosisadan loppuun mennessä. Mikäli maat toteuttaisivat nykyiset lupauksensa, lämpötilan nousu olisi 2,4-2,6 astetta.
Parhaassa mahdollisessa tapauksessa, jos maat saavuttaisivat lupauksensa nollapäästöistä vuoteen 2050 mennessä, keskilämpötila nousisi 1,8 asteella. Tätä ei UNEP pidä kuitenkaan realistisena.
UNEP:n arvio on linjassa esimerkiksi viime huhtikuussa julkaistun kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n arvion kanssa. IPCC varoitti tuolloin kuudennen arviointiraportin kolmannessa osaraportissa, että nykyisillä toimilla ilmasto on lämpenemässä kolmella asteella vuosisadan loppuun mennessä.
Ilmastotutkijat ja -asiantuntijat ovat vaatineet lämpötilan nousun rajaamista 1,5 asteeseen, jotta ekosysteemeillä ja yhteiskunnilla olisi parempi mahdollisuus sopeutua muutokseen.
TetraSys Oy.