Ilta Sanoma

Jälleen syntyi mielikuva päättäjästä, joka ei ymmärrä ihmisten arkea, kirjoittaa IS:n politiikan toimittaja Olli Waris.

Muistaako joku Laura Rädyn?

Räty (kok) kyseli vuonna 2014 sosiaali- ja terveysministerinä toimiessaan, "kuinka moni suomalainen löytää itsensä ryhmästä, joka tienaa alle 2?100 euroa tai 2?600 euroa?"

Kyse oli tuolloin lapsivähennysmallista, jossa täyden verovähennyksen sai 2?100 euron kuukausituloilla.

Räty sanoi, että alle 2?100 euroa kuussa tienaavia on "hyvin pieni osa suomalaisista vanhemmista".

Tilastot eivät näkemystä kovin hyvin tukeneet.

Julkisuudessa syntyi mielikuva arjesta vieraantuneesta elitistiministeristä.

Rädyn kommentit tulivat mieleen Sari Sarkomaan (kok) takeltelusta.

Sarkomaa piti keskiviikkona täysistuntosalissa puheenvuoron, jossa hän kritisoi hallituksen esitystä Kela-korvausten leikkaamisesta.

Näin Sarkomaa sanatarkasti sanoi:

- Usein sanotaan, että kun korvaus on noin pieni, niin eihän sillä ole mitään käyttöä, mutta voin sanoa, että naapurissani asuva eläkkeellä oleva sairaanhoitaja sanoi, että hän haluaa pitää itsestään huolta. Hän käyttää pienen eläkkeensä siihen, että hän voi saada niitä terveyspalveluita, joita hän tarvitsee. Hän käyttää myöskin yksityistä terveydenhuoltoa, ja ne korvaukset, joita hän on saanut, ovat tärkeitä hänen taloudellensa: parilla kympillä yksinäinen ihminen hankkii vaikka monen viikon ruuat. Se pitäisi nyt hallituksen ymmärtää, ja tuntuu, ettei ymmärretä ihmisten taloustilannetta, tämän korvauksen merkitystä.

Huomio kiinnittyi puheen kohtaan, jossa Sarkomaa antoi ymmärtää, että yksi ihminen hankkii parilla kympillä monen viikon ruuat.

Arkihavainnot eivät tue väitettä. Pelkästään 400 gramman pakkaus naudan jauhelihaa voi maksaa kaupassa yli viisi euroa.

Jälleen syntyi mielikuva päättäjästä, joka ei ymmärrä ihmisten arkea, vaikka Sarkomaa tähdensi puheenvuorossaan, ettei hallitus ymmärrä suomalaisten arkea.

Sarkomaa kommentoi puheenvuoroaan IS:lle perjantaina tekstiviestitse.

- Olen pahoillani, että puhuin epätarkasti eduskunnassa. Viittasin eläkeläiseltä saamaani viestiin ja halusin tuoda esiin, että 20 euroa on hänelle iso raha. Tämä ajatus ei välittynyt. Virhe on minun. Olen jatkossa tarkempi, Sarkomaa viestitti.

Naapurin viesti oli ollut siis toinen kuin mitä Sarkomaa kertoi: parilla kympillä ei hanki ruokia moneksi viikoksi, vaan pari kymppiä on iso raha, kun parin viikon ruokia ostetaan.

Kaksi päivää puheenvuoron jälkeen tulleista pahoitteluista huolimatta Sarkomaan lipsautus on myrkkyä kokoomukselle, joka paistattelee ylivoimaisessa gallupjohdossa yli 24 prosentin kannatuksella, kun eduskuntavaaleihin on aikaa alle puoli vuotta.

Kokoomuksen näkökulmasta ongelmana on, että puolueeseen on liitetty ylimielisyyden leima ja Sarkomaan "epätarkka ilmaisu" on omiaan vahvistamaan syntynyttä mielikuvaa.

Ylimielisyyden vaaroista varoitti puoluettaan kokoomuksen puoluekokouksessa ex-kansanedustaja Kimmo Sasi (kok). Sasin mukaan kokoomuslaiset ovat ruokkineet tätä mielikuvaa itsekin.

- On taskuliinoja, joilla näytetään, että ollaan vähän parempia. Jotkut ovat käyttäneet jopa minkkiturkkeja torilla kampanjoidessaan, nämä ovat asioita, jotka ihmiset helposti huomaavat, Sasi mainitsi.

Selvää on, että poliittiset kilpailijat tarttuvat gallupjohtajapuolueen pienempiinkin tipluihin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpolla on edessään piinaavia kuukausia.

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 14:43:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.