Mies tunkeutui vanhusten asuntoihin Turussa esittämällä kotisairaanhoitajaa. Varkaus jäi lopulta yrityksen asteelle.
Kuva: Roni Lehti / Lehtikuva
Turkulaismies punoi entisen naisystävänsä kanssa juonen, jonka avulla heidän oli tarkoitus viedä lääkkeitä ja rahaa kotipalvelun asukkaina olleilta vanhuksilta. Teko jäi yrityksen asteelle, mutta Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi heidät silti vankeusrangaistuksiin. Myös miehen nykyisen naisystävän katsottiin avustaneen rikoksessa.
Mies pääsi iäkkään asukkaan kotiin esiintymällä kotisairaanhoitajana. Hänen tarkoituksensa oli varastaa asunnosta lääkkeitä ja rahaa. Asukas oli noin 90-vuotias nainen, joka käytti apuvälinettä liikkumiseen.
Mies oli seurustellut vuosia aiemmin toisen vastaajana tapauksessa olleen naisen kanssa. Nainen oli työskennellyt kotisairaanhoitajana kyseisellä alueella ja osasi kertoa miehelle, mihin asuntoon tämän kannattaisi mennä ja mitä etsiä. Nainen kuljetti miehen alueelle ja oli tämän kanssa useita kertoja puhelinyhteydessä rikoksen aikana.
Todistajana tapauksessa toiminut henkilö oli ollut menossa uhrin asunnolle, kun hän oli kohdannut ovella miehen, joka oli kertonut menevänsä samaan asuntoon. Hän oli ensin luullut miehen olevan asukkaan omainen, mutta tämä oli kertonut olevansa kotihoidossa töissä. Mies oli tullut samalla ovenavauksella sisälle, mutta todistaja oli alkanut epäillä tämän aikeita ja soittanut päivystävälle sairaanhoitajalle. He olivat yhdessä päättäneet soittaa poliisille.
Todistaja oli tehnyt normaaleja työtehtäviään asunnossa mutta ottanut varmuuden vuoksi lääkekaapin avaimet pois. Mies oli penkonut asiakkaan kaappeja, ja todistaja oli kertonut tälle sen olevan kiellettyä. Sen jälkeen mies oli löytänyt lääkekaapin ja saanut sen jotenkin auki ilman avaimia. Todistaja oli yrittänyt estää tätä. Mies ei ollut löytänyt lääkekaapista mitään, minkä jälkeen hän oli poistunut asunnosta. Mies oli ollut asunnossa noin vartin, jonka aikana hän oli puhunut puhelimessa.
Toinen asiakas oli soittanut todistajalle tämän ollessa vielä asukkaan asunnossa. Yli 80-vuotias asiakas oli kertonut, että hänen asunnossaan oli käynyt tummiin pukeutunut mies, joka oli kertonut olevansa kotihoidosta ja kysellyt lääkkeistä. Todistaja oli ilmoittanut asiasta hätäkeskukseen.
Kolmas vastaaja, miehen seurustelukumppani, liitettiin rikoksiin puheluiden ja viestien avulla. He olivat puhuneet kaksi pitkää puhelua rikoksen tekohetken aikaan. Lisäksi he olivat vaihtaneet viestejä. Ensimmäisessä nainen oli kehottanut miestä olemaan jakamatta kaikkea, mitä tämä löytää asunnosta. Hän oli kertonut pelkäävänsä kiinnijäämistä ja sen seurauksia itselleen ja miehelle. Toisessa viestissä nainen toivoi voivansa käyttää varastettuja lääkeaineita yhdessä miehen kanssa ja kehotti ottamaan asunnosta löytämänsä rahat.
Mies myönsi syyllistyneensä kahteen varkauden yritykseen, mutta naiset kielsivät osallisuutensa.
Ex-naisystävä oli omien sanojensa mukaan lupautunut kuskiksi miehelle, kun tämä oli sanonut olevansa menossa kaverinsa luo. Mies oli soittanut hänelle, mutta he eivät olleet puhuneet mistään erikoisesta. Puheluita oli ollut paljon kuuluvuusongelman vuoksi. Mies oli kysellyt asunnoista, mutta nainen ei osannut auttaa asiassa. Nainen oli kuitenkin saanut käsityksen, että mies oli menossa tekemään jotain rikollista. Nainen kertoi, että hänelle oli jäänyt joskus laukkuun lista asiakkaista, jonka mies oli kenties löytänyt.
Naisystävä kertoi, ettei hän tiennyt miehen suunnitelmista etukäteen. Mies oli soittanut hänelle, kun hän oli ollut asioimassa huonekaluliikkeessä. Nainen oli sanonut suunnitelman olevan huono ajatus ja yrittänyt estää miestä toteuttamasta sitä. Hän myönsi harkintakykynsä pettäneen, kun hän oli ehdottanut lääkkeiden käyttämistä yhdessä, ja hänen vaikea elämäntilanteensa oli vaikuttanut siihen.
Miehen mukaan idea varkauksiin oli tullut ex-naisystävältä. Nykyinen naisystävä ei miehen mukaan ollut mitenkään osallinen rikokseen.
Käräjäoikeus linjasi, että kyseessä oli valheella ja viekkaudella tapahtunut luvaton asuntoon tunkeutuminen. Teot olivat suunnitelmallisia ja kohdistuivat iäkkäisiin ja puolustuskyvyttömiin henkilöihin, minkä vuoksi ne olivat kokonaisuutena arvostellen törkeitä.
Ex-naisystävän kertomus oli käräjäoikeuden mielestä välttelevä ja ristiriitainen. Puhelutiedot paljastivat, että mies oli puhunut ex-naisystävän kanssa rikoksen aikana. Ex-naisystävän väite siitä, että hän ei tiennyt rikoksesta, oli käräjäoikeuden mielestä epäuskottava ottaen huomioon puhelut sekä hänen ammattitaustansa ja yhteytensä alueeseen, jossa rikos tapahtui.
Käräjäoikeus katsoi naisystävän lähettämien viestien todistavan, että hän oli ollut tietoinen rikoksesta. Ne eivät myöskään tukeneet kertomusta, että hän olisi pyrkinyt estämään rikosta. Käräjäoikeus katsoi, että naisystävä oli ollut rikollisesta suunnitelmasta tietoinen ja odottanut siitä henkilökohtaista hyötyä, vaikka ei ollutkaan ottanut osaa rikoksen toteuttamiseen.
Sekä mies että ex-naisystävä tuomittiin kahdesta törkeän varkauden yrityksestä. Ex-naisystävä sai kuuden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, mies samanmittaisen ehdottoman tuomion, sillä hänellä oli aiempaa rikostaustaa.
Naisystävä tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen avunannosta kahteen törkeän varkauden yritykseen.
Tuomio on lainvoimainen.
TetraSys Oy.