Ilta Sanoma

Keskustelu oppositiopuolueiden jättämän välikysymyksen ympärillä käy kuumana. Kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa halutaan häpeäpaaluun.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli eivät ole tyytyväisiä kokoomuksen välikysymykseen.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli eivät ole tyytyväisiä kokoomuksen välikysymykseen. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin eduskuntaryhmät jättivät torstaina yhteisen välikysymyksen hallituksen EU-komission esittämästä ennallistamisasetuksesta.

Oppositio kritisoi erityisesti sitä, miten hallitus on toiminut ennallistamisasetuksen tuomisessa eduskuntaan.

Ennallistamisasetukseen kuuluva metsäpolitiikka ei oppositiopuolueiden mukaan kuulu EU:n toimivaltaan. Niiden mielestä hallituksen olisi pitänyt antaa asiasta niin sanottu toissijaisuushuomautus.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Janne Heikkinen (kok) kertoi tänään perjantaina maa- ja metsätalousvaliokunnan kannasta.

- Maa- ja metsätalousvaliokunta esittää, että valtioneuvoston kannasta poiketen Suomen ei tule hyväksyä asetusehdotusta, jossa metsäpoliittista päätösvaltaa siirretään komissiolle, eduskunnan budjettivaltaa rajoitetaan tai omaisuudensuojaa heikennetään, Heikkinen kirjoittaa Twitterissä.

Nyt ympäristö- ja ilmastoministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ryöpyttää kokoomusta Facebook-päivityksessään.

-?Olen syvästi pettynyt siihen, että kokoomus lähtee politikoimaan tässä ajassa tällaisella asialla. Kokoomuksella ei ole mielessään isänmaan etu eikä suomalaisen luonnon etu, Ohisalo tylyttää.

-?Kokoomus haluaa kaataa hallituksen, koska se edistää kokoomuksen mielestä liian ympäristömyönteistä politiikkaa.

Ohisalo käy päivityksessään läpi perusteita luontokadon pysäyttämisen välttämättömyydelle. Nykyiset toimet eivät hänen mukaansa vielä riitä luontokadon pysäyttämiseen, ja tulevalle hallituskaudelle jää vielä paljon työtä tehtäväksi.

Hän sanoo olevan ilmiselvää, ettei kokoomuksen välikysymyksessä ole oikeasti kyse siitä, miten hallitus on edistänyt Suomen etua EU:n suuntaan.

-?En keksi mitään muuta selitystä välikysymykselle kuin sen, että kokoomuksen mielestä hallitus edistää liian ympäristömyönteistä politiikkaa, Ohisalo sanoo.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli puolestaan syyttää kokoomusta vaalitempusta.

-?Suomi elää maasta ja metsistä. Kokoomus lähti välikysymyksellä tekemään vaali- ja puoluepolitiikkaa, vaikka juuri nyt pitäisi yhdessä pitää Suomen puolta. Niin tärkeistä asioista on kyse, Kalli kritisoi.

Europarlamentaarikko Ville Niinistön (vihr) mielestä kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja kansanedustaja Janne Heikkinen saisivat hävetä.

-?Kokoomukseen olen eniten pettynyt ennallistamisen vastustuksessa. Suomen suurin velvoite laittaa vihdoin vesistömme kuntoon. Lupaukset pidettävä, Niinistö kirjoittaa Twitterissä.

-?Perhokalastajat Orpo ja Heikkinen vaalikiimassaan torjuvat vesiensuojelua lietsoen väärin perustein EU-vastaisuutta. Saisivat hävetä, hän jatkaa.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne ei pidä kokoomusta uskottavana ilmastopuolueena.

-?Välikysymystä lukiessa on vaikea pitää kokoomusta millään tasolla uskottavana luontopuolueena. Linjana tyylipuhdas "on tärkeää, mutta..." ja parit vesitykset päälle. Olen aidosti vähän yllättynyt, odotin viime päivien kritiikkiin tältä osin jotain reaktiota tekstissä, Harjanne kirjoittaa.

Oman osansa vihreiden antamasta kritiikistä saa myös keskusta.

-?Koskaan ei varmaan ole kuultu keskustalaisen puhuvan yhtä kauniisti Suomessa kansallisesti tehdystä luonnonsuojelusta kuin eilen, kun oli aika vastustaa EU:n toimia luonnon hyväksi, kansanedustaja Jenni Pitko kirjoittaa Twitterissä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi torstaina, että EU:n haitallisten määräysten kunnioittamisen lisäksi hallitus kiristää talouden ja metsäteollisuuden ahdinkoa entisestään omalla ylikireällä ilmastopolitiikalla.

-?On hävytöntä, että opposition pitäisi pelastaa hallitus sen omilta valinnoilta. Arvon keskusta, te olette itse valinneet mennä tähän hallitukseen. Muutama jyrähdys kyselytunnilla tai lehtihaastattelussa ei auta tässä alkiolaisessa perikadossa, Purra totesi.

Vihreiden kansanedustajan Mari Holopaisen mukaan myöskään perussuomalaiset eivät aja isänmaan etua.

-?Suomen etu ei ole ilmastotoimien peruminen. Perussuomalaiset eivät aja isänmaan etua, Holopainen kirjoittaa Twitterissä.

-?Yllättävää, että kokoomus pitkälti tuki perussuomalaisten tiedevastaisia tavoitteita, hän jatkaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen spekuloi, että vihreät joutuvat lähtemään hallituksesta.

-?Tässä taitaa käydäkin niin, että keskusta jatkaa hallituksessa, mutta vihreät lähtevät. Sdp ja muut hallituspuolueet nöyryyttäneet heitä nyt niin, että lähtö on varmasti Maria Ohisalon ainoa vaihtoehto. Hallituksen metsäkanta muuttuu nyt niin, että vihreät ei sitä voi hyväksyä, Heinonen kirjoittaa.

Oppositio tivasi torstaina eduskunnan kyselytunnilla hallitukselta vastauksia EU:n ennallistamisasetuksesta.

Viime perjantaina hallitusrintama repesi myös eduskunnan talousvaliokunnassa, kun Sdp:n, keskustan ja Rkp:n kansanedustajat tukivat äänestyksessä kokoomuksen esitystä. Samoin kävi torstaina eduskunnan ympäristövaliokunnassa.

Lue lisää: Oppositio tiukkasi eripuraiselta hallitukselta vastauksia metsäpolitiikasta: "Pitäähän teillä olla kanta"

Pääministeri Sanna Marin (sd) kuitenkin vakuutti, että hallituksen kanta on tiukka.

- Kantaa on totta kai eduskuntakäsittelyssä entisestäänkin mahdollista tiukentaa. Me suhtaudumme hyvin kriittisesti ennallistamiskokonaisuuteen. Haluamme varmistaa, että kustannukset Suomelle eivät ole liian isoja, Marin sanoi.

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 13:47:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.